Alkoholin käyttö ja hallussapito on tehtävä luvanvaraiseksi
On täysin järjetöntä, että kuka tahansa kahdeksantoistavuotias saa läträtä Suomessa lähes rajoittamattomasti viinan kanssa. Parikymppisenä saa jo itsekin hankkia tiukkaa viinaa ja siitäkös riemu repeää. Tähän on saatava muutos, sillä tällainen lähes rajoittamaton vapaus ei ole linjassa yhteiskuntamme muiden periaatteiden kanssa. Sen lisäksi nykyinen meno aiheuttaa vahinkoa yhteiskunnalle ja asettaa aivan sivullisetkin kohtuuttomaan vaaraan.
Ensinnäkin kukaan ei tarvitse alkoholia, sillä kenelläkään ei ole mitään todellista, objektiivisesti mitattavaa tarvetta käyttää moista keskushermostomyrkkyä. Etanolin (väärin)käyttö on kuitenkin niin olennainen osa suomalaista kulttuuria, ettei täyskielto ole ainakaan vielä realistinen vaihtoehto. Mallia onkin otettava tupakka- ja aselainsäädännöstä. Lakeja tulee siis kiristää askel askeleelta niin, että aina kun "nykytilanteesta" on tullut yleisesti hyväksytty vallitseva olotila, on aika kiristää ruuvia siihen pisteeseen, että kieltolaki alkaa tuntua järkevältä seuraavalta askeleelta. Se että jokin on kivaa, osa suomalaista kulttuuria, tai yleinen harrastus, ei ole peruste vahingollisen toiminnan hyväksymiselle.
Tarpeettomuusargumentti ei ole kuitenkaan ainoa kriteeri. Jos se yksin riittäisi, joutuisimme kieltämään monia muitakin asioita, kuten vaikkapa pakkoruotsin peruskouluissa.
Joku liberaalifasisti saattaa sanoa, että sehän on jokaisen oma asia, että jos lotraa viinalla ja tuhoaa terveytensä. Mutta kun se ei ole! Alkoholi aiheutti suomalaisille veronmaksajille vuonna 2008 päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan vuonna 0,8 - 1,0 miljardin euron välittömät ja 3,3 - 6,3 miljardin euron välilliset kustannukset. Ja tämä harjoitus toistetaan vuodesta toiseen.. Kun näet siis kansalaisen ulkoiluttamassa mäyräkoiraa, näet varkaan, jonka käsi on kukkarollasi! Laittamalla alkoholin hankkimisen luvanvaraiseksi, voitaisiin liiallista lotraamista vähentää, sillä näin Valtio voisi kontrolloida, kuinka paljon itse kukin törpöttelee. Viina on myös työikäisten miesten ja naisten yleisin kuolinsyy, mikä osaltaan selittää tätä kammottavaa hintalappua. Viisasten juoma aiheuttaa myös merkittävän osan maassamme tarvituista sairaalahoitopäivistä. Ei näin!
Mutta kyse on vain rahasta jatkaa liberaalifasisti... Voi kun olisikin! Alkoholin käyttö aiheuttaa EU-alueen murhista 40 %. Suomessa kännipäissään tehdään henkirikoksista 60 - 80 % samalla, kun kauhistuttavilla luvallisilla ampuma-aseilla tehdään alle 10 % henkirikoksista. Niistäkin suuri(n?) osa nimenomaan kännissä. Luulisi olevan pöljemmällekin selvää, että viinan saatavuutta ja käyttöä on radikaalisti vähennettävä, sillä kyseessä on aine, joka on moninkertaisesti laillisiin ampuma-aseisiin nähden läsnä henkirikoksissa ja joka kaiken kaikkiaan aiheuttaa monisatakertaisen määrän ruumiita. Viinalla läträäminen ei ole perustuslaillinen, tai ihmisoikeus!
Sen lisäksi, että kännissä heilutaan nyrkit pystyssä ja kylkiä kutitellaan teräaseille, on viina mukana merkittävässä määrissä onnettomuuksia. Vuosittain 50 - 100 suomalaista menehtyy rattijuoppojen takia. Heistä noin 10 % on täysin viattomia sivullisia. Surmansa saavien sivullisten lukumäärä on siis kutakuinkin sama kuin laillisilla aseille tehtyjen henkirikoksten määrä. Koko joukko suomalaisia menehtyy myös muissa vaaratilanteissa, joita kuningas alkoholi aiheuttaa.
Kaikki kuviteltavissa olevat järkisyyt puoltavat siis alkoholipolitiikan tiukentamista. On syytä asettaa komitea pohtimaan sitä, kuinka tässä tulee edetä. Alkoholin käyttö ja hallussapito on saatava luvanvaraiseksi ja vasta kun henkilö on osoittanut olevansa kykenevä harrastamaan alkoholin käyttöä turvallisesti, tulee hänelle antaa lupa toiminna harjoittamiseen valvomattomissa oloissa. On myös pohdittava kysymystä siitä, että kuuluuko alkoholi lainkaan suomalaisiin koteihin. Olisi kenties syytä harkita sitä, että alkoholia saisi käyttää vain siihen määrätyissä paikoissa asianmukaisesti valvotuissa oloissa. Kenenkään ei oikeasti tarvitse säilyttää alkoholia kotonaan ja näin estettäisiin, ettei viinaa joudu lasten, tai muuten sopimattomien henkilöiden käsiin. Samalla ei niin monella tulisi tartuttua kotona pulloon, sitten puukkoon ja lopuksi akkaa kurkusta kiinni. Pullo hyllyssä on ensimmäinen askel kohti perheväkivaltaa ja murhaa!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kovinpa näyttää siellä Kajjjaanisa olevan kapea tuo maailmankuva.
Oletko koskaan käynyt "ulkomailla"?
Kun vaikkapa Italiassa ei tuota mitään ongelmaa myydä alkoholia käytännössä täysin vapaasti ja halvalla, ja useissa kodeissa on omat viinikellarit täynnä pulloja eikä siitäkään huolimatta edes tunneta väkivaltakäyttäytymistä, joka johtuisi alkoholista, niin eikö meidän ennemminkin kannattaisi pyrkiä siihen samaan?
erikoinen kirjoitus, jossa ei ole päätä eikä häntää. Pitäisikö minun pyytää valtiolta lupaa, että saisin nauttia punaviiniä ruoan kanssa kotona tai en ollenkaan. On totta, että alkoholi aiheuttaa seurauksia joita mainitsit. Valistukseen pitää enemmänkin kiinnittää huomiota, ei kieltoihin. Kiellot synnyttää vain lisää houkutuksia.
Jos alkoholi kiellettäisiin luvanvaraiseksi, olisi seurauksena kotipolttoisten aineiden lisääntyminen ja huumeiden käytön lisääntyminen. Tässä kirjoituksessa si ei ole mitää todellisuuspohjaa tai järkeä
Pointti oli varmaankin, että jos alkoholin hallussapidolle ei tarvita lupia, niin miksi aseiden hallussapidolle tarvittaisiin? Alkoholi kuitenkin tappaa vuosittain reilusti enemmän ihmisiä kuin aseenomistajat.
Viimekerralla kun sitä täyskieltoa kokeiltiin, niin sen aikana Suomessa kului alkoholia ennätysmäärät ja kaljaahan se ei ollut vaan 80 volttista pirtua, josta herkimmillä lähtee henki helposti pois.
Myös koska muista EU-maista saa vapaasti tuoda hyödykkeitä ja EU-rajoilla ei saa edes tarkastaa mitä tuodaan, niin mitenhän tämä toimisi? Pitäisi varmaan erota EU:sta, joka ei sekään ole ihan yksinkertaista. Ja turha luulla, että tämä rajoitus saataisiin EU:ssa kaikille maille, sen verran hyvin alkoholi maistuu monille eurooppalaisille.
Jos jollain ihmeen tavalla tämä ehdoituksesi tulisi käyttöön, niin mitä meinaat rajoittaa seuraavaksi, ehkä syödä saa vain veteen keitettyä puuroa ja päälle rasvatonta maitoa. Seksikin on vaarallista, siitä saa helposti vaikeita tauteja, sallittua vain viranomaisten tarkkailun alaisena. Lapset pitää rajoittaa sinisilmaisiin ja vaaleatukkaisiin ja vielä jää paljon työtä, ennenkuin haluamasi onnela on Suomessa.
“sillä kenelläkään ei ole mitään todellista, objektiivisesti mitattavaa tarvetta käyttää moista keskushermostomyrkkyä. Etanoli”
Miksi alkoholia sitten ylipäätään saisi pitää hallussa ja käyttää? – Vielä oikein luvan kanssa.
Ensiksi ajattelin, että voi juma, jälleen yksi noita elämäntapa facisteja. Teksti oli sen verran hulvatonta, että pahinkaan kieltolain kannattaja Al Caponea lukuun ottamatta ei moista suustaan päästä. Hyvä juttu kääntäen tulkittuna.
hyvä kirjoitus eikä tuohon ole juurikaan mitään lisäämistä. alkoholi on todellakin keskushermostoa tuhoava myrkky ja sen käytölle ei ole mitään järjellistä perustetta.
suomalainen väkivalta on tunnetusti yleistä, mutta laajalle levinnyttä. pahoinpitelyt ja erityisesti henkirikokset tapahtuvat yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena, kuten kuvaan ja geneettiseen profiiliin sopiikin.
samoin itsemurhat, tuhopoltot, itsensäpaljastamiset ja kioskiryöstöt tapahtuvat alkoholin vaikutuksen alaisena. moni rattijuoppo on ollut humalassa rikoksen tapahtuma-aikana.
veneilijät hukkuvat humalassa ja muutamatkin blogi-kirjoittajat kirjoittavat asiattomuuksia yleisille puheenvuoro-palstoille niin ikääbn kännissä. vaikka on vast aalkuviiko ja -ilta,.
>suomalainen väkivalta on tunnetusti yleistä, mutta laajalle levinnyttä
No joo, etkö yhtään parempaa keksinyt, tilastojen mukaan Suomessa tehdään suunnilleen saman verran väkivaltaa kuin muissakin Euroopan maissa, eli tyyliin 1-2 henkirikosta 100 000 ihmistä kohtaan. Balttian maat ovat sitten ihan omissa sfääreissään, heillä luku on 8 - 11.
>pahoinpitelyt ja erityisesti henkirikokset tapahtuvat yleensä alkoholin vaikutuksen >alaisena, kuten kuvaan ja geneettiseen profiiliin sopiikin.
Tuosta geneettisestä profiilista, tunnistan sinut trolliksi. Mutta haittaako ketään jos alkoholistit välillä tappavat toisiaan. Hyvin harvoin he käyvät muiden ihmisryhmien kimppuun..
>moni rattijuoppo on ollut humalassa rikoksen tapahtuma-aikana.
Kerro ihmeessä ketkä rattijuopot eivät ole olleet humalassa rattijuopumuksen tapahtuma-aikana?
>muutamatkin blogi-kirjoittajat kirjoittavat asiattomuuksia yleisille
>puheenvuoro-palstoille niin ikääbn kännissä. vaikka on vast aalkuviiko
>ja -ilta,.
Samaa mieltä, yritä sinäkin vähän rajoittaa sitä kännissä kirjoittamista, niin osaat ainakin aloittaa lauseet isolla kirjaimella, niinkuin kansa/peruskoulussa aikoinaan opetettiin.

Kommentoi 17 kommenttia