Miksi liberaalin on vastustettava ympärileikkauksia?
Tänään aamukahvin lomassa raapustelemani kirjoitus Ympärileikkausten puolustajat vastustavat ihmisoikeuksia kirvoitti jälleen kiivasta kommentointia puolesta ja vastaan. Isolla osalla kommentoijista oli selviä vaikeuksia ymmärtää, mistä kirjoituksessa ja todellisessa liberaaliudessa on kyse, joten selvennän näistä jälkimmäistä lyhyesti. Ensimmäisen osalta ei oikein voi sanoa muuta kuin, että mitäpä se hyvejää... jos ei kertasanomisella ymmärrä, niin samaa ei kannata toistaa loputtomiin. Vastailen toki paremmalla ajalla tuolla kommenttiosastolla muutamiin vastaamisen arvoisiin kommentteihin.
Mutta kuitenkin, nyt siitä todellisesta liberaaliudesta.
Todellinen liberaali ei voi suvaita ympärileikkauksia (tai muutakaan vastaavaa barbariaa) "suvaitsevaisuuden", "uskonnonvapauden", tai "pienemmän pahan" verukkeilla. Ne eivät ole mitään muuta kuin kauniita kiertoilmauksia kulttuurirelativismille, halulle katsoa muualle, kun heikompia sorretaan ja ryhdittömyydelle puuttua väkivaltaan, kun sitä harjoitetaan.
Liberaali asenne maailmaan on periaatteessa yksinkertainen. Käytännössä se on vaativaa, koska aina ei voi olla kaikesta varma ja toisaalta siksi, koska se vaatii sietämään asioita, joista ei pidä. Liberaali ei voi olla myöskään relativisti, koska todelliselle liberaalille on joukko asioita, jotka eivät ole näkökulmasta, ajasta, paikasta, tai vaikkapa kulttuurista riippuvaisia.
Mitä ne sitten ovat?
Todellinen liberaali uskoo yleiseen (universaaliin) ihmisarvoon ja jokaiselle kuuluviin luovuttamattomiin ihmisoikeuksiin. Jos et tiedä, mitä ne ovat, ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus auttaa alkuun. Jokaista ihmistä on kohdeltava yksilönä, ei kulttuurin, uskonnon, etnisen ryhmän, tai vastaavan viitekehyksen edustajana, jonka oikeudet ja/tai velvollisuudet määrittyvät tämän viitekehyksen kautta, tai johon kohdistetaan toimenpiteitä tällaiseen ryhmään kuulumisen takia sinänsä. Yhteiskunnan on taattava yksilölle mahdollisimman laajat vapaudet. Ihmisen vapauksia voidaan rajoittaa vain sillä perusteella, että hänen toimintansa aiheuttaa muille vahinkoa, tai rajoittaa muiden mahdollisuuksia elää parhaaksi katsomallaan tavalla, tai voi johtaa/näyttää johtavan jompaan kumpaan edellisistä.
Näin yksinkertaista. Liberaali ei ole kulttuurirelativisti.
Kun kyse on ympärileikkauksen sallimisesta Suomessa, kyse on siitä, että vanhemmille annetaan silloin oikeus vahingoittaa lastaan - teko jota muuten emme anna heidän tehdä ilman juridisia seuraamuksia. Samalla loukataan lapsen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen sallimalla hänen silpomisensa vanhempien uskonnon mukaisella tavalla, mikä on myös loukkaus lapsen uskonnonvapautta kohtaan. Näin toimiessaan yhteiskunta sallii kolmanteen osapuoleen (lapsi) kohdistuvan väkivallan ja toisin sanoen asettaa lapsen muita huonompaan asemaan, koska tämän vanhemmat sattuvat kuulumaan tiettyyn kulttuuriseen ryhmään.
Ei se niin vaikeata ole. Herätkää hyvät ihmiset!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ne eivät ole mitään muuta kuin kauniita kiertoilmauksia kulttuurirelativismille, halulle katsoa muualle, kun heikompia sorretaan ja ryhdittömyydelle puuttua väkivaltaan, kun sitä harjoitetaan.
Relativistin ominaisuudessa palaan vielä rikospaikalle. Pidän jokaikistä ihmistä (kulttuuri)relativistina kunnes toisin todistetaan. Olen myös itse miltei kaikissa mahdollisissa mielissä relativisti. En eläessäni muista puuttuneeni heikompien sortoon, enkä oikeastaan väkivaltaankaan mitenkään brassailtavaksi asti.
En laske ärhäkkää nettikirjoitusta tai kovaäänistä paheksuntaa vielä puuttumiseksi mihinkään, vaan ärhäkäksi nettikirjoitukseksi tai kovaääniseksi paheksunnaksi, jolla luultavasti kompensoidaan sitä kaapissa makaavaa relativistia.
Tosiasia on, että suurin osa on relativisteja, koska eivät yksinkertaisesti voi millekään mitään niillä resursseilla, joita heillä on käytettävissään ja näennäinen aatteellisuutensa pelkästään sen todellisuuden epätoivoista kieltämistä.
Väärässä voin toki olla siinä, että ehkä ärhäkkä nettikirjoitus on yksi pisara kaikessa, joka lopulta vaikuttaa lopputulokseen. Siitä kuitenkaan ei ole takeita ja se on jopa itsepetoksena vain hieman alemmalla tasolla kuin esimerkiksi äänestäminen, josta sentään saa moraalisen oikeuden "valittaa", vaikken ymmärrä oikein sitäkään ajatuksenjuoksua.
Relativistista tulee helposti syrjijä silloin kun aletaan vaatia moraalia muilta, mutta itselle asetetaan pienemmät vaatimukset.
Miksi minun pitäisi sietää sinun moraalikäsityksiäsi? Miksen voisi ottaa päänahkaasi väkisin? Minulla on suhteellinen oikeus silloin kun pystyn selättämään sinut ja skalpeeraamaan sinut. Koska olen vahvempi ja minulla on uskonto ja moraali.
"...kyse on siitä, että vanhemmille annetaan silloin oikeus vahingoittaa lastaan..."
Ympärileikkaus ei vahingoita lasta. Leikkauksella on riskinsä, mutta esinahan puutteesta ei ole lapselle (aikuisena) mitään haittaa.
"Samalla loukataan lapsen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen sallimalla hänen silpomisensa vanhempien uskonnon mukaisella tavalla..."
Kun kirurgi leikkaa lapsen sairaalassa, hän ei välttämättä edes tiedä, miksi leikkaus tehdään. Leikkaus ilman indikaatiota ei eroa mitenkään muista ympärileikkauksista.
Skalpeerauksessakin on pieni kuolemanvaara. Mutta siitä selvinneet kehuvat lopputulosta. Siitä ei ole mitään haittaakaan.
Jos päänahasta poistetaan pieni kiila, ja lääkäri tekee sen, lapsi ei edes välttämättä tiedä miksi leikkaus tehdään.
Mutta koska on uskonto ja moraali, minulla on oikeus pakottaa se vajaavaltaiselle.
"Merkittävä määrä lapsia kuolee noiden turhien leikkauksien takia..."
Päättelyketju on siis se, että riski on haitta ja koska on haitta, leikkaus on kiellettävä.
Kerrotko nyt kuitenkin niistä haitoista, jotka suomalaissairaaloissa tehdyt leikkaukset ovat aiheuttaneet? Moniko on kuollut tai vammautunut?
Olen itse joskus kaivanut tämän tiedon ja muistaakseni muutama vammautumistapaus on ollut, mutta silloin on ollut kyse lääketieteellisesti perustellusta leikkauksesta, eli esinahka on pitänyt poistaa epämuodostuman tms. takia.
Taha,
olen eri mieltä, ja takanani seisoo joukko lääkäreitä.
http://www.noharmm.org/problem.htm
"Circumcision must be recognized as an equally serious mutilation of men
with equally insubstantial justification for continuing the practice.
...Most often a poor surgical result is not recognized until years after the event.
The risks of newborn circumcision are an underreported and ignored factor in this argument. Most often a poor surgical result is not recognized until years after the event. By the time a child reaches the age of maturity and discovers how he has been mistreated, the surgeon cannot be found, and parents may be beyond the age of interest in such matters. The child who simply has been cut too short will then become a sexually dysfunctional adult. Some of the men who have realized that they have been deprived of a normal part of their bodies have sought plastic surgical procedures to reconstruct their bodies with the same motivation as persons who have lost other portions of their bodies by accident or disease, and who have sought to regain normal bodily integrity. The more serious complications of circumcisions are increasingly being reported in the lay press:
Des Moines Register (Iowa) Saturday, Nov. 20 1982, reported a grand jury investigation of the bleeding death of a Des Moines infant after circumcision.
East Cobb Neighbor (Marietta, Georgia) of Nov., 1985, reported that "In September, two male infants were burned and horribly mutilated in a 'routine circumcision' at Northside Hospital (Atlanta). One of the infants has had a necessary sex change operation and the other is still under doctors' care."
Lake Charles American Press (Louisiana) of Wednesday, May 28, 1986, reported a $2.75 million award in the case of a young boy whose penis had to be amputated after it was severely burned during a routine circumcision.
Times Picayune (New Orleans, Louisiana) of Thursday, May 15, 1980, reported on a Mineola, N.Y. boy who was mistakenly circumcised four days after his birth in 1976. It was reported that the family had not wanted the circumcision performed, and that the hospital officials tried to "cover-up" the error by falsifying records to show that the circumcision was done for "medical reasons." An out-of-court settlement for $15,000 was reported in a suit over the matter."
Pyydän blogistilta anteeksi ylipitkää lainausta (joka sitä paitsi on marssitettu jo edelliseen blogiin). Tarkoitukseni oli kiinnittää huomiota nimenomaan siitä aiheutuvaan (joskin tilastollisesti harvinaiseen) vaaraan lapselle ja seksuaalisen vajavaisuuden kokemiseen aikuisissa johtuen tuntoherkkyyden häviämisestä.
Ympärileikkaus aina vahingoittaa lasta, joka muuta väittää, ei hyväksy totuutta.
Mitä hyötyä ympärileikkauksesta on? Eikö Jumala pystynytkään tekemään ihmisestä niin hyvää, ettei se tulisi paremmaksi pienellä leikkauksella;-)
Taha Islam: "Ympärileikkaus ei vahingoita lasta. Leikkauksella on riskinsä, mutta esinahan puutteesta ei ole lapselle (aikuisena) mitään haittaa."
Aivan varmasti on! Se pienentää seksuaalista nautintoa. Tämä timantinkova tosiasia ei muuksi muutu, vaikka miten monta kertaa yrität valheitasi keskustelupalstoilla toistaa.
Kyselytutkimusten mukaan ainut haitta on se, että joutuu vastaanottamaan suuseksiä enemmän, kuin leikkaamaton.
Mikähän kyselytutkimus mahtaa olla kyseessä?
"Mikähän kyselytutkimus mahtaa olla kyseessä?"
- varmaankin suullinen kyselytutkimus.
Eduskunnassa ja eri oikeusasteissa istuvilla ei tietenkään ole sen kummempaa velvollisuutta miettiä, mitä mieltä "todellinen liberaali" jostakin asiasta on.
Myönnän kuitenkin pitäväni itseäni moraalirelativismin vastustajana ja milliläisenä liberaalina, jonka mielestä esimerkiksi kuolemantuomiota ei voi hyväksyä, koska tappaminen on universaalisti väärin.
Maailma ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Siksi on ihan hyvä, että esimerkiksi Yhdysvaltain presidentiksi ei saa valita alle 35-vuotiasta :-)
Asia nimittäin on ihan oikeasti niin, että esimerkiksi suurin osa amerikkalaisista ei pidä poikien ympärileikkausta sen kummempana puuttumisena lapsen fyysiseen koskemattomuuteen kuin napanuoran leikkaamista.
Suomessa tapa on tietysti harvinainen, ja lääkärijärjestöjen suhtautuminen siihen on muuttumassa Amerikassakin. Ehkä jo lähivuosina sielläkin pitää poikien ympärileikkaus perustella jotenkin.
Varmaan jossakin joku jo arvelee voivansa olla juutalainen ilman tätä rituaaliakin. Ei kuitenkaan Suomen Dan Kantorin tuttavapiirissä, jonka tosin itse tunnen vain lehtikirjoitusten kautta.
Suoraan tuosta linkistä:
'The Dutch doctors are not calling for a circumcision ban, for fear the practice will be driven underground.
"We also understand that it (circumcision) is a deeply embedded religious habit so we don't expect it to be over in a few years, so our appeal is if you want to do it then have it done by a doctor with anesthesia," said Wigersma.'
Minun kantani täsmälleen.
Napanuoran leikkaaminen on perusteltua aina lääketieteellisesti. Ympärileikkaus ei ole, vaikka kuinka moni amerikkalainen pitäisi sitä hyväksyttävänä
Ympärilaikkeuksia pitää toki vastustaa, koska ne ovat ikivanha barbaarinen rituaalisilpomisen perinne, josta on uhreilleen pelkkää haittaa eikä mitään hyötyä. Siitä en kuitenkaan ole varma, onko liberalismi itsessään peruste niiden vastustamiselle. Liberalismin soveltaminen lapsiin ja muihin vajaavaltaisiin on aina hieman tulkinnanvaraista.
Selvää tietysti on, että liberalismi puolustaa ihmisten fyysistä koskemattomuutta. Siinä mielessä lapsiin kohdistuvia ympärileikkauksia toki kuuluu vastustaa. Mutta liberalismi puolustaa yhtälailla ihmisten oikeutta päättää omasta elämästään ja omaisuudestaan. Sitä oikeutta lapsille ei voida tai ole järkevää suoda. Miten siis vedetään raja, mitkä oikeudet lapsille kuuluvat ja mitkä eivät? Onko esimerkiksi niin, että vanhemmat eivät saisi ympärileikata lastaan, mutta sen sijaan saisivat pelotella hänet mielenvikaiseksi kertomalla kauhutarinoita Helvetin kärsimyksistä?


Kommentoi 25 kommenttia