Oikeusministeri: lasten silvonta on ok - kahden aikuisen välinen kaupankäynti ei
Kielto- ja kyykytys-, anteeksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) on suuressa viisaudessaan päättänyt esittää, että seksin osto tulee kriminalisoida. Lain valmistelu tullaan näillä näkymin aloittamaan jo pian ja tulitukea Henriksson saa hallituksemme toiselta suurelta liberaalilta, sisäasiainministeri Päivi Räsäseltä (kd.)
Ajatus on monellakin tavalla typerä, mutta hallituksemme linjaan se toki sopii kuin nyrkki silmään. Olemme jo useampaan otteeseen saaneet nähdä, että kiinnostusta kyllä riittää ihmisten yksityiselämän kontrollointiin, mutta ongelmien osalta tyydytään siihen, että ne saadaan siivottua pois ihmisten nähtäviltä. Mattoa piisaa, joten mikäs on lakaistessa. Tärkeintä on luoda vaikutelma siitä, että jotain tehdään. Ja onhan se prostituutio ihan hyihyi.
Painamalla prostituutio maan alle se sysätään entistä varmemmin rikollisten käsiin. Ruotsissa katuprostituutio on luonnollisesti vähentynyt, mutta todellisuudessa näin on käynyt lähinnä ruotsalaisten prostituoitujen osalta (KS 17.7.). Kantaväestö on siirtänyt bisneksen nettiin. Lisäksi kun ruotsalaisilta on tiedusteltu palveluiden käyttöä, niin vuoden 1996 ja 2008 välillä pudotusta on ollut kolmisen prosenttiyksikköä (13% -> 10 %) ja kyseinen ero on niin pieni, että siitä (suurimman?) osan selittänee yksinkertaisesti se, ettei laittomaksi tiedettyä toimintaa haluta myöntää. Muiltakin osin kokemukset ovat olleet kaikkea muuta kuin yksiselitteisen positiivisia. Mutta kadut ovat toki aiempaa siivompia. Göteborgin yliopiston sosiaalityön dosentti Jari Kuosmanen arvelee kuitenkin, ettei prostituutio ole kokonaisuutena vähentynyt. Se on vain muuttanut muotoaan. Luotettavaa tutkimustietoa asiasta ei kuitenkaan ole riittävästi, mutta senhän ei anneta häiritä, kun ollaan oikealla asialla. Jonkilaista osviittaa saa täältä, mutta ei sieltä löydy kyllä kummoista tukea Henrikssonin ja Räsäsen haaveille. Pikemminkin päinvastoin.
Sen lisäksi, että kielto ei olisi muuta kuin ilmiön siivoamista pois silmien alta, se olisi muillakin tavoin arveluttava askel.
Ensinnäkin on hyvin mielenkiintoista, että ministeritason ihmiset ovat sitä mieltä, että kahden vapaaehtoisen ihmisen väliseen palvelukauppaan tulisi tällä tavalla puuttua. Samainen sisäministerimme sallii kuitenkin lasten rituaalisilvonnan uskonnollisten syiden perusteella. Kyseisen barbaarisen tradition kieltämiselle on olemassa sekä moraaliset että juridiset syyt, mutta puolustuskyvyttömien lasten suojaaminen väkivallalta ei ole prioriteettilistalla korkealla, kun aikuisten välisiä taloudellisia transaktioita halutaan säädellä lasten ja ihmiskaupan uhrien toimiessa keppihevosena, jolla kukkahattutätimäisen moralismi ratsastaa kohti jälleen uusia kieltoja ja rajoituksia. Kauniisti sanoen vastenmielistä.
Toiseksi, jos kyseessä olisi ns. oikea rikos, niin miksi seksin myyntiä ei olla kriminalisoimassa? Olihan ennen muinoin ihan varsinaisia säilytyspaikkojakin huonotapaisille naisille, niin miksei se malli nyt kelpaa? Vai ovatko prostituoidut (en puhu nyt alaikäisistä, tai ihmiskaupan uhreista) raukkaparkoja, jotka eivät ymmärrä omaa asemaansa? Ihan vain tiedoksi kuitenkin se, että seksityöntekijät itse ja heitä auttava Pro-tukipiste vastustavat kriminalisointia ja vaativat oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun. Heidän mukaansa kriminalisointi vain heikentäisi entisestään huonoimmassa asemassa olevien tilannetta. Mutta ketäpä se kiinnostaa. Eiväthän raukat itse edes ymmärrä tilannettaan.
Jos ihmiskaupan ja hämärätoiminnan läsnäolo osana ilmiötä olisi riittävä peruste prostituution kieltämiselle, niin silloin kerjääminen pitäisi ehdottomasti kieltää. Kyseessähän on ilmiö, joka on suoraan kytköksissä rikollisuuteen ja ihmisten (ml. lasten) hyväksikäyttöön. Ja kyllähän tuo rakennusbisneskin on aika hämärää touhua tässä maassa, puhumattakaan laittomasta työvoimasta ylipäätään.
Mutta ihan oikeasti, millä oikeutuksella valtio saa päättää siitä, mitä ihminen tekee kehollaan, jos kyseessä on täysi-ikäisen ja -järkisen ihmisen vapaa tahto? Feministinen prostituoitujen uhriuttaminen ja hyysäys sen enempää kuin raamattuperustainen moralismi, tai ikäväksi koettujen asioiden siivoaminen näkyviltä eivät ole mitään perusteluita yleisien vapauksien rajoittamiselle.
Olisi oikeasti aika keskittyä tämänkin osalta todellisiin ongelmiin: alaikäisten prostituutioon ja ihmiskauppaan, mutta kun se vaatisi lisää resursseja. Kiellot ja kriminalisointi ovat helppoja ja halpoja tapoja siivota julkisivu kuntoon.
Olen pitänyt RKP:tä liberaalina fiksujen ihmisten puolueena, mutta on kyllä pakko sanoa, että Henriksson, Haglund, Wallin ja Biaudet ovat kyllä hartiavoimin tehneet töitä sen eteen, että käsitys muuttuisi. Se on kukkahatunnoston arvoinen suoritus.
Aiheesta voit lukea täältä lisää.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kun mielipidekyselyissä on enemmistö kansalaisista oikeusministerin ajamaa asiaa vastaan, pitäisi oikeusministeri viedä itse oikeuteen kansalaisten rahojen tuhlaamisesta. Emme me tarvitse enää yhtään veronmaksajien rahoilla pelleilevää holhousministeriä, vaan oikeusministerin joka toimii kansalaisten enemmistön oikeustajun mukaisesti ja ajaa niitä asioita.
Stefan Wallinin ilmoitus luopua nyt kesällä Rkp:n puheenjohtajuudesta ja hänen epämääräisten (lahjus) asuntokauppojensa paljastuminen tapahtuivat keväällä samoihin aikoihin. Olikohan oikeusministeri Henrikssonilla sormensa pelissä: liian iso sotku olisi paljastunut ja itsekin puheenjohtajaksi pyrkinyt Henriksson kiristi Wallinia!(Kiristi ja uhkaili, näin oletan).
Nyt työkansan huomio on käännettävä pois nomenklatuuran lahjonnasta ja kaikki pimperon ympärillä tapahtuvahan vetää aina.
Hei,
Taikauskoisten mielikuvituskaveri suuttuu jos se ei saa vastasyntyneiden poikalasten esinahkoja uhrilahjoina.
Ja asiaan.. Fiksu kirjoitus.
Monille monet asiat tuntuva inhotuksilta, mutta ei se silti riitä kriminalisoinnin perusteeksi.
-Rauhaa
Millä ihmeellä se kriminalisointi lopulta määritellään?
Mikä on sallittu vaihdantaväline eli sallitaanko hyvä aamiainen ja lupaus anopin vastaanottamiseta joulun pyhiksi maksuksi seksistä ja siitä?
Vanhan viisaan valtiomiehen ohje kuuluu: älkää, siis älkää säätäkö lakeja, joita ei kyetä valvomaan.
Oma esitykseni toisessa blogissa tästä asiasta oli, että laajennettaisiin nykyistä ihmiskaupan uhrilta ja alaikäiseltä ostokieltoa koskemaan myös sellaisia tapauksia, joissa ostaja ei ole ollut tietoinen siitä, että myyjä on ihmiskaupan uhri tai alaikäinen.
Tällöin koko näytön puuttumisongelma, johon oikeusministeri on viitannut, tulee ratkaistuksi.
Muu kahdenvälinen prostituutio olkoon edelleenkin kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Ostajalle jää siis ehddoton velvollisuus varmistua siitä, että kyseessä ei ole hyväksikäytetty uhri.
Muuten, samaten kuin on vaikea määritellä sitä mikä on maksamista, niin on myös vaikea määritellä sitä mikä on seksiä. Asiakashan voi ostaa ruoskimissession, strip tease-esityksen, t.m.s.
Jos laki seksin ostamisesta menee läpi, niin kai siihen tulee rikoksen vakavuusasteet kuten monissa muissakin pykälissä? Tyyliin lievä seksin ostaminen, jos maksaa vain ihan vähän ja törkeä seksin ostaminen, jos maksaa reilua ylihintaa tai käyttää maksamiseen apuvälineitä, kuten luottokorttia.
Wanhaan lainsäädäntöön mukaellen:
Mies, joka tarjoaa wiinaryypyn naiselle ravitsemuslaitoksessa vetäköön sakkoa kymmenen riikintaaleria.
Mies, joka tarjoaa ravintoannoksen naiselle ravitsemusliikkeessä, vetäköön sakkoa viisikymmentä riikintaaleria.
Mies, jokaa tarjoaa yösijan hotellihuoneessa tai majapaikassa, vetäköön sakkoa sata riikintaaleria ja tuomittakoon ehdonalaiseen wankeuteen wähintään kolmeksi kuukaudeksi.
J.n.e.
Asiallinen kirjoitus. Itse ajattelin juuri tuohon harmaavyöhykkeeseen puuttua kun seksi osto myös jos seksiä käyttää vaihdantavälineenä vaikka rahaa ei liikkuisikaan. Sitä paitsi aika moni avioliittokin lähemmässä tarkastelussa osoittautuu seksin ostoksi. Puolin tai toisin. Seksi nyt sattuu olemaan vaihdannan väline kuten mikä tahansa ei-vapaasti saatavilla oleva hyödyke. Säälittäviä lakeja, sillä jos näitä alkaisi tulkitsemaan verottajan tyylillä (talkootyössä tarjottu ateria tai saunakaljat ovat maksua työstä), sitten kohta koko väestön pitäisi olla käräjillä.
Suomessa prostituution harjoittajista hyvin pieni osa on ihmiskaupan uhreja, mutta ravintolatyöntekijöistä ja muista isompi osa. Toisaalta paritus ei ole paha asia jos se ei perustu pakkoon, se voi olla myös markkinointitukea, turva- tai kuljetuspalveluita jne. Jos olen vuokraisäntä ja vuokraan asunnon prostituoidulle, odotan saavani isompaa vuokraa koska joudun ehkä yhtiökokouksessa puolustelemaan yöajan liikennettä tms. prostituution tuomia häiriöitä omistamassani asunnossa. Suomen lainsäädännön mukaan olen tällöin parittaja.
Lakeja, joita ei voi tehokkaasti valvoa ei tule säätää ja uhrittomia rikoksia ei tule kriminalisoida.
Blogistin ehdotus, että jokainen vastaa siitä, ettei osta seksiä ihmiskaupan uhrilta, olisi toimiva. Tietämättömyys ei ole peruste. Toisaalta, olenko rikollinen jos tilaan etnisessä ravintolassa päivällisen ja kyyppari on ihmiskaupan uhri?
Asiallinen kirjoitus ja kertoo taas paljon oikeusministeristä ja hänen arvomaailmastaan. Ja epäsuorasti toki myös edustamastaan puolueesta.
P|llu on rajallinen, haluttu, resurssi miehelle. Ja naisella on valta rajoittaa sen tarjontaa. Perinteisesti naisten sosiaalisella vertaiskontrollilla. Nyt lainsäädännöllä.
Feminististä vallankäyttöä.
Baarissa, flirtissä, seurustelussa, avioliitossa p|llun arvo on korkeampi, kun sen saatavuus on mahdollisimman rajoitettu. Se antaa naiselle valtaa ja mahdollisuuksia.
Vaihtoehtona on prostituutio ja vapaa seksi. Tällöin on uhkana naisen markkina-arvon menetys.
Ymmärrettävää feminististä logiikkaa, jonka perimmäisiä syitä ei sovi tuoda julki.
Eikä sovi tasa-arvoiseen yhteiskuntaan.
Se korpeaa kun vihreät vastustavat nahan repimistä kuolleilta eläimiltä, mutta hyväksyvät (esi)nahan nylkemisen elävältä lapselta.
Olet ehdottomasti tämän sivuston fiksuimpia kirjoittajia, V-P! Miksei sinunlaisiasi näy politiikassa? Äänestäminen olisi ainakin minulle paljon helpompaa.

Kommentoi 29 kommenttia