Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Trumpin loppu on enää ajan kysymys

  • Trumpin loppu on enää ajan kysymys

 

Kuten anglosaksidegeneraattia puhuva rapakontakainen toteaisi, Trump heitti entisen asianajajansa Michael Cohenin tovi sitten bussin alle ja käytännössä asettui puolustamaan tuomittua rikollista Paul Manafortia, koska tämä ei ryhtynyt yhteistyöhön maan oikeusjärjestelmän kanssa. 

Tuollainen tempaus on uskomaton rimanalitus miltä tahansa edes demokratiaa teeskentelevän valtion johtajalta. puhumattakaan Yhdysvaltojen presidentistä. Trumpin kyvyttömyys toimia järkevällä tavalla on kuitenkin ilmeistä. Vielä hetki sitten Cohenin tapaus näytti vain pieneltä askeleelta kohti umpikujaa, mutta Trumpin hyökkäyksen myötä Michael Cohen teki sen, mitä kunnia ja järki vaativat: asianajajansa Lanny Davisin kautta Trumpin pitkäaikainen henkilökohtainen asianajaja ilmoitti, että hän tiesi Donald Trump ja Venäjän salaliittosta ja hän aikoo paljastaa tietonsa Rober Muellerin tutkintatiimille. 

Tämän päivän käänteiden myötä on ilmeistä, että en eilen arvaillut turhaan, että Trumpin korttitalo on romahtamassa. Yhdysvaltain tasavaltalainen järjestelmä on vähitellen saamassa itsensä kokoon ja hulluudelle ollaan laittamassa stoppi. Vaalit ovat tulossa, mutta nyt tilanne on paljon vakavampi Trumpin kannalta kuin vain tunteja sitten. Loppu on lähellä. Pitää vain toivoa, että hän ei yritä mitään radikaalia kiinnittääksen huomion toisaalla. Parasta olisi kun mies ymmärtäisi itse erota, mutta niin tuskin tapahtuu.

Jos Trump ryhtyy todella vaarallisiin toimiin, pitää toivoa että tasavaltalainen järjestelmä ja sen toimijat ovat kyllin vahvoja estämään pahimman. Kriisi ulkomailla on ennenkin ollut toimiva keino luoda savuverhoa. 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

YouTube-kanava löytyy myöskin, mutta siellä ei ole vielä mitään. Laittakaa kuitenkin seurantaan, jos jatko kiinnostaa. Lähitulevaisuus sielläkin alkaa tapahtua.

Linkki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (63 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Tässä vähän pohdiskelen, mitä mahtaa tapahtua jos Trump saa kenkää. Maa on kuitenkin jakautunut, ja Trumpilla on uskollinen kannattajakuntansa. Saattaa olla mellakoita tiedossa.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

JOs se saa sujuvasti kenkää, se on siinä. Mellakoita/yms todnäk toki

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

GOP on suvereenisesti Trumpin takana. Ainoastaan nuoremmalla Bushilla oli väliaikaisesti suurempi suosio 9/11 jälkeen. Marraskuun vaalit jos GOP menee rajusti häviämään, niin se voisi suosiota rapauttaa. Tai sitten täysin uudenlaiset paljastukset.... tosin onhan noita juttuja Trumpista tullut jo tuutin täydeltä eikä se mitenkään suosiota ole oman puolueen porukoissa vähentänyt. Lähinnä päinvastoin on käynyt, ja kun aikaisemmin Trumpia vastaan oli useampiakin GOP:sta, niin nyt selvästi enää minimaalisemmin.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo Vastaus kommenttiin #18

Ei ole. Itse asiassa republikaanit ovat hajanaisempia kuin aikoihin. Lisäksi tämä on "täysin uudenlainen paljastus", sillä nyt aiemmat väitteet vahvistaa miehen pitkäaikainen asianajaja. Enää ei voi kiemurrella ilman valtavaa määrää itsepetosta.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #32

"Ei ole. "
---------------------

Ehkä tiedät enemmän kuin mitä itse. Käsittääkseni GOP-poliitikot ovat Trumpin kritisoinnin suhteen olleet varovaisempia nyt kuin aikaisemmin. Eikä se sinällään ole ihme, koska puolueen kannattajat ovat enemmän Trumpin puolella kuin koskaan. Tai ainakin vielä aivan vähän aikaa sitten olivat (otan vaikka NBC:n gallupin, koska sitä ei ainakaan voi syyttää Trumpin puolella olemisesta):

https://www.nbcnews.com/politics/first-read/nbc-ws...

"“These numbers don’t budge,” McInturff said. “The Republican numbers don’t budge.”

Indeed, the new NBC/WSJ poll finds the president’s approval rating among Republican voters at 88 percent — the highest of his presidency — and 29 percent of all voters strongly approve of his job, which is another high for Trump in the poll.

“The more Trump gets criticized by the media, the more his base seems to rally behind him,” says Yang, the Democratic pollster.

"

***********************
"Itse asiassa republikaanit ovat hajanaisempia kuin aikoihin."

No missä se ilmenee? Siis Trumpin vastaisuudesta kumpuava hajanaisuus - koska vastaisuutta kyllä on ollut, mutta se on käsittääkseni mennyt vähemmäksi. Mikäli marraskuun vaalit menevät pahasti GOP:lta penkin alle, niin ehkä vastustusta alkaa tulla enemmän... tai mikäli todella löytyy jotain konkreettista, mistä Trump saisi syytteet/syytteitä.

***********************
"Lisäksi tämä on "täysin uudenlainen paljastus","

Olen hieman väsynyt näihin Trumpiin liittyviin "täysin uudenlaisiin/uusiin paljastuksiin", jotka lähes varmuudella kaatavat hänet - kunnes aikaa menee eikä Trump vieläkään ole kaatunut ja taas tulee "täysin uudenlainen/uusi paljastus", joka lähes varmuudella kaataa hänet. Ehkä kaataa, ehkä ei, mutta luottoni näihin ennusteisiin ei ole niin kamalan korkealla vieläkään. Toistaiseksi on ollut ihan järkevää olla liikaa luottamatta näihin "Trump-kaatuu-ihan-kohta" ennusteisiin. Ne usein tuntuvat enemmän toiveilta, jotka eivät sitten realisoidukaan.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Uudet vaalit, alusta asti. Kaikki valtisee ehdokkaat ja siitä sit lähtee..

Mut en usko että Trump saa potkuja tuosta asemasta, en millään! Ehkä uudelleen ei aseteta ehdokkaaksi, mutta istuu tuossa loppukauden!

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Ei USA:ssa tule uusia vaaleja, jos pressa eroaa tai erotetaan. Varapressa tulee tilalle (kuten Ford aikoinaan Nixonin tilalle).

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #40

Kun Agnew oli ensin eronnut virkasyytteen pelossa. Fordia ei koskaan valittu sen kummemmin varapresidentiksi kuin presidentiksikään.

Toki Trumpiin kyllästyvän mahdollisen kongressienemmistön täytyy miettiä vakavasti, haluaako se todellisuudentajuttoman Pencen Trumpin tilalle, vaikka hän rehellisempi lieneekin.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Trumpin rimanalitukset ovat tyystin epäoleellisia jos niillä ei ole merkitystä kannattajakunnalle, eikä erityisen vakavia oikeudellisia seuraamuksia. Jollain pikkutuomiolla tuskin olisi merkitystä ja Trump saattaisi retoriikallaan hyvinkin onnistua uhriuttamisessaan niin hyvin, että jatkokausi olisi tiedossa. Pikkutuomio saattaisi jopa olla plussaa.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

No eivät ole. Kyse ei myöskään ole pikkujutuista. Kannattaa perehtyä USA:n historiaan, tasavaltalaisuuteen (alkaen Roomasta) sekä USA:n järjestelmään.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Rooman tasavallan historia on todella antoisa. Olemmeko siirtymässä todellakin yksinvaltaan?

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo Vastaus kommenttiin #7

Se vahvistuu monella suunnalla, tärkeimpinä Kiina, Turkki, Venäjä... Unkari ja Puola sekä USA horjuvat, mutta uskoisin noiden pysyvän vielä kaidalla polulla. USA:ssa ainakin tasavaltalaisuus näyttää ottavan hitaan, mutta musertavan voiton.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Se on kannattajille ja Usan asukkaille pikkujuttu! Voihan se historiassa olla iso juttu jne. Mutta Demokratiassa kansan mielipiteellä on väliä!

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Toivottavasti eivät. Trump on kuitenkin sanonut ja tehnyt tässä viimeisen kahden vuoden aikana jatkuvasti sellaista, minkä kaikki uskoivat viimeinkin kaatavan hänet jo presidentinvaalien aikana. Selvisi kaikista. Sikäli olen aika skeptinen, että mikään mikä ei suoranaisesti laita häntä viralta tai vankilaan voisi kaataa häntä. Hänen suosionsa omassa kannattajakunnassaan, joka myös äänestää aktiivisesti, on luja.

Nyt siitä, että ehkä olisi jotain mistä hän voisi jäädä kiinni, on vain epäilyjä.

    «sekä USA:n järjestelmään»

Trump on menestynyt keskeisesti sillä, että taistelee juuri sitä kansaa vastaan "peukaloitua järjestelmää" vastaan. Jos se järjestelmä kaataa hänet liian epäselvällä tavalla, hänestä tulee ehkä vain marttyyri.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Trumpin teflonin veroista kykyä hylkiä lokaa ei ole koskaan ennen Yhdysvaltojen politiikassa nähty, joten en osaa sanoa onko loppu vielä lähellä. Vaikka tulevan tapahtumakuvion voi ennakoida, aikamääreiden ennustaminen on aina riskaapelia. Ennustin puoli vuotta ennen vaaleja että Trump tulee voittamaan hyvin samalla tavoin kuin Willie Stark kirjassa "Kaikki kuninkaan miehet" ja arvioin jo silloin että voiton jälkeen alkaa loan kaivaminen joka johtaa jollain aikavälillä Trumpin erottamiseen.

"Kaikista löytyy lokaa. Täytyy vain kaivaa. Jos ei löydy, ei ole kaivanut tarpeeksi syvältä. Valta muuttaa vääjäämättömästi. Maailmanvalta kaikkein eniten. Se kaivaa ihmisen todellisen luonnon esiin kaikessa alastomuudessaan. Ahneuden korruptoiman ja murhaajan likaisen sielun, joka asuu meissä jokaisessa. Kuten Willie Starkin, myös Donald Trumpin täytyy nöyrtyä tämän totuuden edessä.

Hän tahtoisi sen paljastumisen estää, sillä sisimpänsä salaisuuksiltaan myös hän on amerikkalaisuuden ruumiillistuma. Ja säilyttääkseen asemansa suurten voimien puristuksessa hän turvautuu edeltäjiensä lailla likaisiin keinoihin: valheisiin, kiristykseen, lahjontaan, asemiehiin ja parittajiin. Ihmisten tuomarista kuolemaantuomituksi on hyvin lyhyt askel. Sen saivat niin tuomari Irwin, kuvernööri Stark kuin lääkäri Stantonkin kokea. Synnin palkka oli kuolema.


Jälkeenpäin voimme Jack Burdenin suulla todeta, että Amerikka on saanut elää yhden hetken unelmaansa. Vetää vielä kerran Amerikan spirittiä keuhkonsa täyteen ja nauttia kesästä. Se oli mahtavaa niin kauan kuin sitä kesti. Amerikan presidentti Donald Trump jää historiaan."
(Kaikki kuninkaan miehet 24.7.2016)

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Tämä ei ole enää lokaa. Toki aikarajoja on aina riskaapelia arvailla, toki olen optimistikin ja vähän lottoan sisäisen paineen, republikaanien opposition sekä tulevien vaalien varaan. Silloin kriittinen massa alkaisi ylittyä marras-joulukuusta alkaen viimeistään ja se kestää sitten minkä kestää.

Mutta tämä on myös niin vakava tilanne, että horjuminen voi alkaa nyt. Sen osalta seuraavat päivät ja viikon ratkaisevat.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Trumpin uudelleen valinta välivaaleissa on vain muodollisuus. Pysyy virassa, ei eroteta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Luulisin näin itsekin. Karavaani kulkee, ja koirat haukkuvat.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Ihme jos kestää ensi vuoden loppuun ;)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #11
Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #11

Leivo!

Virkasyytteen nostamisesta päättää edustajainhuone ja senaatti.

Seuraavaksi kysymys:
Millä puolueella on niissä enemmistö?.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #15

Entä millä on enemmistö syksyn vaalien jälkeen?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #20

"Entä millä on enemmistö syksyn vaalien jälkeen?"

Ei silloinkaan.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo Vastaus kommenttiin #15

Asema on todella tukeva - republikaaneilla in 51/100 senaatissa , mutta republikaaneista McCain ja kumppanit olivat jo ennen tuoreimpia käänteitä Trumpia vastaan.

Marraskuussa 34 paikkaa on jaossa ja demokraatit voivat teoriassa pitämällä kaikki entiset ja voittamalla loput, saada 10 lisää.

Edustajainhuoneella puolestaan pakka menee myös sekaisin ja republikaanien enemmistä onkin tukevampi lähtiessä, niin paikkoja on uusjaossa kymmeniä ja gallupit eivät luvanneet hyvää aiemminkaan.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #37

Leino!

Parin "horatsun" hiljentäminen ilmeisesti täyttää maanpetos syytteen johon käytettiin kampanja rahaa?. Eipä Cohenilla ollut tarjota sellaista tietoa, joka olisi ollut raskauttavaa Trumpille, "mitä enemmän tietoa, sen pienempi tuomio" Plea-Deal.
https://edition.cnn.com/2018/08/21/politics/read-m...

Melko köykäistä on.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #11

"
Ihme jos kestää ensi vuoden loppuun ;)
"
______________________________

Ei hänen monien mukaan pitänyt millään kestää edes ensimmäistä vuottaan presidenttinä. Eikä sitä aikaisemmin pitänyt olla mitään mahdollisuuksia Clintonia vastaan. Eikä sitä aikaisemmin pitänyt olla mitään mahdollisuuksia GOP pressaehdokkaaksi....
On noita "ihmeitä" tapahtunut sen verran usein että olen paljon varovaisempi Trumpin tuhon ennustamisessa. Eikä Trumpin lähtö edes välttämättä niin kamalasti muuttaisi.... maa on kahtiajakautunut pahoin ja pääosin kummankin puolen äänestäjät uskovat enää vain omiin uutislähteihinsä ja vähintäänkiin halveksivat toista puolta.

Onhan siellä toki jonkin verran independent-porukkaa, minimaalisesti muita puolueita (joilla ei merkitystä) ja iso kasa niitä joita ei politiikka edes kiinnosta. Pääasiassa kahden puolueen merkeissä kuitenkin etenevät, vaikka kumpikin niistäkin on omanlaisessaan muutoksessa.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Asiaa on katsottava toisestakin suunnasta kuin äänestäjien.

"Trumpin tilanne on erittäin vaikea. Ei kansan suuntaan, vaan nimenomaan selkänojansa taakse. Hän hallitsi massat, mutta se on vain puolet onnistumisesta. Taustavoimat noudattavat kvanttiteoriaa.

Presidentin työssä taustalla vaikuttaa suuria voimia, pimeää materiaa, jonka luonteen ymmärtämistä ja hallitsemisen haastavuutta presidentin asemassa on vaikea ulkopuolisen sisäistää. Sen ymmärtää vasta kun se osuu omalle kohdalle.

Muistan miten Bush uskoi Obaman tulevan yllättymään presidentin tehtävän haasteista. Trumpilla tämä ongelma kertautuu, josta syystä uskon Trumpin jäävän historiaan epäonnistuneena presidenttinä. Asian on vaikea, miltei mahdoton päätyä toisin. Ovien avautuessa presidentin tehtäviin, myös Trumpin silmien eteen alkaa avautua tulevien vaikeuksien monitasoisuus. Monen oven takana odottaa lekan lyönti rintaan.

Mielestäni yksikään presidentti ei ole ollut niin vaikeissa lähtöasetelmissa kuin Trump. Johtuen lähtöasetelmista taustavoimiin. Ei niinkään kansan odotuksista hänen lupauksiinsa. Jokainen ihminen on rajallinen. En näe mitään inhimmillistä tietä onnistumiseen...

...Monia Trumpin ajamia asioita pidän hyvinä. Siinä mielessä olen nähnyt Trumpin Clintonia parempana valintana. Trump on myös muuttanut poliittista mielipideilmastoa parempaan suuntaan brexit-äänestyksen tapaan. Suomellekin Trumpin valinta on avannut silmiä reaalitodellisuuteen, antaen meille lisäaikaa reagoida tulevaan.

Kuitenkaan Trump-manian, positiivisista vaikutuksistaan huolimatta, ei pidä antaa hämärtää näkökykyä tosiasioilta. Trumpin Titanic tulee törmäämään jäävuoreen.

Johtamisongelma voi toimia Yhdysvaltojen kriisin vahvistimena arvaamattomiin seurauksiin. Jopa mellakointiin ja kaaokseen."
(Välihuomioita Trumpin Titanicilta 4.11.2017)

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen Vastaus kommenttiin #12

Talous porskuttaa paremmin kuin koskaan, ei Trump epäonnistunut ole.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #41

Taloustilanne varmasti vaikuttaa äänestäjiin riippumatta siitä, onko sillä tosiasiallista yhteyttä hallituspolitiikkaan. Yhdysvalloissa on kuitenkin enemmän joogaohjaajia kuin kaikkia hiiliteollisuustyöntekijöitä yhteensä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #41

Kiina kuitenkin iski tuontitulleillaan Trumpin kannatusalueille.

https://money.cnn.com/2018/07/07/news/economy/trad...

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Trump on valittu neljäksi vuodeksi ei kai häntä tai ketään muuta valita presidentiksi välivaaleissa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #30

Välivaaleissa voi vaihtua virkasyytteestä päättävän parlamentin enemmistö. Neljäksi vuodeksi tammikuusta 1973 alkaen valittiin muuten aikanaan niin Nixon kuin Agnewkin.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Vihervasemmisto ja uusliberalistit vaativat Trumpin eroa jo ennenkuin hänestä tuli presidentti. Globalisaatio ja internationalismi ovat heidän mielestään ainoa oikea tie vaikka se tuhoaisi maat ja kansat.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Olet oikeassa. Yhdysvalloissa käydään valtataistelua, missä ovat vastakkain localistit ja globalistit. Valtataistelu koskee taloutta ja politiikkaa.

Maan media on jakautunut valtataistelun osapuolien kannattajaksi tai vastustajaksi. Media paisuttelee ja henkilöi uutisensa, koska sen omistajille uutiset ovat kauppatavaraa.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Maa on syvästi jakautunut ja tämäkin tapaus nähdään vakavana vain Trumpin vastustajien leirissä. Trumpin kannattajat eivät ole moksiskaan ja heillä on käynnissä oma noitajahtinsa eli he pyydystävät korruptoitunutta verkostoa, jossa verkon keskipisteessä hämähäkkinä on itse Hillary Clinton. Clintonin rötöslista on pitkä ja siihen on sotkeutunut iso joukko mm. FBI:n, oikeusministeriön tai CIA:n korkeita virkailijoita. Yksi katkerin Trumpin vastustaja on Obaman CIA:n johtoon nimittämä John Brennan, jonka Trump erotti heti astuttuaan virkaansa ja perui häneltä hiljattain myös turvallisuusluokituksia.
USA:n sisäistä jakautumista ja valtataistelun katkeruutta ei Suomessa oikein osata hahmottaa. Täkäläinen media tiedottaa vain kaikki Trump-vastaiset jutut.

Käyttäjän Savolax kuva
Jukka Heikkinen

No onhan se ihan per$eestä kun Suomalaiset toimittajat eivät pääse vaikuttamaan USA:n presitentin vaaleihin.
Mustamaalaus ennen/vaalien aikaan/ jälkeen...
Voi ei taas äänestettiin väärin. Demari nainen ei voittanut. Demokratia on vaarassa !

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Sinulla on kyllä pahoja puutteita tasavaltalaisen hallinnon periaatteiden ymmärtämisessä. Tai sitten et piittaa - kuten Trump.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tarkoitatko demarilla jotain sosialidemokraatin kaltaista? USA:n demokraatit lienevät kuitenkin poliittisella kartalla kotoisesta kokoomuksestammekin selkeästi oikealla.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Huvittavaa sinänsä, että kannattajatkaan eivät enää edes yritä kiistää Trumpin vakavaa rikollisuutta. Keskustelua käydään vain siitä, saadaanko virkasyyte aikaan, kun republikaaneilla on enemmistö.

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Missä se "rikos" Trumpin kohdalla? Siinä, että on erimieltä verolakien tulkinnoista?

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Huoh. Pitkälle se ihmisen moraali näyttää joustavan.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Missä se "rikos" Trumpin kohdalla?"

Trump vehtasi kuulemma vieraiden naisten kanssa eikä muistanut kertoa Hillaryn kannattajille.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Heheheheheeee... Varmaan joku uskoo, että Trump ei koskaan tiennyt, mitä hänen kampanjansa tekee:

https://www.nytimes.com/2018/08/21/opinion/manafor...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Amerikankieliset termit:

indictment=rikossyyte
impeachment=virkasyyte

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel Vastaus kommenttiin #33

Amerikankieliset termit:

wishful thinking=toiveajattelu

(terveisiä vastaavalta trump-inhoittajalta)

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Aika moinen duuni että tosta saa Trumpille tuomion.

Ensinäkin pitäisi todistaa, että Stormy Danielsin rahat olisivat tulleet kampanjarahastosta, jotta nuo menojen julkisuuspykälät edes koskisivat sitä. Trumpin mukaan rahat olivat hänen henkilökohtaisiaan, jolloin hän voi tehdä niillä mitä haluaa. Trumpin vastustajien logiikan mukaan se, että ostaa hienon puvun näyttääkseen hyvältä rikkoo kampanjarahoituslakeja.

Lisäksi vaikka ne rahat kuuluisivatkin kampanjarahoituslakien piiriin, pitäisi todistaa, että Trump määräsi antamaan yli julkistettavan rahamäärän eli muistaakseni $2700. Ei se Trumpin syy ole jos asianajaja sooloilee.

Kattoo nyt onko tolla asianajajalla mitään varteenotettavia todisteita Venäjän jutuista. Enpä tosin usko.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Odotetuin ja poliittisesti tärkein analyysi johtopäätöksineen (erityisesti kongressia ajatellen) on tulematta. Sen sisällöstä ei ole kuin arvauksia. Se on Muellerin raportti, jota nyt odotellaan tulevaksi ehkäpä aivan lähiviikkoina. Trumpin ydinkannattajiin tuskin millään asialla on vaikutusta. Mutta lainsäätäjiin molemmissa leireissä kyllä.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Tulispa vaan, katsotaan mitä parin vuoden ja miljoonien dollarien tutkimisella saatiin aikaiseksi.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei nuo asiat taida Trumppia kaataa, mutta demokraateille tietää hyvää lähestyvissä vaaleissa, se on paljon tärkeämpää, kuin Trump.

Rebuplikaanella on jo nyt kusi sukassa, jos demokraatit voittavat vaalit, sen jälkeen Trump onkin täysin aseeton

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Rebuplikaanella on jo nyt kusi sukassa, jos demokraatit voittavat vaalit, sen jälkeen Trump onkin täysin aseeton
"

********************

No jaah. Jos demokraatit saavat vallan senaatissa tai edustajainhuoneessa, niin Trump vain löytää heidät (demokraattienemmistöiset) syylliseksi kaikkeen ja saa siitä lisää boostia seuraaviin pressanvaaleihin ;D
Menisi luultavasti GOP-kannattajille aivan hyvin läpi eikä hän demokraateista saisi kannattajia muutenkaan.

Perinteisesti on voinut olla parempi ettei kaikki poliittinen valta ole yhdellä USAn puolueella (presidentin virka, senaatti, edustajainhuone..) eli demokraattien voitto jossakin voisi olla tietynlaisen tasapainon vuoksi hyvä. Ei lähiaikoina meinaan taida vieläkään (käytännössä) kaksipuoluejärjestelmä muuttua. Liika valtahan korruptoi auttamatta. Tosin nuo kaksi puoluetta ovat jo sisältään niin korruptoituneita että ei ihmekään että sielläkin kannattajat halusivat muutosta ( Trump / Sanders suosio puolueissa, vaikkei Sanders Clintonia lopulta voittanutkaan ).

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ajankysymyshän se on meillä kaikilla?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Ei elämästä tosiaan ihan maallisilla tempuilla selviä hengissä... jos nyt sitten muillakaan tempuilla.

Trump ei "putineita" kykene tekemään muutenkaan, ja vaikka kykenisikin, niin ikä tulee vastaan niin paljon että max. kahteen kauteen jää.

Kiinan uusi elinikäinen johtaja sen sijaan voi olla meillä murheena Donaldia pidempään - ja kuka ties Putinkin. Elinikäinen johtajuus tai siihen pyrkiminen ovat paskoja ideoita kaikkien kannalta.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mahtaisikohan löytyä ETYK-kuva vuodelta 1975, jossa olisivat Kekkonen, Brezhnev, Ford, Tito ja Honecker. Viisi johtajaa, joista ainoatakaan ei ollut valittu vaaleilla silloiseen asemaansa.

Käyttäjän JuhaRiipinen kuva
Juha Riipinen

Aviopetos, sen vaientaminen rahalla (vaikka olisi vaalirahaakin) tms. moraalikysymykset tuskin kaatavat Trumpia vaikka hän pienen tuomionkin saisi, koska GOP ja muu moraaliton uskonnollinen äärioikeisto tuskin ryhdistäytyy. Se todellinen pommi onkin meneillään oleva Venäjä-tutkinta. Ja se etenee myös tämän sopan siivellä.

Cohenia uhkaa 65v vankeustuomio, jonka lyhentäminen 3-5v pituiseksi viranomaisyhteistyöllä saattaa olla kiinnostavaa. Hänen suurin merkityksensä onkin mielestäni siinä, että hän voi toimia Muellerin todistajana:

""Lanny Davis, the attorney representing Michael Cohen, said on Wednesday that Cohen had knowledge of a conspiracy between President Donald Trump and Russia. During an MSNBC interview, he also said Cohen was willing to tell the special counsel Robert Mueller about it.""

(linkki avauksessa)

""This now means that Michael Cohen can testify that he was in the room when Donald Trump signed off on the Russia meeting in advance, and that Trump knew about the nature of the meeting. Donald Trump Jr was told in advance that the Russians in question were representing the Russian government, and that they were offering dirt on Hillary Clinton. This means Junior was committing several felonies, including attempting to receive stolen goods, and attempting to accept foreign items of value on behalf of a campaign.""

http://www.palmerreport.com/analysis/michael-cohen...

Trump jr saattaakin olla seuraava kuulusteltava.

Muunkinlaista rikollisuutta epäillään. Esim. ulkomainen vaalirahoitus on USA:ssa laitonta ja Venäjän on epäilty rahoittaneen Trumpin kampanjaa NRA:n kautta ja ylihintaisilla kiinteistökaupoilla.

En tiedä liittykö samoihin vyyhteihin, mutta myös Michael Flynnin (Trumpin entinen turvallisuusneuvontaja) tuomion täytäntöönpanoa lykättiin eilen tutkinnallisista syistä.

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Trumpin kohtaloa pohdittaessa kannattaa kääntää katse pois rahoitus- ym. moraalisista sotkuista ja tehdä kysymys: Voiko maan turvallisuudesta vastaavat organisaatiot (tässä tapauksessa FBI ja CIA) hyväksyä/sietää, että oman maan (siis maan, jonka turvallisuudesta - myös presidentin turvallisuudesta - kyseiset organisaatiot ovat vastuussa) toimia tilanteessa, jossa oma presidentti asettaa kyseenalaiseksi turvallisuusorganisaatioiden toiminnan ja moraalin (noitavainot ym.) - käytännössä presidentti pitää ko. organiaatioita pilkkanaan.

Vastaaan aluksi itse: Ei voi. Tuo yhtälö on aivan mahdoton. Tilanne on jatkunut jo yllättävän pitkään.

Miksi tilanne on jatkunut tällaisena? Oletukseni: Tutkimukset ovat pyörineet jo pitkää tehokkaina. Nyt presidentin ympäriltä poimitaan pois kaikki tekijät ja henkilöt, jotka voisivat puollustaa presidenttiä - rengas kiristyy.
Viimeisenä on vuorossa presidentti - jonka nolatut oragisaatiot (johtajat) nolaavat. Jossain vaiheessa tulee raja vastaan ja demokraattisen valtion on alettava suojella itseään - tässä tapauksessa omalta "presidentiltään". Absurdi tilanne sinällään.

Kuten joku joskus totesi: Maailma - ja myös USA - odottivat, että Trump alkaa käyttäytyä kuin presidentti. Ilmeisimmin tuo on mahdotonta. Mahdontonta se on myös USA:lle.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Lopulliseen viraltapanoon tarvittaisiin senaatin kahden kolmasosan enemmistö, jota tuskin löytyy. Asia ratkeaa joko siten, että republikaanipuolue ja turvallisuusviranomaiset painostavat Trumpin eroamaan ennen virkasyytteen käsittelyä; tai pahimmassa tapauksessa vasta vaaleissa.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Sitä ei kannata ihmetellä, mitä Trump on tehnyt tai epäillään hänen tehneen. Mutta miten se on ollut mahdollista, että USA:n tiedustelupalvelu yms. eivät ole sitä huomanneet? Venäjän kanssa on vehkeilty, eikä mitään ole huomattu? Trumpilla ei ollut silloin mitään hallinnollista valtaa, mutta Obamalla oli virkakoneisto. Nukkuiko Obaman virkakoneisto?

Eikö nyt ole ihan perusteltua syyttää tiedustelupalvelua laiminlyönneistä?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Demokraatit olivat niin voitonvarmoja, että päättivät olla käyttämättä tiedustelutietoja vaaliaseena.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Valta- ja valemediat molemmat vaikenevat tämän hetken tärkeimmästä aiheesta koko maailmaa koskien: Mikä on Donald Trumpin mielentila ja -terveys.

Trumpin käytös on yhä kaoottisempaa ja pitkään jatkunut paine näkyy selvästi. Erityisesti collusion -tutkinnan edistyminen suoraan Trumpin porstuaan on selvästi vaikuttanut T:n käytökseen. Trumpin kytkös todellisuuteen on hyvin ohut; joskin ei se koskaan ole vahva ollutkaan. Trumpin puheet käyvät yhä aggressiivisemmiksi - ja aggressiivisista puheista on lyhyt matka aggressiivisiin tekoihin.

Trump ei pelkästään valehtele ulkomaailmalle. Hän tavanmukaisesti valehtelee myös itselleen; siis sepittää todellisuudesta omalle psyykelleen sopivan version. Niinpä esim Pohjois-Korean harjoittama uunotus saattaa tai ei saata räjäyttää Trumpin raivoa valloilleen.

Ja tuollaista USA.n presidentti twiittailee aamuyön tunteina: https://www.huffingtonpost.com/entry/donald-trump-...

Vaarallista aikaa elämme...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset