Hiljaiseksi hakattu Suomi-neito
Lukaisin eilen Husein Muhammedin erinomaisen kirjoituksen Mihin katosivat sodanvastustajat? Samaa olen itsekin miettinyt, sillä muistan itsekin hyvin vuoden 2003. Osallistuin tuolloin ensimmäistä kertaa poliittiseen mielenosoitukseen, kun Oulussa marssin Irakin sotaa vastaan. Vaikka viheliäinen diktaattori saatiin pois vallasta, oli sodan hinta hirveä ja sitä maksetaan edelleen. Näin jälkikäteenkin katsoen jokin muu kuin sotilaallinen ratkaisu olisi ollut toivottavampi, vaikka Saddam Husseinista oli jo aika päästä eroon.
Mutta kun Venäjä hyökkää, rauhanliike vaikenee, tai korkeintaa mumisee lehtien palstoilla. Kansanjoukkoja ei nähdä kaduilla, eikä Venäjää vastaan marssita. Ollaan hiljaa.
Husein Muhammed kirjoittaa , että
”Haluaisin uskoa, että kyse on ollut vilpittömästi sodanvastustamisesta
eikä muusta. Herää kuitenkin vahva epäilys, että kyse voi olla
ennemminkin eurooppalaisten USA-vastaisuudesta kuin itse sodan
vastustamisesta”
Uskon, että tämä pitää merkittäviltä osin paikkansa. Varsinkin Venäjää avoimesti tukevien osalta tämä on ilmeisen totta. Verkkomedian ja Johan Bäckmanin kaltaiset toimijat, joita allekirjoittanut alkoi kutsua putinoideiksi Krimille ilmestyneiden tuntemattomien vihreiden miesten myötä, ovat avoimen länsi- ja USA-vastaisia. Heille oikea ja väärä määräytyy sen mukaan, kuka toimii.
Kriittisyys Yhdysvaltoja kohtaan ja jopa USA-vastaisuus eivät ole – monilta osin aivan ymmärrettävästi – mitään pieniä seikkoja myöskään tervejärkisten eurooppalaisten joukossa. Merkittävä osa tilanteesta selittyy mielestäni sillä, että Yhdysvaltoja halutaan vastustaa ja se halutaan näyttää – heiltä vaaditaan sitä, mitä ns. länsimaisilta demokratioilta toivotaan (usein aivan turhaan)… ja Venäjä – no se nyt on Venäjä. Ei Kremlin valtiailta odoteta edes sitä, että yrittäisivät teeskennellä. Venäjä ei ole yksi meistä, vaan jotain muuta. Relativismin taakse on helppo paeta.
Mutta on myös kolmas tekijä, jonka tuntee erityisen vahvasti täällä Suomessa.
Kremliä pelätään. Venäjää ei kritisoida, koska pelätään sen reaktioita. Suomi-neito käyttäytyy kuin hiljaiseksi hakattu pikkurouva. Turpaan voi tulla poikkipuolisesta sanastakin, joten parempi on kun vältetään huomiota. Kaksi sotaa ja vuosikymmenien suomettuminen uhkauksineen ja sittemmin kiihtynyt retoriikka ovat opettaneet meidät nöyriksi. Jos jotain ikävää tapahtuu ja asiasta pitää puhua, mairitellaan samalla. Kun Venäjällä tapahtui vuonna 2012 vaalifarssi, tämä asenne kiteytyi hyvin presidenttimme toteamukseen: ”Vaaleissa otettiin kaksi askelta eteenpäin ja vain yksi taaksepäin”. Kun EU-linjausten myötä tapaamisia idän johtajien kanssa on peruttu, vastuuta pakoillaan Brysselin helmoihin ja toivotaan, ettei karhu mulkaise pahasti.
Venäjän nykyjohto näyttää ottaneen keisari Galigulan toteamuksen oderint dum metuant – vihatkoon kunhan pelkäävät. Kremliä pelätään, sitä ei kunnioiteta. Jos sitä ei pelätä, sitä halveksitaan. Suhde ei ole koskaan tasa-arvoinen. Kun katsoo kuinka maa toimii ja kuinka siihen suhtaudutaan, tilanne muistuttaa lähiötä terrorisoivan rikollisjengin kanssa elämistä: voit mielistellä ja olla nöyrä, jolloin saatat hyötyä. Jos olet vahva ja varustautunut, olet uhka ja oletusarvoisesti vihollinen, vaikka liikeasioista voidaankin keskustella. Parasta on kuitenkin pysyä poissa tieltä, olla katsomatta silmiin ja jos sinulla on jotain, mitä roskajoukko haluaa, luovu siitä vikisemättä. Nöyryydestä saatetaan palkita.
Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Jos liikutaan pelkästään pohdiskelujen tasolla ja mietitään mitä jokin on, on ihan hyvä välttää putkikatsetta.
Itse en vastusta sotaa, vaan uskon, että tilanteeseen kuin tilanteeseen on ratkaisunsa ja joskus se ratkaisu on sota. Muun väittäminen on vaihtoehtojen rajausta ja johtaa väistämättä (itse)petokseen. Tunnustuksellisuuden kanssa pelatessa se usein menee niin, että jossain vaiheessa joutuu valehtelemaan ja kunnolla. Marssiminen ilman aseita on narsistinen performanssi.
USA valehteli, että pääsi ajamaan Husseinin alas. Henkilökohtaisesti, jos USA olisi vain ilmoittanut, että nyt lähti diktaattorilta henki. Olisin itse hyväksynyt sen ennemmin kuin joukkotuhoasehorinat. Se on arvovalinta. Haluan elää maailmassa, jossa kaikki on nähtävillä ja jossa valehtelijoille ja teeskentelijöille ei anneta mitään arvoa tai osaa.
Se mikä rasittaa, on epäjohdonmukaisuus. Oma ja muiden. Venäjää kohtaan löytyy kritiikkiä, vastusta ja jopa vihaa sukupolvien ajan. Ei sitä tarvitse enää erikseen maalata kankaalle. Ei kenellekään pitäisi olla mitenkään epäselvää, missä kohtaa maailmaa olemme. Mitä tahansa Venäjältä tulee, voimme olla samaa mieltä, että se on sitä itseään.
Mutta USA hallitsee suvereenisti kaikkea. Se saa määrätä totuuden, toimia tuomarina ja valamiehistönä. Emme me puhu täällä venäjää ”toisena kotimaisena”. Eivät meidän viihdetrendimme ja ideologiamme tule Venäjältä. Pelkästään sen asian huomaaminen jo johtaa siihen ajatukseen, että me emme missään tapauksessa ole tasapainossa tiedossamme ja ymmärryksessämme.
Mutta ei meitä Kreml määrää. Ei sillä ole mitään valtaa. Washingtonilla taas on astetta enemmän.
Sanovat, että sodan ensimmäinen uhri on totuus. Pyrkimys totuuteen ei ole kovin suosittua. Siitä voi vetää johtopäätöksensä.
Ilmoita asiaton viesti
Selvähän se on, ettei USA mikään hyvän ja oikean mallimaa ole. Eikä maan laajaa vaikutusvaltaakaa voi kiistää. Monelta osin se vain kumpuaa hyvin erilaiselta perustalta.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on se erilainen perusta ? Valta ja raha on molempien arvoissa ensimmäisenä.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti ihmiset ovat kyllästyneet koko maailmoja syleilevään sosialismiin, joka ei ole ihmiskasvoista.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt menee vähän ainakin allekirjoittaneelta huti. Mitä tarkoitat?
Ilmoita asiaton viesti
Itse tunnen enemmän samankaltaisuutta pohjois-amerikkalaisen kulttuurin kanssa ja haluan myös toimia poliittisesti enemmän samalla tavoin kuin Yhdysvalloissa toimitaan kuin miten Venäjällä toimitaan. Tämä silti vaikkei Yhdysvallat millään muotoa ideaali olekaan, ei lähellekään.
Uskon että tämä sama pätee myös suureen osaan Eurooppaa ja erityisesti Suomea. Me mieluummin olemme länsimaisia kuin venäläisiä.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että hyväksyisimme Yhdysvaltojen harjoittamia toimia globaalisti, vaikka ne hyväksytympiä olisivatkin.
Henkilökohtaisesti ajattelen että on kaksi leiriä, jotka kumpikin omalla tavallaan pyrkivät rauhalliseen yhteiseloon samalla tavalla ajattelevien kanssa ja voivat pitkällä aikavälillä tuoda maailmanrauhan: Markkinatalouteen ja henkilökohtaisiin vapauksiin (enemmän tai vähemmän) nojaava länsimainen malli sekä sosialistinen, kollektivistinen malli (vaikka Venäjä ei siitä olekaan tyyppiesimerkki).
Minulle ei ole mikään häpeä tunnustaa että kannatan sekä markkinataloutta että henkilökohtaista vapautta, joten kannatan siten myös ”amerikkalaista elämäntapaa” tiettyyn pisteeseen asti.
Pitkä puhe mutta summa summarum tuosta helposti vetää sen johtopäätöksen että minä esimerkiksi nielen kaiken USA:n propagandan ruotoineen ja hyväksyn niiden toiminnan täysin. Näin ei kuitenkaan todellakaan ole. Nyt on vain ajankohtaista estää Venäjän toimet eikä USA:n aiemmista toimista kitiseminen muuta tilannetta mihinkään.
Ilmoita asiaton viesti
”Minulle ei ole mikään häpeä tunnustaa että kannatan sekä markkinataloutta että henkilökohtaista vapautta, joten kannatan siten myös ”amerikkalaista elämäntapaa” tiettyyn pisteeseen asti.”
Snowden lienee erimieltä näitä asioista, koskien amerikkalaista vapautta.
Ilmoita asiaton viesti