Alkoholilainsäädännössä mättää muutkin kuin prosentit
Eduskunta käsittelee syksyn aikana alkoholilain uudistuspakettia, joka on aitosuomalaiseen tapaan johtanut keskusteluun epäolennaisuuksista ja lopputulos näyttää jo tässä vaiheessa vesitetylle kompromissille. En itse ole ryhmäkurin ystävä, mutta on suorastaan hupaisaa kuinka alkoholilain siirtäminen tälle vuosituhannelle on omantunnonkysymys Keskustalle, mutta sitä eivät ole olleet koulutukseen, vähäosaisten toimeentuloon ja lapsiin kohdistuneet yhteiskunnallista eriarvoisuutta pahentavat leikkaukset.
Uudistuksessa on useita järkeviäkin puolia, mutta järkevän alkoholipolitiikan tulisi keskittyä yksinkertaisesti siihen, että yhteiskunnan kärsimiä haittoja minimoidaan keinoilla, jotka haittaavat vähiten suomalaisten enemmistöä, jolle alkoholi ei ole ongelma. Nykytilanteen – ja myös uudistuksen jälkeisen todellisuuden eräs perusongelmista on se, että säätely kannustaa toimimaan tavoilla, jotka ovat säätelyn tavoitteiden vastaisia.
Kaikista säätelykeinoista tehokkain on verotus ja alkoholin aiheuttamien yhteiskunnallisten haittojen takia erityiskohtelu on perusteltua hyvinvointivaltiossa, jossa veronmaksajat kustantavat terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kaikille. Sen sijaan hakoteillä tuntuu olevan ymmärrys siitä, mistä verotuksessa on kyse. Verotus kannustaa toimimaan tietyllä tavalla tai kääntäen, rankaisee tietystä toiminnasta. Suomalainen alkoholiverotus kannustaa juomaan kotona bulkkialkoholia sekä maksimoimaan ulkomaantuonnin määrän. Se aiheuttaa ja pahentaa sekä alkoholihaittoja että suomalaiseen alkoholikulttuuriin kuuluvia valitettavia piirteitä, minkä ohella veropolitiikka on julkisen ja yksityisen talouden kannalta haitallista. Vaikka päättäjät ja niin sanotut asiantuntijat ovat ministeritasoa myöten toista väittäneet, viimeisten vuosien linjaukset ovat juurikin lisänneet sekä kotona juomista että tuontia. Viina maistuu lähes entiseen tapaan, mutta verotulot ja kotimaan työllisyys laskevat. Nyt pientä helpotusta on tuomassa Viron tiukkeneva verotus, johon tosin Latviassa on jo vastattu lisäämällä tarjontaa.
Verotusta tulisi uudistaa niin, että se suosisi ravintolakulutusta. Se ohjaisi alkoholin käyttöä monellakin tavalla terveempään suuntaan ja toisi positiivisia työllisyysvaikutuksia. Maltillinen hintataso parantaisi osaltaan myös maamme kilpailukykyä matkailumarkkinoilla. Lisäksi myydyn alkoholin osalta verotus tulisi kohdentaa haitta-aineeseen eli etanoliin sen määrän suhteessa vahvuuden huomioiden väkevien osalta ilman monimutkaista eri juomatyyppejä eri tavalla kohtelevaa nykyjärjestelmää. Etanoliveron ohella pitäisi tarkistella myös arvonlisäveroa, sillä nykyinen korkea arvonlisäverokanta suosii teollista bulkkialkoholia. Pientuottajat tekevät arvokasta työtä paremman juomakulttuurin hyväksi ja pientuotantoa sekä ravintolakulutusta suosiva verotus olisivat myös järkevää työllisyyspolitiikkaa.
Valitettavasti näyttää sille, että olemme jälleen menettämässä mahdollisuuden lainsäädännön merkittävään järkevöittämiseen.
”Verotusta tulisi uudistaa niin, että se suosisi ravintolakulutusta. Se ohjaisi alkoholin käyttöä monellakin tavalla terveempään suuntaan ja toisi positiivisia työllisyysvaikutuksia.”
Maalla, ainakin Päijät-Hämeessä on jokaisessa kylässä ”kylätalo”, jossa nykyisin latvialainen alkoholi virtaa vapaasti ja edullisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Latvialaisen viinan kultakausi on vasta tulossa…
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan Suomessa mitään muuta lakia kuin alkoholilaki, jolla kansaa on kyykytetty ja nöyryytetty kuin vierasta sikaa.
Mies kelpasi sotaan kuolemaan, mutta viinaa niille ei voitu myydä.
Se piti ostaa pimeästi ihmisarvoa ja sotilaskunniaa loukaten. Upseereille myytiin ja moni heistä oli juovuksissa aamusta iltaan rintamalla.
Ei ihme, että SKDL sai murskavoiton sodan jälkeen.
Kepu jätti alkoholijuomat valtion hoteihin ja antoi maaseudun palvelujen/elinkeinojen kuolla. Sikamainen temppu.
Kepu ei ole todellakaan maaseudun asukkaiden puolue.
Ilmoita asiaton viesti
Holhouksella tämän maan väki opetettiin juomaan. Ennen kieltolakia olimme Euroopan raittiimpien kansojen joukossa. Sukupolvien kautta on kasvattamalla kasvatettu kanssa, jolla on monilta osin epäterve suhde alkoholiin.
Onneksi nuoriso sentään osaa paremmin, mutta heidän aikanaan hyysääminen onkin lientynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Hiukan outoa, että Ruotsissa ei juurikaan ole kovin suurta yhteiskunnallista keskustelua alkoholipolitiikasta, vaikka se on astetta tiukempaa kuin Suomessa. Ruokakaupoissa saa myydä vain keppanaa laimeampaa folköliä, Systembolagetit ovat harvassa ja väkevien hinnat korkeammat kuin Suomessa. Rattijuopumusrajakin on vain 0,2 promillea.
Silti ruotsalaiset tuntuvat hyväksyvän tilanteen nurisematta, vaikka heidän ”Viro” eli Tanska on esimerkkinä toisenlaisesta lähestymistavasta sillan päässä, toisin kuin Tallinna Suomelle.
Ilmoita asiaton viesti
#3
Ruotsissa ei ole homogeeninen kansa. Ruotsin muslimit eivät halua edes keskustella alkoholista.
Ilmoita asiaton viesti
Jos siirtyy Ruotsissa kaupunkialueilta hieman syrjään, on päivittäistavarakaupoissa myynnissä laaja valikoima esansseja viinan maustamiseksi. Löytyy konjakki-, viski- ja giniesansseja. Perinteisistä snapsimausteista nyt puhumattakaa. Hakeekohan Svenne sieltä kaukana olevasta Systembolagetistä pullon kallista Renat brännviniä ja maustelee sitä harrastuksenaan. Vai olisikohan Ruotsissa muutakin tilastoimatonta kulutusta, kuin Tanskan tuonti ja etäostaminen?
Mitäpä sitä nurisemaan, kun pannu porisee navetassa ja hinta on kohdillaan… Kaupunkilaisten nurinaa saattaa vähentää vuorostaan se, että viinit ovat 20% halvemmat kuin Suomessa ja valikoima tuplasti laajempi. Väkevistä viineihin siirtymisessä taitavat naapurit olla kymmenisen vuotta meitä edellä.
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsin ja Suomen alkoholikulttuurit ovat kaukana toisistaan, mutta se että jossain holhotaan ja porukka sietää sen hyvin, ei ole argumentti holhouksen puolesta tai sitä vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Alkoholismi aiheuttaa Suomessakin yhä kasvavia kustannuksia yhteiskunnalle ja surkeutta alkoholistin läheisille. Eivät suurkuluttajat tarvitse terveydenhoitoa ja katkaisuja. Jokaisessa länsimaassa kymmenkunta prosenttia aikuisväestöstä on alkoholisteja.
Ruotsi on ollut pohjoismainen edelläkävijä alkoholismin hoidossa joa 1970-luvulta. Siellä alkoholismi käsitetään alkuperäisenä sairautena ja sen hoitomuodot ovat erilaiset kuin esimerkiksi Suomessa. Ruotsisssa päästään eräissä hoitomuodoissa jopa yli 90%:n hoitotulokseen, siis raittiuteen. Suomessa Järvenpään sosiaalisairaalan hoitotulos on 0-2%. Alkoholistit käyvät toistuvasti erilaisilla katkaisuasemilla kuntoutumassa diatsepamin voimalla 3-5 vuorokautta, ja ovat taas valmiita jatkamaan juomistaan. Olisi myös syytä ymmärtää, että ns. spurgut eivät suinkaan ole se ongelmaryhmä, vaan aivan tavalliset työssäkäyvät ihmiset, jotka sairastavat alkoholismia.
Suomessa määrätään suuria määriä opiaatteja (diatsepam) ”raittiuden tukemiseen”, josta seuraa välittömästi sekakäyttöongelma. Myös mielialalääkkeet ovat yleisiä suomalaisessa hoitomuodossa. Takaan, että jos viikon ryyppää, niin lopettamisen jälkeen on varmasti krapulan lisäksi masennus, joka kuitenkin paranee krapulan häipymisen myötä. Suomessa alkoholisteja ”hoitavat” henkilöt ovat päihde- ja mielenterveysalan ihmisiä, vaikka alkoholismia ei voida mielenterveystyön metodeilla hoitaa, sen osoittavat Suomen hoitotulokset.
Ilmoita asiaton viesti
Muuten asiaa, mtuta diatsepam ei ole opiaatti. Sekakäyttö ja bentsoriippuvuus ovat oikeita ongelmia tässä maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Eri kulttuuri, eri konteksti. Se että asia on jollain tavalla jossain joskus ollut, ei ole argumentti minkään asiantilan puolesta tai vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mihin tämä kommentti viittaa?
Ilmoita asiaton viesti