Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Kaikki blogit puheenaiheesta Lakivaliokunta

Luovuttaako Suomi tuomiovallan korporaatioille?

Vaalit käynnissä, joulu tulossa, huippukokous Brysselissä, riittävästi tapahtumia, jotka vievät mielenkiinnon. Kaiken kukkuraksi alkoholilaki runtattiin kehiin, ja sekös jos mikä täytti palstatilan näyttävästi. Silloin on helppo tehdä taustalla pieniä päätöksiä, jotka jäävät uutispimentoon, mutta joiden merkitys on silti suuri.

Sivumennen mainiten, viimeksi kun alkoholilaki oli keväällä näyttävästi mediassa, pienemmälle huomiolle jäi se, että eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen hallintarekisteristä.

Seksuaalivähemmistölakien vaikutusten arviointi pykäläkohtaisesti

"Aito avioliitto"-kansalaisaloite ei suuresta allekirjoittajamäärästään huolimatta tullut eduskunnassa hyväksytyksi perjantaisessa äänestyksessä, joten sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan maaliskuun alussa suunnitellussa aikataulussaan. Keskustelu perhelainsäädännöstä ei tosin tähän lopu, koska eduskunnassa on säännöllisesti kansalaisaloitteiden tai edustaja-aloitteiden muodossa vireillä esimerkiksi äitiyslaki, sen mahdollisesti joutuessa hylätyksi joku sukupuolineutraali vanhemmuuslaki, samoin kuin sukupuolen vahvistamista koskevat lakimuutokset eli ns.

Erään kansalaisaloitteen johdosta

Aito Avioliitto ry:n entinen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen pääsi esittämään näkemyksiään eduskunnan lakivaliokunnassa 27.10.2016 alkuun panemansa (toinen alkuunpanija oli Pasi Turunen) kansalaisaloitteen tiimoilta.

Tässä kirjoituksessa käsittelen Rahkosen retoriikkaa ja muita hänen puheestaan johdettavia ilmiöitä.

Oppia ja ajatuksia Meksikosta ja Guatemalasta

Viime viikko oli varsin mielenkiintoinen ja epätyypillinen lappilaiselle kansanedustajalle. Vierailimme eduskunnan lakivaliokunnan kanssa Meksikossa ja Guatemalassa tutustumassa molempien maiden ihmisoikeustilanteeseen, oikeusjärjestelmään, kansanedustuslaitoksiin sekä vankiloihin. Tämän lisäksi olemme käsitelleet alkuperäiskansakysymyksiä molemmissa maissa. Olemme kuulleet näkemyksiä poliitikoilta, viranomaisilta sekä eri kansalaisjärjestöiltä ja pyrkineet kertomaan niistä hyvistä käytänteistä, joita meillä Suomessa eri asioiden suhteen on.

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole kansainvälisen adoption este.

Lakivaliokunnan torpattua kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista on keskustelu aiheesta taas ryöpsähtänyt käyntiin. Helsingin Sanomissa keskustalainen kansanedustaja Arto Pirttilahti perusteli vastustustaan sillä, että:

"adoptio-oikeuden salliminen homoille estäisi adoption ulkomailta myös heteroille, koska eräät maat ovat kieltäytyneet antamasta lapsia, jos Suomi hyväksyy tämän aloitteen."

Arto on toki oikeutettu mielipiteenseensä - vaikka mikään empiirinen todiste ei kylläkään tue tätä väitettä.

"Kokoomuksen vika!"

Eduskunnan lakivaliokunta teki tänään odotetun päätöksensä valmistella tasa-arvoista avioliittolakia ajavasta kansalaisaloitteesta hylkäävän mietinnön. Vaikka tulos oli odotettavissa, oli se silti pettymys monille, jotka asiaa tärkeänä pitävät. Niin myös minulle.

Kokoomuksen todellinen väri

Tasa-arvokysymyksissä kokoomus jakaantuu kuin Punainenmeri Mooseksen edessä. Toisella laidalla heiluu sateenkaarilippu, toisella puolella lipun väri on patamusta. Kokoomuksen edistyksellinen siipi heiluttaa sateenkaarilippua näkyvästi julkisuudessa ja samaan aikaan kokoomus miehittää lakivaliokunnan kaikkein konservatiivisimmilla edustajilla. Näin toimivat kokoomuksen kahdet rattaat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä