Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Tuhkarokkoepidemia leviää: muistithan rokottaa kaikki lapset, jotka aiot pitää?

Suomessa ja muualla kehittyneissä maissa on kulunut vuosikymmeniä siitä, kun viimeksi lapsia kuoli kuin kärpäsiä sairauksiin, jotka voidaan parantuneen hygienian ja rokotusten avulla suurimmalta osin ehkäistä. Tämä yhdessä pseudotieteellisen huuhaan ja tietämättömyyteen nojaavan hysteerisyyden kanssa on luonut pohjan rokotevastaisuudelle, joka on 2000-luvulla saapunut myös Suomeen. Miksi rokottaa itsensä tai lapsensa, kun ei niitä sairauksiakaan näy?

Tarkkaavaisempi toki tietää, että vielä 2014 yksin tuhkarokko tappoi yli 70 000 ihmistä vuodessa. Se on hurja lukema, kun kahdenkymmenen pahimman aseellisen konfliktin tappama ihmisten määrä oli samaisena vuonna hiukan yli 160 000. Samalla kun tuhkarokosta on tulossa suurimmassa osassa maailmaa katoavaa kansanperinnettä, on Euroopassa tilanteen paraneminen pysähtynyt. Viime vuonna 30:ssä Euroopan maassa raportoitiin 14 451 tuhkarokkotapausta ja lisäystä edelliseen vuoteen tuli piirun verran alle 10 000 tapausta. Vähemmän yllättäen tapauksia on eniten ja tauti on levinnyt nopeimmin alhaisen rokotekattavuuden alueilla. Epidemia on edelleen käynnissä. Alkuvuonna näytti sille, että se olisi ollut hiipumassa, mutta niin ei käynytkään.

WHO:n tietojen mukaan pelkästään alkuvuonna tapauksia oli Euroopassa yli 40 000. Kasvuvauhti on kova, sillä koko Euroopan lukema oli viime vuonna noin 24 000 tapausta. Ruumitakin on alkanut tulla kiihtyvään tahtiin. Seitsemässä maassa (Ranskassa, Georgiassa, Kreikassa, Italiassa, Venäjällä, Serbiassa ja Ukrainassa) tapauksia on ollut yli 1000 ja jokaisessa niistä tauti on myös tappanut. Kaikkiaan Euroopassa on tänä vuonna kuollut 37 ihmistä tautiin, joka olisi käytännössä pysäytettävissä kattavalla rokotusohjelmalla. On kuitenkin muistettava, että jokaista kuollutta kohden on moninkertainen joukko läheltä piti-tilanteita, joissa moderni lääketiede ennättää apuun ja tuntematon, mutta moninkertainen määrä tapauksia, joissa sairaus aiheuttaa vakavia, usein pysyviä seurauksia. Aivotulehduksiksi kehittyessään tauti voi tappaa jopa useamman kuin joka kymmenen sairastuneen ja monet heistä saavat pysyviä neurologisia vammoja. 

Rokotteilla on toki haittavaikutuksia. Kuitenkin yksinkertaistetusti sanottuna rokottaminen kannattaa, jos siitä saatavat oletusarvoiset höydyt ovat oletusarvoisia haittoja suurempia. Tämä toimii niin yksilö- kuin populaatiotasolla. Korkean riskiryhmän rokottaminen voi olla tarpeen sairastumisen seurausten tai altistumistodennäköisyyden takia, vaikka populaatiotasolla ei olisikaan kannattavaa rokottaa kaikkia.  Toisinaan jotain yllättävää tapahtuu, kuten kävi sikainfluenssarokotteen kanssa. 

Olisi helppo sanoa, että rokottaminen on aina ihmisen oma valinta ja se ei kuulu muille, rokottaako itsensä tai lapsensa. Todellisuudessa tilanne ei ole niin yksinkertainen.

Ensinnäkin rokottamattomat ovat vapaamatkustajia. Jos kyllin moni muista on rokotettu, sairauksien leviämisen riski on hyvin alhainen. Sairaudesta riippuen riittävä rokotusaste vaihtelee, mutta vapaamatkustaja hyötyy muiden ottamista rokotteista niin kauan kuin kyllin moni on rokotettu ja välttää samalla rokotteiden haittavaikutukset. Toki huonolla tuurilla tai menemällä väärään paikkaan, hän voi altistua sairaudelle, mutta normaalioloissa kyse on tyypillisestä vapaamatkustajaongelmasta, vaikkei rokottamaton tätä usein ymmärräkään.

Rokottamattomat toimivat siis itsekkäästi piittaamatta kokonaisedusta. Herkästi tarttuva tuhkarokko on äärimmäinen esimerkki vapaamatkustajaongelmasta, jota korostaa sekin, että tuhkarokko voi tarttua myös rokotettuihin - onneksi sairaus on tällöin yleensä lievempi, mutta yleinen harhakäsitys on, että rokotteet antavat tai niiden pitäisi antaa 100 % suoja. Niin ei usein ole, vaan kyse on riskien vähentämisestä: rokottamalla sairastumistodennäköisyys altistuessa pienee ja sairauden iskiessä selviää keskimäärin vähemmällä. 

Toiseksi rokottamattomat asettavat muut vaaraan, sillä sairastuttuaan he voivat tartuttaa muita – joidenkin sairauksien ollessa kyseessä myös rokotetut ovat tällöin vaarassa. Onneksi olemme tältä osin saaneet lakiin muutokset, jotka turvaavat edes sen, etteivät terveydenhuoltoalan työtehtävissä olevat voi typeryytensä perusteella laiminlyödä tarpeellisia rokotuksia ja altistaa muita vaaraan. Influenssatartunta voi olla esimerkiksi syöpäpotilaalle tai vanhukselle hengenvaarallinen. Aivan yhtä naurettavaa olisi sallia vakaumuksellisista syistä tapahtuvat hygieniaan liittyvät laiminlyönnit.  

Lasten osalta kyse on myös siitä, että vanhemmat altistavat päätöksellään lapsensa tarpeettomasti sairauksille, jotka pahimmillaan voivat tappaa tai vammauttaa pysyvästi. Viime vuonna tuhkarokko tappoi Euroopassa muutamia kymmeniä, mutta tilanne on se, että jokainen kuolema on ylimääräinen ja olisi ollut hyvin suurella todennäköisyydellä estettävissä.

On mielestäni kauniisti sanottuna kyseenalaista, että vastoin lääketieteellistä tietoa vanhemmat voivat altistaa lapsensa aivan turhille riskeille. Jos tällaisesta ratkaisusta seuraa haittoja, tulisi niihin suhtautua samoin kuin muihinkin tahallisiin laiminlyönteihin, joiden seurauksena lapsi sairastuu tai pahimmillaan vammautuu tai jopa kuolee. Kyse ei yksinkertaisesti ole mistään muusta. Vaikka pakkorokottaminen ei ole järkevää, tai nykytilanteessa tarpeen, niin tiedevastaisen ja kansanterveydelle haitalliseen toimintaan sekä ihmisten huijaamiseen perustuviin uskomushoitoihin tulisi kiinnittää asianmukaista huomiota.   

 

 

 

 




Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

YouTube-kanava löytyy myöskin, mutta siellä ei ole vielä mitään. Laittakaa kuitenkin seurantaan, jos jatko kiinnostaa. Lähitulevaisuus sielläkin alkaa tapahtua.

Linkki.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Sekä Italiassa että Romaniassa rokotevastaisuus on yhdistynyt epäluottamukseen hallituksen toimia vastaan, jota populistiset poliittiset liikkeet käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen. Nyt kun Italiassa hallitusvastuussa ovat kampanjoinnissaan erittäin rokotevastaiset puolueet - jotka oikeasti tietävät, että tuhkarokko on muodostunut ongelmaksi, johon on varsin yksinkertainen ratkaisu - onkin mielenkiintoista nähdä miten he aikovat kelkkansa kääntää lakeja säätäessään. Aika kylmäveristä toimintaa toisaalta olisi, jos populismi menisi kansanterveyden edelle.

Vahinko toki on kansan keskuudessa jo saatu aikaan, kun rokotevastaisuus on levinnyt. Populistit ovat asettaneet itsensä hankalaan asemaan.
https://www.theguardian.com/world/2018/jul/11/rise...

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Ja monilla on se käsitys, että lääketiede ja rokotteet on jotain mikä meille vain annetaan jostain kaupan hyllyltä, eikä sen eteen pidä tavallisen pulliaisen tehdä muuta kuin valittaa, jos jokin menee pieleen. Ne ovat kuitenkin jatkuvasti kehittyvä kansainvälinen yhteistyöprojekti, jossa monien pitää uhrautua, jotta eteenpäin päästään. Jos siis haluaa lapsilleen esim. turvallisempia rokotteita niin kannattaa osallistua rokotetutkimukseen.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Itse en missään tapauksessa ole rokotevastainen, jälkikasvu on saanut kaikki ohjelmassa olevat rokotteet + itse maailmalla melko eksoottisissa paikoissa pörräävänä olen ottanut vielä paljon päälle.

Rokotetutkimukseen kieltäydyin viimeksi tarjottaessa osallistumasta. Ei varsinaisesti herättänyt luottamusta, kun ensimmäiseen, mielestäni asialliseen, kysymykseen oli vastauksena tunteenpurkaus huutovolyymillä.

Ja jos ilkeäksi heittäydytään, niin viimeaikainen keskustelu esimerkiksi THL:n rokotekuvioiden ja eräiden tutkimusrahoittajien yhteyksistä ei sekään ole ollut omiaan rakentamaan luottamusta.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

Ei kannata antaa yksittäisen ihmisen tunteidenpurkausten vaikuttaa omaan suhtautumiseen näin merkittävässä asiassa. Ja rahoituksen epäkohtia on aina syytä tutkia. Korruptiota ja väärinkäytöksiäkin on aina kun isot rahat liikkuu. Ongelma on se, että jotkut ihmiset voivat saada näistä epäkohdista sen kuvan, että rokotteet eivät olisikaan tarpeellisia ja kunnon populisti hoksaa siinä hyödynnettävän propagandavälineen.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #5

No eihän se minun suhtautumistani rokottamiseen muutakaan, mutta en ..lvetissä lupaa lastani koekaniiniksi, jos kysymyksiin ei haluta vastata kuin kiukuttelemalla.

Tuon, ja rahoitusepäselvyydet nostin esille siksi, että ne, ja erityisesti niihin suhtautuminen pelaa suoraan rokotekriitikkojen pussiin. Suomessa on vähitellen yrityspuolella alettu oppia, että epäselvyyksien ja mokien kohdalla nostetaan heti käsi pystyyn virheen merkiksi, selvitetään asia avoimesti ja laitetaan luuta töihin. Julkisella puolella edelleen kiistetään kaikki, laitetaan pää pensaaseen, toivotaan että asia joskus unohtuu ja jatketaan niin kuin ennenkin.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma Vastaus kommenttiin #6

Saako kysyä, että mikä kysymys aiheutti kiukkuisen tunteenpurkauksen huutovolyymilla? En ole itse ikinä törmännyt sellaiseen terveydenhuollon asiakkaana ja hyvin harvoin edes opettajana.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi Vastaus kommenttiin #7

Kysymykseni käsitteli lähinnä tutkimusasetelman ja tutkimuksen "myyntipuheen" välillä mielestäni ollutta epäloogisuutta.

Ihan perusreflektiota tutkijalta toiselle. Paitsi että toinen ei selkeästikään ollut tutkija, ja oletettavasti siksi koki että häntä (tai tutkimusta) ollaan nyt syyttämässä epärehellisyydestä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

THL on ollut kiitettävän aktiivinen tarjoamalla kansallisen rokotusohjelmamme mukaista rokotesuojaa turvapaikanhakijoille.

Missään en kuitenkaan ole nähnyt tilastoa rokotesuojasta kieltäytyneiden turvapaikanhakijoiden määrästä tai jo aloitetun rokotussarjan keskeytymisestä. Viimeksi
mainitun syynä voisi olla vaikka ns. paperittomaksi muuttuminen.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Ei liene tilastollisesti merkittävistä määristä kyse.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Jokainen rokottamaton ihminen altistuu taudeille, jotka rokotetuille eivät muodosta terveydellistä uhkaa.

Sairastuessaan rokottamattomat samalla levittävät kyseistä tautia erityisesti muiden rokottamattomien harmiksi, jotka puolestaan voivat sairastua vakavastikin.

Mitä enemmän näitä rokottamattomia henkilöitä yhteiskunnassa on, sitä enemmän näitä ketjureaktioita esiintyy.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Tuhkrokon aiheuttamat sivu sairaudet on yksi suurimpia vitsauksia kuoleman jälkeen.

En ole tarkkaan tutkinut kuinka paljon tuhkarokko yleisesti aiheuttaa lieviä tai vakampia sivusairauksia, mutta tiedän että kuulo sekä näkösairauksia on paljon jotka johtuvat tuhkarokosta.

Itse olen näkövammainen, mikä johtuu lapsena sairastamastani tuhkarokosta, näköhermoni tulehtui tuhkarokon sivuseurauksena, joten näkövammaisuuteni on neurologinen näkösairaus. Tähän ei ole parantavaa hoitomuotoa.
Silmäleikkauksilla joita minulle on tehty useampi, on voitu lieventää näköhaittoja mutta sairauden paranemiseen leikkauksilla ei voi vaikuttaa.

Tuhkarokko on myös yleinen aiheuttaja kuulovammaisilla sekä kuuro-sokeilla.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Itse koitin löytää lukuja, mutta ainoa asia on "moninkertaisesti enemmän" kuin kuolemantapauksia. Vanhaan hyvään aikaan yksi suurimpia sokeuttajia/yms.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Gatestone Instituutin vanhempi tutkija Soeren Kern vinkkaa artikkelissaan 12. heinäkuuta 2017 julkaistusta infektioepidemiologian vuosikertomuksesta, josta selviää yli 50 tartuntataudin tila Saksassa vuoden 2016 aikana.

"Se on ensimmäinen kurkistus loppuvuonna 2015 Saksaan rynnänneen massiivisen maahanmuuttajalauman aiheuttamiin kansanterveydellisiin seurauksiin", Soeren Kern kirjoittaa.

Liittohallituksen sairauksien seuranta- ja ennaltaehkäisyn keskusyhteisö Robert Koch -instituutin (RKI) uusi raportti vahvistaa kautta linjan sairauksien kasvaneen laaja-alaisesti vuodesta 2015, jolloin Saksaan saapui ennennäkemätön määrä maahanmuuttajia.

Raportti osoittaa useiden tartuntatautien riskin ja esiintyvyyden lisääntyneen Saksassa. Muun muassa sidekalvontulehdusta, botulismia, vesirokkoa, koleraa, kryptosporidioosia, denguekuumetta, ekinokokkoosia, E. colia, giardiaasia, hantavirusta, hepatiittia, verenvuotokuumetta, HIViä / AIDSia, lepraa, malariaa, tuhkarokkoa, aivokalvontulehdusta, sikotautia, pikkulavantautia, vihurirokkoa, punatautia, kuppaa, toksoplasmoosia, trikinoosia, tuberkuloosia, jänisruttoa, pilkkukuumetta ja hinkuyskää esiintyy yhä laajemmin Saksassa.

Raportin mukaan esimerkiksi hepatiitti B:n esiintyvyys on kasvanut 300 % viimeisen kolmen vuoden aikana. Ilmoitettujen tapausten määrä Saksassa vuonna 2016 oli 3006, kun se vuonna 2014 oli 755 tapausta. Suurimman osan tapauksista sanotaan liittyneen rokottamattomiin afganistanilaisiin, irakilaisiin ja syyrialaisiin maahanmuuttajiin. Tuhkarokon esiintyvyys hyppäsi Saksassa yli 450 % vuosien 2014 ja 2015 välillä. Samaan aikaan vesirokko-, aivokalvontulehdus-, sikotauti-, vihurirokko- ja hinkuyskä -tapausten määrä on myös noussut. Maahanmuuttajien osuus myös uusista HIV/AIDS -tapauksista on ollut vähintään 40 % Saksassa vuodesta 2015 lähtien.

Raportoitujen tuberkuloosien määrä esimerkiksi oli 5915 vuonna 2016, kun se vuonna 2014 oli 4488 tapausta. Kasvua on yli 30 % tämän ajanjakson aikana. Jotkut lääkärit ovat kuitenkin sitä mieltä, että todellinen tuberkuloositapausten määrä on paljon suurempi ja he ovatkin syyttäneet RKI:a uhkan vähättelystä, jolla selkeästi pyritään välttämään maahanmuuttoa vastustavien tunteiden ylikuumeneminen.

Focus -lehden haastattelussa ortopedi-kirurgi Carsten Boos varoitti, että Saksan viranomaiset ovat kadottaneet satoja tuhansia maahanmuuttajia, jotka voivat olla tartunnan saaneita. Hän lisäsi, että 40 % kaikista tuberkuloosin taudinaiheuttajista on monilääkeresistenttejä eli kestävät monia lääkkeitä ja ovat siten luonnostaan vaarallisia tavalliselle väestölle:

"Kun turvapaikanhakijat tulevat maista, joissa on suuri tuberkuloosi-infektioiden riski, ei Robert Koch -instituutin suurimpana infektioiden turvallisuudesta, suojelusta ja ehkäisystä vastaavana saksalaisena organisaationa pitäisi vähätellä vaaraa. Käyttääkö liittovaltion instituutti poliittista korrektiutta salatakseen epämiellyttävän todellisuuden?"

"Media raportoi, että vuonna 2015 liittovaltion poliisi rekisteröi noin 1,1 miljoonaa pakolaista. Noin 700 000-800 000 turvapaikkahakemusta on jätetty ja 300 000 pakolaista on kadonnut. Onko heidät tarkistettu? Tulevatko he riskimaista?"

Kun siirtolaiskriisi lokakuussa 2015 oli pahimmillaan, Regensburgin yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Michael Melter tiedotti, että hänen sairaalaansa saapui maahanmuuttajia, joilla on sellaisia sairauksia, joita tuskin koskaan on nähty Saksassa.

"Joitakin näistä sairauksista en ole nähnyt 20 tai 25 vuoteen ja moni minua nuoremmista kollegoistani ei ole tosiasissa nähnyt koskaan niitä", hän totesi.

Saksan liittovaltion sairaalan (Deutschen Krankenhausgesellschaft) kansainvälisten suhteiden johtaja Marc Schreiner toisti Melterin huolenaiheet:

"Klinikoilla on yhä yleisempää nähdä potilaita, joilla on sairauksia, joiden katsottiin jo hävitetyn Saksasta, kuten syyhy."

Borstelin tutkimuskeskuksen tuberkuloosin asiantuntija Christoph Lange sanoi, että Saksan lääkäreille monet maahanmuuttajien tuomat sairaudet olivat vieraita:

"Olisi hyödyllistä, että meidän omassa elämässämme harvinaisilla, trooppisilla taudeilla ja muilla sairauksilla, olisi suurempi rooli lääkärinkoulutuksessa."

Saksan gastroenterologiaan eli vatsaelinsairauksiin ja niiden hoitoon keskittyvän sisätautien erikoisalan sekä ruoansulatus- ja aineenvaihduntasairauksien seura järjesti hiljattain viiden päivän symposiumin Hampurissa auttaakseen lääketieteen parissa työskenteleviä ammatinharjoittajia diagnosoimaan sairauksia, jotka ovat harvinaisia Saksassa.

RKI -raportin mukaan viimeisen kahden vuoden aikana ainakin 48 ihmisellä Saksassa diagnosoitiin LBRF. LBRF on täiden levittämä kuumesairaus, josta ei oltu kuultukaan maassa ennen vuoden 2015 siirtolaiskriisiä. Se on tauti, joka kulkee täiden mukana vaatteissa. Sitä on tavattu eniten itäafrikkalaisilla maahanmuuttajilla, jotka ovat matkustaneet yksissä ja samoissa vaatteissa kuukausia päästäkseen Saksaan.

"Olimme kaikki unohtaneet LBRF:n. Sen kuolleisuus on jopa 40 %, jos sitä ei tunnisteta eikä hoideta antibiooteilla. Oireet ovat malarian kaltaiset: kuume, päänsärky ja ihottuma", sanoi müncheniläinen lääkäri Hans Jäger.

https://beta.oikeamedia.com/o1-28636

Mies oli aiemmin ollut Punkaharjulla leirikeskuksessa, jossa asui samaan aikaan 140 ihmistä. Päivystyksessä ja leirikeskuksessa samaan aikaan olleita pyydetään tarkistamaan MPR-rokotesuojansa. MPR-rokote suojaa tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta.

Tuhkarokko leviää hengitysilman välityksellä.

Euroopassa on puhjennut laajoja tuhkarokkoepidemioita alueilla, joilla rokotuskattavuus on huono. Suomessa MPR-tauteja on esiintynyt 1990-luvun jälkeen vain yksittäisinä tartuntoina tai pieninä tautiryppäinä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005270354.html

Turvapaikanhakijoiden terveystarkastukset viivästyneet – tuhkarokkoriski suuri rokottamattomilla
Turvapaikanhakijoilta pitäisi seuloa tartuntataudit ja heidät pitäisi rokottaa pian saapumisensa jälkeen.Terveystarkastukset ovat kuitenkin viivästyneet turvapaikanhakijoiden suuren hakijamäärän vuoksi. Esimerkiksi tuhkarokkoepidemia on suuri rokottamattomilla ja voi levitä myös ympäristöön paikkakunnilla, joissa rokotekattavuus on heikko.

https://yle.fi/uutiset/3-8374768

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Olen kirjoittanut aiheesta 26.6.2017:

200 Altistunut Tuhkarokolle
http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/239344-200-...

Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva sairaus, kertovat asiantuntijat.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Eu­roopan kan­nalta vaaral­liset epi­demiat

So­malian epi­demian aiheut­ta­ja­virus, vil­li tyy­pin 1 polio­virus, on pe­räisin Pakis­ta­nista. Tark­koja tie­toja vi­ruksen levin­nei­syy­destä ja las­ten roko­te­kat­ta­vuu­desta eri osissa So­maliaa ei ole. Vaik­ka halvau­soi­reiseen tau­tiin sairas­tu­neita on rapor­toitu Soma­liasta vain 180, vi­ruksen ar­vellaan olevan laa­jalti le­vinnyt väes­töön, sil­lä oi­reiseen tau­tiin sai­rastuu vain jo­ka sa­das tai tu­hannes tar­tunnan saa­neista. Soma­liasta vi­rus ja sen ­aiheut­tama tau­ti on le­vinnyt naapu­ri­maihin, Ke­niaan ja Etiopiaan.

Toi­nen Eu­roopan kan­nalta vaaral­linen epi­demia on me­neillään Syy­riassa. Syy­ria on ol­lut po­liosta va­paa vuo­desta 1999. Nyt sisäl­lis­sodan runte­le­massa maas­sa on paljas­tunut 13 polio­hal­vausta, useimmat al­le 2-vuo­tiailla lap­silla. Aiheut­ta­ja­vi­ruksen alku­perä ei ole vie­lä sel­villä, mut­ta toden­nä­köi­sesti se on pe­räisin Israe­lista, jos­sa Pakis­ta­nista pe­räisin oleva vil­li polio­virus 1 on kier­tänyt laa­jasti väes­tössä helmi­kuusta 2013 al­kaen. Hy­vän roko­tus­kat­ta­vuuden an­siosta Israe­lista ei ole toistai­seksi rapor­toitu polio­hal­vauksia.

WHO ja Eu­roopan tartun­ta­tau­ti­vi­rasto ECDC seu­raavat ti­lanteen kehit­ty­mistä Syy­riassa. Kos­ka maas­ta pa­kenee päi­vittäin tu­hansia pako­laisia, tilan­netta seu­rataan huolel­li­sesti se­kä naapu­ri­maissa et­tä eri­tyi­sesti pako­laisia vastaa­not­ta­vissa Eu­roopan mais­sa. Polioe­pi­de­mioiden ja virus­tar­tun­tojen pysäyt­tä­mi­seksi aloi­tetaan marras­kuussa 2013 laa­jat roko­tus­kam­panjat Syy­riassa, Liba­no­nissa, Jorda­niassa, Tur­kissa, Egyp­tissä, Ira­kissa ja osissa ­Pa­kis­tania, ja yh­teensä näis­sä mais­sa roko­tetaan 22 mil­joonaa las­ta tu­levan puo­len vuo­den ai­kana.

Suo­mi seu­raa tilan­netta

Myös Suo­messa tilan­netta seu­rataan huolel­li­sesti. Ter­veyden ja hyvin­voinnin lai­tos (THL) on varmis­tanut rokot­teiden saata­vuuden ja laa­tinut tehos­tetun ohjeis­tuksen pit­kän aika­välin seu­rantaa var­ten ja eri­tyi­sesti maa­han riski­alueilta saa­puvien pako­laisten ja turva­pai­kan­ha­ki­joiden rokot­ta­mista aja­tellen. Tehos­te­ro­kot­teita suosi­tellaan riskia­lueille matkus­ta­ville, jos edel­li­sestä roko­tuk­sesta (te­hos­teesta) on ku­lunut yli 5 vuot­ta. Lis­ta mais­ta, joi­hin polio­ro­ko­tetta suosi­tellaan, löy­tyy Matkai­lijan terveys­op­paasta.

Suo­meen on saa­punut tä­nä vuon­na 105 syyria­laista turva­pai­kan­ha­kijaa ja 22 kiintiö­pa­ko­laista. Li­säksi Suo­mi on suunni­tellut 500 syyria­laisen kiintiö­pa­ko­laisen vastaa­nottoa vuon­na 2014. THL on an­tanut ohjeis­tuksen sii­tä, kuin­ka Suo­meen saa­puvien Syy­riasta läh­töisin ole­vien pako­laisten ja turva­pai­kan­ha­ki­joiden polio­ro­ko­tuk­sista on huoleh­dit­tava ja mi­ten toi­mitaan epäil­täessä po­liota tai altis­tu­mista polio­vi­rus­tar­tun­nalle. Myös sa­moissa ti­loissa oles­ke­levien henki­löiden roko­tus­tarve on selvi­tet­tävä ja tarvit­taessa on annet­tava tehos­teannos, jos edel­li­sestä polio­ro­ko­tuk­sesta on ku­lunut yli 5 vuot­ta (ks. Polio­ro­ko­tu­sohje, polio­ro­ko­tuk­set-vas­taa­not­to­kes­kuk­sissa).Roko­tukset tu­lisi pääsään­töi­sesti to­teuttaa vastaa­not­to­kes­kuk­sissa. Isän­tä­per­heiden jä­senet voi­vat ha­keutua myös omalle tervey­sa­se­malleen roko­tuksia var­ten.

Jul­kaistu Lääkä­ri­leh­dessä 47/13.

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/pala...

THL on varautunut tuhka­rok­koe­pi­demiaan
Varau­tu­minen on eri­tyisen tär­keää ran­nikon ­ruot­sin­kie­li­sellä seu­dulla.

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/thl-on-...

*MPR-rokote (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) Turvapaikanhakijoiden ennakkoluulot rokottamisesta vaikuttivat
heidän rokotuspäätökseensä. Vastaajat nostivat esille, että kaikki turvapaikanhakijat
eivät halua ottaa rokotuksia ja naiset voivat kieltäytyä *MPR-rokotteesta.Rokotteiden saaneista ei kattavaa tietoa eikä mitä rokotuksia ovat saaneet vai ovatko mitään ,viranomaisten jne.jne.uskonto,kulttuuri,pelot..

”Naisten rokottaminen haastavaa”
”ramadanin aikana ei voi rokottaa”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen puolelta tuleviksi haasteiksi mainittiin muuttuva
ohjeistus ja apuvälineiden puute .Ohjeisiin on tullut
muutoksia liian nopealla aikataululla, kuten kehotus rokottaa kaikki vastaanottokeskuksen
turvapaikanhakijat.

”On tullut hyvin lyhyellä aikataululla kehotus rokottaa kaikki vastaanottokeskuksen
asukkaat (joita tuolloin oli esim. meidän keskuksessa 350
henkilöä). Mitään apuvälineitä asiaan toteuttamiseen ei saatu (esim.
asukkaille jaettava tiedote/kyselykaavake asiaan liittyen).”

Sekavassa sopassa ei myöskään tieto kulje näiden viranomaisten ynm.kesken jotka siellä häärivät verorahojen voimin.Vokkien rokotukset ja julkisen puolen rokotukset ei mitään tietoa kuka on rokottanut ja ketä,ja kuinka moni on livennyt kokonaan rokotuksista..Kun rokotuksia saavien aiemmat rokotukset ovat näiden eu turvapaikanhakijoiden muistin varassa ja kun he eivät edes erota rokottamista muista toimenpiteistä joita on joskus ehkä tehty,niin kattavaa on ja tehokasta.

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Mitkä ovat tuhkarokon jälkitaudit?
Jälkitauteja esiintyy etenkin alle viisivuotiailla lapsilla, yli 20-vuotiailla ja henkilöillä, joilla on vastustuskykyä heikentävä sairaus tai lääkitys.

Yleisimpiä tuhkarokon jälkitauteja ovat korvatulehdus (7–9 %), ripuli (8 %), keuhkokuume (1–6 %) tai hengitysteiden bakteeri-infektio. Tuhkarokon sairastaminen heikentää elimistön puolustuskykyä muita tauteja vastaan viikosta jopa yli kahteen vuoteen.

Tuhkarokkoon liittyvä enkefaliitti eli aivotulehdus on harvinainen komplikaatio (0,5–1 tapaus 1000 sairastunutta kohden).

Tuhkarokko johtaa kuolemaan 1–3 tapauksessa 1000 sairastunutta kohden.

Tuhkarokon hyvin harvinainen, kuolemaan johtava myöhäismuoto, subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE), ilmenee yhdellä 100 000 sairastunutta kohden.

Vihurirokko:

Jälkitautina esiintyy niveloireita. Harvinainen jälkitauti on aivotulehdus (enkefaliitti).
Raskauden aikana sairastettu vihurirokko voi vaurioittaa sikiötä aiheuttamalla mm. kuulovaurion, sydänvian, näkö- tai kehitysvammaisuutta.

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mik...

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mik...

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Rokotteiden vaikutuksia ei tunneta esim. epigeneettisesti. Kyse on siis yhä tutkimuksenalaisesta asiasta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Epigeneettinen_periy...

-

Lisäksi, nämä uudet ns. nanorokotteet ovat eri asia kuin alkuperäinen rokote.

Voisi monelta lapselta jäädä pillerit syömättä ja rokotteet ottamatta, kun vanhemmat kertoisivat totuuden että ne on tuotettu rääkkäämällä ja tappamalla eläimiä (eläinkokeet).

Rokotteita pidetään ihmiskunnan pelastajana, kuten antibiootteja pidettiin. Nykyään tiedetään, että antibiootit ovatkin päinvastoin tulleet yhdeksi suurimmaksi uhaksi koko ihmiskunnalle.

Mentiin siis ojasta allikkoon. Luonnossa on antibioottisia aineita paljonkin, joita voisi käyttää, labrakaman sijasta.

https://yle.fi/uutiset/3-7216685

--

Rokotteet kun ovat samasta puusta niin samanlaista satoa nekin lopulta tuottavat. Siksi on hyvä harkita tarkoin päätöstä ottaa rokote - koska siitä voi lopulta olla enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Rokote suojaa vain tietyltä kannalta ja tietyt kannat muuttuvat nopeammin, kuin mikään labra pysyy perässä. Siten sen hyötykin on lähinnä kosmeettinen.

Jos asia taas menee siihen, että jokaisen ihmisen pitäisi piikittää monta kertaa vuodessa itseään: niin homma kaatuu vain siihen, että Suomella ei ole varaa ostaa näitä kalliita, pillerimafian hedelmiä.

Minä uskon, että pahasta (eläinrääkkäys) ei synny lopulta mitään hyvää. Vaikka näennäisesti asiasta saataisiin jotain hyötyä, niin lopulta joudutaan ojasta allikkoon.

Rokotteiden sijasta, tulisi panostaa kehitysmaiden kehittymiseen: jossa suurin osa uhkaa aiheuttavista epidemioista itää ja leviää muuallekin planeetalle.

Suomessakin, monenlaiset sairaudet kuten syöpä, lisääntyvät radikaalisti johtuen mm. kemikaalialtistuksesta.

Kun ihmisten immuunijärjestelmä on heikkona, nykyään tarvitaan tavalliseen kausiflunssaankin: influenssarokote, koska flunssa tappaa ihmisiä.

Suomessa siis tulisi panostaa siihen, että tuotetaan puhdasta ruokaa ja että esim. lapsille ei pakoteta kemikaaleja niin karkeista kuin ties mistä. Tällaisia asioita, valtion pitäisi säädellä: että lapsille ei esim. myydä geenimanipuloiduilla bakteereilla tuotettua aspartaamia (makeutusaine).

Sensijaan, että valtio tuhlaa verorahat pillerimafiaan: pitäisi alkaa kunnostamaan mm. maataloutta. Suunta vain on, päinvastainen ja valtio ajaa: maataloutta konkurssiin, jotta sekin voidaan siirtää tällaisten globaalien suuryritysten haltuun.

https://yle.fi/uutiset/3-10339874

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset