Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Kaikki blogit puheenaiheesta Rohkeus

Mitä rohkeus on?

"Xxx oli rohkeissa kuvissa", kirjoittavat iltalehdet. "Hänellä oli rohkea asu". Mitä rohkeutta nuorilta naisilta vaatii paljaan pinnan esittely? Se on muodikasta, sillä saa julkisuutta ja kenties, jos tuotteena pidetään ihmistä itseään, se myy.

Myyntinsä edistämiseksi iltalehdetkin sitä kannustavat nimeämällä sen rohkeudeksi, vaikka enemmänhän muistuttaa pelkuruutta, jos oman edun ja hyväksynnän tavoittelun vuoksi sopeutuu toisten toiveisiin.

Pettävällä jäällä

Kirjoitan unestani, jonka näin viime yönä. Se oli ensin aamulla minulle kuin muutkin unet, mutta sitten mietin, mitä oikein olinkaan katsellut...Koskaan en ole mitään ihmeempiä unia nähnyt, jotta siksi nyt tätä tässä tuumailen....

Näin unta, että olimme järven/meren rannalla, jäät olivat lähdöllään, ministeri Päivi ja Sari Essayah huutelivat/varoittelivat pettävästä jäästä, ja me muu porukka ei uskallettu lähteä heikon näköiselle jäälle. Sitten osa kuitenkin lähti ja upposi kainaloihin asti. Osa ui jääkylmässä vedessä vastarannalle päin...

Vain pelkuri on perheitä ja heikoimpia vastaan

Rakas lukija. Sinua saattaa jo tympäistä se, että aika ajoin kirjoitan pettymyksestäni ja vihastani kristillisdemokraatteja kohtaan. Tiedän. Pitäisi keskittyä omaan peliin eikä huudella vieraisiin pöytiin. Olisi tehokkaampaa kehua omien hyvyyttä kuin moittia toisten pahuutta. Mutta kun minä en malta.

Minä olen kaikki nimettömät ja syyttöminä tapetut imperialististen sotien uhrit.

Minä olen Odessassa elävinä poltetut ihmiset.

Aamulehden blogistaniasta sain bannit, kun julkaisin omalla sivullani kuvia natsien elävältä polttamista ihmisistä.

Tämän lehden omistaja kirjoitti olevansa Sleepy Sleepers. Tässä olisi hyvä tilaisuus lipaista häntä ja kehua hyvää juttua. Mutta ei tarvitse, koska se oli hyvä juttu.

Näitä kaikkia kannanottoja on viime päivinä ollut paljon.

Odessan uhrien sympatiseerajaksi ei moni ilmoittautunut.

Pariisiin matkustaneet maailman johtajat ja miljoona ihmistä osoitti solidaarisuutensa Charlielle.

Rohkeat eläkeläiset, Selännekin

Toivotan teidät, Selänne, tervetulleeksi eläkeläisten joukkoomme.  Jo ensi eläkemetreillä olette osoittanut  eläkeläisten rohkeutta arvostella entistä työnantajaanne, rohkeutta jota harva työelämässään uskaltaa esittää.

Pidin Teitä, Selänne,  reiluna pelimiehenä, mutta en enää.  Olette samanlainen kuin me muutkin (minäkin) eläkkeellään ryhdistäytyneet.

Ilmeisesti NHL-pelinne ovat viimeinkin finaalissa.

 

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä