Terrorismi ei sikiä tyhjästä, eivätkä ongelmat poistu silmät sulkemalla

 

Vuosi sitten marokkolainen ääri-islamisti Abderrahman Bouanane murhasi kaksi ihmistä ja haavoitti kahdeksaa terroriteossa Turussa. Kuluvan vuoden kesäkuussa Bouanne tuomittiin kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä elinkautiseen vankeuteen. Oikeus tapahtui.

Vaikka Bouananen suorat kytkökset ääri-islamistisiin ryhmiin ovat jääneet epäselviksi, on aatteellinen kytkös ilmeinen. Kun natsi syyllistyy väkivaltaan tai terrorismiin, meillä ei ole vaikeuksia kytkeä toimintaa kansallissosialistiseen aatteeseen ja osaamme nähdä sen laajemmassa kansallismielisessä viitekehyksessä ilman, että ainakaan selväjärkisimmät meistä alkavat syyttää kaikkia isänmaalliseksi itsensä mieltäviä natseiksi tai potentiaalisiksi terroristeiksi. Samaan olisi kyettävä myös islamistisen terrorismin yhteydessä. Vaikka ymmärrys tilanteesta vaikuttaa hiljalleen paranevan, edelleen suuri osa ihmisistä näkee edelleen ongelman olevan radikalismin sijaan uskonnossa tai muslimeissa yleisesti, tai kieltäytyy näkemästä uskonnossa ja muussa kulttuurissa piirteitä, jotka luovat pohjaa radikalismille syyttäen sen sijaan esimerkiksi olosuhteita. Viimeisen vuoden aikana keskustelun taso on onneksi parantunut, mutta yhä edelleen Atte Kalevan tai Kamal Palani Jafin kaltaiset ihmiset saavat kovin helpostin rasistin leiman, kun erehtyvät sanomaan asioita turhan suoraan. 

Radikalisoitumista on tutkittu paljon ja monet yleisesti uskotut käsitykset eivät pidä paikkaansa. Kuitenkin ideologisen väkivallan leviämisessä keskeisessä roolissa ovat henkilöt, jotka levittävät tavalla tai toisella syntyneestä auktoriteettiasemasta käsin aatettaan. Ruotsalaisen tietotoimiston TT:n raportissa selviää, että islamistisen terrorismin osalta vähintään kahdessa kolmesta tapauksesssa radikalisoitumisprosessissa on ollut mukana imaami. Kääntäen voitaneen sanoa, että imaameilla on myös roolinsa siinä, miksi muslimien valtava enemmistö ei koskaan radikalisoidu. Arvelen itse aivan Stetson-/MuTu-perusteella myös, että kun kyse on muslimiyhteisöistä, jotka pyrkivät eristäytymään muusta yhteiskunnasta – tai pyrkivät aktiiviseen vuoropuheluun ja osaksi sitä – imaamien rooli on hyvin merkittävä. En ole tällaisesta tutkimusta nähnyt, mutta vuosikausia tilannetta lähempää ja kauempaa seuranneena voisin näin arvella.

Se että ruotsalaiset löysivät tällaisen kytköksen, ei ole mitenkään uusi tai yllättävä asia. Sama tarina on täältäkin tuttu. Alaikäisenä Syyriaan lähteneet suomalaisen radikalisoitumisessa mukana oli alankomaalainen imaami ja itse prosessi kesti vain puolisen vuotta.  Ei ole millään tavalla yllättävää, että demagogien rooli on tärkeä. Meillä ei olisi väkivaltaisia natseja, jos olemassa ei olisi kansallismielisyyttä ja kansallissosialismia. Kansallismielisyys ei ole sama asia kuin natsismi, mutta ilman kansallismielisyyttä ei olisi natsismiakaan. Jotta vihaideologia voi kantaa hedelmää, on oltava suotuisa maaperä, johon se voi juurtua, mutta sellaiset seikat kuin syrjäytyminen, juurettomuus, elämän tarkoituksettomuus ja syrjintä, eivät ole väkivaltaisen radikalisminn syitä. Syyllisiä ovat ideologiaan tarttuvat demagogit ja radikalismin tielle kääntyvät ihmiset itse. Salafismi ja natsismi ovat laajempien ilmiöiden sairaita versoja, jotka kasvaessaaan kantavat myrkyllistä hedelmää. Eivät kaikki kansallissosialismista viehättyneet tai salafistit ole väkivaltaisia, mutta suvaitsemattomien ja supremasististen ideologioiden omaksuminen on keskeinen askel tiellä kohti toimintaa. Mitä enemmän kansallissosialsiteja ja salafisteja on, sitä enemmän tuolle tielle lähtijöitä on ja sitä on helpompi kulkea, kun tukena on yhteisö ja suunnannäyttäjänä aatteelle vihkiytynyt opas. Mitä enemmän heitä on, sitä todennäköisemmin jossain tapahtuu jotain hyvin vakavaa. 

Ruotsissa julkaistu raportti vertailee myös eri maita ja yhtenä mainitaan Italia, joka ei aikaile karkottaessaan radikaalisaarnaajia. Itse Italiaa paljonkin seuraavana ja kieltä jonkin verran osaavana totean, että siellä asiasta edes keskustella. On itsestään selvää, että radikaalisaarnaajat saavat lähtöpassit. Tanskaan ei tunnetuilla vihasaarnaajilla ole edes asiaa. Monissa maissa keinovalikoimaan kuuluu moskeijoiden ja järjestöjen lakkauttaminen sekä islamin uskon opetuksen sisältöjen valvonta. Toista se on täällä Suomessa tai länsinaapurissamme. Meillä konservatiivien annetaan usein määrittää tahti ja nousta islamin sekä muslimien edustajiksi. Viimeisen viidentoista vuoden ajalta pitkin maata tiedän esimerkiksi tapauksia, joissa shiiat eivät osallistu islaminopetukseen sen puhdasoppisen sunnikonservatismin takia tai kuinka tyttöjä painostetaan kouluopetuksessa pukeutumaan sopivalla tavalla, tai kuinka vanhemmat eivät salli lastensa osallistua opetukseen, jos opettaja ei ole (oikeanlainen) muslimi. Paperilla opetussuunnitelmamme ovat moderneja ja sangen hyviä – ohittaen yleiset uskonnon ongelmat – mutta toteutus on kirjavaa.

Toisaalta suomalaisesta vankilamaailmastakin on kantaunut ikäviä uutisia. Rikosseuraamuslaitos julkaisi viime vuonna Turun iskun jälkeen sivullaan pienimuotoisen artikkelin Suomen vankiloissa on tehty 84 henkilöhavaintoa väkivaltaiseen ekstremismiin ja radikalisoitumiseen liittyen ja Rise:n sivuilta löytyy hiukan laajempi raportti pdf-muodossa.

Tärkeimmät tiivistettynä olivat seuraavat toteamukset:

"Suomen vankiloissa on tehty väkivaltaiseen ekstremismiin ja radikalisoitumiseen liittyvä havainto 84 henkilön osalta. Näistä 45 on edelleen vankilassa ja 39 henkilöä on vapautettu tai poistettu maasta. Havainnot ovat eriasteisia ja -laatuisia. Osa havainnoista on rikosseuraamusalalla toimivien viranomaisten mukaan vakavia.

[..]

Suomen vankiloissa on tapahtunut muun muassa muslimitaustaisten vankien tekemiä pahoinpitelyjä, joilla epäillään olleen uskonnollinen peruste. Lisäksi on havaittu, että ääri-islamiin liitettäviä terrori-iskuja on juhlittu vankiloissa. Havaintoja on tullut lähes aina iskun tapahduttua. Havaintojen perusteella voi todeta, että vankien joukossa on henkilöitä, jotka suhtautuvat myönteisesti länsimaalaisiin ihmisiin kohdistuvaan terrorismiin.

[..]

Suomessa ilmiö koskettaa pääosin ulkomaalaistaustaisia vankeja ja radikalisoituminen liittyy uskonnolla perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin. Etelä-Suomen alueen projektin aikana on tehty myös useita havaintoja liittyen poliittisesti perusteltuun väkivaltaiseen ekstremismiin. Havaintojen perusteella suurin radikalisoitumisen uhka liittyy vankeihin, jotka altistuvat ääri-islamistiselle tai -oikeistolaiselle aatteelle."

Voimme valitettavasti todeta etenevämme hiljalleen Länsi-Euroopan maiden perässä. Kuten muuallakin vankiloistamme on tullut ja mitä ilmeisimmin on tulossa entistä enemmän salafistisen jihadismin värväämis- ja lietsomispaikkoja. Näin on käynyt muuallakin ja meidän ei tarvitse vilkaista Belgiaa tai Ranskaa eksoottisempia maita, jotta tiedämme mitä siitä seuraa, jos tilannetta ei oteta välittömästi haltuun. 

Vankilakonteksti on ongelmallinen myös sen takia, että monille hyville ihmisille terroristien vankila-, päihde- ja/tai syrjäytymistausta tuntuvat antavan tekosyyn ajatella ja uskoa, että teoilla ei ole mitään tekemistä ideologian kanssa. Eihän kunnon muslimi ryyppää, käy yökerhoissa, tehtaile pikkurikoksia ja niin edelleen. Se on eittämättä houkutteleva ajatus, jos haluaisi parantaa mielenrauhaansa. Samoin sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltion turruttama mieli voisi uskotella itselleen, että olosuhteistahan tämä johtuu. Kun muokkaamme olosuhteita (luetaan: kaadetaan rahaa Hyviä Tarkoituksia™ varten) ongelma poistuu itsestään, eikä meidän tarvitse etsiä (tai kuunnella) vastauksia ikäviin kysymyksiin. 

Todellisuudessa nämä taustoiltaan kirjavat, usein syrjäytyneet ja tyypillisesti nuorehkot miehet ovat salafistisen väkivaltaideologian rivitaistelijoita. Eivät he ole ideologeja, rahoittajia tai saarnaajia. Heidän taustansa tekee heidät haavoittuvaisiksi, kun kyse on ekstremismiin houkuttelemisesta, sillä ääriaate antaa ihmisille sen, mitä useimmat meistä toivovat: tarkoituksen elämälle (ja sen uhraamiselle), yhteenkuuluvuuden tunteen ja paikan entistä juurettomammassa maailmassa ja jalon ylevän asian, jonka puolesta elää, toimia ja tarvittaessa kuolla. Lupauksen jostain suuremmasta. Kun Jumala on puolellasi, et voi hävitä. 

Ja niin kauan kuin me emme pysty näkemään kokonaisuutta, me emme kykene toimimaan.

Ensinnäkin meidän ymmärrettävä se, että käynnissä on ideologinen kamppailu. Jos nyt kamppailuksi voi sanoa tilannetta, jossa vain toinen osapuoli todella kamppailee. Yksin saudit ovat käyttäneet vuodesta 1975 alkaen vuodessa 2-3 miljardia dollaria radikaalin totalitaristisen uskontulkintansa levittämiseen. Luku asettuu oikeaan perspektiiviin kun ymmärtää sen, että Neuvostoliiton kylmän sodan aikainen propagandabudjetti oli arvioiden mukaan noin miljardin verran vuosittain. Sama tarina toistuu kaikkialla missä Persianlahden arabien rahoittamat moskeijat, kulttuurikeskusket, saarnaajat ja niin edelleen toimivat: puritaaninen, ahdasmielinen ja segregaatioon pyrkivä wahhabilainen/salafistinen islamintulkinta vahvistuu. Sen mukana saapuvat misogynia, vähemmistövihamielisyys ja väkivalta, joita oikeutetaan uskonnolla. Tarina on sama lähes poikkeuksetta aina ja kaikkialla. Tämän tiedostaminen on tärkeä ensiaskel. Maltillista islamia ja vapaan yhteiskunnan perusarvoja vastaan käydään systemaattista ja erittäin hyvin rahoitettua ideologista kamppailua, jossa häviöllä ovat maltillinen islam sekä vapaa ja avoin yhteiskunta, jonka suurimmaksi uhaksi ovat nousseet omat vallanpitäjämme urkkimislakeineen ja joka paikkaan tunkeutuvine turvallisuuselimineen. Tämän haastaminen edellyyttää sitä, että meidän on tunnistettava ideologit ja kulissit, joiden puitteissa nämä ryhmät toimivat. Meidän on myös toden teolla otettava haaste vastaan ja sanottava ei aivan yhtä itsestään selvästi kuin sanomme ei natsismille. Samalla meidän on puolustettava avointa yhteiskuntaa omien vallanpitäjiemme pyrkimyksiltä.

Nimittäin samalla kun olemme tilanteessa jossa suurin osa meistä ei ymmärrä meidän olevan ideologisessa sodassa, omat vallanpitäjämme käyttävät tilaisuutta hyväkseen ja markkinoivat entistä tiukempia urkinta- ja kontrollilakeja. Pelko on oiva tapa ajaa poliittisia päämääriä myös Suomessa. Siksipä pääministeri Sipilä kiirehtii uutta tiedustelulakia. Aivan kuten Yhdysvalloissa tai vaikkapa Venäjällä on jo nähty, turvallisuus asetetaan vapauden edelle. Sipilän omin sanoin oikeus elämään on yksityisyyden suojaa korkeampi perusoikeus. Kun katsomme yhteiskuntia joissa turvallisuus on asetettu vapauden edelle, näky on lohduton. Vapaus – johon kuuluu myös vapaus valtiovallan urkinnasta – on tärkein demokraattisen yhteiskunnan pilareista. Kun katsomme kokonaisuutta, ei ole edes liioittelua sanoa, että hiljalleen rakennamme valtiota, jossa yksityisyys kapenee tavalla, jonka perään haikailtiin vanhan maailman totalitaristisissa valtioissa. Itse olen sen verran seurannut tiedustelu- ja turvallisuuspuolta jo vuosikausien ajan, että ymmärrän ja uskon asiantuntijoita, jotka vaativat lakien uudistamista. Mutta meillä ei ole mitään syytä tehdä sitä hätiköiden, sillä Turun isku olisi ollut riittävillä resursseilla jo nyt torjuttavissa joko tehokkaamman palautuksen tai valvonnan takia, sillä tekijän ei olisi pitänyt saada jäädä maahan ja hänestä oltiin jo annettu Supolle asti kulkeutunut varoituskin. Tiedustelulainsäädöntöä on uudistettava, mutta se on tehtävä huolella, vastuukysymyksiin ja valvonnan valvontaan on paneuduttava huolellisesti kaikki näkökohdat huomioiden ja tarvittavat uudistukset tehtävä asianmukaisen, avoimen ja harkinnan mahdollistavan prosessin kautta – ja uuden eduskunnan on äänestettävä vaadituista perustuslain korjauksista, jos sellaisiin päädytään. Jos yrität tuudittautua pehmoiseen uneen uskottelemalla itsellesi, että eivät meidän turvallisuusviranomaisemme valtaansa väärinkäytä, suosittelen perehtymään viime vuosien aikana paljatuneisiin Helsigin Poliisin ja Poliisihallituksen suhmurointeihin, väärinkäytöksiin ja niin edelleen. Valvomaton valta on osoittaunut Suomessakin aivan niin vaaralliseksi ja mädättäväksi voimaksi kuin kaikkialla muuallakin.

Kun mietimme vallankäyttäjien oikeuksia ja niiden valvomista, meidän on aina ajateltava sitä, että kuinka suhtaudumme valtaoikeuksiin, jos viheliäisin kuviteltavissa oleva ryhmä saa kyseisen vallan käsiinsä. Me emme voi luottaa ja toivoa, että tulevat vallanpitäjät ovat yhtä hyviä kuin nykyiset, vaan meidän on aina lähestyttävä valtaa pahimman mahdollisen realistisen skenaarion kautta. Vähintäänkin. Toiseksi meidän on tiedostettava se, että jos on olemassa nollaa suurempi mahdollisuus vallan väärinkäyttöön, on vain ajan kysymys että niin tapahtuu. Mitä vähemmän valtaa kontrolloidaan ja valvotaan, mitä läpinäkymättömämpien muurien takana sitä käytetään, sitä todennäköisemmin valtiovallasta tulee pedon kita, joka nielee demokratian, vapauden ja kansalaisyhteiskunnan. Surullinen tosiasia on se, että terrorismia vastaan kamppailevat yhteiskunnat näyttävät kääntyvän kovin helposti kohti toisenlaista totalitarismia sekä alkavat hyväksyä keinoja, jotka ovat demokratian ja ihmisoikeuksien vastaisia. Mutta tosiasia on se, ettei yhteiskuntiemme vapautta tai haluamme hädänalaisia todella testata hyvinä aikoina, vaan silloin kun pelko, viha ja epävarmuus käyvät yli maan. Aikaamme ei tulla arvioimaan sen mukaan, mitä teimme kun kaikki oli hyvin, vaan se mukaan kuinka toimimme, kun ajat olivat vaikeat.

Yleisellä tasolla on toiseksi on ymmärrettävä, että salafistisen väkivallan suorittava porras tarvitsee väkivaltaan yllytettäviä ihmisiä. Tässä ryhmässä on monia, joiden tilanteeseen olisi voitu vaikuttaa sosiaalipoliittisilla toimilla, jotka vähentävät syrjäytymistä ja ulkopuolisuuden kokemusta. Tässä ryhmässä on kautta Euroopan ollut myös monia, joiden tapauksessa toimiva maahanmuuttopolitiikka olisi ehkäissyt ongelman: Turun puukottajan ei olisi pitänyt enää aikoihin olla maassamme, jos järjestelmämme toimisi kyllin hyvin. Samoin vankiloiden toimintaan on kohdistettava asianmukaisia resursseja uhkien tunnistamiseksi, minimoimiseksi ja neutralisoimiseksi. Tämä vaikuttaa näin vankiloita tuntemattoman näkökulmasta olevan kehitystrendien perusteella vielä lapsenkengissä. Näillä keinoilla ei voida pysäyttää Breivikin ja Bilal Abdullan kaltaisia kylmän harkitsevia radikaaleja, joiden terrorismi kumpuaa suoraan ideologiasta, mutta niillä voidaan alentaa riskejä, estää ja haitata iskuja, joiden radikalisoitumisen taustalla on laveampia yhteiskunnallisia ongelmia, tai jotka ovat toimimattoman maahanmuuton kontrollin mahdollistamia.

On myös selvää, että vihaideologiaa levitetään aktiivisesti. En itse pidä nykyisestä vihapuhelainsäädännöstämme monistakaan syistä, mutta ainakin se antaa meille työkalut puuttua asioihin, jos haluamme. Pitäisi olla itsestään selvää, että radikaalisaarnaajia ei tähän maahan toivoteta tervetulleiksi. Eikä salafismista kumpuava viha voi olla suotavampaa kuin natsismistakaan kumpuava. Valitettavasti kovin monet näyttävät olevan helposti höynäytettävissä, kun tarinat kerrotaan oikein oikeiden toimesta. Rami Adhamin tapaus ja seikkailut sosiaalidemokraattien riveissä on oikein kelpo esimerkki siitä, että eräät eivät edes halua uskoa asioita, vaikka ne ovat silmien edessä. Samalla natsitutka on niin herkkä, että fasismia nähdään mitä mielikuvituksellisimmissa asioissa, kunhan se nyt ei ole linkolalaista vihreämpää versiota.  

Meidän on myös katsottava peiliin. Valtiomme toimintaa näyttää valitettavasti ohjaavan monessa asiassa lähinnä nihilismi ja tekopyhyys. Suomi käy asekauppaa Persianlahden arabimaiden kanssa, jotka käyvät kansainvälisen lain kannalta kyseenalaista sotaa sotarikollisin keinoin Jemenissä. Meille bisnes on tärkeämpää kuin se, että toimimmeko oikein. Päättäjämme ovat hipihiljaa liittokunnan sotarikoksista ja vientiluvat aseille järjestyvät ilman kummempia ongelmia. Vielä jokunen vuosi sitten meillä oli selkärankaa olla myymättä aseita Keski-Aasian diktatuureille, mutta nyt myymme niitä totalitaristisille valtioille, jotka käyvät sotaa tavoilla, jotka vetävät julmuudessaan vertoja 1990-luvun Balkanin hirmuteoille sillä erotuksella, että kymmenien tuhansien sijaan kuolema uhkaa jo miljoonia. Tätä selvästi pahempi moraalinen rimanalitus Suomelta edellyttäisi kyllä jo aseiden ja kansalaisten kyttäämiseen tarkoitettujen laitteiden kauppaamista Pohjois-Korealle. Tosiasia on kuitenkin se, että me käymme kauppaa ja aseistamme valtioita, jotka levittävät ja tukevat ääri-ideologiaa sekä sitä seuraavia ryhmiä. Tuoreimpana sivujuonteena Jemenin konfliktissa on se, että nyt Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia ovat liittoutuneet Arabian niemimaan al-Qaidan kanssa. Armon vuonna 2018 Suomi myy aseita valtioille, jotka ovat liittoutuneet al-Qaidan kanssa ja aseistavat ryhmän taistelijoita. 

Peiliin katsomisen paikka on myös siinä, kuinka me tavalliset tallaajat toimimme ja mitä me sanomme. Tuoreen PEW:in tutkimuksen mukaan suomalaisten suhtautuminen islamiin on jyrkkää ja pääosa meistä katsoo, ettei islam ja suomalainen yhteiskunta sovi yhteen. Se on surullista. Niin Abu Bakr Najin Al-Qaeda-pamfletissa Raakuuksien hallinta kuin Daeshin (ISIS) manuaalina pidetyssä Mustat liput Roomasta-julkaisussa tuodaan esille se, mitä radikaaleista radikaaleimmat toivovat ja se on juurikin yhteiskuntiemme polarisaatio.

Salafistisen terrorismin kaksi merkittävintä järjestöä ovat yhtä mieltä siitä, että heidän etuaan palvelee se, että Euroopan muslimiväestön ja ei-muslimien välille saadaan luotua vastakkainasettelua, vihaa ja pelkoa. Terrorismin aiheuttama syrjintä ja epäluulo nähdään työkaluina, jotka ohjaavat entistä useamman muslimin äärijärjestöjen ideologian äärelle. Äärikansallismieliset ruokkivat toimillaan salafisteja ja päinvastoin. Laura Huhtasaaren tai Olli Immosen islaminvastaiset puheenvuorot on tästä hyviä esimerkkejä. Johtavien poliitikkojen puheet polarisoivat yhteiskuntaamme ja jakavat sitä meihin ja heihin. Toteamalla että koska islamin normit poikkeavat länsimaisen yhteiskunnan normeista, laajamittainen muslimien maahanmuutto johtaa muslimien eriytymiseen isäntäyhteiskunnasta ja muslimiväestön kasautumiseen omille alueilleen, jossa vallitsevat islamilaiset arvot, Huhtasaari tekee juurikin sitä työtä, mitä salafistit haluavat hänen tekevänkin. Islamofobia, islamin ja muslimien näkeminen ongelmana palvelee juurikin äärilikkeiden pyrkimyksiä polarisoida yhteiskuntamme sekä rakentaa Huhtasaaren niin kovasti pelkäämiä rinnakkaisyhteiskuntia. Samoin Huhtasaari itse on asettelemassa äärijärjestöt jalustalle islamin ja muslimien edustajiksi. Ei näin, ei todellakaan näin. 

On yksinkertainen tosiasia, että rasismi ja islamofobia palvelevat vain yhteiskuntaamme hajoittamaan pyrkiviä voimia. Huhtasaari ja kaltaisensa vaikuttavat vastustavansa salafistista vihaideologiaa, mutta todellisuudessa he hyöytyvät siitä ja joko silkkaa tyhmyyttään tai vaihtoehtoisesti pahuuttaan ruokkivat äärijärjestöjä puheillaan ja toimillaan, jotka lyövät kiiloja maamme muslimien ja ei-muslimien väliin. Sillanrakentajien työ käy näin koko ajan vaikeammaksi ja samalla lisääntyvistä ongelmista kärsivät tavalliset ihmiset, jotka haluavat vain elää omaa elämäänsä uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta. Ja niin kauan kuin me emme ymmärrä, että meillä on monitasoinen ongelma, joka kytkeytyy niin vankiloihimme, maahanmuuttopolitiikkaan kuin valtiomme sallimiin liiketoimiin ja meitä vastaan käytyyn ideologiseen kamppailuun, meillä ei ole toivoa siitä, että voisimme tehdä muuta kuin hoitaa oireita. Tähän eivät hyssyttely eikä huhtasaarelaiset horinat auta. 

Valitettavasti olemme kuluneen vuoden aikana nähneet, kuinka muslimeihin ja sellaisiksi kuviteltuihin kohdistuva uhkailu, loukkaukset ja väkivalta ovat lisääntyneet. Minun ei tarvitse vilkaista omaa tuttava- ja ystäväpiiriäni kauemmas ja meno tuntuu tälläkin kertaa olevan villeintä pääkaupunkiseudulla.  Tällaista vihankylvöä harrastavat tekevät päinvastaisista ajatuksistaan huolimatta töitä Daeshille (ISIS) ja muille äärijärjestöille, jotka haluavat repiä rikki suomalaisen yhteiskunnan, lyödä kiilan muslimi- ja ei muslimiväestön väliin sekä nousta muslimien ja islamin edustajiksi maamme valtaväestön mielikuvissa. Jokainen loukkaus, väkivallanteko, muslimivastainen graffiti ja niin edelleen, on teko äärijärjestöjen hyväksi. Tällaisesta väestöryhmien välisten jännitteiden lisäämisestä hyötyvät ainoastaan ääri-islamistiset ryhmät ja äärikanssallismieliset, joille molemmille sopiii tällainen segregaatio, joka parantaa kummankin ääriryhmän mahdollisuuksia nousta "omiensa" edustajiksi ja uskotella olevansa heidän puolustajiaan. Todellisuudessa tällaiseen toimintaa ryhtyvät ovat omiensa pahimpia vihollisia. 

Samanlaista ongelmien ratkaisua haittaavaa myyräntyötä tekevät myös monet Hyvät Ihmiset™, jotka esimerkiksi rasismia vastuessaan pyrkivät vaientamaan ideologiohin kohdistuvan kritiikin. Wahhabismin ja takfirismin vastustaminen ei ole islamofobiaa eikä minkään sortin rasismia sen enempää kuin natsismin vastustaminen on saksalaisvastaista rasismia. Wahhabismi/salafismi on avoimen fasistinen, misogyyninen ja laajentumaan pyrkivä ideologia, joka on joka suhteessa vapaan yhteiskunnan antiteesi. Sellaisena sitä on kohdeltava. Haitallisiin – mutta inhmillisesti ymmärrettäviin tekijöihin kuuluu myös terroristien patologisointi. Kun uskottelemme terroristin olevan mielisairas, voimme tuudittautua valheelliseen turvallisuudentunteeseen ja ajatukseen siitä, että tässä oli sairas yksittäistapaus – ehkäpä parannettava sellainen – mutta eipähän tarvitse murehtia aatepohjasta, josta teot kumpusivat, vaan voimme mielessämme patologisoida terroristin sairaaksi yksilöksi. Houkuttelevaa  toki- lyhytaikaisesti se voi varmasti parantaa elämänlaatua, kun ei tarvitse ajatella, että elää yhteiskunnassa, jota jokin ryhmittymä vihaa ideologisista syistä niin paljon, että on valmis väkivaltaan sen äärimmäisissä muodoissa. Lisäksi patologisointi helpottaa siinäkin, etttä voimme katkaista yhteyden tekijän ja itsemme välillä mahdollistaen itsepetoksen ylläpidon. Kun Breivikin tekoa ja ideologiaa arvioitiin, kovin moni tahtoi nähdä hänet mielisairaana, sillä eihän valkoinen pohjoismaalainen nyt moiseen ryhtyisi, jos ei olisi mieleltään sairas. Todellisuudessa mieleltään järkkyneet eivät pahemmin muiden elämää haittaa ja harvoin halutessaankaan kykenevät mihinkään vastaavaan. 

Ylin taso jolla pelataan terroristien pussiin on poliittinen ja viranomaistaso. Heti välittömästi Sipilä lähti ratsastamaan pelolla ja ajamaan urkintalakeja läpi, vaikka tässäkin tapauksessa viranomaisilla oli tarvittavat tiedot saatavilla. Kyttäysyhteiskunta ja varsinkin sellainen, jossa kytätään vähemmistöjä ja luodaan epäluottamuksen ilmanpiiriä sopii terroristeille. Samoin heille kelpaa mainiosti myös lisääntyvä epäluottamus hallinnon ja eri väestönryhmien välillä. Poliittinen johto aloitti myös välittömästi puheet ja vaati toimia, jotka eivät kohdistu terroristeihin ja näiden tukijoihin erityisesti, vaan yleisesti ulkomaalaistaustaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Hallintomme vieraannuttaa itsensä heti alkuun ihmisistä, joista monet kaikesta huolimatta tulevat aloittamaan uuden elämän täällä. Tähän ei ole varaa senkään takia, että on muistettava mistä viranomaiset ovat tähän asti suurimmalta osin saaneet vihjeet, joiden ansiosta terroriyhteyksistä epäiltyjen jäljille on päästy: turvapaikanhakijoilta itseltään sekä muslimiyhdyskuntien edustajilta. Mutta jos viranomaisemme alkavat näyttäytyä ja toimia entistä enemmän uhkana, mitä se merkitsee pidemmän päälle?

On jo korkea aika, että wahhabilaiseen/salafistiseen vihanlietsontaan aletaan suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Kyseessä on fasistinen ideologia, jonka verinen jälki on kaikkialla samanlainen. Nämä takfiri-ryhmät käyvät sotaa länsimaita, maltillisia muslimeita ja vapaata maailmaa vastaan. Niiden harjoittama vihapuhe ja kiihottaminen saavat jatkua aivan liian vapaasti. Suomalaisten viranomaisten ei tule hyväksyä ns.vihasaarnaajien maahantuloa ja uskonnon nimissä harjoitettua vihan ja separatismin lietsontaa. Islam ja muslimit eivät ole uhka, mutta wahhabistisen/salafistisen poliittisen islamin edustamat suuntaukset ovat. Daesh (ISIS) ja vastaavat järjestöt ovat vain osa kokonaisuutta. Radikaaleihin uskontulkintoihin nojaava separatistinen ajattelu on pitkällä tähtäimellä vähintään yhtä suuri haaste. Rinnakkaisyhteiskuntien syntyminen luo pohjaa tulevaisuuden ongelmille alkaen sosiaalisista ongelmista ja päättyen väkivaltaisten ääriryhmien kannatuspohjan vahvistumiseen. Rinnakkaisyhteiskuntien hyväksyminen monikulttuurisen yhteiskunnan osaksi on karhunpalvelus niihin kasvaville ihmisille ja pysyvä epävakauden lähde tulevaisuudessa kaikille muille. 

Internetin aikakaudella aatteiden leviämisen estäminen on tyystin mahdotonta – se ei onnistunut ennen tietotekniikan vallankumoustakaan – mutta riskejä voidaan minimoida: mitä vähemmän islamin salafistisella/wahhabilaisella tulkinnalla on seuraajia, sitä epätodennäköisempiä ovat siihen kytkeytyvät teot. Ideologinen kamppailu on avainasemassa ja suomalaisten ei-muslimien on oltava samalla puolella maltillisten suuntausten edustajien kanssa. Meillä on myös koko joukko keinoja, jotka sopivat avoimeen ja demokraattiseen yhteiskuntaan, eivätkä edellytä ihmisoikeuksien loukkaamista. 

Opetus: Islamin opetuksen kouluissamme on oltava sekularistista ja sellaista, että se sopii kaikille maallistuneista tapamuslimeista alkaen. Opettajien on oltava ensisijaisesti päteviä. Vakaumuksellisuus ei ole julkisin varoin ylläpidetyn koulutuksen tavoite.

Muslimit ja ei-muslimit: Kaikkien on ymmärrettävä, että radikalismi on uhka ja ongelma yhtä lailla muslimeille kuin ei-muslimeillekin. Meidän on vedettävä yhtä köyttä estettävä se, että jyrkät uskontulkinnat ja niiden seuraajat eivät nouse – heitä ei nosteta edustamaan islamia ja muslimeita maassamme. 

Moskeijat ja yhteisöt: Segregaatiota ja radikaalitulkintoja levittäviltä yhteisöiltä on katkaistava kaikki julkinen rahoitus. Vastaavasti integraatioon ja maltillisuuteen kannustavia yhteisöjä on tuettava. On sanomattakin selvää, ettei Persianlahden arabimaiden rahoilla tule rakentaa tähän maahan ainuttakaan moskeijaa tai kulttuurikeskusta. 

Vierastaistelijat leivättömän pöydän ääreen: Ei kaikki vieraat sodat ole rikollisia, mutta meillä on oltava lailliset valmiudet siihen, että jo ISIS-järjestön kaltaisen järjestön jäsenyys on rangaistavaa. Samoin toimintaan värväämisen. On aivan oikein ja kohtuullista, että kaksoiskansalaisislta vietäisiinn kansalaisuus. Maahan palaavat on kohdattava yksilöinä: aidosti katuva, viranomaisten kanssa yhteistyötä tekevä henkilö ansaitsee aivan erilaisen kohtelun kuin hiljakseen maahan takaisin livahtava. 

Radikaalisaarnaajat: Tällaisille maahantulokielto. Kotoperäisiin puututtava silloin, kun siihen on juridiset syyt. Tällaisten kanssa yhteistyötä – ilman tuomiotakin – tekeviltä yhteisöiltä on evättävä mahdollisuus julkiseen tukeen. Mallia Italiasta ja Tanskasta.  

Yhteiskunta: Radikalisoitumisen riskejä voidaan alentaa suuntaamalla voimavaroja syrjäytymisen ehkäisyyn, nuorten koulutus- ja työmahdollisuuksien tukemiseen sekä pyrkimällä vähentämään syrjintää eri muodoissaan. Rasismi ja syrjintä jakavat maata ja ovat edesauttavat kehitystä, joka voi johtaa rinnakkaisyhteiskuntien syntyyn. Meidän on rakennettava Suomi ja suomalaisuus, jotka eivät sulje ihmisiä ulkopuolelleen sellaisten asioiden kuten uskonto ja etninen tausta takia. 

Maahanmuuttopolitiikka: Turun terrori-iskun tekijä ei olisi ollut maassamme, jos järjestelmä toimisi kunnolla ja nopeasti. Valtavan pitkät käsittelytajat, satunnaisen mielivaltaiset päätökset, rikollisen aineksen suodattamattomuus, perheiden repiminen hajalle, työtä tekevien karkottamiset ja niin edelleen ovat kaikki osa ongelmavyyhtiä. 

Salafismi ≠ islam:  Aivan kuten isänmaallisuus ei ole ongelma, vaan äärikansallismielisyys ja natsismi, myöskään islam ei ole ongelma, vaan sen radikaalikaalitulkinnat. Salafismi/wahhabismi on ongelmien ytimessä. On hyvin surullista, kuinka tässä(kin) maassa kuitenkin muslimien ja islamin edustajiksi nousevat ja nostetaan jyrkkien tulkintojen kannattajat.

Me emme voi pienentää riskiä nollaan, mutta me voimme ryhtyä toimiin, joilla niitä voidaan minimoida. Terrorismin torjuminen on mahdollista, vaikkei helppoa. Se on ideologista väkivaltaa, jonka tavoitteena on poliittiseen päätöksentekoon vaikuttaminen muun muassa ohjaamalla yleistä mielipidettä, äänestäjiä, tai poliitikkoja toimimaan tavoilla, joiden terroristit katsovat edistävänsä aatettaan. Inhimilliset reaktiot ovat normaaleja. Viha, pelko, suuttumus ja vaatimuksiksi muuttuvat toiveet siitä, että jotain on pakko tehdä ovat ymmärrettäviä. Ja totta helvetissä jotain on tehtävä, sillä vaikka jotkut tuntuvat fatalistisesti hyväksyvän tällaisen olevan uusi normaali Euroopassa, tosiasia on se, että  tilanteemme on pitkälti syntynyt poliittisten ratkaisujen seurauksena ja sellaisilla voidaan kehityskulkuun vaikuttaakin. 

Terrorismi on sotilaallisesti heikon osapuolen väkivaltaa, jolla vain harvoin on voimaa enemmän kuin me sille itse annamme. Terrorismi on mielipidevaikuttamista ja mediatilan haltuunottoa väkivallan ja tunnereaktioiden avulla. Älä lähde siihen mukaan. Älä lietso ja levitä pelkoa ja hysteriaa, sillä sitä he sinulta haluavatkin. Jos autat terroristeja antamalla heille näkyvyyttä ja lietsomalla pelkoa, edesautat sellaisia toimia ja reaktioita, joita iskulla on haluttukin saada. Muista tämä tänäänkin, kun muistelemme Turun iskun uhreja. 

Tänään enemmän kuin koskaan me tarvitsemme sillanrakentajia – ihmisiä, tekoja ja sanoja, jotka tuovat meidät kaikki yhteen. Terrorismi ja poliittinen väkivalta ovat meidän kaikkien vihollisia. Kun puhut, kirjoitat ja vaadi toimia, muista että radikaalit haluavat että heitä käsitellään viiteryhmiensä edustajina ja mitä ikinä teetkin, rakenna sen sijaan että lähdet terroristien avuksi repimään tätä yhteiskuntaa hajalle. Äläkä missään nimessä niele purematta poliitikkojen ja viranomaisten puheita, joilla pyritään saamaan lisää valtaa ja oikeuksia julkiselle vallalle ja rajoittamaan vapauksia. Vapautta ei voi vaihtaa turvallisuuteen. Yhteiskunta joka tekee sellaisen virheen menettää lopulta väistämättä molemmat.  

 

 

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com

Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo – siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

vpleivo
Vasemmistoliitto Kajaani

Marcus Aurelius, Seneca, Thomas Jefferson, George Washington, Jeesus ja John Stuart Mill olivat kovia kavereita.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä: https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu