Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Patria toimi oikein, mutta puhuuko Suvi Lindén vieläkään totta?

Toissapäivänä kirjoitin siitä, kuinka sekä Patria että Suvi Lindén kertovat muunneltua totuutta Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen toimiin liittyvistä yksityiskohdista sekä omista rooleistaan niihin liittyen.  Eilen puolestaan kirjoitin siitä, mitä ugandalaisissa viestimissä on kerrottu ja vaikka muutamakin yksityiskohta lienee päin prinkkalaa sikäläisessäkin uutisoinnissa, niin selvää on se, että maan turvallisuuspalvelu ISO on sekaantunut tapahtumiin. 

Eilen sekä Patria että Suvi Lindén aloittivat tahoillaan vahingonhallinnan ja toivat linjauksiaan esille. Patria pisti aktivoitumaan kilometritehtaalle kaksi vastuullisessa asemassa ollut johtajaa: Land-liiketoiminnan toimitusjohtaja Mika Karin sekä myynti- ja markkinointijohtaja Juha Simola saivat lähtöpassit yhtiön hallitukselta. Se on ainakin julkisuudessa saatavilla olevien tietojen perusteella ratkaisu, jollaisia tuolla tasolla tehdään. Edelleen tietysti olisi löydettävä myös vastauksia siihen, miksi Patria toimi tavalla, jolla se toimi ja miksi yhtiö antoi virheellistä tietoa - vai oliko kyseessä tietoinen valhe, josta jäätiin kiinni.

Suvi Lindén puolestaan selitti tekemisiään julkisessa FB-päivityksessään.  Kyseisen tarina on pitkä ja siinä on totuutta sen verran kuin siinä on, mutta kaksi kysymystä nousi ainakin allekirjoittaneella mieleen. 

Ensinnäkin Lindén väittää olleensa Ugandassa aivan hyvällä asialla edistämässä viestintäteknologian käytöönottoa ihmisiä auttavalla tavalla. Kuitenkin ugandalaisen New Visionin mukaan Teräsvuori ja Lindén matkustivat Ugandaaan yhdessä tavatakseen maan turvallisuuspalvelun ISO:n johtajan Fred Bagyendan ja Teräsvuorella oli tältä saatu kutsu. Kehitysmaiden salaisten palveluiden kanssa asioimisella ja kansalaisten hyvinvoinnilla on kovin usein kovin vähän tekemistä keskenään. Jos Lindén oli toimimassa maassa muutenkin, niin hän voinee mainita nimiä ja tahoja. Päivityksessä hän ei kuitenkaan anna mitään konkreettista tietoa tuollaiseen liittyen, vaan siirtyy kertoilemaan ihan muista hankkeista ja siitä, mitä teki Ruandassa. Hälvennettäisiinkö savuverhoa, kiitos?

Toiseksi Suvi Lindén kertoo esiintyneensä ITU:n erikoislähettiläänä organisaation pääsihteerin Zhaon kanssa kahdenkeskisesti käydyn keskustelun perusteella. Organisaation tiedottaja ei moisesta aiemmin tiennyt, mutta ehkäpä saamme tälle toteamukselle asianmukaisen vahvistuksen?

 

 

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Turvallisuuspalvelun ISO:n johtaja, eversti Frank Bagyenda Kaka mainitsi Iltalehdelle, että surmatun miehen matkaseurueessa oli myös ent. ministeri Suvi Lindén.
”Miksi ette kysy häneltä? Hän tietää, miten koko matka meni”, Bagyenda sanoi.
Mielenkiintoinen kehotus! Olisiko everstin viestissä jokin syvällisempi viesti, oikeaa tietoa? Eilisen Pressiklubin keskustelijat olivat hieman samoilla linjoilla. Lindén saattaa tietää enemmän kuin antaa ymmärtää.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Oma blogini oli vain hetken näkyvissä koskien tapaus-Patriaa. Mikä blogissani oli sellaista, että sensuuri iski? Erikoista.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Oma blogini häipyi näkyvistä. Mihnikäs se häipyi?

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

Uganda: Ulkoministeriön matkustustiedote

Turvallisuustaso
Noudata erityistä varovaisuutta

Muut turvallisuustason tiedot

Varovaisuus on tarpeen koko maassa. Suuria väkijoukkoja tulee välttää, sillä terrorismin uhka on olemassa. Kidepo Valley -kansallispuistoon ei tule mennä muuten kuin lentoteitse. Ennen Bundibugyon alueelle matkustamista on syytä varmistaa tilanne paikallisilta viranomaisilta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset