Kansallinen tragedia
Viina on viisasten juoma, mutta milloin Suomessa viisastutaan siinä määrin, että siitä seuraavat haitat saadaan säädylliselle tasolle? On selvää, ettei nykyinen meno vetele, sillä vaikka tietoa alkoholin haitoista on enemmän kuin koskaan, on siitä tullut suomalaisen yhteiskunnan ykkösongelma. Riskikäyttäjiä on lähes kymmenesosa maamme väestöstä.
On toki kiva meuhkata siitä, kuinka maahanmuutto, tai ainakin muslimit uhkaavat tätä maata. Kukkahattusedät, -tädit ja tuomiojat tietävät, kuinka aseenomistajat ovat napsahtamista odottavia potentiaalisia joukkomurhaajia. Me eurokriittiset näemme usein Suomen itsenäisyyden ja/tai talouden uhkana Euroopan Unionin ja pidämme sitä kovin suurena ja merkittävänä. Mörkö siellä, toinen täällä. Turhaa äpinää. Yksikään edellisiin liittyvistä todellisista, tai edes kuvitelluista uhkakuvista ei ole niin vakava asia kuin todellinen uhka: alkoholi.
Mitä viina aiheuttaa tälle maalle?
Alkoholi on valtava menoerä suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomen Lääkäriliiton vuonna 2008 tekemän kannanoton mukaan pelkästään suorat välittömät kustannukset olivat jopa miljardi euroa. Summa tuskin on sittemmin laskenut. Eduskunta on nyt päättämässä seuraavasta solidaarisuuden nimissä EU:n kuse.. vakaushärvelille kanavoitavasta rahaerästä: summa on vajaat puolitoista miljardia. Miljardi vuodessa on myös yli kolme kertaa ympäristöministeriön vuoden 2011 budjetin verran. Kallista, vai halpaa?
Epäsuorista kustannuksista on esitetty mitä moninaisimpia arvioita, mutta Päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 2008 alkoholi aiheutti 3,3 - 6,3 miljardin euron välilliset kustannukset. Koska summa on niin suuri, niin sitäkin lienee suhteutettava. Nykyrahassa laskettuna ja valtiomme vuosibudjettiin verraten voidaan todeta, että olemme 2000-luvulla maksaneet viinan takia summan, joka ei luultavasti kauaksi jää Neuvostoliitolle maksetuista sotakorvauksista. Pahimmassa tapauksessa enemmänkin.
Alkoholi on merkittävä terveydenhuoltojärjestelmän kuormittaja. Kehitys on tältäkin osin kulkenut huonoon suuntaan. Vuonna 2009 viina aiheutti noin 25 000 hoitojaksoa ja kaikista sairaalapäivistä noin 2 %. Yksilön oman terveyden tuhoamisen ohella alkoholin väärinkäytön takia vammautuneina syntyy vuosittan satoja lapsia. Alkoholi kytkeytyy myös suoraan mielenterveysongelmiin sekä pahentaen että aiheuttaen niitä.
Puhumme maatamme uhkaavasta työvoimapulasta. Sitä on manattu iät ja ajat, eikä sitä vieläkään näy, mutta tosiasia on, ettei meillä kuitenkaan liene pidemmän päälle ainakaan liikaa tekeviä käsiä. Runsaasti alkoholia käyttävät ovat pidemmillä sairauslomilla kuin kohtuukäyttäjät, jotka itse asiassa sairastavat vähemmän kuin raittiit. Runsaasti alkoholia käyttävät joutuvat myös useammin ja aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle. Arviolta 5-7 % työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu suoraan viinalla lotraamisesta. Alkoholisyyt ovat niin ikään suurimpia työikäisten miesten ja naisten tappajia tässä maassa. Joka vuosi nelinumeroinen määrä suomalaisia kuolee viinan takia. Vuonna 2007 kuolleista miehistä lähes 20 % tappoi viina. Naisista reilu 10 % ryyppäsi itsensä hengiltä. Se on kylmää kyytiä, kun suomipoika ja -tyttö juo.
Alkoholi, toisin kuin vaikkapa lailliset ampuma-aseet, on myös merkittävä turvallisuusriski. Suurin osa pahoinpitelyistä ja henkirikoksista tehdään kännissä. Perheväkivalta erityisesti henkirikosten osalta kytkeytyy alkoholin väärinkäyttöön. Merkittävä osa suomalaisista on myös geneettisesti alttiita impulsiiviselle humalaiselle väkivallalle. Alkoholi kytkeytyy myös väkivaltarikosten uusintariskiin. Rattijuopot aiheuttavat puolestaan joka neljännen kuolemaan johtavan onnettomuuden moottoriajoneuvoilla. Nykyinen alkoholikulttuurimme näyttäisi olevan suurin turvallisuusriskimme.
Näiden ohella alkoholista merkittävää sosiaalista haittaa. Väitöskirjatutkimuksen mukaan alkoholin käyttö on yksi kolmesta pääsyystä avioeroihin Suomessa. Ei liene yllätys. Sosiaalisia seurauksia ylipäätään voisi käsitellä loputtomasti, mutta jätän sen tältä erää tähän.
Entä sitten?
Liberaalina minun on vaikea suhtautua luontevasti siihen, että valtiovallan pitäisi meitä paapoa ja suojella liikaa itseltämme. Uskon John Stuart Mill:in olleen oikeassa siinä, kun hän totesi, ettei yhteiskunnan tule puuttua yksilön asioihin, jos tämä ei vahingoita muita, tai rajoita muiden vapauksia... mutta kyllä jotain täytyy tehdä, sillä kun puhumme tämän luokan ongelmasta, ei kyse ole enää yksityisasiasta. Mutta se mitä voisi ja pitäisi tehdä, on sitten oma kysymyksensä.
Totuus on kuitenkin se, että alkoholin väärinkäyttö on kansallinen tragedia ja suurin yksittäinen ongelma maassamme.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ensin tulee alkoholi ja sitten vasta ase!
Aseet halutaan sulattamoon mutta alkoholista ei passaa luopua,on se niin hyvää ainetta ja ihan lailla turvattu.
Ihmeellistä!!
Hyvä ja perusteltu kirjoitus. Tietenkin alkoholista koetaan olevan myös hyötyjä. Emmehän me sitä muuten käyttäisi.
Yhteiskunnalle ja meille kaikille alkoholinkäyttö aiheuttaa valtavaa haittaa. Niiden vähentäminen on koko yhteiskunnan (siis meidän kaikkien) asia. Tähän taitaakin sitten suhteellinen yksimielisyys loppua. Esimerkiksi termit holhoaminen ja paapominen ovat heti esillä.
Suomen hyvinvointiyhteiskunnassa juoppo saa, jos käy onni, uuden maksan. Tämän kustannukset ovat todella suuret. Holhotaanko juoppoa, kun meidän veromme antavat hänelle kymmenen lisävuotta?
Suomessa syntyy vuosittain paljon vauvoja, jotka ovat vaurioituneet äidin raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä. Osa heistä viettää koko loppuelämänsä laitoksissa, osa taas otetaan huostaan ja kaikkien elämään alkoholi vaikuttaa koko elämän ajan. Pitääkö yhteiskunnan holhota ja paapoa heitä verovaroin?
Saako ja pitääkö yhteiskunnan pyrkiä vähentämään haittoja, joiden seurauksia kuitenkin maksetaan veroilla?
Hyötykin on suhteellista, muutenhan myös tupakasta ja heroiinista voisi sanovan olevan hyötyä. Tai no, pitäähän niiden käyttö vieroitusoireet loitolla.
"hallittu heroiiini-/nikotiiniharraste on aika lailla urbaani legenda."
Sen verran saivartelisin, että sähkötupakasta ei pitäisi olla terveyshaittaa. Oma tarinani on melko tarkkaan kirjattu tässä: http://rkoski.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/10... , josta saa melko kätevän aasinsillan alkoholiin ja sen korvaamiseen jollain muulla.
Vuosikymmeniä sitten aloin huolestumaan alkoholinkäytöstäni. Samoihin aikoihin kokeilin myös kannabista. Vertailin niitä toisiinsa ja tulos oli selvä. Alkoholista on selvästi haittaa. Suosikkini oli, että alkoholi tyhmentää sekä väliaikaisesti että pysyvästi. Lopetin sitten alkoholin käytön noin kymmeneksi vuodeksi. Kannabiskin jäi, ei sen ominaisuuksien takia vaan sen laittomuuden takia, ja mitä siitä seuraa.
Kuten sanoin, kokeilin, en käyttänyt paljon tai pitkäaikaisesti, joten en kovin syvällä rintaäänellä väitä kannabista haitattomaksi. Jotain ainetta kuitenkin pitäisi olla tarjolla, jolla voi "vaihtaa vapaalle". Siinä kannabis on nopea, tehokas ja varsin harmiton. Joupot räyhäävät, mutta pilven polttajat ovat normaalia rauhallisempia. Koska kannabiksella ei ole vieroitusoireita, sen käytön voi lopettaa silloin haluaa tai aine loppuu. Kokeneempi juoppo haluaa koko ajan lisää ja tekee lähes mitä tahansa saadakseen lisää.
Alkoholille pitäisi siis löytää korvike, jonka haitat olisivat pienemmät. Kieltolaki ei toimi.
Täytyypä seuraavan kerran nesteitä tilatessa ottaa myös ainakin yksi pullo nikotiinitonta. Kun olin polttanut lähes 10 vuotta, tein lakon kuukaudeksi enkä huomannut mitään oireita. Jatkoin polttamista lähinnä, koska se oli kiva tapa. Nytkin höyrystäminen on enemmänkin tekosyy pitää tauko, mennä ulos seisoskelemaan ja ajattelemaan. Minulla on myös automaattiakkuja, joiden kanssa voi höyrystää ajaessa, mutta teen niin harvoin. Nikotiinittömän nesteen kanssa voi säilyttää tavan ja kokeilla vieroitusoireita.
Alkoholinkin suhteen taidan olla erikoinen. Laskuhumalassa on tietysti huono olo, mutta ei sen jälkeen. Täysin varma en tuosta kuitenkaan ole. Pitkiä juomaputkia en ole harrastanut kuin hyvin harvoin ja viimeeksi noin 8 vuotta sitten.
Laiskoja ja saamattomia kannabiksen tapakäyttäjät ovat ja sitä käyttäessä ehkä vain kierre vahvistuu. Ei sovi minun luonteelleni, mutta mielelläni kannabikseen alkoholin vaihtaisin, jotta laskuhumala jäisi pois.

Kommentoi 11 kommenttia