Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Kaikki blogit puheenaiheesta koulukiusaaminen

Kiusaamista ei poisteta vaikenemalla

Suomen menestyksen perustana ovat olleet viisaat päätökset, jotka ovat taanneet lapsille ja nuorille tasa-arvoiset lähtökohdat. Seuraavalla vaalikaudella on aika palata tekemään päätöksiä, joilla tuetaan lastemme hyvinvointia koulutuksen ja varhaiskasvatuksen keinoin.

Koulukiusaamisen tehokas lopettaminen on yksi Liike Nytin tiekarttaan äänestetyistä toimenpiteistä, joiden edistämiseen Liike Nyt on tulevalla vaalikaudella sitoutunut.

Kiitän sinua kiusaajani

Olin lihava lapsi.

Olin lihava jo syntyessäni, eikä tilannetta parantanut luontainen hyvä ruokahaluni, eikä kotona syötyihin aterioihimme aina kuuluneet jälkiruoat ja runsaat kahvipöydän herkut, olihan äitini kotitalousopettajana erinomainen ruoanlaittaja.

Pituuskasvun lakattua paino-ongelma vain paheni. Koulussa olin Miss Läskiperse. Useimmilta huomauttelu oli puolihuolimatonta ajattelemattomuutta, eräiltä puhdasta pahuutta.

Koulukiusaaminen

Kiusaajan täytyy kohdata ulkopuolinen arvioitsija joka ottaa samalla kantaa valvonnan laiminlyöneen  vastuusta tapahtuneeseen. Näin kartoitetaan kuinka vakavasta laiminlyönnistä on kyse, kun valvontaa on laiminlyöty ja kiusaaminen on päässyt tapahtumaan tai pahimmillaan sitä on jatkunut kauan.

"Yksinäisyyden lyhty"- koulukiusaaminen johtaa eristämiseen muista.

Yksinäisyyden lyhty- koulukiusaaminen johtaa eristämiseen muista.

Lapseni tuli koulusta ja kertoi, että ainoa ystävä ei ollut koulussa tänään. Kysyin häneltä, että mitä hän teki yksin koulussa tänään? Lapsi kertoi nojanneensa metalliseen kaiteeseen, jonka oli nimennyt" yksinäisten lyhdyksi." Siihen hän nojailee välitunneilla kun ei ole ystävää. Pahimmillaan lapseni oli  vuoden yksin koulussa.

Mitä yhteistä on demokratialla ja empatialla?

Päivän sanomalehdet pääkirjoituksia myöten käsittelevät Saksassa tänään 11-vuotiaan tytön itsemurhaa. Hän tappoi itsensä, ja syiden nähdään vahvasti liittyneen koulukiusaamiseen. Kaikki ovat järkyttyneitä.

Suomessa on viime viikot keskusteltu vanhustenhoidon tilasta. Kaikkialta nousee esiin toinen toistaan karmeampia tarinoita siitä, miten vanhoja ihmisiä on jätetty heitteille ja heidän hoitoaan on laiminlyöty. Kaikki ovat järkyttyneitä.

Sysmäläiskoulun rehtori ja vastuu omista asenteista

Olin 12-vuotias 1980-luvun puolivälissä. En tuolloin tiennyt olevani homo. Hahmotin asian muutamaa vuotta myöhmmin - josta kului vielä vuosikymmen, ennen kuin hyväksyin asian kokonaisvaltaisesti.

Oma murrosikäni oli maailmassa, jossa oli käynnissä paniikki etenkin homoihin liittyvästä aids-epidemiasta. Homot olivat seksuaalisesti kyltymättömiä koppalakkipäisiä nahkahomoja tai lespaten puhuvia sipsuttelijoita. Kaikki kunnia näihin kahteen ryhmään kuuluville - mutta itseäni en kyennyt samastamaan kumpiinkaan - joten en luonnollisestikaan voinut nähdä olevani homo.

Voi rehtoria

MOT:n eilinen kiusaamisartikkeli herätti ihmiset miettimään koulukiusaamista, mutta keskustelu lähti myös aivan toisille urille Sysmän yhtenäiskoulun rehtori Tuula Vuorisen huolimattomasta lausahduksesta, että pukeutuminen voi olla hutsahtavaa

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä