Piispainkokousten valta estää ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden toteutumista
Kuntavaalit ovat myös arvovaalit ja vaikka monet arvokysymykset ovat sellaisia, ettei niihin liittyviä käytännön ongelmia ratkoja kuntatasolla, on niihin vastaaminen olennaista. Olisi typerää sivuuttaa arvokysymykset sillä perusteella, ettei ongelmia voi paikallistasolla ratkoa. Politiikka on pitkälle juurikin arvojen toteuttamista käytännnössä.
Minulta on nyt vaalien alla kysytty parikin kertaa, että mitä mieltä olen siitä, että Kainuussa kirkot eivät vihki homopareja. Itselleni kysymykseen vastaaminen on helppoa. Jos maailma olisi täydellinen ja valmis, niin aviojärjestelyt olisivat sopimusoikeuden piirissä olevien vapaiden täysi-ikäisten ja -valtaisten ihmisten suhteita, joissa valtion tehtävä olisi turvata osapuolten oikeudet riitatilanteissa ja turvata lasten oikeudet aina ja kaikkialla. Valtion tehtävä ei olisi myöskään määritellä sitä, että mitä järjestelyä uskonnollisen yhteisön pitää siunata. Ihmisoikeidet kuuluvat kaikille, mutta niihin kuuluu myös uskonnonvapaus. Jos samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen ei oppiin sovi, ei siihen tule pakottaakaan ketään.
Kainuuussa tilanne on se, että seurakunnat toimivat piispainkokouksen ohjeen mukaan eli samaa sukupuolta olevia pareja ei vihitä kirkossa. Joissain seurakunnissa järjestetään rukoushetkiä. Tällainen linjaus -tai mikä tahansa muu sotii mielestäni pappien uskonnonvapautta vastaan ja on väärä. Jokaisen papin pitäisi saada päättää omantuntonsa mukaan, tahtooko vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja vai ei. Kyse on vakaumuksellisesta asiasta. Valtiokirkon toimielimen ei myöskään mielestäni tule tällä tavalla ottaa kantaa asiasta, joka on täysin laillinen. Sen ei pitäisi myöskään pakottaa ainuttakaan pappia vihkimään samaa sukupuolta olevia… mutta näinhän se meneekin – siihen suuntaan pakkoa ei ole.
Valtiokirkosta emme ole toistaiseksi pääsemässä eroon, mutta piispainkokoukset voisivat hyväksyä sen, että nämä asiat olisivat pappien itsensä päätettävissä, tai ainakin seurakuntatasolla.
Pappi on seurakunnan työntekijä ja joutuu noudattamaan työnantajansa asettamia sääntöjä. On myös hyvin ongelmallista, jos saman kirkon sisällä on eri sääntöjä.
Näistä syistä olisi parempi, että siirrytään maallikkopappeihin, jotka tienaavat leipänsä muissa töissä eikä heidän tarvitse kumarrella ketään maallista nokkamiestä määräysten tai rangaistuksen pelon takia.
Itse en kannata mitään sateenkaariliittojen solmimista kirkoissa. Sellainen ei ole kuulunut uskontomme piiriin. Syykin on selvä. Muita kuin miehen ja naisen liittoja ei pidetä avioliittoina. Ne ovat jotain muita parisuhteita, joiden pohja on seksuaalinen poikkeavuus, joka ei tuota lapsia vaan palvelee vain poikkeavaa seksuaalista halua.
Mutta tästä aiheesta on väännetty vuosia. Eivätkä sateenkaariavioliittojen puoltajat mieltään muuta eivätkä kaltaiseni myöskään. On mahdollistettava molemmat käytännöt.
Papin vapaus leipäpappeudesta antaisi papille omantunnon vapauden vihkiä tai olla vihkimättä. Kirkossa heidät tullaan ajamaan yhteen ruotuun ajan mittaan. Ja se ei vahvista kirkkoa vaan hajottaa sitä edelleen.
Kirkosta pako jatkuu. Ehkä se jatkuisi joka tapauksessa. Kirkon maallistuminen vie sen raiteille, joiden päässä sitä ei enää tarvita. Tämä on paradoksi. Mitä useampaa yritetään miellyttää, sitä vähemmän on kannatusta.
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan pappi voi erota kirkostaan ja perustaa uuden. Niinhän Lutherkin teki. Luulen kyllä, että jos uskon puhdistaja eläisi omana aikanamme, hänen pitäisi naulata teesinsä Turun tuomiokirkon oveen.
Ilmoita asiaton viesti