Nationalismi http://hannasarkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/133739/all Sat, 18 Aug 2018 10:42:59 +0300 fi Kansallismielisten epä-älyllisyys http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259636-kansallismielisten-epa-alyllisyys <p>Kansallismielisyyden/nationalismin yksi piirre näyttäisi olevan kattava anti-intellektualismi.</p><p>Toki kansallismielisillä on riveissään muutama professori, dosentti tai muuten oppinut henkilö, mutta argumentit ja noista argumenteista johdettu retoriikka on häikäisevän epä-älyllistä.</p><p>Asia ei ole mitenkään uusi. Jo vuonna 1964 Richard Hofstadter julkaisi kirjan <em>Anti-intellectualismin in American Life</em>. Vaikka kirja käsitteleekin amerikkalaista epä-älyllisyyttä, niin vastaavia piirteitä löytyy nykyisestä suomalaisesta kansallismielisyydestä, myös tällä palstalla kirjoittavista kansallismielisistä.</p><p>Hofstadterin kirjan sanoma voidaan tiivistää seuraavasti: Intellektualismia pidetään mahtailevana, omahyväisenä, epämiehekkäänä ja mahdollisesti moraalittomana, vaarallisena sekä vallankumouksellisena.</p><p>Hieman lievemmässä epä-älyllisyyden muodossa intellektuellit nähdään idealistisina erokoituneina yksilöinä, jotka ovat jollakin määrittelemättömällä tavalla vieraantuneita kuvitellun enemmistön ajattelusta. Intelligentsian syyttäminen idealismista on oikeastaan koomista, sillä nationalismi se vatsa idealismia onkin. Tällaiset kömmähdykset eivät tietenkään ole kansallismielisten mielestä argumentaatiovirheitä.</p><p>Kansallismielisten mukaan intelligentsian omaama tieto on tuon kuvitellun enemmistön mielestä irrelevanttia ja epäkäytännöllistä.</p><p>Jyrkemmässä kansallismielisessä anti-intellektualismin muodossa intelligentsia on uhka vallitsevalle kulttuurille ja poliittiselle ortodoksialle. Täten kansallismieliset väittävät intelligentsian olevan uhka kuvitellulle enemmistölle.</p><p>Kansallismielinen anti-intellektualismi nähdään &rdquo;tavallisen&rdquo; kansan etujen puolustajana, vaikka kyseessä on populistinen valtapolitiikka, jolla lopulta ei ole muuta merkitystä kuin kansallismielisen eliitin vallan paaluttaminen ikuiseksi. Jokaisessa kuppikunnassa, myös nationalistisissa, on aina oma eliittinsä, vaikka he mielellään hämärtävätkin sellaisen olemassaolon.</p><p>Hofstadterin mukaan &rdquo;epä-älylliset&rdquo; pitävät omia väitelauseitaan tarkasti harkittujen rationaalisin perustein esitettyjen argumenttien veroisina, usein jopa ylivertaisina. Anti-intellektualismin yksi perusteesi kuuluukin: akateemisissa oppilaitoksissa ei opi mitään, ei ainakaan mitään tärkeää! Jotkut jopa ottavat tuollaisen yliampuvan väitteen aivan tosissaan.</p><p>Anti-intellektualismi vetoaa usein perinteisiin, olivatpa perinteet sitten uskonnollisia, moraalisia tai niiden kombinaatioita. Perinteiden katsotaan olevan luotettavampia kuin mikään tieteellinen tieto. Koulutuksen taas katsotaan uhkaavan perinteitä ja näissä perinteissä pitäydytään, vaikka perinteet olisi luotettavasti osoitettu haitallisiksi.</p><p>Kansallismielisten anti-intellektuaalinen teesi kuuluukin: Minun tietämättömyyteni on samanarvoinen kuin tietosi!</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansallismielisyyden/nationalismin yksi piirre näyttäisi olevan kattava anti-intellektualismi.

Toki kansallismielisillä on riveissään muutama professori, dosentti tai muuten oppinut henkilö, mutta argumentit ja noista argumenteista johdettu retoriikka on häikäisevän epä-älyllistä.

Asia ei ole mitenkään uusi. Jo vuonna 1964 Richard Hofstadter julkaisi kirjan Anti-intellectualismin in American Life. Vaikka kirja käsitteleekin amerikkalaista epä-älyllisyyttä, niin vastaavia piirteitä löytyy nykyisestä suomalaisesta kansallismielisyydestä, myös tällä palstalla kirjoittavista kansallismielisistä.

Hofstadterin kirjan sanoma voidaan tiivistää seuraavasti: Intellektualismia pidetään mahtailevana, omahyväisenä, epämiehekkäänä ja mahdollisesti moraalittomana, vaarallisena sekä vallankumouksellisena.

Hieman lievemmässä epä-älyllisyyden muodossa intellektuellit nähdään idealistisina erokoituneina yksilöinä, jotka ovat jollakin määrittelemättömällä tavalla vieraantuneita kuvitellun enemmistön ajattelusta. Intelligentsian syyttäminen idealismista on oikeastaan koomista, sillä nationalismi se vatsa idealismia onkin. Tällaiset kömmähdykset eivät tietenkään ole kansallismielisten mielestä argumentaatiovirheitä.

Kansallismielisten mukaan intelligentsian omaama tieto on tuon kuvitellun enemmistön mielestä irrelevanttia ja epäkäytännöllistä.

Jyrkemmässä kansallismielisessä anti-intellektualismin muodossa intelligentsia on uhka vallitsevalle kulttuurille ja poliittiselle ortodoksialle. Täten kansallismieliset väittävät intelligentsian olevan uhka kuvitellulle enemmistölle.

Kansallismielinen anti-intellektualismi nähdään ”tavallisen” kansan etujen puolustajana, vaikka kyseessä on populistinen valtapolitiikka, jolla lopulta ei ole muuta merkitystä kuin kansallismielisen eliitin vallan paaluttaminen ikuiseksi. Jokaisessa kuppikunnassa, myös nationalistisissa, on aina oma eliittinsä, vaikka he mielellään hämärtävätkin sellaisen olemassaolon.

Hofstadterin mukaan ”epä-älylliset” pitävät omia väitelauseitaan tarkasti harkittujen rationaalisin perustein esitettyjen argumenttien veroisina, usein jopa ylivertaisina. Anti-intellektualismin yksi perusteesi kuuluukin: akateemisissa oppilaitoksissa ei opi mitään, ei ainakaan mitään tärkeää! Jotkut jopa ottavat tuollaisen yliampuvan väitteen aivan tosissaan.

Anti-intellektualismi vetoaa usein perinteisiin, olivatpa perinteet sitten uskonnollisia, moraalisia tai niiden kombinaatioita. Perinteiden katsotaan olevan luotettavampia kuin mikään tieteellinen tieto. Koulutuksen taas katsotaan uhkaavan perinteitä ja näissä perinteissä pitäydytään, vaikka perinteet olisi luotettavasti osoitettu haitallisiksi.

Kansallismielisten anti-intellektuaalinen teesi kuuluukin: Minun tietämättömyyteni on samanarvoinen kuin tietosi!

 

 

]]>
26 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259636-kansallismielisten-epa-alyllisyys#comments Kansallismielisyys Nationalismi Sat, 18 Aug 2018 07:42:59 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259636-kansallismielisten-epa-alyllisyys
Kansallismielinen moraalipaniikki http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259481-kansallismielinen-moraalipaniikki <p>Edellisessä Puheenvuoron kirjoituksessani viittasin Marja Valkosen artikkeliin Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa <em>Nationalismit </em>(2005). Tämä on myös jatkoa 9.8.2018 julkaistuun puheenvuoroon kansallismielisten misogyniasta.</p><p>Marja Valkosen kirjoitti:</p><p><em>Vaikka naiset ovat osallistuneet kansakunnan henkiseen ja aineelliseen rakentamiseen siinä missä miehetkin, ei naiseus ole mahtunut nationalistisen ajattelun ytimeen./&hellip;/Kansallisen miesideaalin taustalla olivat maamiehen ja sotilaan fyysiset hyveet. Naiskuvassa puolestaan vaikutti kaksi erilaista split-ilmiötä: naiseus jakaantui yhtäältä hyvän ja huonon äitiyden ja toisaalta siveyden ja siveettömyyden rajalinjaa pitkin.</em></p><p><em>Nationalistisen retoriikan ylläpitämässä työnjaossa naisen tehtävä oli huolehtia kansakunnan uudistamisesta: hän oli kodin vaalija ja soturien äiti. Jos nainen tietoisesti luopui velvollisuuksistaan vaikkapa jättäytymällä perheettömäksi, hän petti isänmaansa. Jos hän taas hoiti velvollisuutensa huonosti, kansakunta heikkeni siveellisesti. Katsottiin myös, että muukalaisille antautuneiden naisten jälkeläiset heikentävät suomalaista rotua. Huono äiti ja siveetön nainen olivat kansakunnan pettureita, sen sisäisiä &rdquo;toisia&rdquo;.</em></p><p>Sota-ajan kansallismielisten naiskuvasta Valkonen sanoi:</p><p><em>Kansakunnan puhtaus kotirintamalla oli tuolloin uhattuna sekä venäläisten sotavankien että saksalaisten aseveljien taholta: jälkimmäisillä oli suomalaisiin sotilaisiin verrattuna puolellaan muun muassa komeammat univormut ja runsaat muona-annokset.</em></p><p><em>Suomen miesten kokiessa sodan vaivat ja ahdingot rintamalla, suomalainen häpäisee kotirintamalla kunniansa ja maansa kunnian. </em>(Pohjolan työ, syksy 1941)</p><p><em>Häpeä! Kansallinen häpeä! Miten turvataan voiton hedelmät? Miten kasvatetaan uusi sukupolvi? Mistä olemassaololle välttämätön siveellinen ryhti &ndash; isien sankariteoissa vai äitien riettaudesta? Rotupuhdas kalevalainen kansa on säilynyt tässä maassa läpi myrskyjen! Älä anna heikkojen pilata rotuamme! </em>(Rovaniemi, 5.11.1941)</p><p><em>Huolestuneet miespuoliset kansalaiset päätyivät pohtimaan radikaaleja toimenpiteitä naisten suojelemiseksi näiden omalta heikkoudelta. Ehdotettiin esimerkiksi yöaikaisen ulkonaliikkumiskiellon laajentamista siten, että alle 45-vuotiaat naiset eivät saisi liikkua ulkosalla kello 20 jälkeen.</em></p><p>Samanlaisia kaikuja löytyy nykyistenkin kansallismielisten puheista ja kirjoittelusta.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Edellisessä Puheenvuoron kirjoituksessani viittasin Marja Valkosen artikkeliin Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa Nationalismit (2005). Tämä on myös jatkoa 9.8.2018 julkaistuun puheenvuoroon kansallismielisten misogyniasta.

Marja Valkosen kirjoitti:

Vaikka naiset ovat osallistuneet kansakunnan henkiseen ja aineelliseen rakentamiseen siinä missä miehetkin, ei naiseus ole mahtunut nationalistisen ajattelun ytimeen./…/Kansallisen miesideaalin taustalla olivat maamiehen ja sotilaan fyysiset hyveet. Naiskuvassa puolestaan vaikutti kaksi erilaista split-ilmiötä: naiseus jakaantui yhtäältä hyvän ja huonon äitiyden ja toisaalta siveyden ja siveettömyyden rajalinjaa pitkin.

Nationalistisen retoriikan ylläpitämässä työnjaossa naisen tehtävä oli huolehtia kansakunnan uudistamisesta: hän oli kodin vaalija ja soturien äiti. Jos nainen tietoisesti luopui velvollisuuksistaan vaikkapa jättäytymällä perheettömäksi, hän petti isänmaansa. Jos hän taas hoiti velvollisuutensa huonosti, kansakunta heikkeni siveellisesti. Katsottiin myös, että muukalaisille antautuneiden naisten jälkeläiset heikentävät suomalaista rotua. Huono äiti ja siveetön nainen olivat kansakunnan pettureita, sen sisäisiä ”toisia”.

Sota-ajan kansallismielisten naiskuvasta Valkonen sanoi:

Kansakunnan puhtaus kotirintamalla oli tuolloin uhattuna sekä venäläisten sotavankien että saksalaisten aseveljien taholta: jälkimmäisillä oli suomalaisiin sotilaisiin verrattuna puolellaan muun muassa komeammat univormut ja runsaat muona-annokset.

Suomen miesten kokiessa sodan vaivat ja ahdingot rintamalla, suomalainen häpäisee kotirintamalla kunniansa ja maansa kunnian. (Pohjolan työ, syksy 1941)

Häpeä! Kansallinen häpeä! Miten turvataan voiton hedelmät? Miten kasvatetaan uusi sukupolvi? Mistä olemassaololle välttämätön siveellinen ryhti – isien sankariteoissa vai äitien riettaudesta? Rotupuhdas kalevalainen kansa on säilynyt tässä maassa läpi myrskyjen! Älä anna heikkojen pilata rotuamme! (Rovaniemi, 5.11.1941)

Huolestuneet miespuoliset kansalaiset päätyivät pohtimaan radikaaleja toimenpiteitä naisten suojelemiseksi näiden omalta heikkoudelta. Ehdotettiin esimerkiksi yöaikaisen ulkonaliikkumiskiellon laajentamista siten, että alle 45-vuotiaat naiset eivät saisi liikkua ulkosalla kello 20 jälkeen.

Samanlaisia kaikuja löytyy nykyistenkin kansallismielisten puheista ja kirjoittelusta.

 

]]>
1 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259481-kansallismielinen-moraalipaniikki#comments Kansallismielisyys Nationalismi Tue, 14 Aug 2018 15:09:07 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259481-kansallismielinen-moraalipaniikki
Kansallismielisten kuvitteelliset viholliskuvat http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259385-kansallismielisten-kuvitteelliset-viholliskuvat <p>Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa <em>Nationalismit </em>(2005) Marja Vuorinen käsittelee omassa osuudessaan mm. viholliskuvia.</p><p>Poimitaan tähän muutama huomio perustuen Vuorisen artikkeliin.</p><p>1. Tie erilaisuuden havaitsemisesta aktiivisiin viholliskuviin on pitkä: erilaisesta tulee toinen, toisesta vastakuva ja vastakuvasta viholliskuva.</p><p>2. Erilaisuuden havaitseminen kuuluu osaltaan kaikkeen määrittelyyn koska vastakohdat (saattavat) määrittää loogisesti toisiaan.</p><p>3. Ideologiseen erillisyyteen johtava toiseuttaminen käynnistyy, kun itseä aletaan määritellä suhteessa toiseen, toisen vastakohtana. Lopputuloksena on tietoinen vastakuva. Viholliskuvia tulee niistä vastakuvista joiden katsotaan uhkaavan itseä.</p><p>4. Ryhmän olemusta tarkasteltaessa lähdetään tavallisesti siitä, miten jäsenet ryhmänsä käsittävät. Itsemääritttely toimii ryhmän virallisena julkisivuna ja aatteellisena oikeuttajana Yhteisiksi katsotut piirteet, arvot ja tavoitteet ilmaistaan ensi sijassa myönteisinä lausekkeina. Ne kertovat siitä, minkä ja keiden hyväksi ryhmä toimii.</p><p>5. Toiminta jonkin puolesta jäsentyy kuitenkin aina myös toiminnaksi jotakin vastaan. Ryhmän jäsenyys konkretisoituu ryhmän sisä- ja ulkopuolisen eron havaitsemisessa. Me-ryhmän ulkopuolella on erilaisia &rdquo;muita&rdquo; käsittävä toiseuden kategoria: sarja vastakuvia, joita syntyy, kun ei-toivotut piirteet ulkoistetaan ja heijastetaan pois itsestä.</p><p>6. Jos ryhmän muodostumisen taustalla on ollut kokemus uhatuksi tai sorretuksi joutumisesta, erilleen määrittelyn vastakuvat alkavat pian rakentua viholliskuviksi. Näitä oletettuja vihollisia vastaan ryhmää on vahvistettava: sen rajat on tiivistettävä ja sen sisäpuolelle jääneiden yhtenäisyyttä ja keskinäistä uskollisuutta tuettava.</p><p>7. Niitä ryhmän jäseniä, jotka odotettavissa olevassa taistelussa heikentäisivät sen selviytymismahdollisuuksia, aletaan myös pitää uhkana.</p><p>8. Täyttääkseen tarkoituksensa viholliskuvan on oltava sekä helposti tunnistettava että riittävän motivoiva. Tehokas viholliskuva on perusteltavissa sekä tunteisiin vetoava. Nämä ovat voimakkaasti yksipuolisia ja yksinkertaisia kuvauksia. Parhaiten tällaisen uhkakuva on tietenkin luotavissa kohteessa, jota ennestään tunnetaan huonosti.</p><p>Viholliskuvien keksimisessä kansallismieliset ovat onnistuneet oikein hyvin.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa Nationalismit (2005) Marja Vuorinen käsittelee omassa osuudessaan mm. viholliskuvia.

Poimitaan tähän muutama huomio perustuen Vuorisen artikkeliin.

1. Tie erilaisuuden havaitsemisesta aktiivisiin viholliskuviin on pitkä: erilaisesta tulee toinen, toisesta vastakuva ja vastakuvasta viholliskuva.

2. Erilaisuuden havaitseminen kuuluu osaltaan kaikkeen määrittelyyn koska vastakohdat (saattavat) määrittää loogisesti toisiaan.

3. Ideologiseen erillisyyteen johtava toiseuttaminen käynnistyy, kun itseä aletaan määritellä suhteessa toiseen, toisen vastakohtana. Lopputuloksena on tietoinen vastakuva. Viholliskuvia tulee niistä vastakuvista joiden katsotaan uhkaavan itseä.

4. Ryhmän olemusta tarkasteltaessa lähdetään tavallisesti siitä, miten jäsenet ryhmänsä käsittävät. Itsemääritttely toimii ryhmän virallisena julkisivuna ja aatteellisena oikeuttajana Yhteisiksi katsotut piirteet, arvot ja tavoitteet ilmaistaan ensi sijassa myönteisinä lausekkeina. Ne kertovat siitä, minkä ja keiden hyväksi ryhmä toimii.

5. Toiminta jonkin puolesta jäsentyy kuitenkin aina myös toiminnaksi jotakin vastaan. Ryhmän jäsenyys konkretisoituu ryhmän sisä- ja ulkopuolisen eron havaitsemisessa. Me-ryhmän ulkopuolella on erilaisia ”muita” käsittävä toiseuden kategoria: sarja vastakuvia, joita syntyy, kun ei-toivotut piirteet ulkoistetaan ja heijastetaan pois itsestä.

6. Jos ryhmän muodostumisen taustalla on ollut kokemus uhatuksi tai sorretuksi joutumisesta, erilleen määrittelyn vastakuvat alkavat pian rakentua viholliskuviksi. Näitä oletettuja vihollisia vastaan ryhmää on vahvistettava: sen rajat on tiivistettävä ja sen sisäpuolelle jääneiden yhtenäisyyttä ja keskinäistä uskollisuutta tuettava.

7. Niitä ryhmän jäseniä, jotka odotettavissa olevassa taistelussa heikentäisivät sen selviytymismahdollisuuksia, aletaan myös pitää uhkana.

8. Täyttääkseen tarkoituksensa viholliskuvan on oltava sekä helposti tunnistettava että riittävän motivoiva. Tehokas viholliskuva on perusteltavissa sekä tunteisiin vetoava. Nämä ovat voimakkaasti yksipuolisia ja yksinkertaisia kuvauksia. Parhaiten tällaisen uhkakuva on tietenkin luotavissa kohteessa, jota ennestään tunnetaan huonosti.

Viholliskuvien keksimisessä kansallismieliset ovat onnistuneet oikein hyvin.

 

 

]]>
12 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259385-kansallismielisten-kuvitteelliset-viholliskuvat#comments Kansallismielisyys Nationalismi Sun, 12 Aug 2018 12:49:27 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259385-kansallismielisten-kuvitteelliset-viholliskuvat
Kansallismielisten myyttinen maailma http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259323-kansallismielisten-myyttinen-maailma <p>Nationalismia ja myyttejä tutkinut Anthony B. Smith on julkaissut aiheesta kaksi mielenkiintoista kirjaa: <em>Myths and Memories of the Nation</em> (1999) ja<em> Nationalism </em>(2001).</p><p>Smithin teoksista voi poimia muutamia huomioita.</p><p>1. Etninen yhteisö on nimetty ihmisyhteisö, joka liittyy tiettyyn kotimaahan ja jolla on <strong>myytti</strong> yhteisestä alkuperästä, yhteisiä muistoja, yksi tai useampi kulttuuripiirre.</p><p>2. Olennaisimpina seikkoina Smith pitää juuri niitä ihmisten ajatteluun juurtuneita <strong>myyttejä</strong>, jotka liittävät ryhmän jäsenet yhteen.</p><p>3. Etnisen yhteisön yhteys maantieteelliseen alueeseen saattaa olla puolestaan pelkästään <strong>ajatuksiin pohjautuvaa</strong>. Yhteys ei täten edellytä maa-alueen todellista hallintaa. <strong>Yhteisillä muistoillakaan ei tarvitse olla mitään tekemistä historiallisen todellisuuden kanssa.</strong></p><p>4. Smithin mukaan etninen yhteisö perustuu ihmisten <strong>uskomuksiin</strong>, eikä biologiaan tai rotuun.</p><p>5. Ulkoisesti havaittavissa olevat kulttuurierot, kuten oma kieli tai uskonto, eivät sellaisenaan riitä etnisen identiteetin perustaksi. Olennaista on se, että pitävätkö yhteisön jäsenet niitä merkittävinä.</p><p>6. Esimerkkejä etnisistä kulttuuriliikkeistä vierasta kulttuurivaikusta vastaan löytyy jo esimodernilta ajalta.</p><p>7. Pelkkä valtiollisuus ei riitä muodostamaan etnistä yhteisöä. Väestön mobilisointi sotaan ja järjestäytynyt uskonto edistävät yhteisön muodostumista.</p><p>8. Monet etniset yhteisöt perustavat olemassaolonsa tosiin tai epätosiin muistoihin valtiosta.</p><p>9. Etnisen yhteisön muodostumisvaiheessa identiteettiä saatetaan muokata <strong>myyteillä</strong> hyvinkin nopeasti.</p><p>10. Kun tietyt <strong>myytit</strong> ovat kerran juurtuneet ihmisten mieliin, etninen identiteetti muuttuu hitaasti, mutta tätä ovat edeltäneet varsin muuttumattomat tarinan <strong>perusmyytit.</strong></p><p>Smith tulee siihen johtopäätökseen, että kansakunta on eri asia kuin etninen yhteisö ja kansallinen identiteetti tarkoittaa eri asiaa kuin etninen identiteetti. No sanoi Smith paljon muutakin.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nationalismia ja myyttejä tutkinut Anthony B. Smith on julkaissut aiheesta kaksi mielenkiintoista kirjaa: Myths and Memories of the Nation (1999) ja Nationalism (2001).

Smithin teoksista voi poimia muutamia huomioita.

1. Etninen yhteisö on nimetty ihmisyhteisö, joka liittyy tiettyyn kotimaahan ja jolla on myytti yhteisestä alkuperästä, yhteisiä muistoja, yksi tai useampi kulttuuripiirre.

2. Olennaisimpina seikkoina Smith pitää juuri niitä ihmisten ajatteluun juurtuneita myyttejä, jotka liittävät ryhmän jäsenet yhteen.

3. Etnisen yhteisön yhteys maantieteelliseen alueeseen saattaa olla puolestaan pelkästään ajatuksiin pohjautuvaa. Yhteys ei täten edellytä maa-alueen todellista hallintaa. Yhteisillä muistoillakaan ei tarvitse olla mitään tekemistä historiallisen todellisuuden kanssa.

4. Smithin mukaan etninen yhteisö perustuu ihmisten uskomuksiin, eikä biologiaan tai rotuun.

5. Ulkoisesti havaittavissa olevat kulttuurierot, kuten oma kieli tai uskonto, eivät sellaisenaan riitä etnisen identiteetin perustaksi. Olennaista on se, että pitävätkö yhteisön jäsenet niitä merkittävinä.

6. Esimerkkejä etnisistä kulttuuriliikkeistä vierasta kulttuurivaikusta vastaan löytyy jo esimodernilta ajalta.

7. Pelkkä valtiollisuus ei riitä muodostamaan etnistä yhteisöä. Väestön mobilisointi sotaan ja järjestäytynyt uskonto edistävät yhteisön muodostumista.

8. Monet etniset yhteisöt perustavat olemassaolonsa tosiin tai epätosiin muistoihin valtiosta.

9. Etnisen yhteisön muodostumisvaiheessa identiteettiä saatetaan muokata myyteillä hyvinkin nopeasti.

10. Kun tietyt myytit ovat kerran juurtuneet ihmisten mieliin, etninen identiteetti muuttuu hitaasti, mutta tätä ovat edeltäneet varsin muuttumattomat tarinan perusmyytit.

Smith tulee siihen johtopäätökseen, että kansakunta on eri asia kuin etninen yhteisö ja kansallinen identiteetti tarkoittaa eri asiaa kuin etninen identiteetti. No sanoi Smith paljon muutakin.

]]>
28 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259323-kansallismielisten-myyttinen-maailma#comments Kansallismielisyys Myytit Nationalismi Sat, 11 Aug 2018 04:53:26 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259323-kansallismielisten-myyttinen-maailma
Kansallismielinen misogynia http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259251-kansallismielinen-misogynia <p>Kun on seurannut kansallismielisyyttä koskevaa debattia eri keskustelupalstoilla (myös Puheenvuorossa), niin yksi piirre on ollut aika ajoin esiin puskeva misogynia. Mitä konservatiivisempia näkemyksiä joku kansallismielinen esittää, sitä viistompi hänen näkemyksensä naisen asemasta on.</p><p>Suomalaisen kansallismielisyyden pioneereilla, Snellmanilla ja Topeliuksilla, oli heilläkin aika viistot näkemykset naisista. Tässä mielessä nykyisetkin kansallismieliset pyrkivät ylläpitämään maskuliinista hegemoniaa.</p><p>Anne Ollila kartoittaa kirjassaan <em>Politikoiva nainen on miehelle kauhistus. J.V. Snellmanin perhekäsitys </em>(1990) perheen ja naisen asemaa valtiossa.</p><p>Ollila teesi Snellmanista on suunnilleen seuraava: <em>Snellmanin mielestä perheen tärkein tehtävä on tulevien kansalaisten kasvattaminen. Lapset eivät kuitenkaan olleet olemassa vain valtiota varten, vaan he olivat vanhemmilleen tae kuolemattomuudesta. Valtion ja perheen välillä vallitsi riippuvuussuhde: perhe tarvitsisi valtiota, kuten valtio tarvitsi perhettä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kun valtio suojeli perheiden omaisuutta sekä oikeuksia, perheet ylläpitivät vastavuoroisesti valtiota kasvattamalla lapset isänmaallisiksi ja siveellisiksi. Hyvä perheenisä oli Snellmanin mukaan myös hyvä kansalainen ja isänmaan ystävä, joka lisäksi huolehti perheen elatuksesta ja raha-asioista.</em></p><p><em>Kuitenkin lasten kasvatus oli ensisijaisesti naisen vastuulla. Snellman piti lasten kasvatusta naisen luonnollisena tehtävänä, koska nainen halusi onnea. Perhe on naiselle päämäärä, mutta mies säilyttää subjektiivisen vapautensa ja hänellä on velvollisuuksia kansalaisyhteiskunnassa. Tämän työnjaon mukaisesti nainen edustaa perhettä kansalaisyhteiskunnassa ja naisen tehtävä on huolehtia kodista.</em></p><p>Snellmania paremmin ei selviä Topeliuskaan. Topelius möläytti: <em>Emansipeerattu nihilistinen naisylioppilas ilman uskontoa ja isänmaata olisi meidän maassamme miltei mahdoton, koska tapa sellaisen tuomitsisi, ja tapa on naisen laki.</em></p><p>Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa <em>Nationalismit </em>(2005) todetaan taas seuraavaa: <em>Nationalistisen retoriikan ylläpitämässä työnjaossa naisen tehtävä oli huolehtia kansakunnan uusintamisesta: hän oli kodin vaalija ja soturien äiti. Jos nainen luopui velvollisuuksistaan vaikkapa jättäytymällä lapsettomaksi, hän petti isänmaansa. Jos hän taas hoiti velvollisuutensa huonosti, kansakunta heikkeni siveellisesti</em></p><p>Noista em. teoksista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista. Nykyisten kansallismielisten naisia koskevat näkemykset näyttävän olevan linjassa 1800-luvun misogynisten näkemysten kanssa, mikä ei oikeastaan ole lainkaan yllättävää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kun on seurannut kansallismielisyyttä koskevaa debattia eri keskustelupalstoilla (myös Puheenvuorossa), niin yksi piirre on ollut aika ajoin esiin puskeva misogynia. Mitä konservatiivisempia näkemyksiä joku kansallismielinen esittää, sitä viistompi hänen näkemyksensä naisen asemasta on.

Suomalaisen kansallismielisyyden pioneereilla, Snellmanilla ja Topeliuksilla, oli heilläkin aika viistot näkemykset naisista. Tässä mielessä nykyisetkin kansallismieliset pyrkivät ylläpitämään maskuliinista hegemoniaa.

Anne Ollila kartoittaa kirjassaan Politikoiva nainen on miehelle kauhistus. J.V. Snellmanin perhekäsitys (1990) perheen ja naisen asemaa valtiossa.

Ollila teesi Snellmanista on suunnilleen seuraava: Snellmanin mielestä perheen tärkein tehtävä on tulevien kansalaisten kasvattaminen. Lapset eivät kuitenkaan olleet olemassa vain valtiota varten, vaan he olivat vanhemmilleen tae kuolemattomuudesta. Valtion ja perheen välillä vallitsi riippuvuussuhde: perhe tarvitsisi valtiota, kuten valtio tarvitsi perhettä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kun valtio suojeli perheiden omaisuutta sekä oikeuksia, perheet ylläpitivät vastavuoroisesti valtiota kasvattamalla lapset isänmaallisiksi ja siveellisiksi. Hyvä perheenisä oli Snellmanin mukaan myös hyvä kansalainen ja isänmaan ystävä, joka lisäksi huolehti perheen elatuksesta ja raha-asioista.

Kuitenkin lasten kasvatus oli ensisijaisesti naisen vastuulla. Snellman piti lasten kasvatusta naisen luonnollisena tehtävänä, koska nainen halusi onnea. Perhe on naiselle päämäärä, mutta mies säilyttää subjektiivisen vapautensa ja hänellä on velvollisuuksia kansalaisyhteiskunnassa. Tämän työnjaon mukaisesti nainen edustaa perhettä kansalaisyhteiskunnassa ja naisen tehtävä on huolehtia kodista.

Snellmania paremmin ei selviä Topeliuskaan. Topelius möläytti: Emansipeerattu nihilistinen naisylioppilas ilman uskontoa ja isänmaata olisi meidän maassamme miltei mahdoton, koska tapa sellaisen tuomitsisi, ja tapa on naisen laki.

Jussi Pakkasvirran ja Pasi Saukkosen toimittamassa artikkelikokoelmassa Nationalismit (2005) todetaan taas seuraavaa: Nationalistisen retoriikan ylläpitämässä työnjaossa naisen tehtävä oli huolehtia kansakunnan uusintamisesta: hän oli kodin vaalija ja soturien äiti. Jos nainen luopui velvollisuuksistaan vaikkapa jättäytymällä lapsettomaksi, hän petti isänmaansa. Jos hän taas hoiti velvollisuutensa huonosti, kansakunta heikkeni siveellisesti

Noista em. teoksista löytyy paljon muutakin mielenkiintoista. Nykyisten kansallismielisten naisia koskevat näkemykset näyttävän olevan linjassa 1800-luvun misogynisten näkemysten kanssa, mikä ei oikeastaan ole lainkaan yllättävää.

]]>
11 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259251-kansallismielinen-misogynia#comments Kansallismielisyys Misogynia Nationalismi Thu, 09 Aug 2018 10:37:42 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259251-kansallismielinen-misogynia
Kansallismielisten keksityt traditiot http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259187-kansallismielisten-keksityt-traditiot <p>Kansallismieliset ovat hyviä keksimään kansallisia traditioita, mutta hyvin harva traditio kuitenkaan on millään tavoin uniikki ja jollekin &rdquo;kansakunnalle&rdquo; tyypillinen. Jo pelkästään kansakuntakin on käsitteenä problemaattinen, toisinaan myös paradoksaalinen.</p><p>Eric Hobsbawnin ja Terence Rangerin toimittamassa artikkelikokoelmassa <em>Invented traditions </em>(1983) kartoitetaan keksittyjä kansallisia traditioita ja niitähän riitti.</p><p>Em. teos on sekä hauska että valaiseva katsaus traditioihin. Hugh Trevor-Roperin kirjoittamassa osuudessa osoitetaan, että skottimiesten kiltti ei ole mitenkään skotlantilainen traditio. Kiltti klaaniväreineen ja &ndash; kuvioineen on itse asiassa varsin myöhäinen ilmiö, johon ulkomaiset vaikutteet ovat vaikuttaneet suuresti.</p><p>Erityisesti vuodet 1870 - 1914 ovat Euroopassa olleet keksittyjen traditioiden kulta-aikaa. Suomessakin kehiteltiin kaikenlaista kansallisromanttista traditiota lähinnä eri alojen taiteilijoiden toimesta. Tällaisia keksittyjä traditioita löytyy kaikista nykyisistä eurooppalaisista valtioista.</p><p>Yritin oikein miettiä, mikä mahtaisi olla suomalaiskansallinen traditio, mutta en keksinyt ainuttakaan. Kaikesta mikä mieleen tuli, löytyi jokin variaatio jostain päin maailmaa.</p><p>Ruokakulttuurista tuli lähinnä mieleen kalakukko. Tosin sekin on maantieteellisesti pienen alueen perinne, eikä täten mitenkään suomalaisuudelle tyypillinen. Tiedä sitten löytyykö kalakukosta jokin variaatio jostain muualta?</p><p>Michael Billig puolestaan tarkastelee teoksessaan <em>Banal Nationalism </em>(1995) etnosymbolien arkipäiväistämissä ja uudelleentuottamista ilman että asiaan edes kiinnitetään huomiota. Sellainen toisaalta edellyttää revisionistista historiankirjoitusta.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansallismieliset ovat hyviä keksimään kansallisia traditioita, mutta hyvin harva traditio kuitenkaan on millään tavoin uniikki ja jollekin ”kansakunnalle” tyypillinen. Jo pelkästään kansakuntakin on käsitteenä problemaattinen, toisinaan myös paradoksaalinen.

Eric Hobsbawnin ja Terence Rangerin toimittamassa artikkelikokoelmassa Invented traditions (1983) kartoitetaan keksittyjä kansallisia traditioita ja niitähän riitti.

Em. teos on sekä hauska että valaiseva katsaus traditioihin. Hugh Trevor-Roperin kirjoittamassa osuudessa osoitetaan, että skottimiesten kiltti ei ole mitenkään skotlantilainen traditio. Kiltti klaaniväreineen ja – kuvioineen on itse asiassa varsin myöhäinen ilmiö, johon ulkomaiset vaikutteet ovat vaikuttaneet suuresti.

Erityisesti vuodet 1870 - 1914 ovat Euroopassa olleet keksittyjen traditioiden kulta-aikaa. Suomessakin kehiteltiin kaikenlaista kansallisromanttista traditiota lähinnä eri alojen taiteilijoiden toimesta. Tällaisia keksittyjä traditioita löytyy kaikista nykyisistä eurooppalaisista valtioista.

Yritin oikein miettiä, mikä mahtaisi olla suomalaiskansallinen traditio, mutta en keksinyt ainuttakaan. Kaikesta mikä mieleen tuli, löytyi jokin variaatio jostain päin maailmaa.

Ruokakulttuurista tuli lähinnä mieleen kalakukko. Tosin sekin on maantieteellisesti pienen alueen perinne, eikä täten mitenkään suomalaisuudelle tyypillinen. Tiedä sitten löytyykö kalakukosta jokin variaatio jostain muualta?

Michael Billig puolestaan tarkastelee teoksessaan Banal Nationalism (1995) etnosymbolien arkipäiväistämissä ja uudelleentuottamista ilman että asiaan edes kiinnitetään huomiota. Sellainen toisaalta edellyttää revisionistista historiankirjoitusta.

 

 

]]>
20 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259187-kansallismielisten-keksityt-traditiot#comments Kansallismielisyys Nationalismi Wed, 08 Aug 2018 03:55:08 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259187-kansallismielisten-keksityt-traditiot
Nationalismi on pop http://tonirintala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259171-nationalismi-on-pop <p><strong>Ihminen tarvitsee kansakunnan johon kuulua</strong>.</p><p><strong>&quot;<em>Ryhmään kuulumisen tarve on jokaisen ihmisen perustarve&quot;</em></strong>, <a href="http://psykologinenpaaoma.fi/2012/11/23/mita-ryhmissa-tapahtuu/">kertoo ylimmän liikkeenjohdon kouluttaja Jarmo Manner.</a>&nbsp;</p><p><em>&quot;Ihmisillä on tarve kuulua johonkin: perheeseen, sukuun, heimoon, kyläyhteisöön. Samaistuessaan niihin ihminen saa oman identiteetin. Samaistuminen on mahdollista vielä <strong>valtion ja kansakunnan tasolla</strong>. <strong>Suomi yhdistää monin tavoin meitä suomalaisia</strong>&quot;</em>, <a href="http://www.sss.fi/2016/08/samaistumisella-on-rajansa/">kertoo emeritusdiplomaatti Vesa Jaakola</a>.</p><p>Ovatko nationalismia vastustavat sitten jotenkin poikkeavia, kun heillä ei ole tuota ihmisen perustarvetta?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Ihminen tarvitsee kansakunnan johon kuulua.

"Ryhmään kuulumisen tarve on jokaisen ihmisen perustarve", kertoo ylimmän liikkeenjohdon kouluttaja Jarmo Manner. 

"Ihmisillä on tarve kuulua johonkin: perheeseen, sukuun, heimoon, kyläyhteisöön. Samaistuessaan niihin ihminen saa oman identiteetin. Samaistuminen on mahdollista vielä valtion ja kansakunnan tasolla. Suomi yhdistää monin tavoin meitä suomalaisia", kertoo emeritusdiplomaatti Vesa Jaakola.

Ovatko nationalismia vastustavat sitten jotenkin poikkeavia, kun heillä ei ole tuota ihmisen perustarvetta?

]]>
92 http://tonirintala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259171-nationalismi-on-pop#comments Nationalismi Tue, 07 Aug 2018 16:04:41 +0000 Toni Rintala http://tonirintala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259171-nationalismi-on-pop
Kansallismielisyys kulkee kohti auringonlaskua http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259115-kansallismielisyys-kulkee-kohti-auringonlaskua <p>Nationalismille on ennustettu kuolemaa jo useita kertoja. Silti se on osoittautunut sitkeäksi ajattelutavaksi ja taantumuksellisen poliittisen toiminnan ideologiseksi perustaksi.</p><p>Määriteltiinpä nationalismi miten tahansa, koko ideologia kulkee hitaasti mutta varmasti kohti auringonlaskua. Yhä useammalle ihmiselle kansallisuus on pelkästään maan nimi passin kannessa. Yhä useammalla on jopa kahden maan passit. Kansallisuusaate onkin pelkkää sentimentaalisuuteen pohjautuvaa nostalgiaa vailla reaalimaailman relevanssia. Pelkoon perustuva muutosvastarinta on nationalismin merkittävin polttoaine.</p><p>Nationalismin, patriotismin, etnonationalismin, kansallisuusaatteen ja muiden vastaavien ideologioiden heikkoutena on tietenkin käsitteiden määrittelemättömyys. Mitään standardimääritelmiä ei löydy ja tuskin sellaisia saadaan aikaiseksi tulevaisuudessakaan. Kansallisaate onkin vain ja ainoastaan kokoelma perusteettomia väitelauseita, joiden totuusarvo on useimmissa tapauksissa selvästi epätosi.</p><p>Nationalismin ja muiden sellaisten ideologioiden iltahämärän aika on juuri nyt, vaikka jotkut pitävät kovaäänisesti esillä tunkkaista nurkkapatriotismia. Suomalainen kansallismielisyyskään ei tee tässä suhteessa poikkeusta.</p><p>Suomalaisesta kansallismielisyydestä on tullut äänekkäälle joukolle &rdquo;kansalaisuskonto&rdquo;, joka sekin on hajaantunut erilaisiin lahkoihin aivan uskonnollisten liikkeiden tavoin. Toki nämä kansallisaatteeseen nojaavat lahkot ovat muuntautumiskykyisiä, mutta sekään ei pelasta aatetta näivettymiseltä. Kun tarjolla on vain kuppikuntaisuutta, aatteen houkuttelevuus ei vetoa suuriin massoihin siten, että kansallisuusaatteesta nykyisten etnonationalistien propagoimassa muodossa tulisi dominantti poliittinen suunta.</p><p>Kun on seurannut &rdquo;kansallismielisten&rdquo; kirjoittelua mm. täällä Puheenvuorossa, niin on ollut suorastaan hilpeää havaita, kuinka tämä ärhäkkä joukko on joutunut omimaan liberaalien käyttämän käsitteistön omiin tarkoituksiinsa muuntamalla käsitteiden määrittelyn tarkoitushakuisesti juuri omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että (etno)nationalismista on tullut synonyymi konservatiivisuuden kaikkein synkimmille muodoille.</p><p>Kansallismielisten kirjoittelun perusteella ideologia on kovin todellisuuspakoinen. Suomi ei ole koskaan ollut etnisesti yhtenäinen kansallisvaltio, joten paluu sellaiseen myyttiseen ideaaliin on oire perustavaa laatua olevasta deluusiosta.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nationalismille on ennustettu kuolemaa jo useita kertoja. Silti se on osoittautunut sitkeäksi ajattelutavaksi ja taantumuksellisen poliittisen toiminnan ideologiseksi perustaksi.

Määriteltiinpä nationalismi miten tahansa, koko ideologia kulkee hitaasti mutta varmasti kohti auringonlaskua. Yhä useammalle ihmiselle kansallisuus on pelkästään maan nimi passin kannessa. Yhä useammalla on jopa kahden maan passit. Kansallisuusaate onkin pelkkää sentimentaalisuuteen pohjautuvaa nostalgiaa vailla reaalimaailman relevanssia. Pelkoon perustuva muutosvastarinta on nationalismin merkittävin polttoaine.

Nationalismin, patriotismin, etnonationalismin, kansallisuusaatteen ja muiden vastaavien ideologioiden heikkoutena on tietenkin käsitteiden määrittelemättömyys. Mitään standardimääritelmiä ei löydy ja tuskin sellaisia saadaan aikaiseksi tulevaisuudessakaan. Kansallisaate onkin vain ja ainoastaan kokoelma perusteettomia väitelauseita, joiden totuusarvo on useimmissa tapauksissa selvästi epätosi.

Nationalismin ja muiden sellaisten ideologioiden iltahämärän aika on juuri nyt, vaikka jotkut pitävät kovaäänisesti esillä tunkkaista nurkkapatriotismia. Suomalainen kansallismielisyyskään ei tee tässä suhteessa poikkeusta.

Suomalaisesta kansallismielisyydestä on tullut äänekkäälle joukolle ”kansalaisuskonto”, joka sekin on hajaantunut erilaisiin lahkoihin aivan uskonnollisten liikkeiden tavoin. Toki nämä kansallisaatteeseen nojaavat lahkot ovat muuntautumiskykyisiä, mutta sekään ei pelasta aatetta näivettymiseltä. Kun tarjolla on vain kuppikuntaisuutta, aatteen houkuttelevuus ei vetoa suuriin massoihin siten, että kansallisuusaatteesta nykyisten etnonationalistien propagoimassa muodossa tulisi dominantti poliittinen suunta.

Kun on seurannut ”kansallismielisten” kirjoittelua mm. täällä Puheenvuorossa, niin on ollut suorastaan hilpeää havaita, kuinka tämä ärhäkkä joukko on joutunut omimaan liberaalien käyttämän käsitteistön omiin tarkoituksiinsa muuntamalla käsitteiden määrittelyn tarkoitushakuisesti juuri omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että (etno)nationalismista on tullut synonyymi konservatiivisuuden kaikkein synkimmille muodoille.

Kansallismielisten kirjoittelun perusteella ideologia on kovin todellisuuspakoinen. Suomi ei ole koskaan ollut etnisesti yhtenäinen kansallisvaltio, joten paluu sellaiseen myyttiseen ideaaliin on oire perustavaa laatua olevasta deluusiosta.

 

 

]]>
19 http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259115-kansallismielisyys-kulkee-kohti-auringonlaskua#comments Etnonationalismi Kansallismielisyys Nationalismi Patriotismi Mon, 06 Aug 2018 15:07:55 +0000 Ilkka Salo http://ilkkasalo1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259115-kansallismielisyys-kulkee-kohti-auringonlaskua
Puolustuspuheenvuoroni vihreiden Aino Pennaselle! http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258963-puolustuspuheenvuoroni-vihreiden-aino-pennaselle <p><strong>Nähdäkseni Aino Pennanen</strong> (vihreät) toimi lentokoneessa kieltäytyessään istumasta spontaanisti mutta silti maltillisesti, vaikka hän ei takuulla ajatellut aiheuttavansa tällaista some-hässäkkää, johon sekoittuu raivo ja tuomitseminen yhtä aikaa. Maltillinen kansalaistottelemattomuus on perusteltua niin kauan kunnes järjestelmä eli yhteiskunta pystyy täysin aukottamasti perustelemaan toimintansa järkevyyden.&nbsp;</p><p><strong>On helppoa muodostaa mielipide ns. mustavalkoisiin kysymyksiin!</strong></p><p>Käsitin vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon puolustuksen Pennasen toimintaa kohtaan siten, että Aalto totesi lakien vastustamisen olevan joskus moraalisesti enemmän oikein kuin niiden mukaisesti toiminta ja tästä olisin mielelläni samaa mieltä. Maahanmuuttopolitiikka ja turvapaikanhakijat on sen verran polarisoitunut asiakokonaisuus, että siihen on lähes jokaisella jompi kumpi mielipide, mutta silti ei haluta myöntää ongelmaa joka liittyy hädänalaisten ihmisten auttamiseen kriisiytyneillä alueilla maapallon eri kolkissa.</p><p><strong>Turvapaikanhakijat poliittisina pelinappuloina?</strong></p><p>Olen itse sitä mieltä, että moni poliitikko pitää turvapaikanhakijoita pelinappuloina oman kannatuspohjan vakiinnuttamisessa, mutta samalla se kyllä lisää poliittisen ilmapiirin polarisaatiota akselilla<strong> nationalistit versus maailmankansalaiset</strong>. Yhteiskunnassamme on tärkeää käydä lisää keskustelua maahanmuutosta koskien koko Eurooppaa, koska oletettavasti turvapaikanhakijoiden määrä ei tule tippumaan vuosikausiin. Haluammeko tehostaa ihmisten auttamista ulkomaille? Ja yritämmekö houkutella maailman parasta työvoimaa tänne peräpohjolaan? Minä kannatan näitä molempia poliittisia päätöspyrkimyksiä eli lisää maahanmuuttoa ja hädänalaisille ihmisille ympäri maailman konkreettista apua!</p><p><strong>Conclusion!</strong></p><p>Kuten edellä kirjoitin, niin Aino Pennanen on joutunut aktivismin takia kohtuuttoman media- ja some-ryöpytyksen uhriksi. Keskustelua pitäisi ohjata nyt alkusyyhyn eli maahanmuuttopolitiikkaan, eikä kärventää Pennasta enää ollenkaan! Kuitenkin mielestäni on huolestuttavaa seurata suomalaista mediakeskustelua, kun huomaa miten räjähdysherkkä aihe turvapaikanhakijat edelleen sekä monien toimittajien että mediakekkuleiden älyttömien julkaisuiden perusteella on. Yritetään jatkaa keskustelua periaatteella, että minun kommentti tuo jotain lisäarvoa maahanmuuttokeskusteluun eikä se tuomitse ketään, koska kukapa meistä yksin toisen tuomita voi?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nähdäkseni Aino Pennanen (vihreät) toimi lentokoneessa kieltäytyessään istumasta spontaanisti mutta silti maltillisesti, vaikka hän ei takuulla ajatellut aiheuttavansa tällaista some-hässäkkää, johon sekoittuu raivo ja tuomitseminen yhtä aikaa. Maltillinen kansalaistottelemattomuus on perusteltua niin kauan kunnes järjestelmä eli yhteiskunta pystyy täysin aukottamasti perustelemaan toimintansa järkevyyden. 

On helppoa muodostaa mielipide ns. mustavalkoisiin kysymyksiin!

Käsitin vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon puolustuksen Pennasen toimintaa kohtaan siten, että Aalto totesi lakien vastustamisen olevan joskus moraalisesti enemmän oikein kuin niiden mukaisesti toiminta ja tästä olisin mielelläni samaa mieltä. Maahanmuuttopolitiikka ja turvapaikanhakijat on sen verran polarisoitunut asiakokonaisuus, että siihen on lähes jokaisella jompi kumpi mielipide, mutta silti ei haluta myöntää ongelmaa joka liittyy hädänalaisten ihmisten auttamiseen kriisiytyneillä alueilla maapallon eri kolkissa.

Turvapaikanhakijat poliittisina pelinappuloina?

Olen itse sitä mieltä, että moni poliitikko pitää turvapaikanhakijoita pelinappuloina oman kannatuspohjan vakiinnuttamisessa, mutta samalla se kyllä lisää poliittisen ilmapiirin polarisaatiota akselilla nationalistit versus maailmankansalaiset. Yhteiskunnassamme on tärkeää käydä lisää keskustelua maahanmuutosta koskien koko Eurooppaa, koska oletettavasti turvapaikanhakijoiden määrä ei tule tippumaan vuosikausiin. Haluammeko tehostaa ihmisten auttamista ulkomaille? Ja yritämmekö houkutella maailman parasta työvoimaa tänne peräpohjolaan? Minä kannatan näitä molempia poliittisia päätöspyrkimyksiä eli lisää maahanmuuttoa ja hädänalaisille ihmisille ympäri maailman konkreettista apua!

Conclusion!

Kuten edellä kirjoitin, niin Aino Pennanen on joutunut aktivismin takia kohtuuttoman media- ja some-ryöpytyksen uhriksi. Keskustelua pitäisi ohjata nyt alkusyyhyn eli maahanmuuttopolitiikkaan, eikä kärventää Pennasta enää ollenkaan! Kuitenkin mielestäni on huolestuttavaa seurata suomalaista mediakeskustelua, kun huomaa miten räjähdysherkkä aihe turvapaikanhakijat edelleen sekä monien toimittajien että mediakekkuleiden älyttömien julkaisuiden perusteella on. Yritetään jatkaa keskustelua periaatteella, että minun kommentti tuo jotain lisäarvoa maahanmuuttokeskusteluun eikä se tuomitse ketään, koska kukapa meistä yksin toisen tuomita voi?

]]>
15 http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258963-puolustuspuheenvuoroni-vihreiden-aino-pennaselle#comments Kansalaistottelemattomuus Maahanmuuttopolitikka Nationalismi Turvapaikanhakijat Vihreiden politiikka Thu, 02 Aug 2018 01:27:25 +0000 Kimmo Hoikkala http://kimmohoikkala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258963-puolustuspuheenvuoroni-vihreiden-aino-pennaselle
Nationalismi - rauhan asialla http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254593-nationalismi-rauhan-asialla <p>George Orwellin &rdquo;<em>Eläinten vallankumouksen</em>&rdquo; hellyyttävimmät hahmot olivat kanat, jotka aina uskollisesti toistelivat sikojen heille syöttämiä iskulauseita.</p><p>Eräs tärkeimmistä kanojen kotkotuksista oli seuraava: &rdquo;<em>neljä jalkaa hyvä &ndash; kaksi jalkaa paha</em>&rdquo;.</p><p>Tämä yksioikoinen ja älyllisesti laiska poliittinen puhunta sopii myös meidän aikaamme. Kuten hyvin tiedämme &rdquo;hyvä-ihmismedia&rdquo; on työntänyt nationalismin ja patriotismin poliittisen korrektiuden marginaaliin. Ne ovat paha-paha-paha.</p><p>Vähän kuin Herra Heinämäen Lato-orkesterin intiaani.</p><p><strong>Nationalismi - mitä se on?</strong></p><p>Käsitteiden sekasotkua pahentavat kaikenlaisten skribenttien määritelmät nationalismista.</p><p>Laitan tässä tähän näytteille muutamia älyllisesti heikoimpia tokaisuja: &rdquo; <em>Nationalismi on vihamielisyyttä muita kohtaan omaa kansallisuutta korostamalla</em>&rdquo; tai &rdquo;<em>nationalistinen kuvitelma, että &rdquo;paha maailma&rdquo; voidaan pitää ulkopuolella rajoja sulkemalla, ei ole oikea vastaus ongelmiin, joista esimerkiksi suuret turvapaikanhakijamäärät kertovat</em>&rdquo;.</p><p>Näitä hokemia riittää ja lisää keksitään. Mikäli tarvitaan. Nationalismi on kuitenkin kuin tuoli, uskonto tai politiikka. Niitä on erilaisia. Nationalismia ilmiönä ei voi tarkastella ja arvioida yksinomaan kansallissosialismin aikaansaannosten kurkistusaukosta.</p><p>Nykyinen mutu-oikeaoppisuus ja Orwellin ennustama &rdquo;ankkapuhe&rdquo; näkee nationalismin kaiken paha alkuna ja juurena. Siinä on nähtävissä jotain oikeaoppisen marxilaisuuden ituja. Sekin näkee nationalismin kilpailijana ja vihollisena (hyvä kirja asiasta: Roman Szporluk: Communism and Nationalism: Karl Marx versus Friedrich List, Oxford University Press, New York, 1988).</p><p><strong>Korea &ndash; nationalismi toimii</strong></p><p>Tilanne on juuri nyt kaikille oikeaoppisille &rdquo;kanalaumoille&rdquo; ja &rdquo;ankkapuheen&rdquo; levittäjille vaikea ja miltei ikävähkö. Kotkotus ei toimi.</p><p>Syy on Korea. &nbsp;</p><p>Koreassa eletään nyt todella historiallisia ja ainutlaatuisia hetkiä. Koreoiden johtajien tapaaminen mahdollistaa rauhan &ndash; yli 60 vuoden sotatilan jälkeen. On puhuttu myös siitä, että Koreat yhtyisivät lopulta. &nbsp;</p><p>Kaiken ytimessä on korealaisten valtava kansallismielisyys ja valmius unohtaa valkoisuudet ja punaisuudet yhteisen hyvän ja kansallisen suuruuden hyväksi! Ja nyt jos koskaan on tilaisuus rauhaan.</p><p>Tiivistettynä: 100% vakuuttavuudella näyttää, että tällaisen kansallisaatteen ts. nationalismin pääolemus on rauha.</p><p>Tilanne on mielenkiintoinen: Pohjois-Korean hirmuhallinnon mahdollisen kääntymyksen rauhaan ja ydinaseiden hylkäämiseen on mahdollista siksi, että nationalismi ja patriotismi ovat siellä vahvoja. Ne mahdollistavat nyt sen, että jonkinlaista oikeaa kehitystä tapahtuu ja että ydinsodan yhteenoton mahdollisuus vähenee.</p><p>Korealainen nationalismi on hyvin vahvaa &ndash; niin pohjoisessa kuin etelässä. Se läpäisee korealaisen kulttuurin, identiteetin muodostumisen, historian ja ajatuksen etnisyydestä. Historiallisista syistä siinä on mukana aimo annos Japanin vastaisuutta ja myös USA-vastaisuutta.</p><p><strong>Nationalismi - yhdistymisen liima</strong></p><p>Mikäli yhdistymisestä tulee todellinen poliittinen vaihtoehto, merkitsisi se sitä, että nationalismi on ainoa mahdollinen liima, joka kykenee pitämään itse prosessin käynnissä. Se legitimoisi sen ja antaisi yhteisen mahdollisen pohjan, jonka perusteille yhteistä Koreaa voisi rakentaa.</p><p>Suomen kielellä: unelma yhteisestä korealaisesta kansasta ja sen kohtaloista voisi yhdistää nämä maat ja lopulta myös tehdä lopun Pohjois-Korean hirmuvallasta ja diktatuurista. Vähän samalla tavalla kuin aikoinaan Länsi-Saksan ja Itä-Saksan tapauksessa. Sielläkin vapautettujen ihmisten paine työnsi syrjään kommunismin diktatuurin puolustajat.</p><p>Totalitaristisen ja surkean köyhän Pohjois-Korean ainoa, mutta vahva valttikortti kansalleen, jolla se on onnistunut sinnittelemään tähän saakka, on kuitenkin ollut sen itsenäisyys ja nationalismi. Se on johdonmukaisesti julistanut haluavansa kansallista yhdistymistä ainoana ehtonaan ulkomaalaisten joukkojen poistuminen. Mikään ei ole vielä lopullista, mutta kenties näin syntyy niin etelän kuin pohjoisen kansojen uusi yhteinen luomus, joka suhteutuu naapureihinsa sananlaskun mukaan &rdquo;Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin</p><p><strong>Nationalistinen unelma ja patriotistinen projekti </strong></p><p>Vielä kerran: tilanne on äärimmäisen ikävä &rdquo;hyviksille&rdquo;. Korean tapahtumat eivät mene oikein. Mikäli rauha syntyy, on se &rdquo;väärin sammutettu&rdquo;.</p><p>Tätä mietiskellessä on hyvä kysellä sitä miksi nationalismi ja patriotismi rehottavat maailmassa kuin voikukat puutarhoissa. Ihmiset ovat kiinnostuneita omasta maastaan; rakastavat sitä ja kunnioittavat menneiden sukupolvien uurastusta sen hyväksi. Erityisesti pienet kansat ovat tässä tosissaan; ne taistelevat olemassaolostaan ja tulevaisuudestaan. &nbsp;</p><p>Myös Suomi on siitä hyvänä esimerkkinä. Suomalainen valtio, hyvinvointivaltio ja ihmisistä huolenpitäminen ovat tämän nationalistisen projektin lapsia. Se, että toimittaja puhuu suomea ja ajattelee suomeksi, johtuu nationalismista. Se, että meillä on ollut tähän saakka valtio, demokratia, hyvä yhteiskuntarauha, johtuu suurelta osin nationalismista. Se, että pelastuimme Neuvostoliittoon liittymiseltä, johtuu kansalaisten patriotismista.</p><p>Nationalismi on rauhan &ndash; ei rahan asialla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> George Orwellin ”Eläinten vallankumouksen” hellyyttävimmät hahmot olivat kanat, jotka aina uskollisesti toistelivat sikojen heille syöttämiä iskulauseita.

Eräs tärkeimmistä kanojen kotkotuksista oli seuraava: ”neljä jalkaa hyvä – kaksi jalkaa paha”.

Tämä yksioikoinen ja älyllisesti laiska poliittinen puhunta sopii myös meidän aikaamme. Kuten hyvin tiedämme ”hyvä-ihmismedia” on työntänyt nationalismin ja patriotismin poliittisen korrektiuden marginaaliin. Ne ovat paha-paha-paha.

Vähän kuin Herra Heinämäen Lato-orkesterin intiaani.

Nationalismi - mitä se on?

Käsitteiden sekasotkua pahentavat kaikenlaisten skribenttien määritelmät nationalismista.

Laitan tässä tähän näytteille muutamia älyllisesti heikoimpia tokaisuja: ” Nationalismi on vihamielisyyttä muita kohtaan omaa kansallisuutta korostamalla” tai ”nationalistinen kuvitelma, että ”paha maailma” voidaan pitää ulkopuolella rajoja sulkemalla, ei ole oikea vastaus ongelmiin, joista esimerkiksi suuret turvapaikanhakijamäärät kertovat”.

Näitä hokemia riittää ja lisää keksitään. Mikäli tarvitaan. Nationalismi on kuitenkin kuin tuoli, uskonto tai politiikka. Niitä on erilaisia. Nationalismia ilmiönä ei voi tarkastella ja arvioida yksinomaan kansallissosialismin aikaansaannosten kurkistusaukosta.

Nykyinen mutu-oikeaoppisuus ja Orwellin ennustama ”ankkapuhe” näkee nationalismin kaiken paha alkuna ja juurena. Siinä on nähtävissä jotain oikeaoppisen marxilaisuuden ituja. Sekin näkee nationalismin kilpailijana ja vihollisena (hyvä kirja asiasta: Roman Szporluk: Communism and Nationalism: Karl Marx versus Friedrich List, Oxford University Press, New York, 1988).

Korea – nationalismi toimii

Tilanne on juuri nyt kaikille oikeaoppisille ”kanalaumoille” ja ”ankkapuheen” levittäjille vaikea ja miltei ikävähkö. Kotkotus ei toimi.

Syy on Korea.  

Koreassa eletään nyt todella historiallisia ja ainutlaatuisia hetkiä. Koreoiden johtajien tapaaminen mahdollistaa rauhan – yli 60 vuoden sotatilan jälkeen. On puhuttu myös siitä, että Koreat yhtyisivät lopulta.  

Kaiken ytimessä on korealaisten valtava kansallismielisyys ja valmius unohtaa valkoisuudet ja punaisuudet yhteisen hyvän ja kansallisen suuruuden hyväksi! Ja nyt jos koskaan on tilaisuus rauhaan.

Tiivistettynä: 100% vakuuttavuudella näyttää, että tällaisen kansallisaatteen ts. nationalismin pääolemus on rauha.

Tilanne on mielenkiintoinen: Pohjois-Korean hirmuhallinnon mahdollisen kääntymyksen rauhaan ja ydinaseiden hylkäämiseen on mahdollista siksi, että nationalismi ja patriotismi ovat siellä vahvoja. Ne mahdollistavat nyt sen, että jonkinlaista oikeaa kehitystä tapahtuu ja että ydinsodan yhteenoton mahdollisuus vähenee.

Korealainen nationalismi on hyvin vahvaa – niin pohjoisessa kuin etelässä. Se läpäisee korealaisen kulttuurin, identiteetin muodostumisen, historian ja ajatuksen etnisyydestä. Historiallisista syistä siinä on mukana aimo annos Japanin vastaisuutta ja myös USA-vastaisuutta.

Nationalismi - yhdistymisen liima

Mikäli yhdistymisestä tulee todellinen poliittinen vaihtoehto, merkitsisi se sitä, että nationalismi on ainoa mahdollinen liima, joka kykenee pitämään itse prosessin käynnissä. Se legitimoisi sen ja antaisi yhteisen mahdollisen pohjan, jonka perusteille yhteistä Koreaa voisi rakentaa.

Suomen kielellä: unelma yhteisestä korealaisesta kansasta ja sen kohtaloista voisi yhdistää nämä maat ja lopulta myös tehdä lopun Pohjois-Korean hirmuvallasta ja diktatuurista. Vähän samalla tavalla kuin aikoinaan Länsi-Saksan ja Itä-Saksan tapauksessa. Sielläkin vapautettujen ihmisten paine työnsi syrjään kommunismin diktatuurin puolustajat.

Totalitaristisen ja surkean köyhän Pohjois-Korean ainoa, mutta vahva valttikortti kansalleen, jolla se on onnistunut sinnittelemään tähän saakka, on kuitenkin ollut sen itsenäisyys ja nationalismi. Se on johdonmukaisesti julistanut haluavansa kansallista yhdistymistä ainoana ehtonaan ulkomaalaisten joukkojen poistuminen. Mikään ei ole vielä lopullista, mutta kenties näin syntyy niin etelän kuin pohjoisen kansojen uusi yhteinen luomus, joka suhteutuu naapureihinsa sananlaskun mukaan ”Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin

Nationalistinen unelma ja patriotistinen projekti

Vielä kerran: tilanne on äärimmäisen ikävä ”hyviksille”. Korean tapahtumat eivät mene oikein. Mikäli rauha syntyy, on se ”väärin sammutettu”.

Tätä mietiskellessä on hyvä kysellä sitä miksi nationalismi ja patriotismi rehottavat maailmassa kuin voikukat puutarhoissa. Ihmiset ovat kiinnostuneita omasta maastaan; rakastavat sitä ja kunnioittavat menneiden sukupolvien uurastusta sen hyväksi. Erityisesti pienet kansat ovat tässä tosissaan; ne taistelevat olemassaolostaan ja tulevaisuudestaan.  

Myös Suomi on siitä hyvänä esimerkkinä. Suomalainen valtio, hyvinvointivaltio ja ihmisistä huolenpitäminen ovat tämän nationalistisen projektin lapsia. Se, että toimittaja puhuu suomea ja ajattelee suomeksi, johtuu nationalismista. Se, että meillä on ollut tähän saakka valtio, demokratia, hyvä yhteiskuntarauha, johtuu suurelta osin nationalismista. Se, että pelastuimme Neuvostoliittoon liittymiseltä, johtuu kansalaisten patriotismista.

Nationalismi on rauhan – ei rahan asialla.

]]>
9 http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254593-nationalismi-rauhan-asialla#comments Idänpolitiikka Saksa Korean kriisi Nationalismi Sun, 29 Apr 2018 15:25:46 +0000 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254593-nationalismi-rauhan-asialla
Fasismin käsitteen inflaatio http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254175-fasismin-kasitteen-inflaatio <p>Kirjoitin tiistaina <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253928-kansanmurhan-kasitteen-inflaatio">kansanmurhan käsitteen inflaatiosta</a>. Läheistä sukua tälle on fasismin käsitteen inflaatio, joka toisinaan seuraa suoraan ensimmäisestä. Mikäli fasismia pidetään kansanmurhan synonyyminä, ja mikä tahansa sotarikos, etninen puhdistus tai jopa &rdquo;demografinen kriisi&rdquo; on kansanmurha, niin fasismin käsite kärsii inflaation. Tämä on vain yksi monista fasismin käsitteen inflaation muodoista.</p><p>Fasismille ei ole neutraalia määritelmää</p><p>Kaikki pyrkivät määrittelemään fasismin omia tarkoitusperiään parhaiten palvelevasti. Ääritapaus on <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Zeev_Sternhell#Political_views">Zeev Sternhell</a>, jonka mielestä fasismi on radikaalin vasemmiston ja radikaalin oikeiston synteesi liberaalin keskustan tuhoamiseksi. Sternhellin teoria ei selitä lainkaan, kuinka sekä Italiassa että Saksassa 20- ja 30-luvulla<a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198376-natseille-nauraminen-ei-aina-auta"> fasismi nousi valtaan</a> liittoutumalla yhdessä liberaalien kanssa sosialismia vastaan (tässä käytän fasismia vakiintuneeseen tapaan kattoterminä, joka yhdistää italialaisen fasismin ja saksalaisen kansallissosialismin). Lisäksi Sternhell ei selitä, miksi kaikissa natsien miehittämissä maissa sosialistit joko johtivat, tai olivat muuten merkittävässä osassa vastarintaliikkeissä. Mikäli Sternhell olisi oikeassa, sosialistit olisivat ilomielin liittyneet fasisteihin, ja vastarintaliike olisi koostunut liberaaleista. Sternhell on ääriesierkki siitä, mihin johtaa vain aatteen ideologista pintakerrosta tutkiva fasismin analyysi, joka ei kiinnitä huomiota liikkeen eturyhmiin ja niiden taisteluun vallasta.</p><p>Toinen esimerkki liberaalista tavasta määritellä fasismi on Roger Griffinin: &ldquo;(kansakunnan) uudestisyntymän myytin varaan rakentuvaa populistista ultranationalismia&rdquo;. Griffinin määritelmään perustuu myös Äärioikeisto Suomessa-kirja 1). Tätäkin fasismi varmasti on, mutta miten fasismi sitten eroaa oikeistopopulismista, tai ylipäätänsä muista nationalistisista liikkeistä? Entäs liikkeet jotka eivät ole nationalistisia vaan kamppailevat monikulttuuristen kolonialististen imperiumien puolesta (kuten 60-luvun OAS Ranskassa), eivätkö ne voi olla fasistisia? Kuinka tämän määritelmän perusteella voi nähdä ketkä fasismia kannattavat, ja miten se pääsee valtaan?</p><p>Fasismin ero oikeistopopulismiin on parlamentarismin halveksunta. Fasistiset puolueet saattavat osallistua vaaleihin, mutta tämän lisäksi ne pyrkivät aina valtaan myös terrorisoimalla väkivaltaisesti poliittisia vastustajiaan. Fasistit ovat elitistejä, voima on heille lopulta tärkeämpää kuin massojen tuki. Fasismi on aina löytänyt tukijoita kaikista yhteiskuntaluokista, mutta silloin kun fasismi on noussut valtaan, se on noussut sinne suurpääoman sponsoroimana. Vaikka vallankahvassa fasismi on pitänyt teollisuuden valtion tiukassa ohjauksessa, se ei ole takavarikoinut kapitalistien omaisuutta. Päinvastoin, kapitalistit ovat tehneet fasistisissa maissa hyviä voittoja kunnes sotaonni on kääntynyt.</p><p>Tutkimalla fasistien retoriikan sijasta liikkeen historiallista strategiaa ja tukijoukkoja, nähdään kolme fasismia historiallisesti määrittävää tekijää: elitismi, kapitalismin tuki ja valtion taloudellinen interventio. Nämä kolme tekijää itse asiassa määrittelevät fasismin riittävän tyhjentävästi, koska mikään muu eurooppalainen historiallinen liike ei täytä näitä kaikkia kolmea määritelmää. Nationalismi ei näin ollen ole välttämätöntä fasismin määrittelyyn, se on vain ideologinen pintarakenne jonka avulla perustellaan elitismiä, valtion taloudellista interventiota ja tukea kapitalismille.<br /><br />60-luvun OAS oli fasistinen, vaikka se kannatti Ranskan monikulttuurisen imperiumin säilymistä, ja se sai tukea sekä Algerian ranskalaisilta että juutalaisilta. OAS:n kansainväliset verkostot muodostuivat 60-luvun uusfasistisista järjestöistä. Koska OAS:lle tärkeintä oli elitismi ja status quon säilyttäminen, sen sisällä saattoi olla erilaisia näkemyksiä valtion taloudellista roolista. Osa OAS:n tukijoista saattoi siis fasismin sijasta olla pikemminkin &rdquo;uustaantumuksellisia&rdquo; (<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Dark_Enlightenment">neo-reactionary</a>), eli nykyajan alt-rightin aatteellisia edeltäjiä. Yksi OAS:n perustamisen seuraus olikin fasismin uudistuminen ja kehitys kohti tämän päivän alt-rightia.</p><p><br />Nationalismi ei ole jakolinja joka erottaa fasismin muista poliittisista liikkeistä, se on jakolinja joka kulkee fasismin sisällä. Tosin, valtio luo aina oman kansakunnan, joten fasismiin liittyy aina jonkinlainen nationalismi, vaikka se ei välttämättä olisi verenperintöön perustuvaa natsien ja <a href="https://www.facebook.com/stefferi/posts/10155885401772479">Halla-Ahon</a><a href="https://www.facebook.com/stefferi/posts/10155885401772479">&nbsp;nationalismia</a>. Euroopassa valtion ja kieleen perustuvan etnisyyden ja nationalismin yhteys on niin vahva, että esimerkkejä toisenlaisesta fasistisesta kansakunnan rakentamisesta pitää etsiä Euroopan ulkopuolelta. Algerian OAS:lle Ranskan imperiumin kansalaiset olivat tavallaan yksi kansakunta etnisyydestä huolimatta, tosin muslimit ja mustat sen b-luokan kansalaisia. Yhdysvalloissa fasistien kuvittelema kansakunta ovat &rdquo;valkoiset&rdquo;, ja tähän &rdquo;valkoisten&rdquo; kategoriaan sisällytetään siellä usein ryhmiä joita Euroopassa ei pidetä &rdquo;valkoisina&rdquo; (kuten armenialaiset). Intian fasistit rakentavat kansakunnan uskonnollisen identiteetin ympärille. Mutta tässä laajemmassa mielessä nationalismi liittyy kaikkiin aatteisiin jotka kannattavat valtiota, ei vain fasismiin.</p><p>Näitä määritteleviä jakolinjoja eri aatteiden välillä käsittelin kaksi vuotta sitten kahdessa kirjoituksessa, <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213823-hevosenkenkamallin-ja-poliittisen-kompassin-virheet">ensimmäinen</a> &nbsp;käsittelee eurooppalaisia ja <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215842-yhdysvaltain-ja-eun-oikeisto-federalismi-ja-rasismi">toinen</a> amerikkalaisia ideologioita.</p><p>Fasismin määrittelevien piirteiden lisäksi fasismilla on tietysti myös poliittisia edellytyksiä ja aatteellisia vaikutteita. On totta, että Mussolini omaksui paljon sosialisteilta ja syndikalisteilta. Horkheimerin ja Adornon mukaan fasismi on valistuksen äärimmäinen muoto, ja edellyttää autoritaarisen persoonallisuuden luomista. Arendtin mukaan fasismi edellyttää pahuuden arkipäiväisyyden mahdollistamaa byrokratiaa. Mutta fasismin edellytyksiä ja aatteellisia vaikutteita ei pidä sotkea aatteellisiin jakolinjoihin ja eturyhmiin, eron fasismin ja muiden aatteiden välillä määrittelevät jälkimmäiset.</p><p>Fasismi ei selitä Venäjän, Ukrainan eikä Israelin politiikkaa</p><p><br />Olen sunnuntaina puhumassa Suomen sosiaalifoorumissa aiheesta &rdquo;<a href="http://www.facebook.com/events/234791393935026/">New Rise of Fascism in EU, Israel, Turkey, Ukraine &amp; Russia</a>.&rdquo;, yhdessä Syksy Räsäsen, Oksana Tšelyševan ja Halil Gürhanlin kanssa. Otsikko ei ole minun ehdottamani, ja se on esimerkki fasismin käsitteen inflaatiosta.</p><p>En näe, että fasismi olisi erityisen voimakkaassa nousussa EU:ssa, fasistiliikkeet ovat edelleen melko marginaalisia. Esimerkiksi Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä on tuskin edes sataa jäsentä Suomessa. Oikeistopopulistit sen sijaan ovat ajoittain voittaneet vaaleja, mutta oikeistopopulisteilla ja fasisteilla on yksi keskeinen ero: suhde parlamentarismiin. Toki pienistäkin fasistisistä liikkeistä voi olla paljonkin harmia, ja Suomessa fasistit ovat nyt paljon aktiivisempia kuin koskaan sitten 70-luvun.</p><p>Pakolaiskriisin myötä fasistiset siirtolaisvastaiset liikkeet ovat vahvistuneet myös Israelissa, mutta Israelin politiikkaa miehitetyillä alueilla ei selitä fasismi. Israelin järjestelmää on hyvin perustein kutsuttu apartheid-järjestelmäksi, mutta apartheid ei ole fasistinen, se on parlamentaristinen järjestelmä. Apartheidin tarkoitus ei ole tuhota alistettua ryhmää eikä edes tehdä siitä orjia. Tarkoitus on alistetun ryhmän oikeuksien rajoittaminen siinä määrin, että sitä voi maksimaalisesti riistää taloudellisesti ja samalla ylläpitää &rdquo;demokratiaa&rdquo; (eli parlamentarismia, mikä ei ole <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246198-lyhyt-suoran-demokratian-historia">demokratian alkuperäinen merkitys</a>). Israelia sanotaan Lähi-idän ainoaksi &rdquo;demokratiaksi&rdquo;, ja se on myös Lähi-idän ainoa apartheid-valtio. Nämä kaksi liittyvät erottamattomasti toisiinsa, toista ei olisi ilman ensimmäistä. Eikä Israel olisi samanaikaisesti juutalaisten nationalistinen projekti ja parlamentarismi ilman apartheidia, koska juutalaisia on Israelissa ja sen miehittämillä alueilla vain hieman yli puolet. Israelin politiikka eroaa alkuperäisestä Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmästä sikäli, että Israelissa on myös vahva poliittinen vähemmistö joka haluaisi apartheidin sijasta etnisesti puhdistaa palestiinalaiset. Ajoittain tämä näkemys vahvistuu, jolloin palestiinalaisten työnteko-oikeuksia rajoitetaan.</p><p>Listatuista maista Turkin poliittinen kehitys on lähimpänä fasismia. Erdoğanin hallinto on yhä autoritaarisempi, ja järjestelmä lähestyy kolmea fasismin ylhäällä määrittelevää piirrettä. Erdoğanin hallitsevan AKP-puolueen poliittinen islam eroaa aatteellisesti fasismista, koska siinä yhdistävä tekijä on uskonto eikä etnisyys, mutta käytännössä kyse on samanlaisesta kansakunnanrakentamisprojektista. Lisäksi Erdoğanin AKP-puolue on liittoutunut perinteistä etnonationalistista fasismia edustavan MHP-puolueen kanssa.</p><p>Ukrainassa fasistiset järjestöt toimivat näkyvästi, mutta niiden kannatus vaaleissa on mitätöntä eikä se ole juurikaan kasvanut vuoden 2014 vallanvaihdon jälkeen. Fasistiset ryhmät terrorisoivat poliittisia vastustajaan, mutta maan pääongelma ei ole fasismi, vaan instituutioiden huteruus. Maassa ei ole vahvaa valtiota eikä kansalaisyhteiskuntaa, vain joukko keskenään taistelevia klikkejä. Jokaisella oligarkilla on omansa. Samat fasistit jotka pieksevät homoja ja sosialisteja saattavat seuraavana päivänä hyökätä yhtä oligarkkia vastaan, toisen oligarkin palkkaamana. Huteruus selittää myös massiivisen korruption. Koska vallanpitäjät eivät voi muuten luottaa alaistensa lojaalisuuteen, on heidän sallittava näille välistävetäminen. Tietysti on vaarana, että ennen pitkää kansa kyllästyy tähän meininkiin ja haluaa antaa mahdollisuuden fasismille, mutta toistaiseksi tästä ei ole näyttöä.</p><p>Fasismi ei ole myöskään selitys Venäjän politiikalle. Itse asiassa Itä-Ukrainan sodan myötä Venäjän fasistit ovat ajautuneet ennennäkemättömään kriisiin, koska ne riitelevät keskenään pitäisikö niiden tukea sodassa Ukrainaa vai Venäjää. Perinteiset, etnonationalistiset fasistit tukevat Ukrainaa, koska he näkevät siinä terveen kansallisvaltion taistelemassa rappeutuvaa monikansallista Venäjän imperiumia vastaan. Ortodoksikristittyjen fundamentalistien ja kansallisbolševikkien äärioikeisto taas tukee sodassa Venäjää, molemmat kannattavat imperiumia ilman pyrkimystä etniseen homogeenisuuteen. Venäjän perinteisesti suurin äärioikeiston mielenosoitus on venäläinen marssi 4. marraskuuta, äärioikeiston kriisin takia se keräsi viime vuonna vain 300 osanottajaa, siinä missä ennen kriisiä osanotto oli suurimmillaan jopa 15 000.</p><p>Putinin hallinnon 18 vuotta on ollut jatkuvasti kiristyvän valtion kontrollin historiaa. Alkuvuosina Putinilla ei ollut mitään selkeää aattetta, vain puhdas pragmatismi. Sittemmin Putin on valinnut linjakseen konservatiivisen imperiumin ylläpidon, joka on monikansallinen mutta missä ortodoksikristitty uskonto ja venäläisyys ovat etusijalla. Venäjä on silti edelleen selvästi parlamentarismi ja &rdquo;demokratia&rdquo;, tosin autoritaarinen sellainen. Vaalit<a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253243-kuinka-suurta-oli-vilppi-venajan-vaaleissa"> eivät ole rehelliset</a>, mutta eivät myöskään sellaiset mitä nähdään totalitaristisissa järjestelmissä.</p><p>Fasismin käsitteen inflaatio johtaa parlamentarismin historian valkopesuun</p><p>Jos Putinin Venäjää sanotaan fasistiseksi, unohtuu helposti kuinka vielä melko hiljattain länsimaissa parlamentarismi on ollut samaan tapaan autoritaarista. Silloin kun länsimaat yrittivät pitää pystyssä huojuvia kolonialistisia imperiumejaan, meno oli vielä paljon rujompaa kuin tämän päivän Venäjällä tai Israelissa. Intiassa Churchill aiheutti nälänhädän, <a href="https://www.independent.co.uk/news/world/world-history/winston-churchill-genocide-dictator-shashi-tharoor-melbourne-writers-festival-a7936141.html">jossa kuoli yli 2 miljoonaa ihmistä</a>. Keniassa hän laittoi <a href="https://www.independent.co.uk/news/uk/politics/not-his-finest-hour-the-dark-side-of-winston-churchill-2118317.html">yli miljoonan keskitysleireille</a>.</p><p>Fasismia voi syyttää monesta rikoksesta, mutta imperialismia se ei aiheuttanut. Fasistit toki pyrkivät luomaat oman imperiuminsa, mutta tässä he eivät onnistuneet. Käytännössä fasismi aiheutti lähinnä imperialismin lopun, erityisesti Aasiassa länsimaat eivät enää koskaan saaneet uudelleen otetta Japanin miehittämistä alueista.</p><p>Mikäli kaikkea imperialismia nimitetään fasismiksi, pestään samalla kädet liberaalien rikoksista ihmisyyttä vastaan.</p><p>Imperialismin lisäksi liberaliin parlamentarismiin kuuluvat oleellisesti etniset puhdistukset. Feodalismissa ja absolutismissa on toisarvoista mihin etniseen ryhmään alamaiset kuuluvat. Parlamentaarista kansallisvaltiota perustettaessa etnisyydestä tulee tärkeä kysymys, koska se ratkaisee millä kielellä uudessa valtiossa järjestetään politiikkaan osallistuminen, koulutus ja media. Tämän vuoksi etnisten vähemmistöjen enemmän tai vähemmän väkivaltainen assimilointi alkoi Euroopassa samanaikaisesti parlamentaaristen kansallisvaltioiden perustamisen kanssa. Mikäli Israelin sisäisessä valtataistelussa etnisten puhdistusten kannattajat lopulta voittaisivat apartheidin kannattajat, palestiinalaisten karkotus olisi kaikkia liberaalin parlamentarismin perinteitä noudattava rikos.</p><p>Tämän yhteyden takia on säännönmukaista, että länsimaat ovat Syyriassa tukeneet islamistikapinallisia, joiden tukiryhmä on sunniarabien enemmistö. Islamistikapinallisia taas <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224444-al-assad-ja-syyrian-vahemmistot">ei tue yksikään Syyrian vähemmistö</a>, turkmeeneja lukuunottamatta. Assadin arabisosialismi edustaa perinteistä elitististä fasismia, kapinallisten radikaalin poliittisen islamin analogia länsimaissa on populistisempi fasismi (toki kapinallisten joukossa oli aluksi myös aidosti demokraattisia voimia, mutta ne on syrjäytetty jo aikaa sitten). Islamistikapinalliset eivät halua Syyriaan parlamentarismia, mutta heitä ja liberaaleja länsimaita yhdistää ajatus enemmistön oikeudesta syrjäyttää vähemmistöt vallasta.</p><p>Tämä ei tietenkään tarkota, että fasismi ja liberaali parlamentarismi olisivat yhtä julmia järjestelmiä. Bakunia mukaillen voi sanoa, että epätäydellisinkin tasavalta on (yleensä) parempi kuin valaistuneinkaan fasismi. Mutta tasavaltojen kannattajilla ei ole mitään oikeutta laittaa kaikkia rikoksiaan fasismin piikkiin.</p><p>Antti Rautiainen</p><p>1) Dan Koivulaakso, Mikael Brunila. Li Andersson: Äärioikeisto Suomessa. Into Kustannus Oy. Helsinki 2012.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kirjoitin tiistaina kansanmurhan käsitteen inflaatiosta. Läheistä sukua tälle on fasismin käsitteen inflaatio, joka toisinaan seuraa suoraan ensimmäisestä. Mikäli fasismia pidetään kansanmurhan synonyyminä, ja mikä tahansa sotarikos, etninen puhdistus tai jopa ”demografinen kriisi” on kansanmurha, niin fasismin käsite kärsii inflaation. Tämä on vain yksi monista fasismin käsitteen inflaation muodoista.

Fasismille ei ole neutraalia määritelmää

Kaikki pyrkivät määrittelemään fasismin omia tarkoitusperiään parhaiten palvelevasti. Ääritapaus on Zeev Sternhell, jonka mielestä fasismi on radikaalin vasemmiston ja radikaalin oikeiston synteesi liberaalin keskustan tuhoamiseksi. Sternhellin teoria ei selitä lainkaan, kuinka sekä Italiassa että Saksassa 20- ja 30-luvulla fasismi nousi valtaan liittoutumalla yhdessä liberaalien kanssa sosialismia vastaan (tässä käytän fasismia vakiintuneeseen tapaan kattoterminä, joka yhdistää italialaisen fasismin ja saksalaisen kansallissosialismin). Lisäksi Sternhell ei selitä, miksi kaikissa natsien miehittämissä maissa sosialistit joko johtivat, tai olivat muuten merkittävässä osassa vastarintaliikkeissä. Mikäli Sternhell olisi oikeassa, sosialistit olisivat ilomielin liittyneet fasisteihin, ja vastarintaliike olisi koostunut liberaaleista. Sternhell on ääriesierkki siitä, mihin johtaa vain aatteen ideologista pintakerrosta tutkiva fasismin analyysi, joka ei kiinnitä huomiota liikkeen eturyhmiin ja niiden taisteluun vallasta.

Toinen esimerkki liberaalista tavasta määritellä fasismi on Roger Griffinin: “(kansakunnan) uudestisyntymän myytin varaan rakentuvaa populistista ultranationalismia”. Griffinin määritelmään perustuu myös Äärioikeisto Suomessa-kirja 1). Tätäkin fasismi varmasti on, mutta miten fasismi sitten eroaa oikeistopopulismista, tai ylipäätänsä muista nationalistisista liikkeistä? Entäs liikkeet jotka eivät ole nationalistisia vaan kamppailevat monikulttuuristen kolonialististen imperiumien puolesta (kuten 60-luvun OAS Ranskassa), eivätkö ne voi olla fasistisia? Kuinka tämän määritelmän perusteella voi nähdä ketkä fasismia kannattavat, ja miten se pääsee valtaan?

Fasismin ero oikeistopopulismiin on parlamentarismin halveksunta. Fasistiset puolueet saattavat osallistua vaaleihin, mutta tämän lisäksi ne pyrkivät aina valtaan myös terrorisoimalla väkivaltaisesti poliittisia vastustajiaan. Fasistit ovat elitistejä, voima on heille lopulta tärkeämpää kuin massojen tuki. Fasismi on aina löytänyt tukijoita kaikista yhteiskuntaluokista, mutta silloin kun fasismi on noussut valtaan, se on noussut sinne suurpääoman sponsoroimana. Vaikka vallankahvassa fasismi on pitänyt teollisuuden valtion tiukassa ohjauksessa, se ei ole takavarikoinut kapitalistien omaisuutta. Päinvastoin, kapitalistit ovat tehneet fasistisissa maissa hyviä voittoja kunnes sotaonni on kääntynyt.

Tutkimalla fasistien retoriikan sijasta liikkeen historiallista strategiaa ja tukijoukkoja, nähdään kolme fasismia historiallisesti määrittävää tekijää: elitismi, kapitalismin tuki ja valtion taloudellinen interventio. Nämä kolme tekijää itse asiassa määrittelevät fasismin riittävän tyhjentävästi, koska mikään muu eurooppalainen historiallinen liike ei täytä näitä kaikkia kolmea määritelmää. Nationalismi ei näin ollen ole välttämätöntä fasismin määrittelyyn, se on vain ideologinen pintarakenne jonka avulla perustellaan elitismiä, valtion taloudellista interventiota ja tukea kapitalismille.

60-luvun OAS oli fasistinen, vaikka se kannatti Ranskan monikulttuurisen imperiumin säilymistä, ja se sai tukea sekä Algerian ranskalaisilta että juutalaisilta. OAS:n kansainväliset verkostot muodostuivat 60-luvun uusfasistisista järjestöistä. Koska OAS:lle tärkeintä oli elitismi ja status quon säilyttäminen, sen sisällä saattoi olla erilaisia näkemyksiä valtion taloudellista roolista. Osa OAS:n tukijoista saattoi siis fasismin sijasta olla pikemminkin ”uustaantumuksellisia” (neo-reactionary), eli nykyajan alt-rightin aatteellisia edeltäjiä. Yksi OAS:n perustamisen seuraus olikin fasismin uudistuminen ja kehitys kohti tämän päivän alt-rightia.


Nationalismi ei ole jakolinja joka erottaa fasismin muista poliittisista liikkeistä, se on jakolinja joka kulkee fasismin sisällä. Tosin, valtio luo aina oman kansakunnan, joten fasismiin liittyy aina jonkinlainen nationalismi, vaikka se ei välttämättä olisi verenperintöön perustuvaa natsien ja Halla-Ahon nationalismia. Euroopassa valtion ja kieleen perustuvan etnisyyden ja nationalismin yhteys on niin vahva, että esimerkkejä toisenlaisesta fasistisesta kansakunnan rakentamisesta pitää etsiä Euroopan ulkopuolelta. Algerian OAS:lle Ranskan imperiumin kansalaiset olivat tavallaan yksi kansakunta etnisyydestä huolimatta, tosin muslimit ja mustat sen b-luokan kansalaisia. Yhdysvalloissa fasistien kuvittelema kansakunta ovat ”valkoiset”, ja tähän ”valkoisten” kategoriaan sisällytetään siellä usein ryhmiä joita Euroopassa ei pidetä ”valkoisina” (kuten armenialaiset). Intian fasistit rakentavat kansakunnan uskonnollisen identiteetin ympärille. Mutta tässä laajemmassa mielessä nationalismi liittyy kaikkiin aatteisiin jotka kannattavat valtiota, ei vain fasismiin.

Näitä määritteleviä jakolinjoja eri aatteiden välillä käsittelin kaksi vuotta sitten kahdessa kirjoituksessa, ensimmäinen  käsittelee eurooppalaisia ja toinen amerikkalaisia ideologioita.

Fasismin määrittelevien piirteiden lisäksi fasismilla on tietysti myös poliittisia edellytyksiä ja aatteellisia vaikutteita. On totta, että Mussolini omaksui paljon sosialisteilta ja syndikalisteilta. Horkheimerin ja Adornon mukaan fasismi on valistuksen äärimmäinen muoto, ja edellyttää autoritaarisen persoonallisuuden luomista. Arendtin mukaan fasismi edellyttää pahuuden arkipäiväisyyden mahdollistamaa byrokratiaa. Mutta fasismin edellytyksiä ja aatteellisia vaikutteita ei pidä sotkea aatteellisiin jakolinjoihin ja eturyhmiin, eron fasismin ja muiden aatteiden välillä määrittelevät jälkimmäiset.

Fasismi ei selitä Venäjän, Ukrainan eikä Israelin politiikkaa


Olen sunnuntaina puhumassa Suomen sosiaalifoorumissa aiheesta ”New Rise of Fascism in EU, Israel, Turkey, Ukraine & Russia.”, yhdessä Syksy Räsäsen, Oksana Tšelyševan ja Halil Gürhanlin kanssa. Otsikko ei ole minun ehdottamani, ja se on esimerkki fasismin käsitteen inflaatiosta.

En näe, että fasismi olisi erityisen voimakkaassa nousussa EU:ssa, fasistiliikkeet ovat edelleen melko marginaalisia. Esimerkiksi Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä on tuskin edes sataa jäsentä Suomessa. Oikeistopopulistit sen sijaan ovat ajoittain voittaneet vaaleja, mutta oikeistopopulisteilla ja fasisteilla on yksi keskeinen ero: suhde parlamentarismiin. Toki pienistäkin fasistisistä liikkeistä voi olla paljonkin harmia, ja Suomessa fasistit ovat nyt paljon aktiivisempia kuin koskaan sitten 70-luvun.

Pakolaiskriisin myötä fasistiset siirtolaisvastaiset liikkeet ovat vahvistuneet myös Israelissa, mutta Israelin politiikkaa miehitetyillä alueilla ei selitä fasismi. Israelin järjestelmää on hyvin perustein kutsuttu apartheid-järjestelmäksi, mutta apartheid ei ole fasistinen, se on parlamentaristinen järjestelmä. Apartheidin tarkoitus ei ole tuhota alistettua ryhmää eikä edes tehdä siitä orjia. Tarkoitus on alistetun ryhmän oikeuksien rajoittaminen siinä määrin, että sitä voi maksimaalisesti riistää taloudellisesti ja samalla ylläpitää ”demokratiaa” (eli parlamentarismia, mikä ei ole demokratian alkuperäinen merkitys). Israelia sanotaan Lähi-idän ainoaksi ”demokratiaksi”, ja se on myös Lähi-idän ainoa apartheid-valtio. Nämä kaksi liittyvät erottamattomasti toisiinsa, toista ei olisi ilman ensimmäistä. Eikä Israel olisi samanaikaisesti juutalaisten nationalistinen projekti ja parlamentarismi ilman apartheidia, koska juutalaisia on Israelissa ja sen miehittämillä alueilla vain hieman yli puolet. Israelin politiikka eroaa alkuperäisestä Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmästä sikäli, että Israelissa on myös vahva poliittinen vähemmistö joka haluaisi apartheidin sijasta etnisesti puhdistaa palestiinalaiset. Ajoittain tämä näkemys vahvistuu, jolloin palestiinalaisten työnteko-oikeuksia rajoitetaan.

Listatuista maista Turkin poliittinen kehitys on lähimpänä fasismia. Erdoğanin hallinto on yhä autoritaarisempi, ja järjestelmä lähestyy kolmea fasismin ylhäällä määrittelevää piirrettä. Erdoğanin hallitsevan AKP-puolueen poliittinen islam eroaa aatteellisesti fasismista, koska siinä yhdistävä tekijä on uskonto eikä etnisyys, mutta käytännössä kyse on samanlaisesta kansakunnanrakentamisprojektista. Lisäksi Erdoğanin AKP-puolue on liittoutunut perinteistä etnonationalistista fasismia edustavan MHP-puolueen kanssa.

Ukrainassa fasistiset järjestöt toimivat näkyvästi, mutta niiden kannatus vaaleissa on mitätöntä eikä se ole juurikaan kasvanut vuoden 2014 vallanvaihdon jälkeen. Fasistiset ryhmät terrorisoivat poliittisia vastustajaan, mutta maan pääongelma ei ole fasismi, vaan instituutioiden huteruus. Maassa ei ole vahvaa valtiota eikä kansalaisyhteiskuntaa, vain joukko keskenään taistelevia klikkejä. Jokaisella oligarkilla on omansa. Samat fasistit jotka pieksevät homoja ja sosialisteja saattavat seuraavana päivänä hyökätä yhtä oligarkkia vastaan, toisen oligarkin palkkaamana. Huteruus selittää myös massiivisen korruption. Koska vallanpitäjät eivät voi muuten luottaa alaistensa lojaalisuuteen, on heidän sallittava näille välistävetäminen. Tietysti on vaarana, että ennen pitkää kansa kyllästyy tähän meininkiin ja haluaa antaa mahdollisuuden fasismille, mutta toistaiseksi tästä ei ole näyttöä.

Fasismi ei ole myöskään selitys Venäjän politiikalle. Itse asiassa Itä-Ukrainan sodan myötä Venäjän fasistit ovat ajautuneet ennennäkemättömään kriisiin, koska ne riitelevät keskenään pitäisikö niiden tukea sodassa Ukrainaa vai Venäjää. Perinteiset, etnonationalistiset fasistit tukevat Ukrainaa, koska he näkevät siinä terveen kansallisvaltion taistelemassa rappeutuvaa monikansallista Venäjän imperiumia vastaan. Ortodoksikristittyjen fundamentalistien ja kansallisbolševikkien äärioikeisto taas tukee sodassa Venäjää, molemmat kannattavat imperiumia ilman pyrkimystä etniseen homogeenisuuteen. Venäjän perinteisesti suurin äärioikeiston mielenosoitus on venäläinen marssi 4. marraskuuta, äärioikeiston kriisin takia se keräsi viime vuonna vain 300 osanottajaa, siinä missä ennen kriisiä osanotto oli suurimmillaan jopa 15 000.

Putinin hallinnon 18 vuotta on ollut jatkuvasti kiristyvän valtion kontrollin historiaa. Alkuvuosina Putinilla ei ollut mitään selkeää aattetta, vain puhdas pragmatismi. Sittemmin Putin on valinnut linjakseen konservatiivisen imperiumin ylläpidon, joka on monikansallinen mutta missä ortodoksikristitty uskonto ja venäläisyys ovat etusijalla. Venäjä on silti edelleen selvästi parlamentarismi ja ”demokratia”, tosin autoritaarinen sellainen. Vaalit eivät ole rehelliset, mutta eivät myöskään sellaiset mitä nähdään totalitaristisissa järjestelmissä.

Fasismin käsitteen inflaatio johtaa parlamentarismin historian valkopesuun

Jos Putinin Venäjää sanotaan fasistiseksi, unohtuu helposti kuinka vielä melko hiljattain länsimaissa parlamentarismi on ollut samaan tapaan autoritaarista. Silloin kun länsimaat yrittivät pitää pystyssä huojuvia kolonialistisia imperiumejaan, meno oli vielä paljon rujompaa kuin tämän päivän Venäjällä tai Israelissa. Intiassa Churchill aiheutti nälänhädän, jossa kuoli yli 2 miljoonaa ihmistä. Keniassa hän laittoi yli miljoonan keskitysleireille.

Fasismia voi syyttää monesta rikoksesta, mutta imperialismia se ei aiheuttanut. Fasistit toki pyrkivät luomaat oman imperiuminsa, mutta tässä he eivät onnistuneet. Käytännössä fasismi aiheutti lähinnä imperialismin lopun, erityisesti Aasiassa länsimaat eivät enää koskaan saaneet uudelleen otetta Japanin miehittämistä alueista.

Mikäli kaikkea imperialismia nimitetään fasismiksi, pestään samalla kädet liberaalien rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Imperialismin lisäksi liberaliin parlamentarismiin kuuluvat oleellisesti etniset puhdistukset. Feodalismissa ja absolutismissa on toisarvoista mihin etniseen ryhmään alamaiset kuuluvat. Parlamentaarista kansallisvaltiota perustettaessa etnisyydestä tulee tärkeä kysymys, koska se ratkaisee millä kielellä uudessa valtiossa järjestetään politiikkaan osallistuminen, koulutus ja media. Tämän vuoksi etnisten vähemmistöjen enemmän tai vähemmän väkivaltainen assimilointi alkoi Euroopassa samanaikaisesti parlamentaaristen kansallisvaltioiden perustamisen kanssa. Mikäli Israelin sisäisessä valtataistelussa etnisten puhdistusten kannattajat lopulta voittaisivat apartheidin kannattajat, palestiinalaisten karkotus olisi kaikkia liberaalin parlamentarismin perinteitä noudattava rikos.

Tämän yhteyden takia on säännönmukaista, että länsimaat ovat Syyriassa tukeneet islamistikapinallisia, joiden tukiryhmä on sunniarabien enemmistö. Islamistikapinallisia taas ei tue yksikään Syyrian vähemmistö, turkmeeneja lukuunottamatta. Assadin arabisosialismi edustaa perinteistä elitististä fasismia, kapinallisten radikaalin poliittisen islamin analogia länsimaissa on populistisempi fasismi (toki kapinallisten joukossa oli aluksi myös aidosti demokraattisia voimia, mutta ne on syrjäytetty jo aikaa sitten). Islamistikapinalliset eivät halua Syyriaan parlamentarismia, mutta heitä ja liberaaleja länsimaita yhdistää ajatus enemmistön oikeudesta syrjäyttää vähemmistöt vallasta.

Tämä ei tietenkään tarkota, että fasismi ja liberaali parlamentarismi olisivat yhtä julmia järjestelmiä. Bakunia mukaillen voi sanoa, että epätäydellisinkin tasavalta on (yleensä) parempi kuin valaistuneinkaan fasismi. Mutta tasavaltojen kannattajilla ei ole mitään oikeutta laittaa kaikkia rikoksiaan fasismin piikkiin.

Antti Rautiainen

1) Dan Koivulaakso, Mikael Brunila. Li Andersson: Äärioikeisto Suomessa. Into Kustannus Oy. Helsinki 2012.

 

 

]]>
6 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254175-fasismin-kasitteen-inflaatio#comments Demokratia Fasismi Liberalismi Nationalismi Parlamentarismi Sat, 21 Apr 2018 09:52:15 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254175-fasismin-kasitteen-inflaatio
Uskaltaako Venäjän kansa vielä nousta propagandan ja pelon alta? http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252501-uskaltaako-venajan-kansa-viela-nousta-propagandan-ja-pelon-alta <p>Tänään Venäjällä sitten äänestetään presidentistä. Tulos on etukäteen tiedossa. Opposition kenties ainoa varteenotettava ehdokas saatiin sysättyä vaalista ja kaikki muut &rdquo;vaihtoehdot&rdquo; ovat nykyjohdon sylikoiria. Näennäisdemokratian &rdquo;oppositio&rdquo; tulee saamaan kansalta tietysti hajaääniä mutta tosiasiallisesti signaali, jonka nämä äänet antavat, on tuen osoitus nykyjohdolle.</p><p>Vaaleissa valta on ainakin hetkellisesti kansalla mutta massiivinen propaganda ja hallinnon autoritääriset otteet todellista poliittista oppositiota kohtaan luovat yhtälön, jonka tuloksena on aivopestyjen ja pelkoa tuntevien kansalaisten tietynlainen joukkokäyttäytyminen. Aivopesu kohdistuu myös lapsiin ja nuorisoon, millä yritetään luoda nykyjohdolle ja nomenklatuuralle uskollinen uusi sukupolvi vanhaan neuvostotyyliin, tosin venäläisortodoksisuus ja länsivastainen nationalismi ovat tulleet ateismin ja kommunistisen aatteen tilalle.</p><p>Venäjän hakeuduttua pahalle törmäyskurssille lännen kanssa, tarjoutui vastapuolen reaktioista oivallinen propagandistinen väline nationalistiselle aatteelle. Tämä on uponnut venäläisiin, kuin kuuma veitsi voihin. Vastakkainasettelun mielikuvaa haetaan kaikkialla, missä Venäjän intressit suhteessa länteen voisivat olla keskenään ristiriidassa &ndash; uutta vettä venäläisnationalismin myllyyn.</p><p>Nuorisoon kohdistuva propaganda herättää pakostakin pohtimaan Venäjän tulevaisuutta Putinin jälkeen. Putinkaan ei ole ikuinen. Ketä varten uutta ja uskollista sukupolvea kasvatetaan? Pahalta näyttää.</p><p>Avainkysymys on, nouseeko uusista sukupolvista demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita kunnioittavia johtajia vai onko nykytilanteen jatkuminen ja kenties kärjistyminen edessä vielä pitkälle tulevaisuuteen?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään Venäjällä sitten äänestetään presidentistä. Tulos on etukäteen tiedossa. Opposition kenties ainoa varteenotettava ehdokas saatiin sysättyä vaalista ja kaikki muut ”vaihtoehdot” ovat nykyjohdon sylikoiria. Näennäisdemokratian ”oppositio” tulee saamaan kansalta tietysti hajaääniä mutta tosiasiallisesti signaali, jonka nämä äänet antavat, on tuen osoitus nykyjohdolle.

Vaaleissa valta on ainakin hetkellisesti kansalla mutta massiivinen propaganda ja hallinnon autoritääriset otteet todellista poliittista oppositiota kohtaan luovat yhtälön, jonka tuloksena on aivopestyjen ja pelkoa tuntevien kansalaisten tietynlainen joukkokäyttäytyminen. Aivopesu kohdistuu myös lapsiin ja nuorisoon, millä yritetään luoda nykyjohdolle ja nomenklatuuralle uskollinen uusi sukupolvi vanhaan neuvostotyyliin, tosin venäläisortodoksisuus ja länsivastainen nationalismi ovat tulleet ateismin ja kommunistisen aatteen tilalle.

Venäjän hakeuduttua pahalle törmäyskurssille lännen kanssa, tarjoutui vastapuolen reaktioista oivallinen propagandistinen väline nationalistiselle aatteelle. Tämä on uponnut venäläisiin, kuin kuuma veitsi voihin. Vastakkainasettelun mielikuvaa haetaan kaikkialla, missä Venäjän intressit suhteessa länteen voisivat olla keskenään ristiriidassa – uutta vettä venäläisnationalismin myllyyn.

Nuorisoon kohdistuva propaganda herättää pakostakin pohtimaan Venäjän tulevaisuutta Putinin jälkeen. Putinkaan ei ole ikuinen. Ketä varten uutta ja uskollista sukupolvea kasvatetaan? Pahalta näyttää.

Avainkysymys on, nouseeko uusista sukupolvista demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita kunnioittavia johtajia vai onko nykytilanteen jatkuminen ja kenties kärjistyminen edessä vielä pitkälle tulevaisuuteen?

]]>
10 http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252501-uskaltaako-venajan-kansa-viela-nousta-propagandan-ja-pelon-alta#comments Nationalismi Putinismi Venäjän presidentinvaalit 2018 Vladimir Putin Sun, 18 Mar 2018 16:32:49 +0000 Vesa-Matti Louekoski http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252501-uskaltaako-venajan-kansa-viela-nousta-propagandan-ja-pelon-alta
Mikä ratkaisuksi Krimillä? http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251360-mika-ratkaisuksi-krimilla <p>Huomenna,&nbsp; sunnuntaina 25.2. klo 15:00 Venäjän suurlähetystöllä Tehtaankadulla järjestetään <a href="https://www.facebook.com/events/747631525434089/">mielenosoitus Krimin miehitystä vastaan</a>. Mielenosoitukseen pyydetään tulemaan seuraavan viiden vaatimuksen kanssa:</p><p>Putin: Näpit irti Krimistä!<br />Krim = Ukraina<br />Seis Krimin valloitukselle!<br />Vapaus ja oikeus Krimin tataareille!<br />Venäjä &ndash; maailman sarjamiehittäjä</p><p>En ole täysin samaa mieltä vaatimuslistasta. Krimin liittäminen Ukrainaan ei riitä ratkaisemaan ongelmia, enkä koe mielekkäänä laittaa Venäjän, Israelin ja Turkin laittomia miehityksiä vakavuusjärjestykseen. Tästä huolimatta aion osallistua mielenosoitukseen, mikäli alkavan flunssan oireet menevät ohi siihen mennessä. Näin, koska pidän tärkeänä osoittaa tukea kamppailulle Krimin tataarien oikeuksien puolesta.</p><p>&nbsp;</p><p>Krimin tataarit ovat olleet Venäjän miehityksen häviäjiä</p><p>&nbsp;</p><p>Miehityksen alun jälkeen yli kymmenen poliittisesti aktiivista tataaria <a href="https://www.rferl.org/a/ukraine-crimea/28707006.html">on kadonnut, tai kuollut epämääräisissä olosuhteissa</a>. Lisäksi Krimin tataarien itsehallintoelin mejlis on kielletty ja laitettu Venäjän &rdquo;ekstremistijärjestöjen&rdquo; listalle.</p><p><br />Krimin kolme suurta väestöryhmää ovat venäläiset, ukrainalaiset ja Krimin tataarit. Vuoden 2001 väestölaskennan mukaan ensimmäisiä oli 60.4%, toisia 24% ja kolmansia 10.8%. Etniset ryhmät määritettiin oman ilmoituksen mukaan. Poliittisesti kiistanalaisen, miehityksen jälkeen vuonna 2014 tehdyn väestölaskennan mukaan Krimin väkiluku vajaa viidellä prosentilla kymmenessä vuodessa, ja lasku koski lähinnä ukrainalaisia. Suurimpien ryhmien osuudet uuden väestölaskennan mukaan olivat 65.3%, 15.7% ja 12.2%.</p><p><br />Miehityksen myötä Krimiltä on arvatenkin muuttanut eniten ukrainalaisia, mutta on myös mahdollista, että osa ihmisistä määritteli etnisyytensä uusiksi muuttuneen poliittisen tilanteen myötä. Ukrainalaisuuden ja venäläisyyden raja Krimillä, ja Ukrainassa ylipäätänsäkin on monimutkainen. Monen etnisesti ukrainalaisen äidinkieli on venäjä. Vuoden 2001 väestölaskennan mukaan Krimillä äidinkieleltään ukrainankielisiä oli 10.1%, joten 60% etnisesti ukrainalaisista puhui äidinkielenään Venäjää. Krimin tataareista 6% oli äidinkieleltään venäjänkielisiä.</p><p><br />Mitä tiedetään Krimin asukkaiden näkemyksistä?</p><p><br />Etninen identiteetti ja äidinkieli eivät kumpikaan ole määrittäneet valtiollista lojaliteettia. Krimin paikallisparlamentin viimeisissä vaaleissa osana Ukrainaa vuonna 2010 kaksi venäläismielisintä puoluetta, &rdquo;Sojuz&rdquo; (Liitto) ja &rdquo;Venäläinen yhtenäisyys&rdquo; saivat vain 5,28% ja 4,02% äänistä. Näistäkään kumpikaan ei kampanjoinut Krimin liittämiseksi Venäjään, asialistalla olivat lähinnä Venäjän kielen asema, kauppasuhteet Venäjän kanssa ja Ukrainan NATO-jäsenyys. Mielipidetiedusteluissa Krimin asukkaiden tuki Venäjään liittymiselle 2011-2014 <a href="http://guardianlv.com/2014/03/crimea-referendum-34-percent-not-97-percent-says-former-russian-government-adviser/">vaihteli 23% ja 41% välillä</a>.</p><p>Vuonna 2010 Krimin vaalien ylivoimainen voittaja oli presidentti Viktor Janukovitšin &rdquo;Alueiden puolue&rdquo;, joka sai 48,93% äänistä. Janukovitš syöstiin vallasta keväällä 2014, mutta Alueiden puolue mm. kannatti Ukrainan EU-jäsenyyttä (tosin omilla ehdoillaan), joten se oli venäläismielinen vain verrattuna Ukrainan kansallismielisiin puolueisiin, joiden tukialue on Länsi-Ukrainassa. Krimin tataarien Qurultai-Ruh sai 7.02% äänistä, mutta yksikään muu länsimielinen puolue ei ylittänyt 3% äänikynnystä. Lähimmäksi pääsi Julia Timošenkon Batkivštšina, joka sai 2.68% äänistä.</p><p>Vuoden 2010 vaalituloksesta voi tehdä kaksi johtopäätöstä. Ensinäkin, Krimin poliittinen todellisuus oli täysin erilainen kuin muun Ukrainan. Siinä missä Ukrainassa kokonaisuuten kansallis- ja länsimieliset ja (maltillisen) venäläismieliset puolueet taistelivat vallasta tasaväkisenä, Krimillä länsimielisiä puolueita äänestivät miltei yksinomaan tataarit. Toisaalta, edes Krimillä ei yksikään puolue ajanut Krimin liittämistä Venäjään, EU-jäsenyyttä kannattavat puolueet saivat yli puolet äänistä. Vuoden 2014 venäläismiehitystä auttaneella &rdquo;Venäläisellä yhtenäisyydellä&rdquo; oli vain neljän prosentin tuki.</p><p>Vuoden 2010 vaalit eivät kuitenkaan anna kauheasti osviittaa siitä, kuinka suuri osa Krimin asukkaista tuki ja tukee venäläismiehitystä. Vuoden 2014 tapahtumat radikalisoivat Ukrainan asukkaita molemmilla puolilla jakolinjaa, ja varmasti osa Alueiden puolueen entisistä äänestäjistä ja jäsenistä kannattaa nyt Krimin, Donetskin ja Luhanskin liittämistä Venäjään. Kuinka suuri osa? Sitä on mahdotonta arvioida, koska kehotukset palauttaa Krim Ukrainalle ovat Venäjällä vakava rikos. Venäjän rikoslain pykälässä 280.1 (julkinen kehottaminen Venäjän federaation alueellisen yhtenäisyyden rikkomiseen) maksimirangaistus on neljä vuotta vankilaa. Mikäli teko on tehty &rdquo;tiedotusvälineiden&rdquo; (ml. internet) kautta, maksimirangaistus on viisi vuotta. Siksi mikään puolue ei voi ehdottaa tällaista, eikä mielipidetiedusteluihin joissa tätä udellaan kannata välttämättä vastata.</p><p>Etnisen vastakkainasettelun syy on Stalinin karkotus</p><p>Siinä missä raja ukrainalaisen ja venäläisen identiteetin välillä on jossain määrin liukuva, Krimin tataarit muodostavat poliittisesti melko yhtenäisen ryhmän, joka vastustaa Krimin liittämistä Venäjään. Tästä on haukkuminen (tai kiittäminen) Stalinia, joka karkotti vuonna 1944 Krimin tataarit Keski-Aasiaan, minkä vuoksi 15-20%, joidenkin arvioiden mukaan jopa 46% Krimin tataareista menehtyi nälkään. Karkotuksen syy oli väitetty Krimin tataarien yhteistyö natsien kanssa, mutta puna-armeijan puolella taisteli yhtä paljon Krimin tataareita kuin natsien pakkovärväämissä poliisi- ja itsepuolustusjoukoissa, jotka eivät olleet erityisen luotettavia liittolaisia natseille.</p><p>Siinä missä monen muun Stalinin karkottaman etnisen ryhmän annettin palata kotikonnuilleen Hruštševin aikana, Krimin tataareille tätä ei sallittu. He ovat palanneet ensin omin lupineen ja luvan kanssa vasta 90-luvulta eteenpäin, osa ei ole palannut vieläkään. Läheskään kaikille palanneille ei ole annettu maata, joten he ovat vallanneet sitä itse. Krimille syntyi konflikti karkotettujen, ja alueelle jääneen ja sinne myöhemmin muuttaneen venäläisväestön välille, ja tätä konfliktia Ukrainan länsimielisimmätkään hallitukset eivät ole uskaltaneet ratkaista Krimin tataarien hyväksi. Venäläismiehityksen jälkeen karkotetuille on tarjottu korvauksia, mutta on juridisesti hankalaa todistaa että on oikeutettu niihin. Monet Krimin venäläismieliset ovat pitäneet palaavia tataareita uhkana, eivätkä he ole moksiskaan tataarien poliittisten instituutioiden tuhoamisesta ja aktivistien katoamisista.</p><p>Karkotuksen jälkipyykki on syy, minkä vuoksi Ukrainan aikana Krimin politiikka polarisoitui etnisten linjojen mukaan. Tämä etninen polarisaatio on myös syy, miksi Krimin ongelmia ei edes pitäisi ratkaista enemmistöpäätöksellä, ei Krimin enemmistön, ei Ukrainan enemmistön eikä Venäjän enemmistön päätöksellä.</p><p>Vuoden 2014 kansanäänestyksissä Krimin ja Sevastopolin asemasta molemmista yli 95% äänesti Venäjään liittymisen puolesta, mutta vastustajat pääosin boikotoivat äänestystä ja se järjestettiin sotilaallisen miehityksen olosuhteissa ja ilman riippumattomia tarkkailijoita.&nbsp;On vaikea arvioida kuinka suuri osa Krimin asukkaista olisi kannattanut liittymistä Venäjään täysin vapaassa kansanäänestyksessä, ja repression vuoksi on vaikeaa kysellä kuinka suuri osa äänestäisi sen puolesta nyt. Puolueet jotka saivat Krimillä eniten ääniä vuonna 2010, eli Alueiden puolue ja Kommunistipuolue on nyt kielletty Ukrainassa. On hyvin mahdollista, että Ukrainassa tapahtuneiden muutosten vuoksi enemmistö krimiläisistä kannattaa nyt Venäjään liittymistä. Enemmistöllä ei kuitenkaan pitäisi olla oikeutta kidnapata ja murhata vähemmistön poliittisia vaikuttajia, riistää vähemmistöltä poliittista edustusta tai estää Stalinin vähemmistöltä viemien maiden palautusta kohtuullisessa mittakaavassa. Krimin venäläisten poliittinen paine ajaa näitä kaikkia kolmea. Toisaalta, Krimin venäläisten näkemystä ei sitäkään saa sivuuttaa kun niemimaan tulevaisuudesta päätetään.</p><p>&nbsp;</p><p>Enemmistöpäätökset + kansallisuusaate = etninen sorto</p><p>&nbsp;</p><p>Krimin konflikti on pitkälti paikallinen etninen konflikti, jossa tataarit ja ukrainalaiset ovat liittoutuneet Ukrainan länsimielisten poliittisten voimien kanssa, ja suuri osa, mahdollisesti enemmistö etnisistä venäläisistä on nyt liittoutunut Putinin kanssa. Länsimaissa on ajoittain ehdotettu uutta kansanäänestystä tienä ulos konfliktista, mutta etnisissä konflikteissa äänestykset lähinnä vain mittaavat kilpailevien etnisten ryhmien koon. Ajatus siitä, että etniset konfliktit voidaan ratkaista enemmistöpäätöksillä on suora tie etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhiin, koska nämä ovat ainoat tavat vähentää kilpailevan etnisen ryhmän kokoa.&nbsp;</p><p>Mikä olisi Krimin etnisen konfliktin ratkaisu? Vastaavanlaisten konfliktien ratkaisu on ollut vaikeaa kaikkialla maailmassa, koska parlamentaarinen tasavalta ja kansallisuusvaltio kulkevat käsi kädessä (<a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199501-ortodoksien-etninen-puhdistus-suomesta-1600-luvulla">1</a>,<a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209002-karjalaiset-kahden-valtion-puristuksissa"> 2</a>, <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206741-isis-toistaa-maailmanhistoriaa">3</a>, <a href="http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224444-al-assad-ja-syyrian-vahemmistot">4</a>). Yleensä parlamentaristiset tasavallat on synnytetty etnisten puhdistusten avulla. Siellä missä etnis-uskonnollinen väkivalta on onnistuttu pysäyttämään (esimerkiksi Pohjois-Irlannissa ja Libanonissa), on parlamentaarinen enemmistöpäätöksenteko yleensä korvattu jonkinlaisella vallanjakomallilla joka ei perustu yksinkertaiseen enemmistöön.</p><p>Valtiollisten rajojen koskemattomuus on minulle toisarvoinen kysymys, tuskin yksikään valtio olisi koskaan itsenäistynyt mikäli aina olisi menty tiukasti juridiikan mukaan. Minulle ensiarvoista ovat vähemmistön oikeudet ja hyvitys Stalinin tekemistä vääryyksistä, ja niin kauan kun näitä ei ole otettu huomioon, on Krimin miehitystä pidettävä laittomana ja on vaadittava sen lopetusta.</p><p>Antti Rautiainen</p><p><br />&nbsp;</p><p><br />&nbsp;</p><p><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Huomenna,  sunnuntaina 25.2. klo 15:00 Venäjän suurlähetystöllä Tehtaankadulla järjestetään mielenosoitus Krimin miehitystä vastaan. Mielenosoitukseen pyydetään tulemaan seuraavan viiden vaatimuksen kanssa:

Putin: Näpit irti Krimistä!
Krim = Ukraina
Seis Krimin valloitukselle!
Vapaus ja oikeus Krimin tataareille!
Venäjä – maailman sarjamiehittäjä

En ole täysin samaa mieltä vaatimuslistasta. Krimin liittäminen Ukrainaan ei riitä ratkaisemaan ongelmia, enkä koe mielekkäänä laittaa Venäjän, Israelin ja Turkin laittomia miehityksiä vakavuusjärjestykseen. Tästä huolimatta aion osallistua mielenosoitukseen, mikäli alkavan flunssan oireet menevät ohi siihen mennessä. Näin, koska pidän tärkeänä osoittaa tukea kamppailulle Krimin tataarien oikeuksien puolesta.

 

Krimin tataarit ovat olleet Venäjän miehityksen häviäjiä

 

Miehityksen alun jälkeen yli kymmenen poliittisesti aktiivista tataaria on kadonnut, tai kuollut epämääräisissä olosuhteissa. Lisäksi Krimin tataarien itsehallintoelin mejlis on kielletty ja laitettu Venäjän ”ekstremistijärjestöjen” listalle.


Krimin kolme suurta väestöryhmää ovat venäläiset, ukrainalaiset ja Krimin tataarit. Vuoden 2001 väestölaskennan mukaan ensimmäisiä oli 60.4%, toisia 24% ja kolmansia 10.8%. Etniset ryhmät määritettiin oman ilmoituksen mukaan. Poliittisesti kiistanalaisen, miehityksen jälkeen vuonna 2014 tehdyn väestölaskennan mukaan Krimin väkiluku vajaa viidellä prosentilla kymmenessä vuodessa, ja lasku koski lähinnä ukrainalaisia. Suurimpien ryhmien osuudet uuden väestölaskennan mukaan olivat 65.3%, 15.7% ja 12.2%.


Miehityksen myötä Krimiltä on arvatenkin muuttanut eniten ukrainalaisia, mutta on myös mahdollista, että osa ihmisistä määritteli etnisyytensä uusiksi muuttuneen poliittisen tilanteen myötä. Ukrainalaisuuden ja venäläisyyden raja Krimillä, ja Ukrainassa ylipäätänsäkin on monimutkainen. Monen etnisesti ukrainalaisen äidinkieli on venäjä. Vuoden 2001 väestölaskennan mukaan Krimillä äidinkieleltään ukrainankielisiä oli 10.1%, joten 60% etnisesti ukrainalaisista puhui äidinkielenään Venäjää. Krimin tataareista 6% oli äidinkieleltään venäjänkielisiä.


Mitä tiedetään Krimin asukkaiden näkemyksistä?


Etninen identiteetti ja äidinkieli eivät kumpikaan ole määrittäneet valtiollista lojaliteettia. Krimin paikallisparlamentin viimeisissä vaaleissa osana Ukrainaa vuonna 2010 kaksi venäläismielisintä puoluetta, ”Sojuz” (Liitto) ja ”Venäläinen yhtenäisyys” saivat vain 5,28% ja 4,02% äänistä. Näistäkään kumpikaan ei kampanjoinut Krimin liittämiseksi Venäjään, asialistalla olivat lähinnä Venäjän kielen asema, kauppasuhteet Venäjän kanssa ja Ukrainan NATO-jäsenyys. Mielipidetiedusteluissa Krimin asukkaiden tuki Venäjään liittymiselle 2011-2014 vaihteli 23% ja 41% välillä.

Vuonna 2010 Krimin vaalien ylivoimainen voittaja oli presidentti Viktor Janukovitšin ”Alueiden puolue”, joka sai 48,93% äänistä. Janukovitš syöstiin vallasta keväällä 2014, mutta Alueiden puolue mm. kannatti Ukrainan EU-jäsenyyttä (tosin omilla ehdoillaan), joten se oli venäläismielinen vain verrattuna Ukrainan kansallismielisiin puolueisiin, joiden tukialue on Länsi-Ukrainassa. Krimin tataarien Qurultai-Ruh sai 7.02% äänistä, mutta yksikään muu länsimielinen puolue ei ylittänyt 3% äänikynnystä. Lähimmäksi pääsi Julia Timošenkon Batkivštšina, joka sai 2.68% äänistä.

Vuoden 2010 vaalituloksesta voi tehdä kaksi johtopäätöstä. Ensinäkin, Krimin poliittinen todellisuus oli täysin erilainen kuin muun Ukrainan. Siinä missä Ukrainassa kokonaisuuten kansallis- ja länsimieliset ja (maltillisen) venäläismieliset puolueet taistelivat vallasta tasaväkisenä, Krimillä länsimielisiä puolueita äänestivät miltei yksinomaan tataarit. Toisaalta, edes Krimillä ei yksikään puolue ajanut Krimin liittämistä Venäjään, EU-jäsenyyttä kannattavat puolueet saivat yli puolet äänistä. Vuoden 2014 venäläismiehitystä auttaneella ”Venäläisellä yhtenäisyydellä” oli vain neljän prosentin tuki.

Vuoden 2010 vaalit eivät kuitenkaan anna kauheasti osviittaa siitä, kuinka suuri osa Krimin asukkaista tuki ja tukee venäläismiehitystä. Vuoden 2014 tapahtumat radikalisoivat Ukrainan asukkaita molemmilla puolilla jakolinjaa, ja varmasti osa Alueiden puolueen entisistä äänestäjistä ja jäsenistä kannattaa nyt Krimin, Donetskin ja Luhanskin liittämistä Venäjään. Kuinka suuri osa? Sitä on mahdotonta arvioida, koska kehotukset palauttaa Krim Ukrainalle ovat Venäjällä vakava rikos. Venäjän rikoslain pykälässä 280.1 (julkinen kehottaminen Venäjän federaation alueellisen yhtenäisyyden rikkomiseen) maksimirangaistus on neljä vuotta vankilaa. Mikäli teko on tehty ”tiedotusvälineiden” (ml. internet) kautta, maksimirangaistus on viisi vuotta. Siksi mikään puolue ei voi ehdottaa tällaista, eikä mielipidetiedusteluihin joissa tätä udellaan kannata välttämättä vastata.

Etnisen vastakkainasettelun syy on Stalinin karkotus

Siinä missä raja ukrainalaisen ja venäläisen identiteetin välillä on jossain määrin liukuva, Krimin tataarit muodostavat poliittisesti melko yhtenäisen ryhmän, joka vastustaa Krimin liittämistä Venäjään. Tästä on haukkuminen (tai kiittäminen) Stalinia, joka karkotti vuonna 1944 Krimin tataarit Keski-Aasiaan, minkä vuoksi 15-20%, joidenkin arvioiden mukaan jopa 46% Krimin tataareista menehtyi nälkään. Karkotuksen syy oli väitetty Krimin tataarien yhteistyö natsien kanssa, mutta puna-armeijan puolella taisteli yhtä paljon Krimin tataareita kuin natsien pakkovärväämissä poliisi- ja itsepuolustusjoukoissa, jotka eivät olleet erityisen luotettavia liittolaisia natseille.

Siinä missä monen muun Stalinin karkottaman etnisen ryhmän annettin palata kotikonnuilleen Hruštševin aikana, Krimin tataareille tätä ei sallittu. He ovat palanneet ensin omin lupineen ja luvan kanssa vasta 90-luvulta eteenpäin, osa ei ole palannut vieläkään. Läheskään kaikille palanneille ei ole annettu maata, joten he ovat vallanneet sitä itse. Krimille syntyi konflikti karkotettujen, ja alueelle jääneen ja sinne myöhemmin muuttaneen venäläisväestön välille, ja tätä konfliktia Ukrainan länsimielisimmätkään hallitukset eivät ole uskaltaneet ratkaista Krimin tataarien hyväksi. Venäläismiehityksen jälkeen karkotetuille on tarjottu korvauksia, mutta on juridisesti hankalaa todistaa että on oikeutettu niihin. Monet Krimin venäläismieliset ovat pitäneet palaavia tataareita uhkana, eivätkä he ole moksiskaan tataarien poliittisten instituutioiden tuhoamisesta ja aktivistien katoamisista.

Karkotuksen jälkipyykki on syy, minkä vuoksi Ukrainan aikana Krimin politiikka polarisoitui etnisten linjojen mukaan. Tämä etninen polarisaatio on myös syy, miksi Krimin ongelmia ei edes pitäisi ratkaista enemmistöpäätöksellä, ei Krimin enemmistön, ei Ukrainan enemmistön eikä Venäjän enemmistön päätöksellä.

Vuoden 2014 kansanäänestyksissä Krimin ja Sevastopolin asemasta molemmista yli 95% äänesti Venäjään liittymisen puolesta, mutta vastustajat pääosin boikotoivat äänestystä ja se järjestettiin sotilaallisen miehityksen olosuhteissa ja ilman riippumattomia tarkkailijoita. On vaikea arvioida kuinka suuri osa Krimin asukkaista olisi kannattanut liittymistä Venäjään täysin vapaassa kansanäänestyksessä, ja repression vuoksi on vaikeaa kysellä kuinka suuri osa äänestäisi sen puolesta nyt. Puolueet jotka saivat Krimillä eniten ääniä vuonna 2010, eli Alueiden puolue ja Kommunistipuolue on nyt kielletty Ukrainassa. On hyvin mahdollista, että Ukrainassa tapahtuneiden muutosten vuoksi enemmistö krimiläisistä kannattaa nyt Venäjään liittymistä. Enemmistöllä ei kuitenkaan pitäisi olla oikeutta kidnapata ja murhata vähemmistön poliittisia vaikuttajia, riistää vähemmistöltä poliittista edustusta tai estää Stalinin vähemmistöltä viemien maiden palautusta kohtuullisessa mittakaavassa. Krimin venäläisten poliittinen paine ajaa näitä kaikkia kolmea. Toisaalta, Krimin venäläisten näkemystä ei sitäkään saa sivuuttaa kun niemimaan tulevaisuudesta päätetään.

 

Enemmistöpäätökset + kansallisuusaate = etninen sorto

 

Krimin konflikti on pitkälti paikallinen etninen konflikti, jossa tataarit ja ukrainalaiset ovat liittoutuneet Ukrainan länsimielisten poliittisten voimien kanssa, ja suuri osa, mahdollisesti enemmistö etnisistä venäläisistä on nyt liittoutunut Putinin kanssa. Länsimaissa on ajoittain ehdotettu uutta kansanäänestystä tienä ulos konfliktista, mutta etnisissä konflikteissa äänestykset lähinnä vain mittaavat kilpailevien etnisten ryhmien koon. Ajatus siitä, että etniset konfliktit voidaan ratkaista enemmistöpäätöksillä on suora tie etnisiin puhdistuksiin ja kansanmurhiin, koska nämä ovat ainoat tavat vähentää kilpailevan etnisen ryhmän kokoa. 

Mikä olisi Krimin etnisen konfliktin ratkaisu? Vastaavanlaisten konfliktien ratkaisu on ollut vaikeaa kaikkialla maailmassa, koska parlamentaarinen tasavalta ja kansallisuusvaltio kulkevat käsi kädessä (1, 2, 3, 4). Yleensä parlamentaristiset tasavallat on synnytetty etnisten puhdistusten avulla. Siellä missä etnis-uskonnollinen väkivalta on onnistuttu pysäyttämään (esimerkiksi Pohjois-Irlannissa ja Libanonissa), on parlamentaarinen enemmistöpäätöksenteko yleensä korvattu jonkinlaisella vallanjakomallilla joka ei perustu yksinkertaiseen enemmistöön.

Valtiollisten rajojen koskemattomuus on minulle toisarvoinen kysymys, tuskin yksikään valtio olisi koskaan itsenäistynyt mikäli aina olisi menty tiukasti juridiikan mukaan. Minulle ensiarvoista ovat vähemmistön oikeudet ja hyvitys Stalinin tekemistä vääryyksistä, ja niin kauan kun näitä ei ole otettu huomioon, on Krimin miehitystä pidettävä laittomana ja on vaadittava sen lopetusta.

Antti Rautiainen


 


 


 

]]>
3 http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251360-mika-ratkaisuksi-krimilla#comments Etninen konflikti Krim Nationalismi Parlamentarismi Ukraina Venäjä Sat, 24 Feb 2018 20:43:02 +0000 Antti Rautiainen http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251360-mika-ratkaisuksi-krimilla
Yksinäinen sheriffi panee pään pensaaseen http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247925-yksinainen-sheriffi-panee-paan-pensaaseen <p>Donald Trump on esitellyt uuden kansallisen turvallisuusstrategian.</p><p>Virkamiesten kirjoittama paperi on sinänsä huolestuttava, mutta pahempi oli Trumpin puhe. Sitä ei enää oikein voi verrata edes 30-luvun johtajiin: sanakäänteet tuovat mieleen todellisuudentajunsa lopullisesti menettäneen&nbsp;maailmansodan viimeisen vuoden Führerin.</p><p><a href="https://www.theguardian.com/us-news/2017/dec/18/nuclear-weapons-trump-national-security-strategy" title="https://www.theguardian.com/us-news/2017/dec/18/nuclear-weapons-trump-national-security-strategy">https://www.theguardian.com/us-news/2017/dec/18/nuclear-weapons-trump-na...</a></p><p>Maailman muodollisesti suurimman kansantalouden turvallisuusstrategiassa ei mainita ilmastonmuutosta sanallakaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uudet tuulet eivät puhaltaisi.</p><p>Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain viralliseen strategiaan liitettiin nimittäin nyt mahdollisuus aloittaa ydinsota vastauksena tavanomaisin asein tehtyyn hyökkäykseen, koska &quot;unrivaled power is the most certain means of defence&quot;.</p><p>Hallitus kehottaa amerikkalaisia pyrkimään &quot;energiadominanssiin&quot;, ei puhettakaan kestävästä kehityksestä: &quot;we will stand up for our country like we have never stood up before.&rdquo;</p><p>Muu Maapallo on nyt virallisesti julistettu Yhdysvaltain viholliseksi. Tämä kyllä näkyy reaktioissakin. Harvoinpa vanha mukava USA on hävinnyt Turvallisuusneuvoston äänestyksen 1&ndash;14, kuten Jerusalem-asiassa nyt kävi.</p><p>Maailmanpoliisista on tullut Jari Aarnio.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Donald Trump on esitellyt uuden kansallisen turvallisuusstrategian.

Virkamiesten kirjoittama paperi on sinänsä huolestuttava, mutta pahempi oli Trumpin puhe. Sitä ei enää oikein voi verrata edes 30-luvun johtajiin: sanakäänteet tuovat mieleen todellisuudentajunsa lopullisesti menettäneen maailmansodan viimeisen vuoden Führerin.

https://www.theguardian.com/us-news/2017/dec/18/nuclear-weapons-trump-national-security-strategy

Maailman muodollisesti suurimman kansantalouden turvallisuusstrategiassa ei mainita ilmastonmuutosta sanallakaan. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että uudet tuulet eivät puhaltaisi.

Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain viralliseen strategiaan liitettiin nimittäin nyt mahdollisuus aloittaa ydinsota vastauksena tavanomaisin asein tehtyyn hyökkäykseen, koska "unrivaled power is the most certain means of defence".

Hallitus kehottaa amerikkalaisia pyrkimään "energiadominanssiin", ei puhettakaan kestävästä kehityksestä: "we will stand up for our country like we have never stood up before.”

Muu Maapallo on nyt virallisesti julistettu Yhdysvaltain viholliseksi. Tämä kyllä näkyy reaktioissakin. Harvoinpa vanha mukava USA on hävinnyt Turvallisuusneuvoston äänestyksen 1–14, kuten Jerusalem-asiassa nyt kävi.

Maailmanpoliisista on tullut Jari Aarnio.

]]>
26 http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247925-yksinainen-sheriffi-panee-paan-pensaaseen#comments Donald Trump Ilmastonmuutos Nationalismi Turvallisuusneuvosto Tue, 19 Dec 2017 18:25:19 +0000 Jari-Pekka Vuorela http://jpvuorela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247925-yksinainen-sheriffi-panee-paan-pensaaseen
Ihmisvihamieliset ja laittomat http://tonijalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247677-ihmisvihamieliset-ja-laittomat <p>Tässä vuosien aikana - yhä kiihtyvällä tahdilla - olen kuullut poliittisten vastustajien syyttävän Perussuomalaisia tai muita maahanmuuttokriittisiä tahoja ihmisvihamielisiksi. Itse näen asian täysin toisella tavalla. Maahanmuuttokriittisyydessä ei ole kyse vihasta - vaan rakkaudesta. Enhän minäkään erityisesti vihaa yksittäisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä, mutta rakastan omaa kansaani. Jokainen täysijärkinen vanhempi ostaa omalle nälkäiselle lapselleen ruokaa ensin ja sitten vasta puolitutun naapurin lapselle uuden polkupyörän. Vihaako hän silloin sitä naapurin lasta? Sama pätee kansoihin. Meiltäkin löytyy omasta takaa ihan liikaa kodittomia, köyhiä ja sairaita. Pidetään heistä huolta ensin. Onko tämä vihapuhetta?&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Tuoreessa MTV:n presidentinvaalitentissä nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö sanoi, että laittomasti maassa olevien ihmisten piilottelu on hyväksyttävää, kunhan siitä ei vaan jää kiinni. Tämä on täysin käsittämätön kannanotto Suomen tasavallan presidentiltä. Pitäisihän sen nyt olla päivänselvää, että jos jokin on laitonta, niin se on silloin laitonta. Sisäministeriön tämän vuoden alussa tekemän mielipidetutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista kokee laittomasti maassa oleskelevat ihmiset turvallisuusuhaksi ja haluaa heidät pois maasta. Tämä turvallisuusuhka on halki Euroopan todistettu varsin varteenotettavaksi. Monta kertaa. Nyt meidän presidenttimme väläyttää sitten tällaisen mielipiteen. Selvästikään hän ei taida jakaa tätä näkemystä oman kansan rakastamisesta. Se saattaa vaikuttaa vaalitulokseen.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tässä vuosien aikana - yhä kiihtyvällä tahdilla - olen kuullut poliittisten vastustajien syyttävän Perussuomalaisia tai muita maahanmuuttokriittisiä tahoja ihmisvihamielisiksi. Itse näen asian täysin toisella tavalla. Maahanmuuttokriittisyydessä ei ole kyse vihasta - vaan rakkaudesta. Enhän minäkään erityisesti vihaa yksittäisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä, mutta rakastan omaa kansaani. Jokainen täysijärkinen vanhempi ostaa omalle nälkäiselle lapselleen ruokaa ensin ja sitten vasta puolitutun naapurin lapselle uuden polkupyörän. Vihaako hän silloin sitä naapurin lasta? Sama pätee kansoihin. Meiltäkin löytyy omasta takaa ihan liikaa kodittomia, köyhiä ja sairaita. Pidetään heistä huolta ensin. Onko tämä vihapuhetta? 

 

Tuoreessa MTV:n presidentinvaalitentissä nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö sanoi, että laittomasti maassa olevien ihmisten piilottelu on hyväksyttävää, kunhan siitä ei vaan jää kiinni. Tämä on täysin käsittämätön kannanotto Suomen tasavallan presidentiltä. Pitäisihän sen nyt olla päivänselvää, että jos jokin on laitonta, niin se on silloin laitonta. Sisäministeriön tämän vuoden alussa tekemän mielipidetutkimuksen mukaan enemmistö suomalaisista kokee laittomasti maassa oleskelevat ihmiset turvallisuusuhaksi ja haluaa heidät pois maasta. Tämä turvallisuusuhka on halki Euroopan todistettu varsin varteenotettavaksi. Monta kertaa. Nyt meidän presidenttimme väläyttää sitten tällaisen mielipiteen. Selvästikään hän ei taida jakaa tätä näkemystä oman kansan rakastamisesta. Se saattaa vaikuttaa vaalitulokseen.

]]>
10 http://tonijalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247677-ihmisvihamieliset-ja-laittomat#comments Haittamaahanmuutto Laittomasti maassa olevat Nationalismi Oma kansan hyvinvointi edellä Presidentinvaalit Fri, 15 Dec 2017 14:55:38 +0000 Toni Jalonen http://tonijalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247677-ihmisvihamieliset-ja-laittomat