Prisma myy rasisistista kirjallisuutta- entä sitten?
Internetissä tapahtuu kummia. Monet ovat jälleen kerran pahastuneet ja harmistuneet, koska asiat ovat väärin. Prisma nimittäin kauppaa KKK miehenä kunnostautuneen David Duken kirjaa Juutalainen ylivalta.
Lain näkökulmasta tilanne on mielenkiintoinen.
Rikoslain 11 luku 10 §:
"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen
levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun
viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun,
ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai
vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella
taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava
kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään
kahdeksi vuodeksi."
Prisman ohella kyseistä teosta kaupataan muuallakin ja saattaapa se löytyä jostakin kirjastosta. Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan inkvi.. viranomaiset lähtevät tätä viemään. Kyseisessä kirjassa nimittäin väitetään juutalaisista kaikenlaista jännää, johon verrattuna Halla-ahon kirjoitukset ovat suuren humanistin tuotoksia. Eikä Duken kirja ole ainoa. Jos viranomaiset eivät reagoi tähän, kyse on tekopyhyydestä. Jos taas reagoivat, maamme lähtee kirjarovioiden tielle. Tilanne on hyvin mielenkiintoinen. Tällaiseen tilanteeseen joudutaan, kun säädetään järjettömiä lakeja.
Mitä itse kohuun ja kouhkaamiseen tulee, niin mielestäni muutama asia nousee muita tärkeämmäksi.
Ensinnäkin minua huvittaa monien paheksunta siitä syystä, että verrattuna moneen muuhun tuotteeseen, jota Prisma kauppaa, Duken kirja on harmiton. Kirjan ostamalla antaa toki muutaman roposen vastenmieliselen ideologian levittäjälle, mutta todellinen vahinko rajoittuu siihen. Kuitenkin Prisma kauppaa ja myy suuria määriä tuotteita, joiden tuotantoon liittyy äärimäisen vakavia ihmisoikeuskysymyksiä. Esimerkkinä vaikkapa monet espanjalaiset vihannekset, tai kehitysmaista hankitut maataloustuotteet. Lisäksi monen tuotteen osalta kyse on ympäristön vahingoittamisesta ja pitkällä tähtäimellä kestämättömästä toiminnasta. Vaikka reilu kauppa ja luomu ovat nousevia trendejä, niin ei se toinen laita ole minnekään hävinnyt. Kaksi väärää ei oikeaksi tee, mutta jokainen paheksuja voisi miettiä, että mikä Prisman kauppaamasta tavarasta on sellaista, joka oikeasti aiheuttaa laajaa vahinkoa ihmisille ja ympäristölle ja mikä puolestaan ei. Bernard Malamudin sanoin: "Ei ole olemassa vääriä kirjoja. Väärin on ainoastaan pelätä niitä." Väärää tietoa vastaan kamppaillaan levittämällä oikeaa tietoa.
Mutta mitäs sitten?
Oikeasti mielenkiintoinen kysymys on se, että miksi kyseinen opus löytyy Prisman valikoimasta. Ehkäpä saamme siihen vastauksen lähipäivinä, sillä tässä ammattiloukkaantujien ja pahastujien maassa tämäkin kohina saattaa ylittää uutiskynnyksen. Vai onko joku perussuomalainen kirjoittanut hassuja Facebook-päivityksissään? Sellaisen varjoon tämä toki voi jäädä. Mitään oikeata uutisarvoa tällä nyt ei tietenkään ole, mutta suomalaisen laatujournalismin maailmassa sillä nyt ei ole mitään merkitystä ollut enää pitkään aikaan.
No entä jos siltikin kiukuttaa?
Jokainen joka on sitä mieltä, ettei Prisman pitäisi tällaista kirjaa myydä, voi vallan hyvin äänestää jaloillaan (ja lompakollaan), tai vaikkapa kirjoittaa Prismalle, että vetäkää tuo roska pois myynnistä. Jo pelkkä kysymys siitä, että miksi tuollaista kuraa kaupataan, voisi olla tarpeeksi. Vapaassa yhteiskunnassa meidän tulee saada ilmaista kantamme. Yksityisenä liikkeenä Prisma voi omassa rauhassaan puntaroida, kuinka sen kannattaa toimia. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei valtiovalta puutu tällaiseen prosessiin. Valitettavasti vain meidän lakimme on niin naurettavan ympäripyöreä, että viranomaisilla taitaa olla edessään vain joko totalitaaristen valtioiden, tai tekopyhyyden tie. Mutta katsellaan. Odotan mielenkiinnolla, kuinka vähemmistövaltuutettu suhtautuu tähän.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Rasistista????? Hei haloo...
Kuinka niin rasistista, kysehän on tietokirjallisuudesta.
Mikä on rasistista? Sekö jos sanoo, että juutalaiset ovat yliedustettuina lukumääräänsä nähden suurpankkien johtokunnissa, suurissa mediataloissa ja heillä on paljon vaikutusvaltaa poliitikoihin? Käyttävät näitä hyödyksi lobbaamalla Isaraelin politiikkaa länsimaille?
Jos näin on, niin mun Israelin juutalaiset frendit ovat sitten rasisteja.
Saisinko kuulla sinun mielipiteesi tuohon kysymykseeni? Käsittääkseni nuo ovat juuri niitä perussyitä joita "rasistit" kritisoivat puhuttaessa juutalaisista.
Väistelet nyt vain kysymystä. En ymmärrä miksi, mutta aivan sama. Entäs onko se rasismia tai antisemitismiä epäillä holokaustin aikana kuolleen 6 miljoonaa juutalaista? Tätä 6 miljoonaa vastaan sotii niin moni käytännön asia, etta sitä sopisi tutkia. Onko rasismia tutkia asiaa?
Onko rasismia sanoa, että neuvostoliiton hallinnossa oli juutalaisilla suuri panostus verrattuna heidä lukumääräänsä, taisi olla jotakuinkin 60-70% luokkaa hallinnosta. Bolshevikeissä oli paljon juutalaisia, ehkäpä n. 1/3 ja mensevikeistä suurinosa oli juutalaisia. Onko rasismia?
Niin?
No esimerkiksi tässä kyseisessä dokumentissä esitetyt kummallisuudet. Oletko nähnyt? Jos olet niin mitä mieltä? Dokumentti vääristelee asioita? Kusetusta?
http://www.youtube.com/watch?v=sTdB57gamT4
Neukkulaan liittyvät väitteet nyt ovat ihan yleistätietoa. Kyseiset asiat käyvät ilmi mm. Simon S. Montefioren kirjasta "nuori Stalin"
Niin?
Eli simmut kiinni ja ei edes yritetä etsiä faktoja yleisen ja hyväksytyn mielipiteen ulkopuolelta? Selvä. Ymmärrän, että on ihmisiä joita pelottaa jos oma turvallinen maailmankäsitys voisi hieman murentua katsomalla ja lukemalla jotain tälläistä.
Tuo toiseksi viimeinen kappale liippaa aika läheltä jo aikaisemmin esittämääni kysymyksiä, et pitänyt sitä rasistisena ja nyt tuot esille kirjailijan ns. rasistisuuden tällä esimerkillä. Hieman kummallista...
No joo läheltä ja läheltä,mutta...
"...juutalaiset ovat yliedustettuina lukumääräänsä nähden suurpankkien johtokunnissa, suurissa mediataloissa ja heillä on paljon vaikutusvaltaa poliitikoihin? Käyttävät näitä hyödyksi lobbaamalla Isaraelin politiikkaa länsimaille?"
Juu annetaan olla jos menee tahalliseksi väärin ymmärtämiseksi. Varmaankin tiedät mitä ajan takaa ja joihin haluaisin kuulla kantasi, mutta taidamme puhua sen verran toistemme ohi jostain syystä, että parempi ehkä antaa olla.
Hei, minua rupesi kiinnostaa tuo kirja!
David Dukella on monia.. "mielenkiintoisia" näkemyksiä, mutta faktuaalisesti hän on kyllä aivan oikeassa tuodessaan esiin juutalaisten valtavan yliedustuksen Yhdysvaltain mediassa ja politiikassa, ja mielestäni on ihan aiheellistakin kysyä mitä se tarkoittaa Yhdysvaltain ja Israelin välisen suhteen kannalta.
Hänellä on oma Youtube-kanavansa josta kyllä selviää aika tarkoin mitä miehen pään sisällä liikkuu.
Myydäänkö Prismassa muuten koraania - tuota maailman luetuinta vihakirjoituskokoelmaa?
"Odotan mielenkiinnolla, kuinka vähemmistövaltuutettu suhtautuu tähän."
Olen ehkä missannut jotain, mutta mistä päättelet että vähemmistövaltuutettu suhtautuu tähän millään tavalla? Onko joku tehnyt asiasta kantelun tmv?
Vitsikkäämpi voisi todeta, että Suomen Sisu ry:n vanhan koulukunnan edustajat ovat kaiketikin pärjänneet hyvin osuuskauppavaaleissa.
Tuota ei ollut, mutta se toinen Duken teos oli, ja sen lisäksi "Dissecting the Holocaust". Edustivat kuulemma sen yhden helsinkiläisen kansanedustajan mielestä "länsimaista aatehistoriaa".
Eli hyvin tuokin olisi siihen hyllyn jatkoksi mahtunut.
Jalonen,
Sinä kun olet historiaa enemmänkin opiskellut, niin miten suhtaudut aikaisemmin linkittämääni dokumenttiin?
http://www.youtube.com/watch?v=sTdB57gamT4
Jos et ole nähnyt dokkaria, niin suosittelen että vilaiset. Olisi kiinnostavaa kuulla kantasi dokkarissa esitettyihin asioihin.
Niihin Suomen Sisun suosittelemiin kirjoihin kuului myös Kommunistinen Manifesti. Perussuomalaiset tai Suomen Sisu eivät edusta äärioikeistoa, vaikka Jussi Jalonen niin uskoisikin. Aiemmin ketjussa joku persu todellakin vaati, ettei katteetta leimata ketään rasistiksi. Duken rasistisuus on ilmeistä, kuten bloggaaja toi esiin.
Riitaoja lähti helpottuneena taaksepäin , ja Lehto kiirehti komppanian perään.Ylittäessään ampumahautaa hän näki sen pohjalla kenttäpakin, joka oli puolillaan vedestä ja leivästä sotkettua puuroa. Sen vieressä makasi mustatukkainen , vinosilmäinen kaatunut. Ateria oli nähtävästi jäänyt kesken hyökkäyksen alkaessa.Lehto aikoi ensin hypätä haudan yli, mutta laskeutuikin sitten sen pohjalla ja potkaisi pakkia, niin että puuro lensi kaatuneen kasvoille.
-Syö puppus loppuun, helvetin kalmukki.
Ja hän nauroi mennessään ilkeätä naurua.
Näin kirjoittaa tieteen akateemikko Väinö Linna Sotaromaanissaan eli kustantajan käsittelyä vailla olevassa Tuntemattomassa sotilaassa. Toivon sydämestäni, että kyseinen vihapuhetta ja rasismia täynnä oleva alkuteos on jo poistettu myynnistä ja kaikista maamme kirjastoista. Kansan käsissä kulunut Tuntematon sotilas puolestaan on rajatapaus, mutta kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas vähemmistövaltuutettu tietää kyllä , onko senkin paikka kirjaroviolla.
P.S. Kalmukit ovat uskonnoltaan buddhalaisia. Mahdollinen muslimin herjaaminen olisi todennäköisesti aiheuttanut ko. kirjan takavarikon rasistisen vihapuheen vuoksi jo aikaa sitten.
Minusta tuossa ei mitenkään herjattu kalmukkeja. Yhtä hyvin siinä olisi voinut lukea "helvetin tataari" tai "helvetin ryssä" eikä siinä minusta olisi silloin herjattu muslimeja eikä venäläisiä. On ilmeistä ettei Linnan tarkoituksena ole etnisen vihan lietsominen.
"Mahdollinen muslimin herjaaminen olisi todennäköisesti aiheuttanut ko. kirjan takavarikon rasistisen vihapuheen vuoksi jo aikaa sitten."
En tiedä ainuttakaan kirjaa joka Suomessa olisi kielletty sillä perusteella että se herjaa muslimeja. Ja sellaisia kirjoja on paljon jotka oikeasti niin tekevät. Ts levittävät vihanlietsomistarkoituksessa väärää ja herjaavaa propagandaa islamia, muslimeja ja muslimikansoja vastaan.
Vinojen silmien ja mustan tukan johdosta alikersantti Lehto luokittelee kaatuneen vihollissotilaan " helvetin kalmukiksi ".
Lisäksi mukana on ruumiin häpäisy , kun alikersantti Lehto potkaisee ruoat vainajan kasvoille.
Kyseessä on räikeä vihapuhe kirjailija Väinö Linnalta.
Ei, vaan kriittistä kuvausta sodan raadollisuudesta ja julmuudesta.
Vihapuhetta olisi sen sijaan se että levitetään ohjelmallisesti kalmukkivastaista vihapropagandaa, kehotetaan halveksimaan kaikkia kalmukkeja ja sen näköisiä kohdattaessa, iloittaisiin näiden hautausmaiden ja ruumiiden häpäisyistä ja leimattaisiin kalmukit raiskaajiksi ja terroristeiksi jotka kaikki tulisi tappaa ja ruumiit häpäistä.
Venäjällä ja Serbiassa tämäntapainen vihapuhe sotien osapuolia kohtaan on aivan tavallista. Suomalainen sotakirjallisuus on sen sijaan ollut yleensä sotakriittistä. Julmuutta ja väkivaltaa pitääkin kuvata eikä se ole vihapuhetta.
Jos suomalaisesta kaunokirjallisuutta haluat löytää jonkun selvästi vihaa lietsomaan pyrkivän romaanin niin sellainen on "Khilafa!" joka on tarkoitettu muslimien ja islamin demonisoimiseen. Tästä huolimatta en minä sitäkään kieltäisi. Kaunokirjallisuudessa on lupa käyttää taiteellista vapautta koska kukaan täysjärkinen ei oleta että fiktio väittää olevansa sanasta sanaan totta.
Vakavammaksi menee se että valheita, vihapuhetta ja kiihotusta levitetään jostain muodollisesta asemasta kuten oikeussosiologian dosentin tai luterilaisen pastorin asemasta. Tai poliittisen tai uskonnollisen johtajan.
Suvaitsevaisuuden nimissä ne natsitkin kirjoja poltti.
Miksi millään lailla kukaan järkevä päättäjä haluaisi rajoittaa sanan vapautta kun se ei nykyaikana ole edes mitenkään mahdollista. Rasismikortti on ihan hieno veto, mutta miten on mahdollista, että keskimäärin pidemmällä kikkelillä varustettu mies ei itse omin avuin pärjää tässä maailmassa vaan pitää huutaa meitä pieni kikkelisiä apuun. Ettei vain olisi kyse laiskuudesta ja haluttaisiin vain panna päivät pitkät
tekemättä raskaita töitä laisinkaan. Suomalainen rehti työmies on aivan liian aliarvostettu voimavara.
V.-P. Leivo: "...Halla-ahon kirjoitukset ovat suuren humanistin tuotoksia."
Näin helppoa se on:)
Saari esittää esimerkin siitä miten hommalainen diskurssi käyttää lähteitään ja etsii "tietoa."
Koska Saaren esittämä sitaatti on "oikein" ja jopa kukkis Leino todistaa Halla-ahon humanistiksi niin tämä todistaa että Halla-aho on humanisti, ja tämä taas todistaa että Halla-ahon on täytynyt olla oikeassa kaikessa mitä on sanonut ja kukkikset suurena kollektiivina ovat tämän nyt tunnustaneet eivätkä voi siitä perääntyä. Eli siis.
Oletko sitä mieltä että tämä kirja pitää poistaa Prisman valikoimista=sensuuria?
Vai pitäisikö tämä kirja polttaa?
Ei löytynyt Kajaanin Prismasta ko. kirjaa. Ilmeisesti loppuun myyty.
Viereisestä kaupasta sain ostettua lasisen laulukirjan josta luen
nyt ensisäkeitä.
Kirja on kirja ja jos joku opus ei kiinnosta niin ei tarvitse ostaa.
Tuskin vegaanikaan ostaa "1001 herkkureseptiä lihasta" kirjaa vaan sivuttaa sujuvasti kaupassa...
Ja tuohon lakipykälään vetoavat kaikki jos joku ei satu sopimaan omaan maailmankatsomukseen...
Pakanat voisivat vedota pykälään syynä helvetillä pelottelu "Jeesus tulee, oletko valmis!" plenkettien levittäjiä vastaan.
Veli-Pekka Leivo! Minä tiedän, että Sinä olet pyrkimässä Kajaanin valtuustoon.
Se on erittäin hyvä juttu mutta voitko vakuuttaa, että
et tee samaa temppua kuin Timo Rytkönen? Hän meni heti oikeistopuolue
Vapauspuolueeseen. Minäkin olen pyrkimässä Kajaanin valtuustoon
mutta minä olen tehnyt selväksi sen, että minua täytyy pyytää
ehdokkaaksi koska minä edustan Vasemmistoliiton vasemmistoryhmää.
David Duke on ollut nuoruudessaan KKK:ssa, hän ei käsittääkseni ole siinä enää. Kummallista, miten Leivo suvaitsee maahanmuuttajaraiskareita, mutta Duken kohdalla pelkkä entinen jäsenyys tekee hänestä "ihmisperseen" jota pitää vihata.
Minä en henkilökohtaisesti tiedä KKK toiminnasta yhtään mitään. Tiedän mitä juutalainen Hollywood on halunnut antaa siitä ymmärtää ja pitäisi järkevän ihmisen tajuta, että kaikki mitä Hollywood esittää ei välttämättä ole lainkaan realistista tai totta. Olen kuitenkin aika varma, että juuri näihin Hollywood mielikuviin Leivo mielipiteensä pohjustaa. En itsekään pidä KKK:sta, mutta tajuan silti, että negatiiviset tuntemukseni KKK:sta perustuu juuri näihin Hollywood fiktioihin.
White Pride on myös sanayhdistelmä, joka saa Leivon raivon valtaan, koska juutalainen on yhdistänyt sen tiedotusvälineillään rasismiin ja valkoiseen ylivaltaan. Black Pride liikkeessä taas ei ole mitään vikaa, vaikka muutama kunnioitettu hahmo avoimesti kertoo haluavansa tuhota kaikki valkoihoiset.
Aplodien arvoinen puhe mustalta mieheltä:
http://www.youtube.com/watch?v=h4Wr300aqfk
"Ihmisperseen" puhe juutalaisesta ylivallasta:
http://www.youtube.com/watch?v=v2ZfIKtDoWo
Ihminen on uskomattoman helposti johdateltavissa tiedotusvälineiden kautta olemaan jotain mieltä jostakin. David Duken rikos näyttää olevan vain se, että hän paljastaa ketkä tuota johdattelua harrastavat. Leivo haluaa vierittää syyn Duken niskoille siitä, että hän paljastaa muiden syntejä. Tyypillistä suvaitsevaisuutta, tapa viestintuoja, jos kritiikin kohteena on suvaitsevaisen ihmislellikki.
David Duke puhuu asiaa ja on sääli, jos et sitä huomaa. Sinut on ohjelmoitu ajattelemaan puolueellisesti juutalaisista tai sitten vain olet juutalainen.
Jälkimmäisen ymmärrän, vaikka tarkoitusperäsi olisi puhtaasti haitalliset, mutta en koskaan ensimmäistä. Ensimmäisen kohdalla sinua on johdettu harhaan ja vihaat juutalaisen kritisoijia valheellisin perustein.
Uskon faktoja ja hyvin moni asia mitä Duke tuo juutalaisista ilmi on faktaa. En tosin ole ihan kaikkeen hänen tuottamaansa materiaaliin tutustunut, mutta mihin olen tutustunut, niin kyllä ne suurelta osin pitävät paikkansa.
Eikös siellä Prismassa myydä myös jotakin homojen eheytyskirjaa? Miksi ihmeessä käydään s-liikkeen kimppuun, koska samoja kirjoja myydään muissakin kaupoissa? Ymmärtääkseni se homo-kirja on niin naurettava, että paatunutkin homo-fobisti nauraa sille. Jostakin syystä joku on nyt alkanut kytätä nimenomaan Prisman kirjoja.
No tästä kohustahan tietenkin Mr. Leivo on saanut ajatuksen tutkia ko. valikoimaa hieman tarkemmin ja kas, sieltähän löytyikin lisää törkyä. Ehkäpä hieman eri kategorian tavaraa, mutta törkyä kuitenkin.
Minusta Hra Leivo osui nyt tällä kertaa asiaan ja vieläpä hyvin mielenkiintoisella tavalla. Vaikka emme useasti olekaan aivan samalla aaltopituudella hänen kanssaan niin tällä kertaa paljon lähempänä kuin koskaan ennen. Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että on hienoa kun meillä on vapaus valita. Totalitaarisessa järjestelmässä poltetaan kirjat, joita ei järjestelmän mielestä ole lupa valita. Minä olen täysin onnellinen ja sopusoinnussa sen tiedon kanssa, että mm. Prisma myy kirjoja, joita minun ei tarvitse valita. Prisma myy monenlaisia muitakin tuotteita, joita minun ei tarvitse valita. En olisi onnellinen sen tiedon kanssa, että joku on esivalinnut minulle vain kaikin puolin oikeat ja korrektit kirjat ja tuotteet joita saisin ostaa ja käyttää. Oikeat ja korrektit kenen mielipiteen mukaan?
Tässä on myös samaisen kaverin video. Onko tämäkin rasistinen?
Itse kuulun niihin harvoihin, jotka ovat vaivautuneet lukemaan kyseisen teoksen ja vielä suomeksi.
Tuliko minusta anti-semitisti? Ei. Tarkastelenko sionisteja ja sionismia kriittisemmällä katseella kuin ennen kirjaa? Kyllä. Opinko uusia näkökulmia ja historillisia faktoja kirjaa lukemalla? Kyllä.
Kysehän on melko tyypillinen tietokirja, jossa kaikki väitteet on tuettu useammalla selvästi merkityllä lähteellä, jotka aivan ketkä tahansa pystyvät omin avuin tarkastamaan. Kyse ei siis ole mistään propagandamyllystä jossa heitellään ilmoille mitä hassumpia väitteitä ilman sen kummempia perusteluita.
Tekisi eräille kommentoijilla ihan hyvää mennä hetkeksi ulos kävelylle rauhoittumaan ja muistelemaan Voltairen kuuluisaa sitaattia.
Juutalaisten rotujen ja kansallisuuksien sekoittamista tähtäimenään maailmanhallituksensa !
Vain näin sairaassa ja ahdasmielisessä maailmassa voidaan katsoa rasistiseksi aitoa rotuvihaa VASTUSTAVAA teosta! Olen alkanut ymmärtää, että antirasismi ei ole enää tasapuolisesti kaikkien rasismien vastustamista, vaan ainoastaan sitä muka "ainoaa" rasismia, jota voivat harrastaa ainoastaan valkoihoiset.
Kirjasta ja sen sisällöstä;
Muun muassa ainoastaan hyvin tiukat rotulait ovat pitäneet juutalaista kansaa yhtenäisenä assimiloimatta isäntäkansoihin, joiden luona asuivat. Talmudissa ja VT:ssa ovat hyvin hurjia ohjenuoria/lakeja, jotka saisivat Hitlerinkin punastumaan. Lisäksi kun puhutaan juutalaisten vaikutuksesta Euroopan ja Pohjois-Amerikan maahanmuuttopolitiikkaan, on täysin selvää, että heidän intresseihinsä kuuluu muuttaa maata monirodulliseksi (paitsi omaa maataan Israelia) ja väheksyä kristinuskoa, koska juutalaiset vainot ovat historiassa miltei poikkeuksetta tapahtuneet uskonnollisissa/etnisesti homogeenisissä yhteiskunnissa. Nämä lienevät aika helppoja syy/seuraus -käsitteitä, jopa Veli-Pekalle. Muut tässä kirjassa löytyvät paljastukset ovat yhtä helppoja käsittää. Suosittelen kirjaa!
Minäkin omistan vaikka kuinka paljon rasistista ja muuta vihapropagandaa. Enhän muuten tietäisi mitä vihollinen ajattelee enkä pystyisi diskreditoimaan sitä. Islamistipropagandaakin löytyy sen verran että eiköhän huolimaton erikoisoperaatio minut sen perusteella toimittaisi Guantánamoon tai selittäisi että ohjusisku joka tappoi lisäkseni samassa talossa asuneet lapset, mummot ja sotaveteraanit oli oikeutettu.
Entisaikaan kielletyt kirjat piti pitää hyllyn takana piilossa Marxin ja Leninin koottujen teosten takana ja joissain paikoissa sitäkin tutkittiin onko Johtajan koottujen päälle ehtinyt kertyä pölyä.
Hyvä periaate. Mutta kuten varmasti tiedät, tuo onkin itse asiassa myös Duken sanoma tuossa kirjassa. Vai puhuiko muun muassa ADL siitä ollenkaan? Damn! Don't judge a book by its cover -periaate pätee tässä kirjaimellisesti. Uskomattoman moni on pitänyt tuota kirjaa täytenä roskana, täytenä paskana, ennen kuin ovat avanneet kirjan.
There is no way getting around it, though. Sorry.
Täytyykin tästä lähteä ostamaan ja lukea tuo kirja.
Kiitti vinkistä.
Höh! Jos judet ovat hoitaneet asiansa hyvin, hyvähän se on... heille. Meidän pitää ottaa oppia. N. 2000 juutalaisilla on ollut tosi vaikeat oltavat, sortoa ja massamurhaa toisensa perään. Jos he siitä huolimatta ovat päässeet noin pitkälle, ei voi muuta sanoa kuin: Nostan hattua.
Ehkä tosiaan kannattaa ostaa tuo kirja, siitähän voisi ehkä oppia jotakin (jos se nyt sisältää pätevää tietoa historiasta).
odotan elokuvaa
Mm. Ahmadinejadin kanssa holokaustinkieltämisseminaariin osallistuneen Duken kirjan myyminen olkoon sallittua. Kyseenalaisempaa on Prisman verkkokaupan kirjasta tarjoama, sanoisinko nyt erikoinen, esittelyteksti:
"David Duken yli miljoona kopiota myynyt ja yli kymmenelle kielelle käännetty kirja vihdoin Suomeksi.
Tämä kirja haastaa lukijan. Sen sisältämä hämmästyttävä dokumentaarinen todistusaineisto asettaa jotkin kaikkein eniten hellimistämme uskomuksista kyseenalaisiksi.
Mikäli kykenee parhaansa mukaan asettamaan sivuun ne ennakkoluulot, joita mahdollisesti tästä kyseisestä aiheesti löytyy, voi punnita tasapuolisemmin tämän kirjan ajatuksia ja todistusaineistoa. Mikäli todella pyrkii pitämään mielensä avoimena, saattaa yllättyä lukemastaan."
Mielenkiintoista. Kukahan mahtaa olla suomentaja ja kuka kustantaja? Heiltä Prisma lienee kirjan esittelyn saanut sellaisenaan (tai suoraan takakannesta).
Kirja löytynee myös huuto.netistä.
Mitä tarkoitetaan holokaustin kieltämisellä? Sitäkö ettei kuollut yhtään juutalaista vai sitä että epäilee yli 6 miljoonaan kuolleen leireillä?
Ymmärtääkseni asia menee näin: voit kyseenalaistaa sitä, tapahtuiko esim. Majdanekissa juutalaisten tuhoamista. Voit kyseenalaistaa, kuoliko Operation Reinhard -leireissä kolme miljoonaa juutalaista.
Pääasia on se, että uskoo siihen, että natseilla oli suunnitelma tappaa Euroopan juutalaiset ja että noin 5-6 miljoonaa tapettiin/kuoli. Jos juutalaiset ryhmät kokevat, että joku yrittää kyseenalaistaa sitä, että natseilla oli suunnitelma tappaa kaikki Euroopan juutalaiset, niin he kutsuvat tätä holokaustin kieltäjäksi, vaikka tämä yksinkertaisesti vain siteeraisi Raul Hilbergin tekstiä, jossa hän tuli eri tulokseen esim. Lucy Dawidowiczin kanssa mitä tulee Majdanekin uhrilukuun. Ero oli meinaan melkein yksi miljoona. Holousko on juuri tällainen kehäpäättely. Uskotaan siihen, että noin 5-6 juutalaista kuoli 1939-45, ja yritetään sijoittaa niitä sinne tänne (ehkäpä olisi aika ottaa huomioon myös muut väestötilastot kuin ne, jotka väittävät eron olleen 5-6 miljoonaa). Tiede tosin ei toimi näin, kuten jokainen tietää. Thank God for the Internet, koska kuka tahansa voi vaikka esimerkiksi tutustua Birkenaun koksikulutukseen ja verrata sitä esim. Dachaun koksikulutukseen ja vetää oma johtopäätös muun muassa siitä. Samalla jokainen voi ihmetellä sitä uskomatonta sattumaa, että jokaisen tuhoamisleirin valtasi Neuvostoliitto, joka piti puolueettomat tutkijat poissa yli 40 vuotta. Holouskon puolustajat ovat erittäin heikolla pohjalla. Olisi kiva tietää mitä J-P on tästä mieltä, että saa vankeutta, jos kyseenalaistaa historiallista massamurhaa, mutta ei siitä, että kyseenalaistaa muita massamurhia. Jokaisen ajattelevan ihmisen hälytyskellojen kuuluisi alkaa soida viimeistään nyt.
Mutta kuten ilmeisesti suomentaja siinä kirjassa on lisännyt, Duken luku holokaustista on ainoastaan pintaa raapaiseva. Dissecting the Holocaust on taas paljon parempi, mutta sekään ei vielä ole tyhjentävä. Holo on erittäin laaja aihe, kuten ne, jotka ovat sitä alkaneet tutkia, tietävät.
En ole kirjaa lukenut, enkä muutenkaan tätä Dukea paremmin tunne. Itseäni ihmetyttää esim. jo aikaisemmin blogiin linkittämäni dokumentti keskitysleirien typerästä suunnittelusta ja sen "tuohoamiskyvystä" joka ei ihan täsmää oletettujen lukujen kanssa sekä tämä World Almanac:in ilmoittama juutalaisten lukumäärä vuosina 40-48 joka kertoo että kasvu oli positiivinen. Myös leireillä työskennelleiden kertomukset metodeista ovat jokseenkin kummallsia. Perin kummallista.
Lisäksi vielä se, että käsitykseni mukaan juutalaisten vaparijärjestön B'nai B'rith jäseniin ei koskettu ollenkaan. Luulisi näiden kavereiden olleen natsien mustallalistalla kärkipäässä.
Omituisia juttuja esitetään mutta onko ne totta. Onko tarkoitus vaan istuttaa epäilyn siemeniä.
"jokaisen tuhoamisleirin valtasi Neuvostoliitto" Osan niistä tuhosi jo SS. Väittävät paljon ikävää tapahtuneen "vapautetuille" vangeille ja sitten uusille leiritetyille joista ei elokuvia tehdä.
Amerikkalaiset valtasivat mm. Mauthausenin, Buchenwaldin, Dachaun ja britit Belsenin, ja satoja alaleirejä, joissa oli hoikkia heppuja ja ruumiita kauhakuormittain.
Denialistit yrittävät todistella kovasti ettei natsit halunneet oikeastaan muuta kuin työllistää ja siinä sit vaikeana sota-aikana jne. jotain 100.000 jut...siirtolaista kuoli, pääasiassa liittoutuneiden pommituksiin.
Ainakin juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat tekstiensä puitteissa kaikki avoimen rasistisia ideologioita.
Ja eiköhän ihan jokaista jollain tavalla loukkaavaa löydä mistä tahansa vähän suuremmasta kaupasta.
Tieto ja avoin keskustelu ovat asioita joista kannattaa pitää kiinni!
Jokaisen tulisi saada sanoa mielipiteensä ja vastavuoroisesti myös hyväksyä mahdollinen kritiikki.
Duke on ihan tavallista you tube trashia, jossa on osa totuutta, ja osa päänsairautta. Duke mm. veti aikasta surutta yhdessä pätkässään mutkat suoriksi, ja yhdisteli suorastaan perinteisesti nykymenon sairautta ja sen, ikäänkuin päivänselvää vaikutusta Breivikin kaltaisten hullujen esiintymiseen. Vatipäälle tietysti uppoaa tällainen paska kuin terva kuivaan puuhun. Totta on, että maailma on muuttunut, ja että se voi vaikuttaa joidenkin mielen tasapainoon hyvinkin vakavasti. Joku kyllä aina osaa myös tehdä sillä rahaa.
Samaa taktiikkaa käyttää mm. Päivi Räsänen, vaikka kieltämättä vertaus lienee kuitenkin ontuva. Pälvi on varmasti vilpittömän kahjo, Duke taas tekee vain rahaa paskasta. Taktiikka on silti sama: Perustellaan kaikki maailmassa tapahtuva sgeida "nykymenolla" ja syypäänä on milloin homot ja milloin jutkut.
Itseasiassa ne jotka samalla sekunnilla ovat analysoimassa (kuten Duke ja Päivi & co.) kun jotain ikävää tapahtuu, voi sivuuttaa kokonaan. Ainakin ne pitäisi pystyä sivuuttamaan, ja keskittyä lanteen heiluttamiseen. Voin kertoa että nykyään lanne heiluu ja saan myös pillua kohtalaisesti.
Perussuomalaiset taitaa olla eduskunnan Israel-myönteisin puolue - Duke-henkisiä arvioita Israelista olen kuullut lähinnä puoluekentän toiselta laidalta :P
Kyllä. "Kosher-konservatiivit" eivät osaa katsoa asiaa perusteellisemmin. Näkevät vain Israelin, joka kohtelee muslimeja huonosti, ja ajettelee, että Israel on jees! Juutalaiset ovat jees!
Lisäksi kun sanoo julkisesti vihaavansa natseja ja antisemitismia ja lisäksi rakastavansa Valittua kansaa, saa enemmän rauhassa vihata muslimeja. Toki silloinkin media on kimpussa, mutta vältetään tuota natsi-leimaa. Sitä pahempaa leimaa kun ei ole.
Mitä tulee holokaustien kieltämiseen, "revisionistit" ovat siinä samalla asialla kuin kommunistit: Pesemässä omaa ideologiaansa puhtaaksi sen nimissä tehdyistä hirmutöistä, jotta ideologiasta tulisi taas salonkikelpoinen ja sen paluuta voitaisiin alkaa "oikeutetusti" ajaa. Kiitos ei, niin fasismille kuin kommunismillekin. Holokaustin todisteet ovat niin kiistattomat, ettei niitä valheilla muuksi muuteta.
Holokausin syyt ja sen masinoijat puolestaan ovat koettaneet pysytellä piilossa, mutta tällä ortodoksijuutalaisten sivustolla kerrotaan ketkä sen takana lopulta olivat. Sionistit, jotka auttoivat natsit ensin valtaan ja sitten manipuloivat näitä, jotta saivat heidät tuhoamaan juutalaiset. Näin sionistit saivat voimakkaan poliittisen aseen ja tekosyyn varastaa arabeilta maita Israelin perustamiseen.
Vai että sionistiset juutalaiset holokaustin takana? En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka ajattelevat tuollaisen näkemyksen kuultuaan: "Seems legit."
Voit toki olla ymmärtämättä, mutta kannattaisi lukea noiden ortodoksijuutalaisten sivustoa aika tarkkaan. Heillä on varsin hyvät lähdeviitteet väitteilleen. He tuskin ovat antisemitistejä, sillä ovat itse juutalaisia. Sen sijaan he pitävät sionismia poliittisena epärehellisenä (kiertoilmaus) ideologiana, mikä tähtää maailmanvaltaan.
Naturei Karta tuskin ovat antisemitisteja, koska sentään ovat juutalaisia..
Kyllä se vain niin on, että Eerokin (V-P tuskin enää mitään) tulee oppimaan sen kultaisen säännön, että juutalaisten mielestä antisemitisti EI enää tarkoita henkilöä, joka vihaa juutalaisia, vaan henkilöä, jota ADL vihaa, ja tähän antisemitisti-ryhmään kuuluu niin juutalaisia kuin ei-juutalaisiakin, aivan kuten myös sionisteihin kuuluu juutalaisia ja ei-juutalaisia.
Vetää hiljaiseksi lueskella kuinka moni täällä oikeasti luulee herra Duken paljastavan jotain "piiloteltua tietoa" kavalien sionistien maailmanhallinnasta. "Kaikki tämä ei voi olla sattumaa..." tadadadaa...(kauhumusiikkia)....
Sain linkin sivulle, jossa on "copypasteattu" kirjan johdanto ilman kuvia ja tosiaan layout poikkeaa paljon itse kirjan layoutista. Mutta tuosta jokainen voi lukea, mistä kirja kertoo:
VP kirjoitti näin:
"Ja vaikka nyt syyllistyn vittuiluun, niin totean, että en varsinaisesti ylläty, kun perussuomalainen puolustaa David Dukea. Pojittelu on herttaista, mutta osoittaa kyllä hyvin sen, kuinka hyvissä kantimissa Homma on.
Mutta otetaan loppuun kuitenkin pari lainausta tältä ei-rasistilta.
"Increasingly independent black economic, cultural and political power gave Blacks more freedom to do what came natural to them. Divorced from White influence and culture, they reverted quickly to their genotype -- increasingly typical of black societies around the world. Males exhibited exaggerated sexual aggression and promiscuity that led to the dissolution of the Black nuclear family in America. Females reverted to the age-old African model of maternal provisioning of children."
My Awakening, p. 159 (1998)
"[A] black...gets a job with a white-owned company. He is the only black at the firm. He works hard, but he's fighting a losing battle against his genes."
Duke editorial, "The Black Plague."
NAAWP News, Issue 32, 1985
"White people don't need a law against rape, but if you fill this room up with your normal black bucks, you would, because niggers are basically primitive animals.
"It's really the Jew Marxists who see the nigger as their instrument, as their bullets, by which to destroy our society."
- The Sun (Wichita, KS), April 23, 1975
"We Aryans are those of European descent who are racially conscious and who have committed our lives to our people's survival and evolutionary advancement. We shall do our duty. We shall not surrender our freedom and our very existence to Jewish or any other power. We shall preserve our heritage and our hard-won rights and freedoms. We shall guide our people up the evolutionary stairway to the stars."
My Awakening, p. 469 (1998)
"They thoroughly dominate the news and entertainment media in almost every civilized nation; they control the international markets and stock exchanges; and no government can resist doing their bidding on any issue of importance. They can coalesce against any state that resists their power, whether it [sic] economic extortion of a billion dollars from Switzerland or the violent carpet bombing of Iraq. The cohesion of the Jewish people is indeed the context of the New World Order, and with it they propose to extend their totalitarian denial of free speech from Europe and Canada to the nation that was once the most free in the world: the United States."
My Awakening, p. 463 (1998)
"The Jews are trying to destroy all other cultures...as a survival mechanism...the only Nazi country in the world is Israel."
Ros Davidson interview, May 13, 1990
(quoted in the San Francisco Examiner,
November 13, 1991)"
Osa ehkä tietää, että juutalainen ylivalta (Jewish Supremacism) on otettu My Awakeningista, mutta yksikään noista em. sitaateista eivät ole Jewish Supremacism -osasta, eivätkä näin ollen ole siitä itse kirjasta (juutalainen ylivalta), jota Prisma myy. Joten kysymystä, onko tuo kirja "rasistista kirjallisuutta", on kivasti vältetty. Itse olet tämän johdosta ihmisperse, niin kuin haukuit kirjailijaa.
Oletettu kommunisti kirjoittaa lastenkirjan, jossa pieni pandakarhu seikkailee metsässä kavereidensa kanssa.
Antikommunistilta, joka väittää ko. lastenkirjaa kommunistiseksi kirjallisuudeksi, kysytään, missä kohdassa lastenkirjaa on viittauksia kommunismiin. Antikommunisti vastaa siteeraamalla kirjailijan toisia kirjoja.
Voi voi..

Kommentoi 113 kommenttia