Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Burka-kielto ei kuulu Suomeen - uskokaa jo perussuomalaiset

  • Burka-kielto on aivan yhtä väärin kuin muukaan pukeutumissääntöjen pakottaminen.
    Burka-kielto on aivan yhtä väärin kuin muukaan pukeutumissääntöjen pakottaminen.
  • Meillä täällä Kajaanissa on ollut muutaman päivän ajan talvi.
    Meillä täällä Kajaanissa on ollut muutaman päivän ajan talvi.

Aloitetaan hyvillä uutisilla: yhtä vaille kaikki presidenttiehdokkaat ovat sitä mieltä, että maassamme ei kaivata burka-kielto. Laura Huhtasaaren eriävä mielipide ei kuitenkaan varmaan yllätä ketään. Huhtasaaren mukaan maamme pitäisi seurata Belgian ja Ranskan esimerkkejä sanoen, että en ymmärrä miksi naisista pitää tehdä näkymätön, se on myös turvallisuusasia. Meidän kulttuurissamme naisia ei verhota kokonaan. Joku voisi nillittää siitä, että Huhtasaari mainitsee vain naiset, mutta unohdetaan se ja keskitytään muuhun.

Jo nyt meillä on lainsäädännössämme työkalut, joilla hoitaa suurin osa ongelmista. Jo nykyiseen järjestelmäämme sisältyy naamioitumiskielto koskien tilanteita, joissa naamioituneen henkilön ilmeisenä tarkoituksena on vahingoittaa toista henkilöä taikka omaisuutta. Jokapäiväisen pukeutumisen pitäisi olla jokaisen ihmisen itse päätettävissä oleva asia. Kyseessä on ihmisen itsemääräämisoikeudesta. On huomioitava, ettei meillä ole kielletty edes jengiliivejä tai totalitarististen aatteiden symboleja. Hyvä niin.

On mielestäni selvää, ettei mitään burkhakieltoa tule säätää ja jos kielto kohdistettaisiin erityisesti uskonnolliseen pukeutumiseen, niin se olisi ilmeisen syrjivä. Ihmisoikeuksia kunnioittava yhteiskunta ei voi ja saa kohdella ihmisiä syrjivästi uskonnon perusteella, silloin kun uskonnollinen tapa ei rajoita muiden vapauksia, tai tuota vahinkoa näille. Alistamissolettamalla ei voida perustella burkhakieltoa, sillä siinä olettaisimme hassunkurisesti, että tällaista pukeutumista harjoittavat naiset ovat automaattisesti uhriparkoja, jotka eivät kykene hakemaan oikeutta itselleen. Yksilönvapauksien loukkaaminen sen perusteella, että osalla tahdonilmaisut eivät ole itse tehtyjä, on kauniisti sanoen kyseenalaista.

Ainoa tapa kieltää tällaiset asusteet ilman syrjintää, olisi se, että tulisimme suomalaisessa yhteiskunnassa siihen tulokseen, että jokaisen on oltava aina tunnistettavissa. Näin "burkhakielto" on tosiasiallisesti toteutettu esimerkiksi Alankomaissa ja Italiassa - jälkimmäisessä kielto on ollut voimassa vuodesta 1975 ja sitä säätäessä ei mietitty muslimeja, vaan terroristeja, mellakoitsijoita ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Perussuomalaisten pitäisi viimein ymmärtää tehdä pohjatyöt kunnolla, sillä jälleen kerran kyse on nimenomaan muslimeista.

Moni saattaisi tällaista yleiskieltoa pitääkin hyvänä, mutta sen myötä tulisi kieltää liian peittävät huivit ja päähineet, kuten myös kommandopipot. Myös silloin, kun naamaa hivelee rouhea tuuli ja elohopea on painunut Siperian lukemiin. Siinä ei olisi mielestäni mitään järkeä, muttei sellainen linjaus olisi typeryydestään huolimatta ketään erityisesti syrjivä, vaikka se rajoittaisikin ihmisten mahdollisuuksia elää vapaasti ja tehdä itsenäisesti valintoja.

Kyllä ihmisen pitää saada naamioitua ja vain erityisistä syistä johtuen hänet on voitava tunnistaa, mutta muuten olkoon itse kukin kuten tahtoo. Vaikkapa lentokoneeseen noustessa, kaupan kassalla ja niin edelleen on aivan perusteltua vaatia kasvojen paljastamista. Kun kyse on puolestaan työtehtävien hoidosta, tai viranomaisista, niin silloin kyse on aivan eri aihepiireistä. Julkisen vallan edustajilta on aivan kohtuullista vaatia uskonnollisesti ja poliittisesti neutraalia (tai neutraalihkoa) asuvalintaa, työnantaja voi tietyissä rajoissa päättää pukukoodista ja niin edelleen. 

Eläkää ihmiset ja antakaa elää. Jos se ei konkreettisesti haittaa, tai vahingoita muita, tai uhkaa johtaa moiseen ja kyseessä on yksityisen ihmisen oma tahto, ei siihen tarvitse puuttua. Ei sinun, ei minun, tai kaikkivaltiaan Valtion.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivuani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (53 kommenttia)

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Islam on ensisijaisesti poliittisluonteinen hallintajärjestelmä ja
toissijaisesti uskonto. Kyseinen burka alleviivaa naisen asemaa,
joka on, kuten tiedät islamilaisessa maailmassa aivan toinen, kuin
Suomessa tai muissa EU-maissa. Onhan Ranskassa ja Itävallassakin
kielto. Jos et siis kannata naisten tasa-arvoa täällä Suomessa ja
EU-maissa ja hyväksyt naista alistavat ulkoiset merkit - hyväksyt
samalla islamin arvomaailman, joka ei ole todellakaan sama kuin omamme.

Mitäs luulet, jos joku Suomessa asuva nainen heittää burkan pois - mitä
sanoo hänen muslimimiehensä ?

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Islam on suurimmalla osalle muslimeita uskonto ilman sen kummempaa, vaikka toki uskontojen mittapuulla se on poliittisempi ja yhteiskunnallisempi. Naisen asema islamilaisessa maailmassa vaihtelee voimakkaasti ja joka tapauksessa niqab/burka ovat kaikkea muuta kuin valtavirtaa.

Kuitenkin se, että joitakin/monia on painostettu ei ole peruste kaikkien vapausrajoituksille. Samalla logiikalla nimittäin pitäisi tehdä yhtä sun toista muutakin, jos sille tielle lähdetään.

Siksi on lähdettävä siitä, että jokaisella on vapaus toimia kunhan ei vahingoita muita tai estä muita elämästä (tai toiminta ei uhkaa näillä), jolloin yhteiskunnan tehtävä on lähinnä tarjota apua sitä tarvitseville ja koittaa pitää yhteyttä myös haavoittuvammassa asemassa oleviin ryhmiin. Samoin on selvää, että jos ihminen kohtaa yhteisönsä suunnalta uhkaa/painostusta, siihenkin on voitava puuttua.

Reaalimaailmassa on myös tiedostettava, että nämä kiellot tarkoittavat monille sitä, että heidät suljetaan tai he sulkeutuvat kodin seinien sisäpuolelle.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Euroopassa burka-kielto Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Itävallassa
ja käytännössä tulossa myös Tanskaan. Tiedätkö niitä syitä, miksi ovat
kieltäneet, taustat jne. ?

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Kyllä, seurannut aihepiiriä ~15 vuotta.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Miksi kielto ei kuuluisi myös Suomeen? Se, että suojaat nenäsi pakkaselta n hieman eri asia, että kuljet 24/7 ymoäri vuoden julkisilla paikoilla kasvot peitettynä.

Juha Hämäläinen

Riskiryhmien naamioituminen ei ole hyväksyttävää. Poliisi eikä yleisö pysty peitteiden vuoksi kertomaan onko henkilö mies vai nainen tai miltä hän näytti. Näitä joudutaan muualla maailmaa setvimään päivittäin. Meidän pitää ennakoida tulevat riskit länsimaissa. Olemme nähneet niistä vasta promillen:

https://www.thereligionofpeace.com/attacks/attacks...

On ihan turhaa edes yrittää tehdä asiasta tasa-arvojuttua. Lusäksi meillä on Suomessa tapamme eikä meidän tarvitse sopeutua tuontitapoihin, jos ne eivät meitä miellytä. Suomeen ei tarvitse tulla, jollei tyylimme kelpaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Miksi sitten Ranskassa kielsivät?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"Jo nykyiseen järjestelmäämme sisältyy naamioitumiskielto koskien tilanteita, joissa naamioituneen henkilön ilmeisenä tarkoituksena on vahingoittaa toista henkilöä taikka omaisuutta."

Vasemmisto tykkää naamioitua ja kokoontua heittelemään kivillä poliisia ja sytytellä tulitikkuja autojen lähellä. Ilmankos pelkäävät.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Tätäpä en ollut koskaan ennen kuullutkaan!

Käyttäjän KariKallio1 kuva
Kari Kallio

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anarkismi

>#6
..tuntematta ismejä sen paremmin, mutta jotenkin kuulosti, että viittasit anarkismiin - "systeemin vastustajiin"

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Eräs tuttuni sanoi että huivi tai burgha on OK jos se perustuu vapaaehtoisuuteen. Olen samaa mieltä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Varmaa on ettei muslimien huivipakko perustu vapaaehtoisuuteen. Muslimimaissa uskontopoliisit tarkkailevat naisten pukeutumista ja rankaisevat huivittomia. Sama peittämisperinne luonnollisesti jatkuu Euroopassa vaikka ei ole muita poliiseja kuin ryhmäpaine.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Ranskassa ilmestyvä Politico -aikauslehti uutisoi ennen 2015 alkanutta
suurta pakolaisinvaasiota. " Ranskan muslimivähemmistöstä noin 25-30 %
kannattaa kovan linjan islamia ja 35-40 % asettaisi sharia-lain Ranskan
omien lakien edelle." Ranskalla on kymmenien ( ellei satojen ) vuosien
kokemus muslimivähemmistöstään, jonka osuus noin 12 % Ranskan väestöstä.

Kotoutuminen ei ole onnistunut, miksi Ranskan vankiloiden noin 68- 70 000
vangeista n 70 % on muslimeja ? Tämä uutinen ennen 2015 alkanutta massa-
invaasiota Washington Postissa. Tricolorin ja Eiffelin maassa...

Miten sinä Veli-Pekka Leivo kotouttaisit Suomeen tulleet muslimit Irakista,
Afganistanista tai Somaliasta ? Kertoisitko ns. eurooppalaisista arvoista
ja niiden eroista islamin arvomaailman kanssa ? Mistä aloittaisit veron-
maksajien kustantaman kotoutumis- ja integroitumisprosessin Suomessa ?

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Kotouttaminen on asia eriksensä ja siitä löydät tästä(kin) blogista materiaalia. Turhan laveaksi vain kommenttina menisi mikään mielekäs vastaus.

Käyttäjän hpeltola kuva
henri peltola

En ole perussuomalainen, mutta mielestäni burka ei suomeen kuulu. Eikä kuulu islamikaan. Muslimit ovat uskontonsa uhreja ja heitä tulisi Suomessa auttaa pääsemään irti alistavasta järjestelmästään. Heitä voisi auttaa esimerkiksi kieltämällä burkat ja moskeijat, ja poistamalla tuet islamistisilta järjestöiltä. Islamin mukaan suomalaiset ovat vääräuskoisia, käsittämätöntä että tuollaista uskomusta tuetaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kaupan kassalla en ole koskaan nähnyt myyjän pyytäneen asiakasta paljastamaan kasvojaan, olisiko sellaista ohjeistettukaan. En myöskään tiedä, miten pankeissa tilanteessa toimisivat.

On täysin selvää, että burkha on vallan väline ja burkhaa käyttävät elävät äärettömän uskonnollisen ylivallan alaisina ja vaimot miestensä vallan alla ja tyttölapset perheensä. Yhteiskunnan pitää suojella heikoimpia.

Lasten uskonnolliseen pukeutumiseen pitää voida puuttua

Kouluihin mielestäni pitäisi määrätä alle 15- tai 16-vuotiaille uskonnollisen pukeutumisen kielto. Mustien, hiukset peittävien huivien käyttö pitäisi kouluissa kieltää. Rehtori voi myöntää poikkeuksia jos pukeutuminen on perusteltua muusta kuin uskontoon liittyvästä syystä. Itse olen sitä mieltä, että kaikenlaisen uskontoonkasvattamisen pitäisi olla henkisenä väkivaltana kiellettyä, ihan samalla tavoin kuin lasten fyysinen rankaiseminenkin on tänä päivänä. On selvää, että kiellon tulisi koskea myös kristillistä kasvatusta.

Suojaikärajan jälkeen lapsi saa pukeutua uskonnolliseen pukeutumistapaan. Alaikäisen kohdalla on luotettavan tahon pystyttävä kuitenkin tarkastamaan, että pukeutuminen tapahtuu lapsen tahdosta. Taho voisi olla esimerkiksi opettaja tai kouluterveydenhoitaja. Pakottamisesta pitää luopua.

Täysi-ikäisten pukeutumista ei pidä säädellä. Liberaalia pukeutumistapaa pitää kuitenkin aktiivisesti edistää ja yhteiskunnan yksilövapautta koskevista säännöistä tulee valistaa.

Tiedän, että omat kristillisemme ovat näistä uskontoon kasvattamisen kysymyksistä täysin eri mieltä. Perusongelma kotona tapahtuvassa uskontoon kasvattamisessa on sama, uskonnosta riippumatta. Helppoa on nähdä malka muslimin silmässä, mutta omassa sellaista ei niin helposti tule huomanneeksi.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tilanteissa, jossa pyydetään näyttämään henkilötodistus, jokaisen on tietysti näytettävä naamansa.

Jos naama on peitossa uskonollisista syistä, on ymmärrettävästi aika teoreettinen mahdollisuus, että sen joutuisi paljastamaan pyrkiessään ostamaan jotakin vain täysi-ikäisille sallittua.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Siksi luulenkin, ettei muslimimies lähetä vaimoaan ostamaan itselleen olutta tai tupakkaa. Ne hän joutuu ostamaan itse.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Jos jollakin tavalla haluaa edetä, niin helpompaaa varmasti olisi koulujen ja virastojen aateneutraaliuden vaatimus, mutta ymmärtänet sen, mitä tuollainen kielto voisi tarkoittaa ja on reaalimaailmassa ennen ja nyt tarkoittanut monille nuorille naisille maailmassa?

Miten muuten suhtaudut muun ei-materialis-luonnontieteellisen ajattelutavan indoktrinoimiseen?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Aikuisille aatteiden markkinoiminen on ihan OK. Yläasteella vähäisessä määrin, lähinnä harrastusmielessä OK.

Opetusaineena ala-asteelta alkaen uskontojen vertailemiseksi ja niiden päättömyyden havaitsemiseksi on hyvä opettaa teoriatasolla. Samalla tavalla kuin politiikkaa ja erilaisia muita aatteita, kuten natsismia jo nykyisin opetetaan. Lasten on hyvä havaita, että aatteet ovat pääsääntöisesti keinotekoisten jakolinjojen rakentelua ja vallankäytön välineitä.

Pekka Iiskonmaki

Naamiot kuuluvat vain naamiaisiin.

Suomi ole koskaan ollut muslimimaa ja toivottavasti ei tulekaan.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Määrittele muslimimaa.

Jos tarkoitat islamilaista valtiota, olen kanssasi ihan samaa mieltä. En toivo Suomesta myöskään kristillistä valtiota.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Ranska: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/paivan-k...
EU: https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kartta-e...

Saksan ja Ranskan perässähän Suomi on kernaasti EU:ssa kulkenut. Kartassa (linkki 2) kaikki yli 45 miljoonan asukkaan EU-maat ovat puuttuneet asiaan, siis ne "pöydät ja ytimet". :-)

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Kysehän ei ole huutoäänestyksestä. Mikään "yleinen mielipide", "nuo muutkin" ei ole minkäään sortin argumentti minkään puolesta tai mitään vastaan.

Käyttäjän PekkaMkinen kuva
Pekka J. Mäkinen

Huhtasaari on tässä asiassa täysin oikeassa. Kukaan nainen ei oikeasti halua olla piilossa, vaan päinvastoin näkyvillä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Poistetaan naisten äänioikeus turhana resurssien hukkaamisena. Tästä lähtien voidaan kysyä Mäkiseltä, mitä mieltä jokainen nainen on mistä asiasta tahansa.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

No ei kyllä kuulu suomen kuvaan kenenkään vaatteisiin puuttuminen ei siis siihen burgaankaan .
Jos noin tehdään samalla vois kieltää liian avoimet kaula aukot mistä melkeinpä näkyy ns rinta karvat . terv tepivaari

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Aihe tuntuu aika triviaalilta. Onko Suomessa kourallista enempää burkhan käyttäjiä?

Mitä pukeutumisen sääntelyyn muuten tulee, en näe tarvetta lainsäädännön muuttamiseen. Julkisten tilojen, kuten koulujen, tai työnantajien pukeutumissääntöjen osalta, pitää sääntöjen olla kaikille samat. Uskonto ei ole mikään peruste poikkeuksille.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Burkhia ei liene juurikaan, niqabeja näkee toisinaan Suomen ainoassa kaupungissa.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Eurooppalaiset sivistysmaat ovat jo kiellon lakeihinsa kirjanneet. On siis tehtävä päätös liitymmekö näiden maiden joukkoon vai haluammeko profiloitua Itä-Euroopan maihin, joissa kieltoa ei ole.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Niistä Euroopan maista, joissa tällainen laki on voimassa, puolet ovat Atlantin rannikon liberaalikeskuksia nimiltään Bulgaria, Latvia ja Itävalta.

Maailman kaikista asioista ei todellakaan tarvita lakia.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Ei tässä ole kysymys huutoäänestyksestä.

Käyttäjän KankaanpJyrki kuva
Kankaanpää Jyrki

Minusta jokaisen maan tulisi tehdä itsenäiset päätökset sen kansalaisten tahdon mukaan. Usein vain argumentoidaan, että sivistysvaltiot tekevät niin ja näin ja Suomenkin tulee kuulua samaan joukkoon.

Käyttäjän TimoKorpelainen kuva
Timo Korpelainen

Hmmm...valkoiseen lakanaan ja huppuun pukeutuminen on siis myös ok? Vai onko vain musta väri sallittu? Muistelen että jokin aika sitten Lahdessa oli jonkinmoinen ongelma kun suomalainen pukeutui kyseiseen asuun....

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Olikohan ongelmana sittenkin joku muu asia?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

Jotkuthan puhuivat suorastaan Suomen lipun häpäisystä, koska lipun kantaja oli valkoisessa kaavussa.

"Olikohan ongelmana sittenkin joku muu asia?"

Avaa nyt ihmeessä näkemystäsi.

Jotkut puhuu, että valkoinen kaapu on valkoisen ylivallan symboli. Aivan samoin mustaa käsinettä on käytetty mustan ylivallan symbolina. Mustia käsineitä ei kuitenkaan katsota pahalla. Myös musta kaapu on katsottu miljoonia ihmisiä raa'asti murhanneen ja naisia alistavan ideologian suosimaksi tunnukseksi. Silti sitä ei katsota pahalla. Suomi ei tuomitse moista tapaa. Päin vastoin käskee suvaitsemaan sen. Miksi moinen eriarvoisuus kaapujen värin kohdalla?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Kuka nainen pitää henkisesti tasa-arvoisena ja ylpeänä yllään koko vartalon ja kasvot peittävää säkkiä? Kyseessä on kiistatta naista alistava asuste, mutta siitä huolimatta tämä päivänselvä fakta halutaan meillä ohittaa.

On halua lailla säädellä jopa pörssiyhtiöiden sukupuolikiintiöitä, mutta meillä ei ole halua kieltää miehisen kulttuurin selkeää naista alistavaa symbolia burkhkaa.

Monet suvaitsevaiset pettävät itseään naisen oikeudella pitää vapaaehtoisesti päällään mitä haluaa. Joskus lainsäädännöllä pitää edesauttaa tasa-arvoa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kuuluuko Suomen tasavallan presidentin valtaoikeuksiin ihmisten vaatetuksesta päättäminen ?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Ei. Mutta arvojohtajuuteen se kuuluu jota pressalta suomalaiset toivovat: avaa suunsa kipeistä asioista ja kirittää eduskuntaa toimimaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Sodasta ja rauhasta tasavallan presidentti päättää eduskunnan suostumuksella, joten edes armeijan harmaisiin pukeutuminen ja niistä riisuuntuminen eivät ole pelkästään hänen päätettävissään.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Muutama sana Irakista, Afganistanista ja Somaliasta, siis islamilaisista
maista tulleiden maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kotoutumisesta.

Jo vuonna 2010 Angela Merkel totesi: "Monikulttuurinen Saksa on epäonnistunut."

Huhtikuussa 2017 Saksan valtionvarainminsteri Wolfgang Schäuble jyrähti ja
osoitti sanansa erityisesti islamilaisista maista tulleille turvapaikanhaki-
joille:" Jos ei halua integroitua ja kotoutua Saksaan tai muihin EU-maihin
arvomaailmaan - niin pitää hakeutua sellaisiin maihin, jotka vastaavat omia
arvoja jne. jotakuinkin sanasta sanaan... ( mm. Yle 14.4.2017 ).

Ruotsissa on viime vuonna 2017 annettu noin 300 muslimimiehelle oikeus ottaa
3-4 vaimoa jne. Tällainen vastaantulo, jotta kotoutumisen ongelmissa painiva
Ruotsi olisi "humaani" ja unohtaisi itsensä, kulttuurinsa ja omat lakinsa !?
Pilleri krapulaan...?

Briteissä "toimii" poliitikkojen hyväksynnällä sharia-laki, noin 20 - 30
toimipisteen verkostona "ratkaisemassa mm. perheeen sisäisiä kiistoja ym."

Herää vain kysymys - mihin kaikkeen Suomen poliittinen eliitti mahdollisesti
suostuu tai taipuu jo lähtökohtaisesti köntsät housussa, jos tämä äänekäs ja
oikeuksiaan peräävä vähemmistö alkaa vaatia erivapauksia kantaväestön ohi ?

Ottavatko Suomen Vihreät, Demarit, Vasemmisto ym. vaatimukset nöyrästi vastaan
ja pitävät niitä oikeutettuina, koska kaikki vastainenhan olisi rasistista ?

Ja lopuksi, en ole tarvinnut näiden aatosten luomiseen Persuja. Selaamalla
ja katselemalla muualla Euroopassa ilmestyvää mediaa, asia tuli selväksi jo
20 vuotta sitten. Nykymeno niin Ruotsissa kuin Suomessa vain vahvistaa kuvaa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Onko burkaan pukeutuminen eduksi maahanmuuttajien integroitumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan? Vai onko sitä edes syytä tavoitella?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kirjoita tavoitteluista oma blogiavaus. Tässä puhutaan kiellon tarpeesta ja tarpeettomuudesta.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on pointtini, ja meillä huomiota herättävän pukeutumisen perinne tai siitä luopuminen nähdäkseni vaikuttaa osaltaan siihen asiaaan (vrt. Atatürkin vaikutus turkkilaiseen islamilaiseen kulttuuriin, pukeutuminen mukaan lukien, ja heidän yhteiskuntansa maallistumiseen).

Puhuminen kiellon tarpeesta ja tarpeettomuudesta esittämättä perusteluja kannanotolle on tyhjänpäiväistä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #51

Alustajan lähtökohta on, että suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu vaatekappaleiden kieltäminen. Siitä tässä ketjussa on kyse. Sellaiseen kulttuuriin integroituminen voisi edistää vapautta.

Monet ovat epäilemättä eri mieltä. Varmaan autoritaarisimmat haluaisivat univormut kouluihinkin. Se olisi kulttuurin muuttamista. Jos olisin ironikko, sanoisin että tasa-arvon ei pidä olla tasapäisyytä.

Käyttäjän TimoHietanen kuva
Timo Hietanen

Tuore uutinen Ruotsista, Expressenistä. Muslimien osuus väestöstä
vuoteen 2050 mennessä 11 % - jos maahanmuutto nolla. Muuten ennuste
2050 mennessä, Ruotsin väestöstä noin kolmannes ! on muslimeja.
Kyseisessä artikkelissa käsitellään myös muuta Eurooppaa islami-
saation ilmiöstä.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Kysymys blogistille:

Millaisissa tapauksissa sinusta jokin uskonnollinen tapa voidaan kieltää?

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala

"jokin uskonnollinen tapa voidaan kieltää?"

Burkhan käyttö ei liity uskontoon mitenkään. Sen käyttöä alettiin vaatia joissakin piireissä vasta muutama kymmenen vuotta sitten..

Mika Sarivaara-Satta

Burkha loukkaa minun oikeuttani avoimeen yhteiskuntaan.

Pentti Tietäväinen

"Kysehän ei ole huutoäänestyksestä. Mikään "yleinen mielipide", "nuo muutkin" ei ole minkäään sortin argumentti minkään puolesta tai mitään vastaan"

Eli asiat pitää aina oppia kantapään kautta, eikä muualla ymmärretä mitään. Tuolla logiikalla oltaisiin vielä keräilemässä kookospähkinöitä viidakossa..

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Olen blogistin kanssa pitkälti samaa mieltä, joskaan asia ei ole yksinkertainen ja vastakkaisen mielipiteen voi perustella vakuttavilla argumenteilla myöskin.
Vapaassa yhteiskunnassa pitäisi olla oikeus kantaa bandisosin liiviä siinä kuin uskonnollisia asusteitakin. Molempien kieltoon löytyy helposti perusteltavia näkemyksiä joita en osaa kumota mutta pidän tässä asiassa vapautta toistaiseksi tärkeämpänä arvona.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset