Kitinää Näläkämaasta ..mitäpä se hyvejää..

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja ministeriaudin houkutus

  • Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila ja ministeriaudin houkutus

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan (sin) toiminta joulukuussa hyväksytyn lähinnä työttömyydestä rankaisemiseen tähtäävän ns. aktiivimallin osalta on ollut hämmästyttävän ylimielistä. Toki mahdollinen selitys on myös se, ettei hän vain osaa asiaansa ja kykene selittämään, mitä hallitus onkaan tekemässä, mutta oli kuinka tahansa, ei tällainen toiminta ole millään tavalla soveliasta demokraattiselle sivistysvaltiolle.

Hallituksemme on juuri runnonut läpi lain, jonka vaikutukset koskevat välittömästi satoja tuhansia suomalaisia sekä välillisesti valtavasti suurempaa joukkoa. Laki on herättänyt myös poikkeuksellisen kovaa vastustusta ja sen kumoamiseksi tehty kansalaisaloite on reilussa kahdessa viikossa jo yli 116 000 allekirjoitusta. Tästä huolimatta sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila on vain todennut, että "Julkisuuden kautta en käy keskustelua". Tämä viittaa sangen korkeaan kraniaaliureakonsentraation, sillä hän ei vaivautunut edes eduskuntaan paikalle, kun lakia aikanaan käsiteltiin. Savusaunan odottelu ja siitä twiittailu kun oli tärkeämpää puuhaa. Vaikka savusauna onkin erinomainen tekosyy melkein mille vain, niin tällä tasolla soisi ihmiseltä löytyvän edes vähän ryhtiä seisoa tekemistensä takana. Tai jos sitten jos on käynyt niin, että tajuaa kuuluvansa puolueeseen vailla tulevaisuutta (sin), pitäisi olla sen verran ryhtiä ja itsekunnioitusta, että voisi sanoa Kokoomuksen ja Keskustan kansankyykytystriumviraattiin kuulumisen riittävän. Mutta ei. Ministeriaudin penkit ovat kovin kovin pehmeät ja houkuttelevat.

Toki myös hallituskumppanit osaavat homman. Joulukuussa oppositio puhui Eduskunnassa lähinnä itselleen, kun hallituspuolueiden edustajat katsoivat parhaaksi pysyä poissa tieltä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Mitäpä sitä keskustelemaan, kun asiasta on jo päätetty? Kun esitys sitten hyväksyttiin, alkoi selittely ja venkoilu. Selväksi on ainakin käynyt se, ettei aktiivimallia ainakaan järkisyillä perustella. Joko osattomuuttaan tai tahallisesti kansaa sumuttaakseenä yhteistyöpuolueen (kesk) Mika Lintilä ja Kokoomuksen Kai Mykkänen menivät viime viikon torstaina puhumaan pehmoisia ja väittämään, että aktiivimallissa talkootyöt tai työttömän aktiivisuus voisivat estää sanktiot eli työttömyydestä rankaisemisen.  Näin ei ole, mutta ilmeisetikin aktiivimallia voidaankin puolustaa lähinnä valheilla, vähättelyllä, työttömien ja heidän tukijoidensa syyllistämisellä sekä viittaamalla Tanskan malliin, jonka kanssa järjestelmällämme ei ole mitään tekemistä. 

On surullista, että maamme demokratian tila on tämä. Päätökset runnotaan läpi niistä tosiasiallisesti keskustelematta ja tosiasioista piittaamatta. Prosessin aikana ja sen jälkeen vastuuministeri voi vain vaieta ja kieltäytyä keskustelemasta asiasta, joka koskee valtavaa joukkoa suomalaisia. Sininen tulevaisuus on tyystin taantunut poliittisten elävien ruumiiden konklaaviksi, jonka tehtävä on vain ja ainoastaan tukea Kokoomuksen ja Keskustan politiikkaa. Tämä kertoo olennaisesti siitä, millaista demokratiaa pääministeri Sipilän hallitus kannattaa ja siitä kuinka kunniattomia myötäilijöitä Sinisen tulevaisuuden edustajat ovat. Jos et ole jo osaasi tehnyt, niin nyt on jokaisen syytä lisätä painetta - käykää allekirjoittamassa kansalaisaloite aktiivimallin kumoamiseksi ja olkaa siten mukana tässä maamme mittakaavassa poikkeuksellisessa vastareaktiossa. 

 

 

 

 

 

 

 

Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com


Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä Kitinää Näläkämaasta FB-sivustani. 

 

Poliitikko-profiilini naamakirjasta löytyy myös nimelläni Veli-Pekka Leivo - siellä käsittelen enemmän, mutten ainoastaan Kajaanin ja Kainuun asioita sekä turvallisuuspolitiikkaa. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Toivottavasti Sininen tulevaisuus uppoaa ja nopeasti. Pettureiden puolue.

Soini onnistui houkuttelemaan Perussuomalaisten kannattajiksi demareihin pettyneet äänestäjät ja petti ne. On vertaansa vailla oleva opportunisti.

Tällä menolla SDP saa sellaisia kannattajia liikkuvista äänestäjistä, jotka äänestävät sen takia puoluetta, koska haluavat kepitykselle vaihtoehdon.

Käyttäjän vpleivo kuva
Veli-Pekka Leivo

Ei niillä ole mitään tulevaisuutta. Onneksi.

Käyttäjän Setarkos kuva
Sakari Vainikka

Ministeriaudi: neljä nollaa keulassa ja yksi takapenkillä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Soini ns kansanmiehenä ei anna kansan kommentoida kirjoituksiaan ja vaatii sitten muita kertomaan mielipiteensä omalla nimellä ja nuunalla. Siinä on oikea kaksinaismoralismin ruumiillistuma.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Aktiivimalli on narulla työntämistä.

Pitäisi puuttua työttömyyden juurisyihin mm. palkkaamista helpottamalla ja sosiaaliturvareformilla.

Tulee olemaan hauskaa saada aktiivimallin ensimmäiset tulokset, jolloin havaitaan ettei mitään vaikutusta ole ollut, ainoastaan rahaa ja norttia on kulunut.

Suurin palvelus, minkä hallitus voisi maalleen tehdä olisi erota. Paljoilta ongelmilta vältyttäisiin ja rahaa säästyisi.

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

"Toki mahdollinen selitys on myös se, ettei hän vain osaa asiaansa ja kykene selittämään, mitä hallitus onkaan tekemässä,"

Mattila on todella tyypillinen esimerkki Peterin periaatteesta, tosin hän joutui tehtäväänsä puolivahingossa edellisen ministerin erottua.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ei ole muuten tullut selvyyttä miksi ylipäänsä nyt esitetään vastuullisena ministerinä aktiivimallin toteuttamisessa juuri Mattilaa, sillä päivitetyn hallitusohjelman mukaan vastuuministeri Kärkihanke 2:ssa on työministeri Lindström, jolle luontevasti hanke kuuluukin. Kysyin asiaa itse Lindströmiltä milloin vastuu Kärkihanke 2:ssa on siirretty tosiim käsiin kuten hänkin esitti. Tosin ei kertonut kuka on vastuullinen. Itse en usko, että ministeri Mattila on tosiasiallinen vastuuministeri vaan olisiko kesällä hallituskuperkeikan yhteydessä sovittu jotain, josta ei ole kerrottu? Vastuita kärkihankkeissa onkin siirrelty kokoomukselle ja keskustalle enenevässä määrin?

http://vnk.fi/documents/10184/321857/Toimintasuunn...
(sivulla 22 todettuna vastuuministeri Lindström)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset