Pitäisikö sharian olla sittenkin osa Suomen oikeusjärjestelmää?

Arabian kielen sana sharia tarkoittaa polkua tai tietä. Islamilaiselta kannalta katsoen se tarkoittaa Jumalan ihmisille antamaa ohjeistusta, joka sisältää niin arkielämän toimintaohjeita, moraalisäännöstön piirissä olevia asioita, uskonnolliset velvoitteiden ja rituaalien ohjeita kuin vaikkapa rikos- ja sopimusoikeuden piiriin laskettavia asioita.

Vaikka sharian herättämät mielikuvat liittyvät monilla suomalaisilla sen tulkintojen tietyissä maissa sisältämiin äärimmäisiin rangaistuksiin, on siinä kyse ennen kaikkea toimintaohjeista ja -tavoista, joiden voidaan katsoa kuuluvan elämään, jota islamin mukaan elämään pyrkivä muslimi yrittää parhaansa mukaan noudattaa. Rikosoikeudellinen puoli ja rangaistukset ovat arkielämän kannalta vain sivujuonne kokonaisuudessa. 

Teoriassa sharia on muuttumatonta Jumalan asettamaa lainsäädäntöä, reaalitodellisuudessa niin sen soveltamisala kuin -tapakin ovat vaihdelleet niin historian eri aikoina kuin eri alueillakin. Näin on myös niissäkin maissa, joissa shariaa tänä päivänä sovelletaan vaihtelevissa määrin osana maiden oikeusjärjestelmiä.

Kesäkuun 6. päivänä Helsingissä järjestettiin Kuka pelkää shariaa?-keskustelutilaisuus, josta Helsingin Sanomat kirjoitti 10.6. artikkelin otsikolla Sharia-laille pitäisi antaa länsimaissa tilaa, sanoo Suomessa vieraillut professori – ”Uskon, että se saataisiin toimimaan”. Vähemmän yllättävästi tästä alkoi melkoinen poru ja kannanottoja on kuultu suuntaan ja toiseen. 

Ajatus sharian aseman virallistamisesta Suomessa ei ole uusi. Jo lokakuussa 2005 Helsingin Sanomien vieraskirja-palstalla oikeustieteilijä professori Jaakko Husa puolusteli sharia-tuomioistuimien toimintaa länsimaissa.  Se on itselleni varhaisin muistikuva siitä, kuinka sharian tuomista osaksi suomalaista oikeusjärjestelmää on pyritty tukemaan. Myös lainsäätäjiltä on herunut sympatiaa. Kokoomuslainen Kimmo Sasi -tuolloin eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsenenä kannatti vuonna 2010 sharian rajoitettua käyttöönottoa uskonnollisen yhteisön harjoittamana sovittelumenettelynä. Samoihin aikoihin muuan pieni islamilainen yhteisö oli tuonut Oikeusministeriölle aloitteen, jossa esitettiin sharia-tuomioistuinten perustamista muun muassa muslimien avioerotapauksien käsittelyyn. Oikeusministeriön vastaus aloitteeseen oli tuolloin se, että Suomessa sovelletaan kaikille yhteistä lainsäädäntöä uskontokunnasta riippumatta. 

Kuka pelkää shariaa-tilaisuudessa ei siis sinänsä ollut mitään uutta, kun Helsingin Sanomien uutisessa Wisconsinin yliopiston oikeustieteen professori Asifa Quraishi-Landes  totesi, että

 ”Nyt länsimaiden pitää päättää, ottavatko ne välttämättömät muutokset vastaan pakolla vai ilolla. Jotkin uudet tavat voisi myös toivottaa tervetulleeksi….[…]..Tällaisia [shariatuomioistuinten vallan piirissä olevia] asioita olisivat luultavasti avioerot, perinnönjaot ja jotkin muslimien väliset liikesopimukset. Näihin ei liity mitään shariaan pohjaavia rangaistuksia… [..]..Shariaan pohjautuva sovittelu on mielestäni hyödyllistä vain, kun molemmat osapuolet ovat kiinnostuneita ratkaisemaan kiistansa uskonnollisten arvojensa pohjalta. Kaikki, mihin liittyy väkivaltaa, kuuluu valtion ratkaistavaksi”

Pakolla vai ilolla. 

Quraishi-Landes pitää sharian tulemista tuon perusteella väistämättömänä ja ei-muslimien asiana on lähinnä valita suhtautumistapansa ja vastaanottaa sharia ilolla, tai sitten pakotettuna. Hänen akateeminen uransa näyttää keskittyneen pitkälti siihen, kuinka hän pyrkii osoittamaan sharian yhteensopivuuden läntisen yhteiskuntajärjestelmän ja ihmisoikeuksien kanssa samalla pyrkien edistämään, että näin myös tapahtuu. Samoin puhujana hän on kiertänyt pitkin maailmaa toisaalta alan asiantuntijana, mutta myös ajamassa Helsingin Sanomissakin esille tuomaansa agendaa. 

Todellisuudessa sharialle ei tarvitse eikä sille tule antaa mitään virallista asemaa Suomessa. Siihen on sekä käytännöllisiä että periaatteellisia syitä.

Ensinnäkin meillä on jo olemassa sellainen pikkujuttu kuin Suomen laki. Kaiken on tapahduttava sen määräämissä rajoissa ja mitään rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä ei saa hyväksyä – hyväksyessämme yhden, meidän on hyväksyttävä kaikki. Sellaiset sharian osa-alueet, jotka eivät ole ristiriidassa Suomen lain kanssa voidaan jo nyt tosiasiassa huomioida ja toisaalta, jos jotkut haluavat saada neuvoja ongelmiinsa uskonoppineilta, ei mikään laki sitä kiellä. Rinnakkaisoikeusjärjestelmien rakentaminen rapauttaa oikeusjärjestelmää ja sen sijaan, että se Quraishi-Landesin väitteiden mukaan vähentäisi rinnaisyhteiskuntien kehitystä, se nimenomaan ruokkisi sitä. Suomalaisen yhteiskunnan on kehityttävä kohti sekularismia. Toki itse kannatan järjestelmää, jossa vain siviilivihkimisellä olisi virallistettu asema ja uskonnolliset ihmiset toimikoot sen ohella haluamallaan tavalla. 

Toisaalta reaalimaailman esimerkit eivät puolla tällaista. Meillä on jo kokemusta kotimaisten uskonnollisten tuomioistuimien epävirallisesta toiminnasta ja tiedämme jo, että yhteisöihin kuuluville – mitä tiiviimmästä yhteisöstä on kyse sitä enemmän – vapaaehtoisuus on kauniisti sanoen usein kyseenalaista. Jos ihminen kuuluu yhteisöön, joka toimeenpanee oikeutta, joka on sisäänrakennetusti epätasa-arvoista, niin valtion ei tule rohkaista ja mahdollistaa tällaista toimintaa. Britanniassa uskonnollisilla tuomioistuimilla on virallistettu asema ja ongelmat ovat aivan samanlaisia. Ne ovat myös toistuvasti jääneet kiinni siitä, että käsittelevät asioita, jotka eivät niille edes kuulu. Niin täällä Suomessa kuin vaikkapa Kanadassa ja Britanniassa muslimi(taustaise)t ovat myös vastustaneet sharian virallistamista. Syyt ovat juurikin samoja kuin edellä mainitut, mutta usein erityisesti korostaen naisten heikompaa asemaa. 

Mikään ei estä muslimeita elämässä yksityisen moraalin piiriin kuuluvien asioiden osalta sharian mukaan eikä kukaan kiellä uskonoppineita neuvomasta ihmisiä. Siviilivihkimistä saa seurata islamilaisen tavan mukainen avioliittorituaali ja meillä kaikilla on laajat valtuudet tehdä erilaisia sopimuksia mukaan lukien suurimmalta osin sharian mukaiset taloudelliset sopimukset. Testamentilla perinnönjaonkin saa toteutettua sharian vaatimalla perinteisellä tavalla (josta saa shariankin mukaan poiketa, kunhan minimiehdot täyttyvät). Mutta kuten shariaa ajavat usein tietävätkin, kyse on periaatteesta. Siksi ja juurikin siksi sharialle ei tule antaa virallista asemaa osana suomalaista oikeusjärjestystä.

 

 

 

 

 

P.S. Suosittelen lämpimästi lukemaan myös seuraavat kirjoitukseni sekä jakamaan kaiken hyvänä ja kelvollisena pitämäsi eteenpäin, kiitoksia. 

Burka-kielto ei kuulu Suomeen. 01/2018

Jihad saapui Suomen vankiloihin. 09/2017

Islamilainen radikalismi ei kasva tyhjästä. 09/2017

Älä ryhdy terroristien apulaiseksi. 08/2017

Viranomaisten toimimattomuus ja sinisilmäisyys auttavat äärijärjestöjä. 08/2017

Sillä ei ollut mitään tekemistä kristinuskon kanssa. 05/2017

Mitä voimme oppia Rami "Lelumies" Adhamin tapauksesta? 10/2016

Miksi islam ei ole uhka. 10/2013

Salafistinen syöpä leviää 07/2012

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com

Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo – siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

vpleivo
Vasemmistoliitto Kajaani

Marcus Aurelius, Seneca, Thomas Jefferson, George Washington, Jeesus ja John Stuart Mill olivat kovia kavereita.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä: https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu