Venäjä: todellisuuden tuolla puolen

Meno itänaapurissa käy koko ajan hurjemmaksi. Viime perjantaina työmatkalla ollut suomalainen asianajaja teljettiin putkaan Moskovan lentokentällä ja vaikuttaa sille, että syynä oli se, ettei Venäjällä siedetä vääränlaisia näkemyksiä historiasta. Aeroflotin koneeseen paluupostiin laitettu mies joutui vielä loppuhuipennuksena pakenemaan Helsinki-Vantaalla koneesta ilman passiaan. Mitä ilmeisimmin naapurimaamme on päättänyt palata opillisesti oikeaoppisen historiakäsityksen varmistamisessa neuvostomalliseen totalitarismiin.

Aiemmin tapahtui kummia pohjoisella merialueella. Syyskun 19. päivä venäläiset rannikkovartioston aseistetut joukot ottivat haltuunsa Green Peacen laivan ja vangitsivat joukon aktivisteja. Nyt Murmanskissa on jaettu tutkintaoikeusratkaisuja ja suomalaista syytetään merirosvouksesta. Tuomio voi olla jopa 15 vuotta. Ratkaisu on absurdi ja vaikkei se välttämättä johdakaan tuomioon, on signaali selvä. Tällainen toiminta tullaan tukahduttamaan kovin ottein.

Ihan oikeasti. Keheitys on äärimmäisen huolestuttavaa.

Kuinka sokea pitää olla, että kuvittelee, ettei Venäjän viime aikojen tapahtumissa ole kyse entistä totalitaristisemman yhteiskunnan rakentamisesta? Kyse ei ole mistään erityisryhmien tilanteesta, vaan koko Venäjän yhteiskuntaa viedään kiihtyvällä tahdilla kohti totalitarismia. Jo nyt olemme nähneet, kuinka vaalit hoidetaan äärimmäisen kyseenalaisella tavalla ja tiedotusvälineitä kontrolloidaan entistä tiukemmin. Virallisia totuuksia akateemisista kysymyksistä ylläpidetään lain voimalla. Hallinnon vastaisia taitelijoita vastaan suunnataan toimia toistuvasti, kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia kavennetaan ja vähemmistöjen oikeuksia vastaan hyökätään. Se on nyky-Venäjän todellisuus ja jos muisti ulottuu viime aikoja kauemmas, voi nähdä kuinka suunta on koko ajan huonompaa kohti.

Mutta mitäs se meille kuuluu. Ei meidän tarvitse huolestua ihmisoikeuksista. Meillähän ne jo on.

 

 

vpleivo
Vasemmistoliitto Kajaani

Marcus Aurelius, Seneca, Thomas Jefferson, George Washington, Jeesus ja John Stuart Mill olivat kovia kavereita.
Palautetta voi lähettää osoitteeseen vpleivo@gmail.com
Jos haluat saada blogin parhaat palat Facebook-seinällesi ja aiheisiin liittyviä uutisia, käyhän tykkäämässä: https://www.facebook.com/KitinaaNalakamaasta

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu