Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Kaikki blogit puheenaiheesta Toimittajat ilman rajoja

Lehdistönvapaus EU-alueella 2003-2019

Tämä on lähinnä tilanteen päivitystä parin vuoden takaiseen Epävapaa lehdistö Euroopan Unionissa-blogipätkääni.

Nyt vasta huomasin, jotta oli jäänyt mainitsematta semmoinen seikka, että EU-maista Malta ja Luxemburg olivat jääneet ynnäämättä. Ne jäivät tälläkin kertaa laskematta mukaan, koska niistä ei löytynyt lukemia 2003 vuodesta alkaen, vaan vasta paljon myöhemmiltä vuosilta.

 

Nälkäpeli

Ihmisoikeudet ovat toiselta vuosituhannelta. Näin voisi ajatella kun seuraa viime päivien uutisia. Pohjois-Korean diktaattori ei edes yllättäisi,  jos maan rannoille ilmestyisi rantahotelleja. Mahdollisella rakennuttajalla on kokemusta Floridasta, eikä häntä näytä hävettävän mikään.

Miljoonia maksavat jalkapallon MM18-kisat saavat monet innostumaan. Toiset näkevät oivan tilaisuuden muistuttaa epäkohdista.

Valemedia vihaa ihmistä

Christophe Deloire - Toimittajat ilman rajoja järjestön pääsihteeri - esitteli viikko sitten Helsingissä uutta aloitetta, jolla halutaan hillitä valemedian leviämistä. Deloire kertoi kuvaavan esimerkin:  googlatessaan Itä-Ghoutaa hän sai ensimmäiseksi linkin varteenotettavaan ranskalaiseen mediaan ja sen jälkeen useita hakutuloksia, joissa lähde oli – Sputnik, Venäjän valtiollisen propagandan monikanavainen väline.

Terrafame-kohun tulos

Terrafame.kohun viimeisimmät vaiheet.

Apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale huomautti eilen, ettei pääministeri Juha Sipilän menettely ole ollut täysin sopusoinnussa pääministerin tehtäville asetettujen vaatimusten kanssa, sillä julkisella vallalla on velvollisuus turvata median sananvapaus.

https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/apulaisoikeuskansleri_sipila-64421

Sananvapauden riiston synkät kasvot

Luin Nicaraguan lehdistä, että joulukuun kanavaa vastaan järjestetyissä protesteissa belgialainen valokuvaaja Michèle Sennesael pidätettiin ja karkotettiin maasta, kun hän oli valokuvaamassa mielenosoituksia. Sennesaelialle ei poliisi eivätkä maahanmuuttoviranomaiset selittäneet, miksi hänet karkotettiin maasta. Poliisit veivät Sennesaelialen kameran ja muita tarvikkeita.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä