Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Sipilä valehteli eduskunnalle komission sote-arvioinnista

  • Sipilä valehteli eduskunnalle komission sote-arvioinnista

Pääministeri Juha Sipilä on jälleen kerran valehdellut ja johtanut eduskuntaa harhaan. Sipilä väitti eduskunnalle, että ”Olemme myöskin olleet virkamiestasolla yhteydessä komissioon, ja komissiosta on virkamiestasolla kerrottu, että he eivät ota tätä asiaa käsittelyyn, että älkää jättäkö hakemusta”. Helsingin Sanomien saamien tietojen perusteella väite on puutaheinää, sillä HS oli kysynyt Euroopan komission kilpailuosastolta, onko tällaisia puheita ollut. Virallinen vastaus oli ollut, että ”komissio tarkastelee kaikki valtiontukinotifikaatiot, jotka se saa jäsenvaltioilta" eli komission edustajat eivät voi sanoa, että komissio kieltäytyisiä käsittelemästä notifikaatiota.

On selvää, että Sipilä on johtanut eduskuntaa harhaan edistääkseen sote-uudistusta, vaikka korkein hallinto-oikeus piti notifikaation tekemistä välttämättömänä. Perustuslakivaliokunta puolestaan edellytti notifikaatiota, jos  sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saa varmistusta järjestelmän hyväksyttävyydestä EU:n valtiontukisääntöjen kannalta. Jos jotain, niin notifikaation olisi pitänyt olla selviö. Mutta sen sijaan Sipilä jatkoi bolshevistisella rauhallisuudellaan totuudesta piittaamatonta politikointia. Tarkoitus näyttää pyhittävän keinot, vaikka tarkoituksen jalouskin on kauniisti sanoen kyseenalaisella tolalla.  

Kuinka kauan tämän farssin annetaan jatkua? Enkä nyt tarkoita vain sote-uudistusta vaan ihan Sipilän kelvollisuutta jatkaa maamme pääministerinä. Pääministeri on tässä maassa eronnut faksiepäselvyyksien takia kenties siksi, kun sattui olemaan nainen, mutta Hyvät Veljet saavat näemmä puuhastella rauhassa ja siinä sivussa johtaa harhaan maamme korkeinta lainsäädäntöelintä ja tehdä pilkkaa kansanedustuslaitoksesta, demokratiasta ja hyvän hallinnon periaatteeista.

Mendacem memorem esse oportet.

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Hesarin jutun perusteella, lain lähettäminen kommission tarkasteluun on yhtäkuin
koko lain kuoppaminen, sillä lakiesitys raukeaa jo vuosia ennen kuin kommissio saa siitä annettua lausuntonsa.

"Lisäksi on todennäköistä, että komissiosta on viestitty Suomelle mahdollisen notifikaatioprosessin kestävän pitkään. Myös sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä perustuslakivaliokunnalle todetaan, että notifikaatioprosessi kestäisi vuosia."
HS

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Niin, se vähintäänkin kuoppaisi sen tältä erää. Mutta se on tässä oikeastaan sivujuonne. Eduskunnan harhaanjohtaminen ja notifikaatiovaatimusten torppaaminen ovat ollenaisia.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Sipilä valehteli, ellei hänellä ole näyttää kirjeenvaihtoa. Hänen on ilmoitettava ketkä olivat suomalaiset virkamiehet ja mikä ministeriöstö, sekä mikä taho EU:ssa oli toisena osapuolena keskusteluissa.

Virkamiestason keskustelut tulisi olla kirjallisia, varsinkin näin tärkeissä asioissa. Tästä syystä on mahdollista tehdä tietopyyntö kyseisestä keskustelusta. Jos sitä ei löydy, hän valehteli.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Hiukan hämmentävä tuo hesarin juttu. Otsikossa kuta kuinkin suoraan syytettiin pääministeriä valehtelusta. Itse jutussa taas päädyttiin siihen, että kyllä pääministerin tulkinta saattaa pitää paikkansakin. Eli hesari ei tainnut kysyä -oikeastaan- edes samaa kysymystä kuin hallituksen virkamiehet.

Muutoin pidän blogisi kuvituskuvaa hyvän maun vastaisena.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Joko Sipilä on johtanut eduskuntaa tarkoituksella harhaan, tai tyrii huonouttaan. Ottaen kokonaisuuden huomioon pidän ensimmäistä jokseenkin varmana.

Mitä kuvaan tulee, niin se on juurikin niin kuin siinä. Jo riittää tämä Keskustan touhu.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Ei Sipilä itse ole käynyt näitä epävirallisia keskusteluja, vaan ministeriön virkamiehet, jotka ovat kertoneet keskustelujen tulokset hallituksen jäsenille. Missä kohtaa siis tapahtui valehtelu? Ja edelleen, mielestäni hesarin kysymys ja sen saama vastaus EI osoita Sipilän valehdelleen.

Ja tuo kuva, jo riittää, keskusta kiellettävä. Edelleenkään en näe siinä mitään hauskaa.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo Vastaus kommenttiin #14

Johti harhaan, valehteli tai tyri vaihteeksi. Aika näyttää-

Ei kuvan ole tarkoitus olla hauska. Keskustassa ja sen vastustamisessa ei ole mitään hauskaa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tässä esimerkki eräästä Suomea kohdanneesta notifioinnista ja sen kulusta:

"6.1 Ilmoitusvelvoitteet

Jäsenvaltion tulee ilmoittaa, eli notifioida, direktiivin täytäntöönpanosta Euroopan komissiolle direktiivissä säädettyyn määräaikaan mennessä. Notifioinnista vastaa asianomainen ministeriö. Ministeriössä tehdään täytäntöönpanoilmoitus EUTORI-
järjestelmään, josta järjestelmän pääkäyttäjä tallentaa ilmoituksen tiedot sekä kaikki täytäntöönpanoon liittyvät asiakirjat, kuten vastaavuustaulukon komission notifiointiohjelmaan. (Oikeusministeriö 2013d.)

Asetukset eivät yleensä edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä. Jos asetus kuitenkin sisältää toimenpiteitä edellyttävän säännöksen ja ilmoitusvelvoitteen, toimittaa ministeriö ilmoituksen suoraan Suomen pysyvään edustustoon Brysselissä. Oikeusministeriö 2013d.)

6.2 Täytäntöönpanon laiminlyönti

Jos jäsenvaltio laiminlyö EU-oikeuden velvollisuuksiaan, aloittaa komissio asian selvittelyn epävirallisella selvityspyynnöllä. Ulkoasiainministeriön oikeuspalvelun EU-tuomioistuinasioiden yksikkö toimii yhteyspisteenä komission ja asianomaisen ministeriön välillä. Jos komissio ei ole tyytyväinen jäsenvaltion vastaukseen, voi se aloittaa virallisen rikkomusmenettelyn.

Komissio antaa asiasta lausunnon perusteluineen ja jos valtio ei noudata lausuntoa määräajassa, voi komissio viedä asian EU:n tuomioistuimeen.

Viimeisin Suomea vastaan aloitettu rikkomusmenettely koskee direktiiviä 2009/147/EY, eli niin sanottua lintudirektiiviä, ja Ahvenanmaalla harjoitettavaa uroshaahkojen kevätmetsästystä. Direktiivi kieltää muuttolintujen metsästyksen pesimis- ja lisääntymisaikana. Tästä säännöstä voidaan tietyin perustein kuitenkin poiketa. Suomi ei EU:n komission mukaan täytä näitä perusteita, mutta sallii silti haahkojen metsästyksen. (Euroopan komissio 2018.)

Euroopan unionin tuomioistuin päätti jo joulukuussa 2005, että Suomi ei noudattanut lintudirektiivin mukaisia velvoitteita. Haahkojen kevätmetsästys kiellettiin nopeasti tuomion jälkeen, mutta sallittiin Ahvenanmaalla uudestaan vuonna 2011.

Komissio aloitti rikkomusmenettelyn uudestaan vuonna 2012. (Euroopan komissio 2018.)"

Lähde:

https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/1492...

PS. Myös tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 2001/42/EY (SEA-direktiivi) kohdalla on ollut myös samaa haparointia. Em. YVA-arviointia koskevan direktiivin kansallisesta lainsäädännöstä Suomi on jo saanut virallisen "muikkarin". Ja mitä Suomi on tehnyt asian hyväksi: piilotti ko. direktiivin Maankäyttö- ja rakennusasetukseen 10 §, 17 § ja 25 § pykäliin, joita sieltä ei kukaan löydä eikä noudata.

Ks. alla asiasta lisää:

http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256780-tu...

Käyttäjän NiemiMatti kuva
Matti Niemi

Onko siis kapitaatiokorvaukset valtion tukea?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Siis Vasemmistoliiton Kajaanilais kunnallispolitikko Vesa-Pekka Leivo syyttää päämininisteri Juha Sipilää valehtelusta.
Juha Sipilä on valtioneuvoston jäseneksi tultuaan vannonut ministerin ja virkamiesvalan joten en nyt lähtisi vähäisillä jos ja jos tiedoilla numeroa tekemään ja eiköhän tämä tule selvitettyä huomenna torstaina eduskunnan kyselytunnilla.

Käyttäjän KaustiRantalainen kuva
Kausti Rantalainen

Mitä tekemistä valalla on tämän asian kanssa?

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Valalla osoitetaan luotettavuus, toisin kuin somessa voi väittää mitä tahansa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi Vastaus kommenttiin #13

Niin, taisi Keskustan Jäätteenmäkikikin olla valan vannonut pääministerinä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #13

"Valalla osoitetaan luotettavuus"

Naurettava väite, ministerit ovat todistetusti valehdelleet eduskunnalle ja kansalaisille, kuten esimerkisi Stubbi hallintarekisterisistä ja asiantuntijoiden mielipiteestä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Me kaikki tiedämme dokumentoidusti mitä Sipilä on sanonut ja se viesti, jonka hän kertoi EU:n virkamiehen välittäneen ei ole totuudenmukainen, sen me myös tiedämme.

Siis: joko Sipilä valehteli tai tuo tuntematon virkamies(taho) valehteli.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Arvelisinpa pikemminkin Sipilän olevan liian rehellinen. Hän kertoi sen, mikä oli tosiasiallinen komission virkamiesten vastaus. 'Voittehan te lähettää notifikaation. Sen käsittely vie aikansa eikä vastaus todellisuudessa sido mitenkään lopullista kantaa.' Suomeksi: 'Emme kiellä teitä olemasta tyhmiä ja lähettämästä.' Ilmeisesti sekä suomalaiset virkamiehet että yritystaustainen Sipilä osasivat lukea rivien välistä ja Sipilä näköjään ottaa syyt niskoilleen.

Vähän kuin, kun henkilöä palkkaamassa oleva soittaa henkilön edelliseen työpaikkaan ja tiedustelee henkilön ominaisuuksia. "En voi valitettavasti vastata tuohon kysymykseen mutta jos kysyisitte, ottaisinko kyseisen henkilön meille takaisin, vastaus on ei."

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo Vastaus kommenttiin #18

Keskustalaiselta voisi tosiaan uskoa sen, että mies totta puhuessaan johtaa harhaan ja valehtelee. Sopisi kokonaiskuvaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset