Venäjän asevarusteluohjelma ontuu, mutta etenee vääjäämättä
Venäjä on palannut maailmanpolitiikan näyttämällö voimallisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samalla jatkuvasta asevarustelun edistymisen esittelystä on tullut kiinteä osa maan propagandaa ja itsetunnon pönkitystä, Pintaa syvemmälle vilkaisemalla ja hiljaisia signaaleja kuuntelemalla, huomaa että suuret puheet ja konkreettiset saavutukset eivät kohtaa.
Kymmenen vuotta kun maa soti Georgiassa, se näytti niin Venäjälle kuin maailmallekin, kuinka huonoissa kantimissa maan asevoimat olivat. Vaikka sota oli Venäjän kannalta sotilaallinen voitto, se paljasti vakavia puutteita oikeastaan kaikilla olennaisilla alueilla. Tuohon mennessä maa oli yrittänyt useaankin otteeseen asevoimien reformia, mutta erinäisistä syistä johtuen kaikki yritykset olivat joko epäonnistuneet tai jääneet vajaiksi.
Georgian sotaan mennessä Venäjä oli kuitenkin saanut taloutensa aiempaan nähden paremmalle tolalle ja vähän aiemmin maa oli ohittanut bruttokansantuotteessa Neuvostoliiton tason samalla, kun imperiumin hajoamisen perintönä saadut velatkin oli maksettu etuajassa pois. Toisin kuin oikeastaan vuosikymmeniin. tultaessa 2010-luvulle Venäjän taloudelliset resurssit olivat kasvaneet merkittävästi ja maan talousjärjestelmän toimivuus oli tasolla, josta reaalisosialismin aikakaudella voitiin vain unelmoida.
Kuluvan vuosikymmenen aikana Venäjä on pyrkinyt – ja osin onnnistunutkin siirtymään 2000-luvulle asevoimiensa varustelun osalta. Kun 1990-luvun alusta Georgian sotaan Kaukasuksella käydyissä taisteluissa Venäjän asevoimat taistelivat kylmän sodan aikaisella kalustolla ja senkin osalta ei aivan tuoreimmalla, niin nyt niin Syyriassa kuin Ukrainassakin sotivien joukkojen varustelutaso on aivan toinen. Täsmäaseista on Syyriassa tullut arkipäivää kuten myös laajamittaisesta lennokkien käytöstä. Kaukasuksen sodissa Venäjän ilmavoimien toiminta oli tehotonta ja usein omillekin joukoille vaarallista, mutta nyt Syyriassa maa vaikuttaa saavuttaneen läntisen tason. Valmiutta ja halua käyttää mattopommituksia kaupunkien nujertamiseen ei pidä sekoittaa kyvyttömyyteen käydä korkean teknologian sotaa – Syyriasta kun löytyy esimerkkejä molemmista ja silloin kun siviilien elämä on toissarvoista, on työkalupakkikin erilainen kuin humanitäärisempää sotaa teeskentelevien länsimaiden. Loppujen lopuksi Daraa ja Aleppo näyttävät sangen samanlaisilta kuin Mosul ja Fallujah.
Toisin kuin kommunistisen puolueen johdolla, nyky-Venäjän käsitys omista voimavaroistaan vaikuttaa olevan realistisempi ja reaaliteetit tunnustava. Propagandaa ei pidä sekoittaa siihen, mitä maan hallinto uskoo, vaan on tarkkailtava toimintaa. Krimin valloittaminen ja hyökkäys Itä-Ukrainaan ovat aiheuttaneet merkittäviä taloudellisia vaikeuksia Kremlille länsisuhteiden kärsiessä. Samalla niin sota Syyriassa kuin Ukrainankin tilanne ovat nielleet suorinakin kustannuksina miljardeja. Lihavien vuosien aikana kerätyt varat alkaa olla jo kulutettu, tai merkitty kulutettaviksi ja vaikka maan talouden joustavuus ja resilienssi ovat estäneet romahduksen, ovat maan asevoimat tilaneessa, jossa resurssit eivät kasva, vaan rahoitusta leikataan samalla kun korkean teknologian hankkeille on käynyt aivan kuten lännessäkin kovin tyypillisesti: viivästykset yhdistyvät odottamattomiin teknisiin vaikeuksiin, mitkä murskaavat alkuperäisen budjetin. Kuten länsimaissakin, kyse on siitä kuinka paljon rahaa voidaankaan pumpata hankkeisiin, joiden onnistumisesta ei voida olla varmoja.
Tilanteen muuttumista kuvaavat hyvin muutamat tapahtumat lähiajoilta.
Venäjän vastaus viidennen sukupolven hävittäjäkilpailussa on Su-57. Keväällä Intia ilmoitti hylkäävänsä yhteistyöhankkeen arvioituaan konetta. Yksitoista vuotta jatkunut yhteistyö päättyi, sillä intialaisten tietojen mukaan koneen moottori ei ole eikä tule olemaan riittävän pian valmis, häiveominaisuuksissa on vakavia puutteita eivätkä muutkaan kriittiset järjestelmät joko ole valmiita, tai täytä vaatimuksia. Venäjän asevoimien osalta tavoitteena oli ollut se, että koneita on vuoteen 2020 mennessä operaatiivisessa käytössä 150. Tällä hetkellä koossa on 10 prototyyppiä. Kuluvan vuoden heinäkuussa Venäjän puolustusministeriö teki viimein tilauksen: kaksitoista konetta, joista kaksi toimitetaan ensi vuonna. Koneet sijoitetaan Lipetskiin koulutuskäyttöön. Joissain medioissa uutinen otettiiin vastaan Su-57-ohjelman de facto perumisena, mutta aivan näin raju ratkaisu ei ole. Kuitenkin sen sijaan että Su-57 menisi sarjatuotantoon ja siitä tulisi pian kärkiyksiköiden torjuntahävittäjä, Venäjä teki tilauksen, joka lähinnä pitää tuotantolinjan käynnissä ja hävittäjäohjelman elävien kirjoissa 2020-luvun alkuun. Mitään uutta suunnitelmaa tai aikataulua hävittäjän laajaan palveluskäyttöön ottamiselle ei ole.
Maasodankäynnin osalta Venäjä astui muutamia vuosia sitten edelläkävijöiden joukkoon julkistamalla ensimmäisen kylmän sodan jälkeisen panssarivaunun, joka on muutakin kuin kylmän sodan aikaisen raudan uudelleenlämmittelyä. Armata-universaalialustalle perustuvien panssariajoneuvoja piti Venäjän puolustusminsiterön alkuperäisen tavoitteen mukaan olla käytössä 2300 kappaletta vuonna 2020. Nyt puhutaaan sarjatuotannon aloittamisesta vuonna 2020 ja tällä hetkellä käytössä olevien vaunujen määrä yhdistettynä tilauskirjaan on matala kolminumeroinen lukema. Tavoitevuosi siirrettiin aluksi 2025:n, mutta Venäjän viime vuonna julkaistu varusteluohjelma vuosille 2018 – 2027 ei enää mainitse määriä.
Ongelmat koskevat kärkihankkeiden lisäksi lähes koko sotateollisuutta. Lännen pakotteiden myötä maa on joutunut lisäämään siltä osin kuin se on mahdollista omaa komponenttituotantoaan varsinkin elektroniikan osalta. Hyökkäys Ukrainaan katkaisi tuonnin, jonka tärkeimmät osat liittyivät ohjusteknologiaan sekä ilma-alusten ja laivojen voimanlähteisiin. Laivaston kärkihankkeet ovat järjestään viivästyneet Ongelmat ovat aiheuttaneet viivästyksiä ja tuotantoseisokkeja sekä tarvetta suunnitella korvaavia järjestelmiä. Julkisten lähteiden perusteella työ alkaa kutienkin suurelta osin olla jo tehty. Esimerkiksi vielä jokin aika sitten Venäjä oli riippuvainen ranskalaisesta yönäköteknologiasta panssarikalustonsa osalta, mutta nyt se tuottaa järjestelmiä, jotka kestävät vertailun läntisiin. Pääosa Ukrainan tuonnista on jo korvattu kotimaisella tuotannolla.
Uuden teknologian käyttöönoton vaikeuksista huolimatta ja varmasti osaltaan juuri sen takia, maa on kuitenkin kyennyt tuottamaan merkittäviä määriä kylmän sodan aikaisen kaluston modernisoituja malleja. Niin ilmavoimat kuin maavoimatkin ovat vastaanottaneet uutta kalustoa 2010-luvulla määrissä, joita ei ole nähty sitten kylmän sodan. Venäjän asevoimien vastaanottaman uuden ja modernisoidun kaluston määrää ei voi edes vertailla eurooppalaisten valtioiden lukuihin, jotka ovat suurelta osin laskevia määrän osalta ja hyvin vaatimattomia parannuksia laadun suhteen.
Syyrian kokemusten perusteella kyse on myös erittäin kenttäkelpoisesta materiaalista. Venäjä ei ole Neuvostoliitto voimavaroiltaan, mutta toisin kuin kylmän sodan aikaan, maan johto ei ole ainakaan vielä varustelemassa maataan konkurssiin. Voimatasapaino Euroopassa ei ole kylmän sodan jälkeen ollut koskaan näin vahvasti Venäjän puolella, sillä suurin osa Länsi-Euroopan maista on laiminlyönyt puolustuskykynsä kehittämisen ja Atlanttin rannikon maista muutamia voidaan kohteliaastikin kutsua vapaamatkustajiksi. Venäjän nilkuttavakin eteneminen riittää mainiosti, kun suurimmassa osassa Eurooppaa kyse on heikkenevästä sotilaallisesta kyvystä ja halusta. Kuka olisikaan uskonut, että vuonna 2018 Suomella on keskeisimmiltä osin enemmän operatiivista kalustoa ja väkeä sitä käyttämään kuin Saksalla? Venäjän varusteluohjelma horjuu, mutta etenee ja se on paljon enemmän kuin, mitä pääosassa Eurooppaan on tehty viimeiset 25 vuotta.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani.
Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo – siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa.
Venäläisiä ei pidä aliarvioida.
Aliarviointiin ovat sortuneet monet sotaherrat Napoleonista Hitleriin. Hitler onnistui 1941 operaatio Barbarossan alussa tuhoamaan NL:n hyökkäystä varten varaamat voimat, mutta puolustusta varten varatut voimat jäivät täydelliseen iskukuntoon. Myös teollisuuden mobilisointi sotavarustelua varten sujui yhtä mallikkaasti kuin Yhdysvalloissa. Vuonna 1943 NL:n sotateollisuus valmisti jo 4 tankkia ja kolme lentokonetta yhtä saksalaista vastaan.
Nyky-Venäjän konventionaalinen armeija on täysin lyömätön ilman ydinaseiden käyttöä. Vain Yhdysvalloilla tai Kiinalla on lyödä vastaavaa tai suurempaa voimaa Venäjän armeijaa vastaan. EU ei edes yksissä tuumin kykenisi kuin hidastamaan Venäjän armeijaa, jos se lähtisi vyörymään länttä kohti.
Yhdysvaltain armeijasta tulee muistaa se, että urotekoihin kykenevät vain rajoitetuin voimin taistelevat erikoisjoukot. Muu varusväki ei ole sen kummoisempaa kuin minkään muunkaan maan armeijassa palvelevat sotilaat. Ilmavoimienkin kalusto on Yhdysvalloissa keski-iältään yhtä vanhaa ja toimimatonta kuin Venäjällä. F22 on vielä Yhdysvalloissakin suuri harvinaisuus valtavan hintansa johdosta ja F35:n projekti on kussut samalla tavalla kuin Venäjän Suhoi PAK-40:n kanssa. Suomeenkaan ei saatu näytille kuin F-35:n hylsy. Lentävää konetta ei uskallettu tuoda, ettei se tee Gripenejä.
Brittien SAS-erikoisjoukkojen valintakoedokumentti paljasti, että sinnekin hakeutuu myös puhdasta roskaväkeä. Kaikki eivät toki sinne pääse, se on päivänselvää, mutta sinne hakeutuva aines ei vaikuttanut olevan kaikin osin parasta A-ryhmää.
Venäjä voi olla teknologisesti rautapuolella vielä alakynnessä, mutta ohjelmistopuolella siellä ollaan jo pelottavan pitkällä. Monet tämän päivän suositut videopelit ovat peräisin Venäjältä tai Valko-Venäjältä, siis samasta ilmansuunnasta, mistä myös vakavia yhteiskunnallisia haittoja aiheuttaneita hakkerihyökkäyksiä epäillään tehtävän.
Ohjelmisto-osaaminen helpottaa ohjusjärjestelmien, tutkien ym. toiminnan tehostamista ja parantamista, tekoälyn kehittämistä ja soveltamista yms.
Toivotaan, ettei hallituksemme päätä lyödä päätään Karjalan mäntyyn uudemman kerran, sillä siellä riittää ukkoa ja kun ukot loppuvat, niin päälle rynnii miljoona akkaa. Syntys kauheita lähitaisteluja…
Ilmoita asiaton viesti
”Ohjelmisto-osaaminen helpottaa ohjusjärjestelmien, tutkien ym. toiminnan tehostamista ja parantamista, tekoälyn kehittämistä ja soveltamista yms.”
Venäjällä on myös pitkä matematiikan perinne, joka helpottaa ohjelmisto-osaamista. (Ja näkyy vaikkapa matematiikkaolympialaisten tulosluettelossa…)
https://www.imo-official.org/year_individual_r.asp…
Kahdenkymmenen parhaan joukossa on neljä usalaista, kolme kiinalaista ja kolme venäläistä. USA:n edustajat ovat Lin, Singhal, Huang ja Gu…
Pisa-menestys ei vielä kerro mitään matematiikan huippuosaamisen potentiaalista, edes matematiikan Pisa-menestys.
Toinen hyvä referenssi on lista Fieldsin palkinnon saajista. Sieltäkin löytyy aika monta venäläistaustaista.
https://en.wikipedia.org/wiki/Fields_Medal
Lisäksi venäläiset ostavat tarvittaessa reaaliaikajärjestelmiin teknisesti parasta, mitä on tarjolla. Vähin äänin.
Ilmoita asiaton viesti
Ja silti eivät pysty edes valmistamaan venäläistä älypuhelinta. Itsekehu taitaa olla ainut myyntivaltti.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ei nyt oikeastaan kerro mitään. Mutta onko siis Yotalle tapahtunut jotain? Entä Taigaphone?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän kannalta olennaista on kuitenkin se, että suurin osa pätevästä porukasta lähti jos kykeni maasta pois yli parinkymmenen vuoden ajan ja sitten virta kääntyi hetkeksi, mutta vain hetkeksi.
Osaajapula on parhaiten rahoitetulla puolustussektorillakin krooninen. Monia hankkeita viivyttää myös työvoimapula ja suunnittelupuolella on ongelmia, kun välissä meni viitisentoista vuotta melkein ilman uutta verta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on varmaan totta. Mutta edelleen on yli 100-miljoonaisessa kansassa todennäköisesti lahjakkuuksia ja ilmeisesti myös opettajia, jotka saavat lahjakkuudet esille. Sitten vain pitäisi keksiä keino, miten heidät saa pidetyksi kotimaassa.
Olin kymmenkunta vuotta sitten työkeikalla Pietarissa. Toinen järjestetyistä autonkuljettajista oli päätyöltään optoelektroniikan väitöskirjatutkija. Kyllä hän reilusti myönsi, että heidän laboratoriolaitteistonsa on jäljessä länsimaisesta. Sitä takamatkaa pitää sitten yrittää korjata käyttämällä enemmän ajattelua.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllähän siellä tosiaan peruskoulutuksen taso on kova ja väkeäkin riittää, mutta tällaisilla ongelmilla on tapana kasautua. Putin sai loistavan mahdollisuuden yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen reformiin sekä viime vuosikymmenen järkyttävän korkeiden öljyn ja energian hintojen avulla myös rahat siihen, mutta hän epäonnistui surkeasti.
Ilmoita asiaton viesti
Lyömätönhän sen piti olla sata vuotta sitten ja huonosti kävi. Venäjä osaa ehkä valmistaa aseita ja siihen se sitten jääkin. Ei ikääntyvän väestön ja huonon infrastruktuurin omaava valtio pitkälle pötki aseita ja raaka-aineita kauppaamalla. Suomi ei tarvitse hyökkäyssotia kansan heikon itsetunnon kohttamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän imperiumi on hajonnut kaksi kertaa sadan vuoden aikana ja veikkaisinpa, että kolmaskin kerta tullaan aikanaan näkemään. Sotilaallinen uho on tosiaan egonpönkitystä ja tällä hetkellä oikeastaan ainoa asia, jolla se edes onnistuu.
Ilmoita asiaton viesti
Muuten ihan kiva tarina, mutta sotavoimaa koskevissa pätkissä vain kyse on fiktiosta.
Mitä taas pelipuoleen tulee, niin se ei oikein todista mitään. Kyllähän Hezbollah´kin tuottaa FPS:iä ja oikeastaan siihen ei tarvita hikipajaa kummempaa infraa. Mutta Red Orchestra oli/on kyllä hyvä peli, sitä en kiistä.
Suomi ei uhkaa Venäjää, eikä Nato. Ainoa uhka on Venäjä itse itselleen ja muille.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä varsinaisesti on Venäjän (= Putinin hallinnon) poliittinen/ideologinen motiivi nilkuttaa yhä eteenpäin nimen omaan varusteluhankkeissaan, vaikka kansantaloudella ei olisi siihen varaa läntisin mittapuin arvioituna?
Kiitos hyvästä blogista sekä kolme vuotta sitten julkaisemastasi http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196573-ven…, jossa nimen omaan resurssit ovat tarkastelun kohteena.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia!
Venäjä on edelleen imperiumi, eikä se ole tehnyt pesäeroa myöskään kommunistisen totalitarismin kanssa. Se toimii yhä perinteisellä tavalla, jota toki korostaa Putiniin henkilöitynyt valta ja pieni sisäpiiriklikki. Sellaisessa tilanteessa valtion voimavarat ovat yksityisen kunnianhimon ja egon palvelukseen asetettuja työkaluja.
Venäjä ei kuitenkaan ole tällä hetkellä varustelemassa itseään totaalikonkurssiin. Riippuen kenen arvioita taloudesta, väkivaltakoneiston osasten budjeteista ja pimeistä budjeteista uskomme, puhumme 4….6 % BKT-osuudesta. Kun (jos) kansa on valmis tinkimään elintasostaan Äiti Venäjän hyväksi (siis johtajien), niin lukema on kestävällä pohjalla. Niin kauan kuin sellaiset pikkujutut kuin eläkeiän nosto, eläkkeiden jäädyttämiset, lännestä jälkeen jäävä talous ja elintaso eivät häiritse liian monia.
Toki Venäjän tapauksessa on tragedia, että maa haaskasi lihavien vuosien säästöt toisarvoisten asioiden takia ja käyttää rahojaan sotavoimaan tilanteessa, jossa todelliset ongelmat ovat muualla. Venäjä on itse aiheuttanut toimillaan sen, että se koetaan uhaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ikääntyminen ei ole Venäjän ainut ongelma. Sinun luulisi kainuulaisena tietävän miten köyhä ja heikko siinä itärajan vieressä oleva Karjalan tasavalta on. Venäjä on nykyisessä muodossaan liian laaja ja takapajuinen nykyisen tahdin ylläpitämiseksi. Petroskoilainenhan asuu mielluummin vaikka Kuhmossa kuin rodinassaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä siellä on tullut käytyä. Sekin on tiédossa, että nimenomaan Putinin aikakaudella alkoi syrjemmälläkin vähän hommat edistyä. Mutta kyllähän tuo Venäjä pumppaa resurssinsa melkein kokonaan Pietariin ja Moskovaan. Sekin aikanaan tulee maata repimään.
Ikääntyminen on ongelma, mutta Moskovalle suurempi ongelma on se, että päivä päivältä Venäjä on vähemmän venäläinen. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen federaation alueelle on muuttanut miljoonia etnisiä venäläisiä muualta – tästä huolimatta itäslaavien määrä on alentunut lähes/noin kymmenellä miljoonalla. Uusia tulijoita ei enää ole ja alamäki tulee kiihtymään.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia!
Ilmoita asiaton viesti